Terapeutti Fabian Djupsjö

Terapeutti Fabian Djupsjö

ViestiKirjoittaja Riidankylväjä » 25.02.2010 14:44

Tämä nimenomainen pätkä varmaankin kuuluisi terapia osioon, mutta aihe on kuitenkin laajempi ja moniulotteisempi ja ristiriitaisempi kuin tämä pätkä antaa olettaa, niin otin vapauden postata se tähän psykopatologia osioon.

Katsokaa pätkä loppuun asti.

Naisasiakas epäilevänä
http://www.yle.fi/player/player.jsp?act ... 41&locale=

Tästä sarjasta oli joskus vuosia sitten juttua Tukiasemalla, mutta se poistettiin jostain syystä.

"Fabian Djupsjö on menestynyt kymenlaaksolainen psykologi, joka käy jatkuvaa henkistä kamppailua juuriensa ja kotiseutunsa kanssa.

Pirkka-Pekka Petelius on ollut käsikirjoittamassa, ohjaamassa ja näyttelemässä pääosaa YLEn TV1:n draamasarjassa Kymenlaakson laulu, jossa pääosaan nousee yksilön henkinen kasvu hullulta tuntuvan ympäröivän maailman keskellä.

Djupsjö on nimeään vaihtanut, televisiostakin tuttu psykologi, jolta Ritva Oksasen näyttelemä äiti muistaa runnoa aina turhat luulot pois. Sukupolvia kestävä aggressioiden ketju ei katkea Fabianiinkaan, vaan hän käyttää usein kotoaan oppimaa karkeaa ja vähättelevää ilmaisua myös poikaansa."

"Tarinan yhtenä vaikuttavana tekijänä on ollut Mirja Turusen Veripellot-kirja, jossa kerrotaan alueen väkivaltaisista vaiheista vuoden 1918 sisällissodan aikana. Maakunnan ahdistusta ei Peteliuksen mukaan ole ainakaan helpottanut Voikkaan tehtaan sulkeminen."

http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=90&t=&a=5391
Riidankylväjä
 

Re: Terapeutti Fabian Djupsjö

ViestiKirjoittaja Riidankylväjä » 25.02.2010 20:48

Riidankylväjä
 

Re: Terapeutti Fabian Djupsjö

ViestiKirjoittaja Riidankylväjä » 26.02.2010 00:58

Riidankylväjä
 

Re: Terapeutti Fabian Djupsjö

ViestiKirjoittaja Pertti Luukkonen » 26.02.2010 09:28

Sarja oli tuntuvan hyvä, ja uusinta olisi paikallaan.
Pertti Luukkonen
 

Re: Terapeutti Fabian Djupsjö

ViestiKirjoittaja Riidankylväjä » 27.02.2010 10:05

Jep. Tämä on sarja, joka kannattaa katsoa vielä toiseenkin kertaan. Fabian on niin mielenkiintoinen persoona, ettei välttämättä ensikatsomisella aukea. Toisaalta traaginen ja järkyttävä sarja, joka herättää monenlaisia ajatuksia.
Riidankylväjä
 

Re: Terapeutti Fabian Djupsjö

ViestiKirjoittaja Riidankylväjä » 01.03.2010 18:40

Riidankylväjä
 

Re: Terapeutti Fabian Djupsjö

ViestiKirjoittaja Ei_miu » 17.11.2015 03:03

Riidankylväjä kirjoitti:Tämä nimenomainen pätkä varmaankin kuuluisi terapia osioon, mutta aihe on kuitenkin laajempi ja moniulotteisempi ja ristiriitaisempi kuin tämä pätkä antaa olettaa, niin otin vapauden postata se tähän psykopatologia osioon.

Katsokaa pätkä loppuun asti.

Naisasiakas epäilevänä
http://www.yle.fi/player/player.jsp?act ... 41&locale=

Tästä sarjasta oli joskus vuosia sitten juttua Tukiasemalla, mutta se poistettiin jostain syystä.

"Fabian Djupsjö on menestynyt kymenlaaksolainen psykologi, joka käy jatkuvaa henkistä kamppailua juuriensa ja kotiseutunsa kanssa.

Pirkka-Pekka Petelius on ollut käsikirjoittamassa, ohjaamassa ja näyttelemässä pääosaa YLEn TV1:n draamasarjassa Kymenlaakson laulu, jossa pääosaan nousee yksilön henkinen kasvu hullulta tuntuvan ympäröivän maailman keskellä.

Djupsjö on nimeään vaihtanut, televisiostakin tuttu psykologi, jolta Ritva Oksasen näyttelemä äiti muistaa runnoa aina turhat luulot pois. Sukupolvia kestävä aggressioiden ketju ei katkea Fabianiinkaan, vaan hän käyttää usein kotoaan oppimaa karkeaa ja vähättelevää ilmaisua myös poikaansa."

"Tarinan yhtenä vaikuttavana tekijänä on ollut Mirja Turusen Veripellot-kirja, jossa kerrotaan alueen väkivaltaisista vaiheista vuoden 1918 sisällissodan aikana. Maakunnan ahdistusta ei Peteliuksen mukaan ole ainakaan helpottanut Voikkaan tehtaan sulkeminen."

http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=90&t=&a=5391


Tukiasemalla(?) Minä en sellaista foorumia tunnekaan.
Sen sijaan "Kymenlaakson laulu" oli aivan mahtava tv-sarja.
Fabianillahan oli traumaattinen lapsuus ja nuoruus: isä ja veli olivat kumpainenkin hirttäytyneet, ja äiti murensi lähimmäistensä persoonaa mitätöivillä kommenteillaan.Karin sai sitten lopulta "ottaa vastaan" Fabian Djupsjön äitiään kohtaan kokeman, padotun vihan.

Ritva Oksanen on mahtavan eläytyvä luonnenäyttelijä.
Ei_miu
 


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa