Melankolinen depressio

[Mirri]

Melankolinen on kaikkein vaikein masennuksen muoto. Ennen vanhaan istuivat nurkassa, valittivat suureen ääneen
tai hyppivät ikkunoista. Pikemminkin lieviin masennuksiin liittyy ko. hymyily.

Tästä jo kerran täällä keskusteltiin.

(lihavointi minun)

Kuulostaa teatraaliselta.
Nykytietämyksen mukaan vaikeisiin masennuksen muotoihin ei liity minkäänlaista teatraalisuutta. Päinvastoin vaikeasti masentunut tekee itsensä mahdollisimman huomaamattomaksi, ja hän peittelee masennustaan niin kauan ja pitkälle kuin vain suinkin pystyy. Itsemurhakin tapahtuu ikään kuin huomaamatta ja kenenkään käsittämättä, että henkilö on oikeasti ollut niin masentunut, että tappoi itsensä.

[Psykopatologia]

1950-luvulta taaksepäin.

Hymyilevä masennus näyttää tai tuntuu teatraaliselta.

Itsehän pidit hymyilevää paljolti melankolisena.

[Mirri]

Hymyn taakse kätketty masennus voi olla niin pitkäaikaista ja vaikeaa, että ihminen tekee onnistuneen itsemurhan hiljaisesti ja huomaamattomasti kenenkään kykenemättä hänen eläessään käsittämään miten vaikeaa masennusta hän on sairastanut - ties miten pitkään.

Kyllä vaikeastikin masentunut voi tarvittaessa kyetä hymyilemään, ja etenkin, jos hän haluaa pitää todellisen mielialansa piilossa viimeiseen asti. Käytännössä 'viimeiseen asti' tarkoittaa pahimmassa tapauksessa itsemurhaa.
Onhan tämä tunnettu tosiasia, koska vaikeasti masentunut ihminen voi onnistua osastohoidossakin hämäämään ammattilaisia niin, että pääsee kaikessa hiljaisuudessa ja kenenkään huomaamatta tappamaan itsensä. Ei sellainen onnistu, ellei vaikeasti sairas depressiopotilas kykene 'näyttelemään' lievemmin masentunutta kuin todellisuudessa on.

[Psykopatologia]

Näinhän olemme todenneet. Mutta ei kuvattu tyypillistä ole.

[Psykopatologia]

Edward Shorter väittää täällä taas sen suuntaista, että melankolinen depressio on tavallaan oma sairautensa,
joka on unohdettu 1900-luvulla ja kenties sekoitettu muiden "masentuneiden" sekaan. Trisykliset lääkkeet
olisivat hänen mielestään kenties hyvä lääke siihen vaivaan.

Melankolinen depressio on vaiva, johon ei ole hyviä lääkkeitä; se reagoi lääkehoitoihin erittäin huonosti, eikä se ole
hoidettavissa lääkkeiden avulla.

Trisykliset depressiolääkkeet tosin voivat tarjota lievitystä uniongelmiin, yms. Säännöllisessä ja pitkäaikaisessa käytössä
ne voivat pitää melankolian oireet lievempinä kuin mitä oireet olisivat ilman pitkäaikaista trisyklistä lääkehoitoa.

Psykoterapia voi olla tehokas hoitokeino, muttei sekään ole niin tehokas, että melankoliaa sairastava parantuisi.

Ennen vuotta 1992 melankolian synonyymi oli lähinnä psykoottinen masennus. Nykyään melankolian diagnostiset
kriteerit ovat lieventyneet.

Yleinen käsitys on, että mitä vaikeampi masennus, sitä tärkeämpi on lääkkeiden osuus hoidossa; ei siis psykoterapian,
jonka varsinainen indikaatio-alue ovat lievemmät masennukset.

Nykyään kun puhutaan melankoliasta, tarkoitetaan depressio-häiriön aktuellia astetta, ei häiriö-nimikettä yleisesti.
Siis esimerkiksi, että "potilas sairastaa pitkäaikaista vaikeaa masennusta, joka ajoittain ollut melankolian asteinen".

[Psykopatologia]

Minulla on Shorterilta nämä:

Shorter, Edward (1997): Psykiatrian historia. Alkuteos A History of Psychiatry. From the Era of Asylum to the Age of Prozac (1997).
Suomennos Eila Salomaa. Helsinki: Psykiatrian Yhteistyö ry & Mielenterveyden keskusliitto ry, 2005. – vii + 469 s.

Shorter, Edward (2005): A Historical Dictionary of Psychiatry.
Oxford (New York etc.): Oxford University Press. – xi + 338 p.

Shorter, Edward (2013): How Everyone Became Depressed. The Rise and Fall of the Nervous Breakdown.
Oxford (New York): Oxford University Press. – x + 256 p.

On netissä http://stoa.usp.br/vahs/files/-1/16170/ ... 005%5D.pdf (351 p.)

[Maaria]

http://temperaments.fighunter.com/?page=melancholic

The four temperaments/Melancholic

Olen ehdottomasti melankolinen persoonallisuustyyppi.
Vaikeamillaan myös masennukseni on ollut hyvin pitkäikäistä ja sitkeää.

[Psykopatologia]

Temperamentti-oppi vaikutti jopa sisä-medisiinassa aina 1800-luvulle saakka.

[Psykopatologia]

Termi "depressio" ilmestyi lääketieteelliseen kirjallisuuteen vuonna 1765
(edinburghilainen lääkäri Robert Whytt, 1714 - 1766). Termin yleisempi
käyttö oli kuitenkin harvinaista, ja vasta 1900-luvulla depressio yleistyi.
Tätä ennen (liki) kaikki depressio oli (pääosin) melankoliaa.

[Psykopatologia]

Yhdysvaltalaisen DSM-III:n ilmestyminen vuonna 1980 mullisti depression diagnostiikan. Tätä
ennen oli suppea psykoottisen depression ryhmä, johon sisisällytettiin kaikki biologiset, "vitaalit"
depressiot suhteellisen riippumatta siitä, oliko oireissa deluusioitatai hallusinaatioita. Muu oli
(vain) laajaa neuroottista depressiota. Täten raja "psykoottisen" ja "neuroottisen" depression
välillä oli melko selvä, ja käytössä oli kaksi etiologialtaan erityyppistä masennusta.

DSM-III:teen muodostettiin laaja "vakavan masennuksen" ryhmä (major depression) ja neuroottinen
depressio, nyt nimikkeellä dystymia. Vakava depressio (DSM-III-R:ssä, 1967) jakaantui neljään vaikeus-
asteeseen - lievä, keskivaikea, vaikea ja psykoottinen - ja lieväasteinen masennus tangeerasi alapäästään
dystymiaa. Täten käytännöksi muodostui oikeastaan vain yksi depressio-ryhmä, dimensionaalisesti
lievästä psykoottiseen, jotka kaikki olivat (vakavaa) masennusta. Dystymian yhdeksi kriteeriksi pantiin
2 vuoden kesto, joten aktuuteissa tapauksissa se ei koskaan ollut ensisijainen depressio-diagnoosi.
Vakavaan masennukseen sen sijaan riitti 3 viikon kesto!

Täten ne, joiden diagnoosi nyt on masennustila tai toistuva masennus - lievä, keskivaikea ja vaikeasta
kenties puolet, olisivat aiemmin (-1980) saaneet diagnoosiksi neuroottinen masennus.
_

[saara]

Ja viela aiemmin ennen neuroottista masennuksen keksimistä , ihminen oli vain hysteerinen

[Psykopatologia]

Ei, olihan jo Hippokrateella erilaiset huumorit, joihin arabialaiset liittivät
keskiajalla erilaiset temperamentit, jolloin "mustan sapen" yliedustus
merkitsi melankoliaa aina 1800-luvun alkupuolelle saakka.

[saara]

Ennenvanhaan käsitettä masentunut ei tunnustettu, ihminen oli joko laiska, outo tai hullu, mitään välimuotoja tuskin tunnettiin. Ei tarvitse mennä kovinkaan pitkälle menneisyyteen ,kun peräkammaripojat (miksei muuten koskaan tytöt?) olivat vaan lässyköitä mammanpoikia , nykyjään he ovat syrjäytyneitä mielenterveysongelmaisia työttömiä.

Tosin heitä löytyy molemmissa sukupuolissa, mutta tytöt eivät olleet "mammantyttöjä" ainakaan julkisesti.

[Psykopatologia]

Robert Burton (1577 - 1649) alias Democritus Junior

http://en.wikipedia.org/wiki/The_Anatomy_of_Melancholy (1621 etc.)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Melankolian_anatomia

Minulla on tuo vuodelta 1887 (767 p.).

[Maaria]

Saako tuota kirjaa mistä?

[Psykopatologia]

Saako tuota kirjaa mistä?

Tottakai!

https://archive.org/details/anatomyofmelanch00burt

Project Gutenberg http://www.gutenberg.org/files/10800/10 ... 0800-h.htm

http://www.amazon.com/The-Anatomy-Melan ... 1406836508

Voi olla jossain Suomen kirjastossakin tai divareissa.

(En suosittele. 4.9.2014 => Siis ei kirjaa jaksa lukea.)

Robert Burton The Anatomy of Melancholy

[Maaria]

Kiitos tiedoista.