Mirri kirjoitti:Niin somaattisella kuin psykiatrisellakin puolella on sairauksia, joita hoidetaan lääkkeillä ilman, että lääkehoidon tavoitteena olisi sairauden parantaminen tai edes toipuminen. Oireiden helpottaminen samoin kuin sairauden aiheuttaman kärsimyksen lievittäminen ovat riittäviä syitä lääkkeiden käyttämiseen. Ja lääkehoidot voivat olla elinikäisiä, koska pitkäaikaissairauksilla on taipumus pahentua ilman toimivaa lääkitystä.
Sama juttu terapioiden suhteen, olivat ne psyko- tai fysioterapioita: niitä voidaan tarvita pitkäaikaissairauksien hoidossa ja toimintakyvyn ylläpitämisessä läpi koko elämän ilman, että tuloksena olisi parantuminen.
Mielestäni Kopakkala on väärässä uskoessaan, että kaikki masennuspotilaat voitaisiin parantaa ja että kaikista masennuksista voitaisiin toipua - ja jopa vielä ilman lääkkeitä. Masennus voi olla jatkuvaa (tai toistuvaa) lääke- ja muuta hoitoa vaativa pitkäaikaissairaus siinä kuin esimerkiksi skitsofrenia ja maanisdepressiivisyys.
Minusta Kopakkala ei ainakaan tuossa artikkelissa väittänyt, että kaikki masennuspotilaat voidaan parantaa. Hän kertoi yksilökohtaisemmasta hoidosta, jossa eri vaihtoehtoja mietitään yksilön tarpeen perusteella. Samoin esimerkiksi siinä Keroputaan mallissa voidaan käyttää myös lääkkeitä, analyyttista psykoterapiaa ja niin edelleen. Usein ihmiset tämän kaltaisissa keskusteluissa ajattelevat, että siinä puhutaan juuri heidän lääkkeiden käytöstään ja siitä, pitäisikö heidän käyttää lääkkeitä vai ei. Mielestäni esimerkiksi vakavaan masennukseen, skitsofreniaan ja bipolariin liittyy aina jotain kehollista, enkä näe keskushermostoon vaikuttavien aineiden syömistä millään tavalla väärin moraalisessa tai muussakaan mielessä. Mielenterveysongelmat ovat kuitenkin tavallaan paljon monimutkaisempia asioita kuin esimerkiksi rintasyöpä, johon on varmasti helpompi miettiä yksilölle parhaita hoitomuotoja (tosin sekään ei ole niin selvää; kannattaisiko rajoittaa sokerin tai hiilarien syöntiä, yms).
Psykiatriassa voidaan antaa masennus-, kaksisuuntainen-, skitsofrenia-, skitsoaffektiivi- yms diagnooseja aika epämäräisesti. Esimerkiksi USA:ssa musta mies saattaa saada paljon todennäköisemmin skitsofrenia-diagnoosin kuin valkoinen mies, joka saa samoista oireista bipolar-diagnoosin. Ihmiselle saatetaan antaa diagnoosiksi skitsoaffektiivinen sen vuoksi, että siihen "sairauteen" voidaan kokeilla kaikkia mahdollisia lääkkeitä. Jos masennuslääkkeen käyttäjästä tulee hieman aktiivinen, niin sitten annetaan diagnoosiksi kaksisuuntainen, johon voi alkaa käyttää myös kaikkia mahdollisia lääkkeitä neurolepteistä alkaen. Minä en esimerkiksi usko, että nuo "sairaudet" ovat hyvin selvästi toisistaan erillisiä sairauksia. Lääkkeet muuttavat tai moduloivat hermoston tilaa, hyödyn ja haitan selvittäminen on vaikeaa, mukaan lukien se että mitä tarkoitetaan hyödyllä ja haitalla.
Kopakkala kirjoitti:Toimivaa hoitoa kehitettiin Kopakkalan johdolla Mehiläisessä 2000-luvun alussa. Siinä pyrittiin yksilöllisesti ratkaisemaan myös masennuksen taustalla olevat sosiaaliset ongelmat, sekä korjaamaan siihen altistavat elämäntavat.
- Joillekin lääke voi toimia hyvin. Tärkeintä on toivon herääminen potilaassa.
Kopakkalan mukaan tulokset olivat erinomaisen hyviä.
Yksilöllinen hoito kuului kuitenkin valikoiduille ihmisille, joiden työnantaja tarjosi erityisen kattavan työterveyshuollon.
Muut saivat kymmenessä minuutissa lääkereseptin.