"Olen supernolo" (koulukiusaaminen)

"Olen supernolo" (koulukiusaaminen)

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 19.08.2014 14:46

Kuva 19.8.2014 6:00

Janne Metso http://www.metro.fi/kolumnit/a1387806351054

Kolumni: Olen supernolo

Vieläkin vähän hävettää, vaikka siitä syksystä on jo 23 vuotta. Aluksi Marko (nimi muutettu) keksi kutsua minua porsaaksi, ei en ollut lihava, enkä isosieraiminen. Hän kehitti hylkiöitymisteorian, jonka lopputulema oli se, että minusta oli tullut hylkiö eli arvotonta pohjasaakkaa.

Aina, kun odottelimme tunnin alkamista, hän haukkui. Kukaan muu luokalta ei osallistunut kiusaamiseen, enkä silti saanut sitä loppumaan. Hyppytunneilla hengailimme yhdessä, olihan hän kaverini, ainakin ollut. Silloinkin hän alisti. Olin niin kyykyssä, että kun voitin hänet 60 metrin juoksussa noin metrillä, kysyin arasti, tuliko tasapeli vai hävisinkö.

Yhteiset kaverimme kysyivät, miksi annan hänen kiusata. Koska en tiedä, miten sen saa loppumaan. Pyysin heitä tekemään asialle jotain, mutta se ei vain kuulunut pelin henkeen. En ymmärrä miten kestin sitä. Silti ei tullut mieleenkään kertoa vanhemmille tai opettajille. Se ei ainakaan olisi kuulunut pelin henkeen. Hänellä oli täysi oikeus kiusata, koska olin heikko ja hylkiö ja hän taas vahvempi, coolimpi ja jotain. Ja mitä kertominen muka olisi auttanut? No sitä, että kiusaaminen olisi todennäköisesti loppunut yhdellä puhelinsoitolla.

Lopulta minulla kilahti. Se taisi olla englannintunnilla. Löin häntä nyrkillä. En edes osunut kunnolla, eikä kukaan muu huomannut mitään, mutta siihen kiusaaminen loppui.

Hävettää kirjoittaa tätä. Hävettää tunnustaa, että olin koulukiusattu. Ihan kuin olisin tehnyt jotain pahaa ja supernoloa, vaikka se oli hän, joka teki. Hävettää, etten pystynyt pitämään puoliani.

Mietin silloin, miksi hän kiusaa. Nyt tiedän, että hänellä oli niin paha olo, kotona jotain pahasti pielessä. Johonkin se paha olo oli purettava ja minä olin helppo kohde.

Hävettää, mutta tämä on sen arvoista, jos edes yksi lapsi uskaltautuu kertomaan vanhemmilleen tai opettajalle. Ja jos vanhemmat heräävät kysymään, kiusataanko sinua ja kysyvät niin kauan, että saavat vastauksen. Ja jos oma lapsi kiusaa, isi ja äiti kieltävät ja selvittävät, mistä se paha olo johtuu.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: "Olen supernolo" (koulukiusaaminen)

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 19.08.2014 19:27

(- -)
Lopulta minulla kilahti. Se taisi olla englannintunnilla. Löin häntä nyrkillä.
En edes osunut kunnolla, eikä kukaan muu huomannut mitään, mutta siihen
kiusaaminen loppui.

(- -)

Pojasta mieheksi!
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: "Olen supernolo" (koulukiusaaminen)

ViestiKirjoittaja saara » 19.08.2014 19:40

Keskiviikko 13.8.2014 klo 14.34
-Helsingin poliisi jakoi tänään sosiaaliseen mediaan lohduttoman tarinan teini-ikäisen koulukiusatun tekemästä itsemurhasta ja kannustaa puuttumaan kiusaamiseen välittömästi.
"Kohta minua ei enää kiusata" - poliisi jakoi sydäntäsärkevän tarinan 14-vuotiaan itsemurhasta

http://www.iltalehti.fi/fiidifi/2014081 ... 3_fd.shtml

-Poliisi muistuttaa myös, että koulukiusaaminen täyttää rikoksen tunnusmerkit. Pienen jekkuilun sijaan tapauksissa kyse on muun muassa törkeästä kunnianloukkauksesta, pahoinpitelystä, varkaudesta sekä vahingonteosta.


Poliisin tiedote kouluissa :

"KIUSASIT LUOKKALAISTASI KOULUSSA.
Eihän se nyt niin paha juttu ollut,
nauroit mukana kun muut piilottelivat hänen tavaroitaan ja veitte yhdessä hänen puhelimensa.
Jokainen koulupäivä alkoi tämän kaverin kiusaamisella, se tuntui hauskalta ja kaikkihan sitä tekivät.
Tämän tarinan kaveri teki itsemurhan muutama vuosi sitten, 14 vuotiaana.
Hän pelkäsi joka päivä. Lopulta hänellä ei ollut
enää yhtään ystävää eikä hän jaksanut enää.
Hän jätti vain lapun"Kohta minua ei enää kiusata"

-Emme halua että tämä tarina enää toistuu.
Päätä nyt ettet SINÄ lähde mukaan kiusaamiseen. Ole vahva ja puutu siihen.
Jos sanat- nyt riittää ja -lopeta eivät tehoa, ilmoita asiasta opettajille.
Opettajat eivät nimittäin näe kaikkea.
Ota askel eteenpäin ja puhu heille tai vanhemmille.
Kiusataanko sinua?
Et ole yksin.
Puhumalla saat apua.
Aivan kuten opettajasi, mekään emme näe kaikkea, mutta haluamme auttaa,sillä
KOULUKIUSAAMINEN ON RIKOS:
Törkeä kunnianloukkaus
pahoinpitely,'
näpistys,
varkaus
vahingonteko ym ym.
lista on pitkä."


POLIISI HELSINKI

(oheinen tarina on tosi, mutta yksityiskohtia
on muutettu hieman omaisten yksityisyyden suojelemiseksi)

TÄLLAINEN JULISTE PITÄISI OLLA JOKAISEN KOULUN ILMOITUSTAULULLA.
saara
 

Re: "Olen supernolo" (koulukiusaaminen)

ViestiKirjoittaja Hilppa » 19.08.2014 21:38

Psykopatologia kirjoitti:(- -)
Lopulta minulla kilahti. Se taisi olla englannintunnilla. Löin häntä nyrkillä.
En edes osunut kunnolla, eikä kukaan muu huomannut mitään, mutta siihen
kiusaaminen loppui.

(- -)

Pojasta mieheksi!

Jos on tyttö, mitä silloin pitää tehdä?
Hilppa
 

Re: "Olen supernolo" (koulukiusaaminen)

ViestiKirjoittaja Hilppa » 19.08.2014 21:51

Kirjoittaja ei olisi kirjoittanut koko kiusaamisasiasta yhtään mitään, jos hän ei olisi selviytynyt siitä noin hyvin (eräänlaisena sankarina).
Hilppa
 

Re: "Olen supernolo" (koulukiusaaminen)

ViestiKirjoittaja saara » 19.08.2014 22:00

Hilppa kirjoitti:
Psykopatologia kirjoitti:(- -)
Lopulta minulla kilahti. Se taisi olla englannintunnilla. Löin häntä nyrkillä.
En edes osunut kunnolla, eikä kukaan muu huomannut mitään, mutta siihen
kiusaaminen loppui.

(- -)

Pojasta mieheksi!

Jos on tyttö, mitä silloin pitää tehdä?

Kyllä tyttökin voi puolustautua. Ei tarvitse turvautua väkivaltaan, kun käytössä on monia muitakin keinoja. Tärkeintä olisi ,että voisi puhua syntyneestä tilanteesta avoimesti kotona.
Viimeksi muokannut saara päivämäärä 20.08.2014 00:51, muokattu yhteensä 1 kerran
saara
 

Re: "Olen supernolo" (koulukiusaaminen)

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 19.08.2014 23:09

Hilppa kirjoitti:
Psykopatologia kirjoitti:(- -)
Lopulta minulla kilahti. Se taisi olla englannintunnilla. Löin häntä nyrkillä.
En edes osunut kunnolla, eikä kukaan muu huomannut mitään, mutta siihen
kiusaaminen loppui.

(- -)

Pojasta mieheksi!

Jos on tyttö, mitä silloin pitää tehdä?

Nämä ovat aina kovin yksilöllisiä.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: "Olen supernolo" (koulukiusaaminen)

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 19.08.2014 23:11

Hilppa kirjoitti:Kirjoittaja ei olisi kirjoittanut koko kiusaamisasiasta yhtään mitään,
jos hän ei olisi selviytynyt siitä noin hyvin (eräänlaisena sankarina).

Ja toteutumattomista vaihtoehdoista emme tiedä mitään.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: "Olen supernolo" (koulukiusaaminen)

ViestiKirjoittaja saara » 19.08.2014 23:52

Taisi olla minun laittamani kirjoitus väärässä paikassa tai liian vakavaa asiaa?
saara
 

Re: "Olen supernolo" (koulukiusaaminen)

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 19.08.2014 23:57

Ihan hyvässä.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: "Olen supernolo" (koulukiusaaminen)

ViestiKirjoittaja Huolieilinen » 20.08.2014 00:48

Koulukiusaajien/kiusattujen vanhemmissa on toisinaan "vikaa", joten kotona "puhuminen" on yhtä tyhjän kanssa.
Huolieilinen
 

Re: "Olen supernolo" (koulukiusaaminen)

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 20.08.2014 10:17

saara kirjoitti:
Hilppa kirjoitti:
Psykopatologia kirjoitti:(- -)
Lopulta minulla kilahti. Se taisi olla englannintunnilla. Löin häntä nyrkillä.
En edes osunut kunnolla, eikä kukaan muu huomannut mitään, mutta siihen
kiusaaminen loppui.

(- -)

Pojasta mieheksi!

Jos on tyttö, mitä silloin pitää tehdä?

Kyllä tyttökin voi puolustautua. Ei tarvitse turvautua väkivaltaan, kun käytössä on monia muitakin keinoja. Tärkeintä olisi ,että voisi puhua syntyneestä tilanteesta avoimesti kotona.

Olen pahoillani, mutta tuollaiset "neuvot" saavat minut vihaiseksi.

Mitä ovat ne "monet muutkin keinot", ja entä mitä voi tehdä silloin kun "syntyneestä tilanteesta kotona puhuminen" vain pahentaisi asiaa?
Kyllästynyt
 

Re: "Olen supernolo" (koulukiusaaminen)

ViestiKirjoittaja Hilppa » 20.08.2014 11:07

Psykopatologia kirjoitti:
Hilppa kirjoitti:Kirjoittaja ei olisi kirjoittanut koko kiusaamisasiasta yhtään mitään,
jos hän ei olisi selviytynyt siitä noin hyvin (eräänlaisena sankarina).

Ja toteutumattomista vaihtoehdoista emme tiedä mitään.

En ole huomannut, että kukaan olisi kertonut supernoloudestaan tullessaan kiusatuksi. Kiusaamisen kohteeksi joutumisestaan on toki monikin kertonut. Olihan kirjoittajan avaus ainutkertainen historiassa. Voi olla, että jollekin on hyvä tietää, että kiusaamisen voi saada päättymään, mutta kuten kirjoittajakin sanoi, hänkään ei kovin helposti keksinyt tapaa, jolla päästä siitä eroon. Lisäksi kirjoittajan esimerkkitapauksen metodissa täytyy olla aika nopea lyöjä ja tehokas havainnoitsija (jotta ope ei näe) ja valita sellainen kiusaaja, joka ei heti mene kantelemaan. Avauksen metodi on mielestäni kyseenalainen, koska sitä ei voida pitää minään yleispätevänä toimintamallina. Minä koen sen sympaattisuudestaan huolimatta eräänlaisena kuorrutettuna narsistisena selviytymistarinana. Ei siitä mitään lohtua/iloa ole meille, jotka olemme edelleen supernoloja, kun emme keksineetkään sitä maagista tapaa, jolla sen helvetin olisi saanut päättymään. Päättyihän se, mutta aikuisten avulla, ei omin avuin sankarillisesti.
Hilppa
 

Re: "Olen supernolo" (koulukiusaaminen)

ViestiKirjoittaja Kahvi » 20.08.2014 11:13

Psykopatologia kirjoitti:(- -)
Lopulta minulla kilahti. Se taisi olla englannintunnilla. Löin häntä nyrkillä.
En edes osunut kunnolla, eikä kukaan muu huomannut mitään, mutta siihen
kiusaaminen loppui.

(- -)

Pojasta mieheksi!

Tiedä sitten mistä ja mihin, mutta olen kuullut/lukenut useampiakin tapauksia, jossa kiusaaminen on loppunut kun aggressioon on vastattu aggressiolla. Minään yleispätevänä keinona, siis sellaisena joka sopii kaikille kaikissa tilanteissa, tuota ei voi pitää, mutta joidenkin kohdalla temppu on kuitenkin toiminut.

Pointtina vielä tuossa se, että syntynyttä tappelusta ei ole ollut tarvis voittaa - on riittänyt siis se, että on ylipäätään laittanut hanttiin.

Sitä kummeksun, että miksi puhuttaan kiusaamisesta niissäkin tapauksissa, kun pitäisi puhua pahoinpitelystä tms ja asia olisi syytä saattaa samantien viranomaisten - lähinnä poliisin - tietoon.
Kahvi
 

Re: "Olen supernolo" (koulukiusaaminen)

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 20.08.2014 11:15

Kahvi kirjoitti:... Sitä kummeksun, että miksi puhuttaan kiusaamisesta niissäkin tapauksissa, kun pitäisi puhua pahoinpitelystä tms ja asia olisi syytä saattaa samantien viranomaisten - lähinnä poliisin - tietoon.

Kukahan sen ilmoituksen poliisille tekisi? Kiusattu lapsiko?
Kyllästynyt
 

Re: "Olen supernolo" (koulukiusaaminen)

ViestiKirjoittaja Hilppa » 20.08.2014 11:28

Ja mitähän siitäkin tulisi, kun kaikki vastaisivat kiusaamiseen välivallalla? Joukkotappeluitakin on nähty viime vuosina nuorison piirissä. Teinitytöt aloittivat sellaisen rysäkän Viikissä(??) taannoin.
Hilppa
 

Re: "Olen supernolo" (koulukiusaaminen)

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 20.08.2014 11:30

Pahoinpitelystä tietävät vanhemmat ihmiset.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: "Olen supernolo" (koulukiusaaminen)

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 20.08.2014 11:36

Psykopatologia kirjoitti:Pahoinpitelystä tietävät vanhemmat ihmiset.

Mutta tekevätkö rikosilmoituksen vaikka tietäisivätkin?
Kyllästynyt
 

Re: "Olen supernolo" (koulukiusaaminen)

ViestiKirjoittaja Kahvi » 20.08.2014 11:39

Psykopatologia kirjoitti:Pahoinpitelystä tietävät vanhemmat ihmiset.

Joo näin, eli vanhemmat, opettajat, rehtorit, naapurin sedät/tädit jne. Ja vaikka miksi ei kiusattu lapsi itsekin, mutta vanhemmilta rikosilmoituksen teko onnistunee helpommin.

Tämä siis niissä tapauksissa, että on esim käytetty fyysistä väkivaltaa.

Tässä vähän faktaa asianomistaja- ja virallisen syytteen alaisista rikoksista:
Virallisen syytteen alaiset rikokset ja asianomistajarikokset
https://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf ... endocument

Asianomistajarikos ja virallisen syytteen alainen rikos
http://opuslex.fi/asianomistajarikos-ja ... nen-rikos/
Huom: "Alle 15-vuotiaaseen kohdistunut pahoinpitely on aina virallisen syytteen alainen rikos, lievänä pahoinpitelynäkin."
Kahvi
 

Re: "Olen supernolo" (koulukiusaaminen)

ViestiKirjoittaja Kahvi » 20.08.2014 11:40

Hilppa kirjoitti:Ja mitähän siitäkin tulisi, kun kaikki vastaisivat kiusaamiseen välivallalla? Joukkotappeluitakin on nähty viime vuosina nuorison piirissä. Teinitytöt aloittivat sellaisen rysäkän Viikissä(??) taannoin.

En kyllä ymmärtänyt, että miten nuo perseilijöiden joukkotappelut tähän liittyvät, mutta niinkuin sanoin, niin ei aggressioon vastaaminen aggressiolla sovi kaikille ja/tai kaikkiin tilanteisiin.
Kahvi
 

Seuraava

Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron