Itsemääräämisoikeus - eutanasia

[SADE]

santra kirjoitti:
"Tai saattohoitoon liittyvää tuskatonta loppuaikaa." (lisäys klo 18:18)

Tietyllä rajalla tarkoitin tätä

Mitä, santra, tarkalleen tarkoitat tällä "tai saattohoitoon liittyvää tuskatonta loppuaikaa"? Saattohoitohan on jo palliatiivista hoitoa ja silloin tiedetään, että henkilöllä on enää rajallisesti elinaikaa. Silloin on jo yleensä käytössä myös palliatiivinen lääkitys. Siis teki tässä tapauksessa niin tai näin niin henkilö ei elä enää kauaa.

[santra]

santra kirjoitti:
"Tai saattohoitoon liittyvää tuskatonta loppuaikaa." (lisäys klo 18:18)

Tietyllä rajalla tarkoitin tätä

Mitä, santra, tarkalleen tarkoitat tällä "tai saattohoitoon liittyvää tuskatonta loppuaikaa"? Saattohoitohan on jo palliatiivista hoitoa ja silloin tiedetään, että henkilöllä on enää rajallisesti elinaikaa. Silloin on jo yleensä käytössä myös palliatiivinen lääkitys. Siis teki tässä tapauksessa niin tai näin niin henkilö ei elä enää kauaa.

Palliatiiviseen hoitoon liittyen tuskattomuuteen kuulunee myös nesteytys.Sedatiivien ja kivunpoistolääkkeiden antaminen i.v. on nopein ja tehokkain tapa jos potilas ei kykyne niitä muulla tavoin ottamaan,tietysti on myös mahd, antaa ko lääkitys injektioina
Nestehukkaan kuoleminen ennen lopulliseen sairauteen kuolemista...ei kuulosta hyvältä

[SADE]

santra kirjoitti:
"Tai saattohoitoon liittyvää tuskatonta loppuaikaa." (lisäys klo 18:18)

Tietyllä rajalla tarkoitin tätä

Mitä, santra, tarkalleen tarkoitat tällä "tai saattohoitoon liittyvää tuskatonta loppuaikaa"? Saattohoitohan on jo palliatiivista hoitoa ja silloin tiedetään, että henkilöllä on enää rajallisesti elinaikaa. Silloin on jo yleensä käytössä myös palliatiivinen lääkitys. Siis teki tässä tapauksessa niin tai näin niin henkilö ei elä enää kauaa.

Nestehukkaan kuoleminen ennen lopulliseen sairauteen kuolemista? Mutta ei jokaiselle laiteta automaattisesti tippaa...

Ei palliatiivisessa vaiheessa ole yleensä koskaan enää tippaa. Ainoastaan oireita lievitetään (kipua, ahdistusta, hengitysvaikeuksia, limaisuutta jne). Ei nestehukalla ole minkäänlaista merkitystä tässä vaiheessa. Päinvastoin pyritään välttämään liiallista nesteytystä, koska se aiheuttaa henkilölle usein vain hengitysvaikeuksia.

[Mirri]

santran viesti koskee muidenmäämisoikeutta,
mika ei esimerkiksi militariassakaan ole ehdoton.

No tietenkinhän itsemääräämisoikeus päättyy silloin kun ihminen ei enää siihen kykene. Elvytyskiellon voi potilas tehdä jo terveenä ollessaan. Aktiivisen hoidon lopettamisesta hän ei itse voi päättää.

Santra, onkohan noin, ettei potilas voi itse päättää aktiivisen hoitonsa lopettamisesta? Minulla on käsitys, että hoitotahto/hoitotestamentti on keino kirjata etukäteen oma tahtonsa hoitonsa loppuvaiheita varten. Hoitotahtoon voi kirjata myös sen, milloin tahtoo aktiivisen hoidon loppuvan. Olen ymmärtänyt jopa niin, että nykyisin lääkäritkin toivovat, että asioista olisi sovittu etukäteen ja niitä olisi kirjattu potilaspapereihin, jotteivät vaikeat ratkaisut jäisi lääkäreiden tehtäviksi.

Duodecimin ohjeita hoitotahdon laatimiseen; sisältää myös lääkäreiden itselleen esimerkeiksi laatimia hoitotahtoja:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyski ... lk00809#s1

Hoitotahto olisi tärkeää kirjauttaa omaan potilaskansioonsa niin, että se on siellä kaikkien mahdollisten hoitotahojen luettavissa. Lähiomaisena ajattelen asian lisäksi niin, että potilaspapereihin lähiomaiseksi nimetyllä henkilöllä olisi hyvä olla kopio kirjallisesta hoitotahdosta; siitä voi olla iso ilo silloin, kun potilas ei enää itse kykene ilmaisemaan itseään ja kertomaan hoitotahdostaan.

[SADE]

santran viesti koskee muidenmäämisoikeutta,
mika ei esimerkiksi militariassakaan ole ehdoton.

No tietenkinhän itsemääräämisoikeus päättyy silloin kun ihminen ei enää siihen kykene. Elvytyskiellon voi potilas tehdä jo terveenä ollessaan. Aktiivisen hoidon lopettamisesta hän ei itse voi päättää.

Santra, onkohan noin, ettei potilas voi itse päättää aktiivisen hoitonsa lopettamisesta? Minulla on käsitys, että hoitotahto/hoitotestamentti on keino kirjata etukäteen oma tahtonsa hoitonsa loppuvaiheita varten. Hoitotahtoon voi kirjata myös sen, milloin tahtoo aktiivisen hoidon loppuvan. Olen ymmärtänyt jopa niin, että nykyisin lääkäritkin toivovat, että asioista olisi sovittu etukäteen ja niitä olisi kirjattu potilaspapereihin, jotteivät vaikeat ratkaisut jäisi lääkäreiden tehtäviksi.

Duodecimin ohjeita hoitotahdon laatimiseen; sisältää myös lääkäreiden itselleen esimerkeiksi laatimia hoitotahtoja:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyski ... lk00809#s1

Hoitotahto olisi tärkeää kirjauttaa omaan potilaskansioonsa niin, että se on siellä kaikkien mahdollisten hoitotahojen luettavissa. Lähiomaisena ajattelen asian lisäksi niin, että potilaspapereihin lähiomaiseksi nimetyllä henkilöllä olisi hyvä olla kopio kirjallisesta hoitotahdosta; siitä voi olla iso ilo silloin, kun potilas ei enää itse kykene ilmaisemaan itseään ja kertomaan hoitotahdostaan.

Henkilö voi ja saa itse ehdottomasti päättää itseäänkoskevan aktiivisen hoidon lopettamisesta!

[santra]

Mirri, korjaan kirjoittamaani, jos on tehty hoitotestamentti, hoitotahto, asiasta on kirjallinen todistus potilaan ollessa mieleltään "terve" se on eri asia. Minä tarkoitin lähinnä kroonista laitoshoidossa olevaa, jolla tätä ei ole.
SADE. Olin väärässä siinä, kun sanoin ettei ihmisellä , ollessaan päätäntäkykyinen. olisi oikeus ilmaista omaa tahtoaan hoidon lopettamisesta.Suusanallisestikin.
Loppuvaiheessahan on merkitystä vain sillä että kuolema tapahtuu rauhallisesti ja tuskattomasti

[SADE]

Mirri, korjaan kirjoittamaani, jos on tehty hoitotestamentti, hoitotahto, asiasta on kirjallinen todistus potilaan ollessa mieleltään "terve" se on eri asia. Minä tarkoitin lähinnä kroonista laitoshoidossa olevaa, jolla tätä ei ole.
SADE. Olin väärässä siinä, kun sanoin ettei ihmisellä , ollessaan päätäntäkykyinen. olisi oikeus ilmaista omaa tahtoaan hoidon lopettamisesta.Suusanallisestikin.
Loppuvaiheessahan on merkitystä vain sillä että kuolema tapahtuu rauhallisesti ja tuskattomasti

Jopa jos "sekava", parantumattomasti sairas henkilö pyytää hoidon lopettamista useampaan kertaan, niin kyllä hoito yleensä lopetetaan eli Mirri ja Psykopatologia ovat aivan oikeassa.

Elmänsä loppusuoralla olevan ihmisen munuaisten toiminta heikkenee lähes aina ja näinollen nesteyttämällä tuotetaan vain lisää mahdl. tuskaa. Janontunnnetta pystytään poistamaan mulla tavoin kuin tipalla.

[santra]

http://ylex.yle.fi/radio/ohjelmat/etusi ... isi-hetken


Terhokodin ylilääkärin Juha Hännisen haastattelu 1.3. 2012

[santra]

Niin, itseasiassahan passiivinen eutanasia on sairaaloissa jokapäiväistä .Se on äänetöntä ja huomaamatonta, työhön liittyvää toimintaa.Kuten täällä on todettu.

Rajanveto passiivisen ja aktiivisen eutanasian välille pitäisi pikaisesti selvittää tai selventää säädetyllä lailla.
Maissa, joissa laki sallii aktiivisen eutanasian, siihen tarvitaan potilaan itsensä pyynnön lisäksi kolmen esteettömän lääkärin lausunnot sekä minimissään parin viikon mahdollinen harkinta-aika. Mikäli potilas olisi tullut toisiin ajatuksiin.

[Mirri]

Passiivinen kuolinapu voidaan toteuttaa niinkin, että terminaalivaiheen kivuliaalle potilaalle annetaan kivut pois vievä lääkitys siitä huolimatta, että lääke voi sivuvaikutuksenaan aiheuttaa kuoleman. Pitäisi vain olla potilaan selkeä ilmoitus, että häntä saa ja ehdottomasti täytyy lääkitä hänen loppuvaiheissaan niin, ettei kipuja ole, ja että hän ymmärtää kipulääkkeiden voivan aiheuttaa pysyvän tajuttomuuden ja myös kuoleman.

Jos potilaan tahdosta ei ole todistettavaa tietoa, lääkäreiden tilanne on niin epävarma, että kipulääkkeitä saatetaan mieluummin pihistellä kuin vaarantaa potilaan henki kivunlievityksen vuoksi. Ikinä ei tiedä, milloin vaikkapa omaiset saisivat päähänsä ryhtyä syyttämään kuolemantuottamuksesta... Niinpä olisi tosi tärkeää itse sopia ajoissa miten haluaa itseään hoidettavan viimeisinä aikoinaan - ja olisi tärkeää huolehtia siitä, että läheisetkin tietävät asian. Silloin ei päivystävän lääkärinkään, eikä edes kohdalle osuvan kandin, tarvitsisi päivystystilanteessa miettiä, että uskaltaako kipulääkettä antaa kuolemaa tekevälle potilaalle niin runsaasti, että se varmasti vie kivut pois, vai eikö uskalla...

Ymmärrettävistä syistä lääkärit eivät halua joutua tilanteisiin, joissa saatettaisiin epäillä, ettei kivuliaan terminaalipotilaan kuolemaa viimekädessä aiheuttanutkaan tauti, vaan lääkärin käskystä annettu kivunlievitys. Selkeitä lakeja ei toistaiseksi ole, ei lääkäreiden eikä potilaiden turvaksi, mutta hoitotahto on yksi juridisesti pätevä keino, jolla voidaan vaikuttaa tässä asiassa myönteiseen suuntaan. Ei lääkäriä voida syyttää kuolemantuottamuksesta, jos hän on toiminut kuolevan potilaan tahdon mukaisesti: lievittänyt tämän tuskia parhaalla mahdollisella tavalla viimeiseen asti. Mutta sen tahdon pitää löytyä jostakin selkeästi kirjattuna ja todistettavissa olevana - niin, että lääkärikin tietää sen olemassaolon hänen suojanaan.

[Maaria]

Äidin hyvä ystävä kuoli kaksi vuotta sitten.
Hän oli elänyt kauan invalidin elämää, suuri
osa kehosta oli halvaantunut ja hän eli koneen
varassa. Hän eli kotona ja muistan hänet vahvana
ja sitkeänä naisena. Hän oli saanut keuhkoputken
tulehduksen, eikä halunnut sitä hoidettavan, pian hän kuoli.
Tämän kuolintiedon sain pari viikkoa sitten äidiltäni.
Se sattui minuun. Sen jälkeen kun sain kuulla, että isä
oli sairastanut 20 vuotta sydänsairautta, eikä halunnut
että sitä hoidetaan. Silti, minusta jokaisen tulisi saada päättää
omasta elämästään.

[SADE]

Passiivinen kuolinapu voidaan toteuttaa niinkin, että terminaalivaiheen kivuliaalle potilaalle annetaan kivut pois vievä lääkitys siitä huolimatta, että lääke voi sivuvaikutuksenaan aiheuttaa kuoleman. Pitäisi vain olla potilaan selkeä ilmoitus, että häntä saa ja ehdottomasti täytyy lääkitä hänen loppuvaiheissaan niin, ettei kipuja ole, ja että hän ymmärtää kipulääkkeiden voivan aiheuttaa pysyvän tajuttomuuden ja myös kuoleman.

Jos potilaan tahdosta ei ole todistettavaa tietoa, lääkäreiden tilanne on niin epävarma, että kipulääkkeitä saatetaan mieluummin pihistellä kuin vaarantaa potilaan henki kivunlievityksen vuoksi. Ikinä ei tiedä, milloin vaikkapa omaiset saisivat päähänsä ryhtyä syyttämään kuolemantuottamuksesta... Niinpä olisi tosi tärkeää itse sopia ajoissa miten haluaa itseään hoidettavan viimeisinä aikoinaan - ja olisi tärkeää huolehtia siitä, että läheisetkin tietävät asian. Silloin ei päivystävän lääkärinkään, eikä edes kohdalle osuvan kandin, tarvitsisi päivystystilanteessa miettiä, että uskaltaako kipulääkettä antaa kuolemaa tekevälle potilaalle niin runsaasti, että se varmasti vie kivut pois, vai eikö uskalla...

Ymmärrettävistä syistä lääkärit eivät halua joutua tilanteisiin, joissa saatettaisiin epäillä, ettei kivuliaan terminaalipotilaan kuolemaa viimekädessä aiheuttanutkaan tauti, vaan lääkärin käskystä annettu kivunlievitys. Selkeitä lakeja ei toistaiseksi ole, ei lääkäreiden eikä potilaiden turvaksi, mutta hoitotahto on yksi juridisesti pätevä keino, jolla voidaan vaikuttaa tässä asiassa myönteiseen suuntaan. Ei lääkäriä voida syyttää kuolemantuottamuksesta, jos hän on toiminut kuolevan potilaan tahdon mukaisesti: lievittänyt tämän tuskia parhaalla mahdollisella tavalla viimeiseen asti. Mutta sen tahdon pitää löytyä jostakin selkeästi kirjattuna ja todistettavissa olevana - niin, että lääkärikin tietää sen olemassaolon hänen suojanaan.

Kun ollaan terminaalivaiheessa niin silloin on yleensä jo tehty (jos ehditty) päätös palliatiivisen hoidon aloittamisesta.

Yksi maailman huippumaista, mitä tulee palliatiiviseen hoitoon, on Englanti ja sieltä tulee myös eräs palliatiivisen hoidon malleista, LCP, jota yhä suuremmassa määrin käytetään myös mm. pohjoismaissa.

http://en.wikipedia.org/wiki/Liverpool_ ... ng_Patient

Ts. kun päätös palliatiivisen hoidon aloittamisesta terminaalivaiheessa on tehty, aloitetaan hoito LCP:n mukaan ja silloin mennään tarkkaan siihen kuuluvien vaiheiden ja pykälien mukaan, lääkkeet mukaan lukien. Hoito ja lääkkeiden annostukset ovat selkeästi etukäteen sovittu ja niitä annetaan niin usein kuin on tarvetta. Erilaisia oireita arvioidaan silmämääräisesti ja "skaaloja" käyttäen.

En usko, että lääkärit pelkäävät joutuvansa vastuuseen terminaalivaiheen potilaan lääkityksestä, kuoleman aiheuttamisesta. Silloin on jo kaikkien tiedossa mitä tuleman pitää ja ainoa tavoite on rauhallinen ja tuskaton kuolema.

[Mirri]

Esko Seppäsen kirjoitus; otsikkona Kivuntorjunta, saattohoito ja eutanasia:

Kivuntorjunta, saattohoito ja eutanasia

Kaikille kuuluu kivuton kuolema /Syöpähoitajien liiton lehti heinäkuussa 2011

On käsittämätöntä, että joidenkin kanssaihmistemme pitää vielä kärsiä kovia kipuja kuoleman jo ollessa tulollaan. Tämän sanon kuin Tuntemattoman sotilaan alikersantti Urho Hietanen: ”En mää täsä syylissi yhtikäs kaippa.” Sen sijaan armollista kivuntorjuntaa ja asianmukaista saattohoitoa mää kyllä kaippasi.

Isänä seurasin nuorehkon syöpäpotilaan, poikani, käymää taistelua ylivoimaista vihollista vastaan. Diagnoosi oli ollut yksiselitteinen: metastoitunut cholangiokarsinooma. Siitä seurasi kuolemantuomio: ei mitään toivoa. Ilman toivoa on vaikea jaksaa elää.
Vaikka ihmeparanemisia varmaankin esiintyy, sellainen on kuin voittaisi lotossa jättipotin. Vaikka aina joku voittaa, sitä tosiasiaa ei pääse pakoon, että suurin osa lottoajista ei voita. Kun katolisessa kirkossa ihmeentekijöitä julistetaan pyhimyksiksi ja kun sellaisia on vuosisatojen kuluessa löytynyt vain 7 000, ihme on hyvin epätodennäköinen tapahtuma. Syövän ihmeparaneminen taitaa olla vain sitä, että solut alkavat omia aikojaan jakautua toisin kuin lääkärit luulivat. Kun usein ennalta tiedetään vastaavien tapausten pohjalta taudin kulku, ennusteet yleensä toteutuvat.

Meidän potilaallemme ennuste oli kivulias loppu.

Tämän ajan helvetinkone on KVG eli Google. Sieltä löytyvät kuin tarjottimelta kaikki viimeisten viikkojen kivut ja tuskat, eikä sellaista toivontappajaa vastaan voi taistella pillereillä tai palleroilla. Vastarintaan tarvitaan toisia ihmisiä. Kun nuori potilas menee helposti lukkoon kanssakäymisessä itkuaan pidättelevien lähiomaisten kanssa, tarpeen on ulkopuolinen apu, keskustelu ja välittäminen.
Kuolevan nuoren sielunhoitoa ei voi jättää vain sairauden olemuksesta ulkoistettujen psykologien tai armotonta Jumalaa edustavien pappien käsiin, vaan ammattiavun on ulotuttava koko ketjuun hoitavasta lääkäristä ja kemoterapisteista näytteenottajiin ja lähihoitajiin saakka. Ihminen on vereslihalla asioidessaan kaikkien hoitoketjuun kuuluvien ihmisten kanssa, eikä siinä ketjussa saisi olla heikointa lenkkiä. Pienetkin väärät sananvalinnat voivat olla merkitykseltään itseään suurempia. Kun potilaan kysyessä, mitä tarkoittaa palliatiivisen hoidon estävä kalsiumin puute, käteen lyötiin brosyyri luusyövästä, se saattoi antaa tarkan vastauksen kysymykseen mutta lisäsi epätoivoa: ettäkö tässä vielä luusyöpäkin!

Toinen cholangiokarsinoomaa sairastava potilas kirjoittaa minulle: ”Minusta Husissa asiat eivät ole oikein raiteillaan. Olen käynyt kahdessa lääkäritapaamisessa ja kummallakin kerralla on ollut lääkärinä nuori noviisi, joka ei tunnu oikein ymmärtävän tautiani ja vielä eri lääkäri! Saamaani MRI-lausuntoa ei selitetty minulle millään tavalla, joka oli myöskin outoa. Esitin kysymyksen Cyber Knifestä, ei ollut kuulutkaan moisesta.” Minusta tämä kertoo kaiken siitä, mitä liian moni potilas tuntee.
Kenen tahansa kohdalle saattaa yliopistosairaalassa sattua noviisilääkäri, jolta puuttuu inhimillinen kokemus, valmius ja lämpö kohdata epätoivoinen, syövän kuolemaan tuomitsema toinen ihminen. Kuolemaan valmistaminen on ammattilaisten työtä, enkä ole varma, että koulutus on niissä asioissa kohdallaan.

Hoitohenkilökuntaan kuuluvien ihmisten oma psyyke on varmaankin usein kovilla, kun terminaalivaiheeseen tultaessa kukaan potilas ei koskaan parane. Mitä nuorempi on kuoleva, sitä epäoikeudenmukaisemmalta tuntunee lähtö myös niistä, joiden on viran puolesta näyteltävä vahvaa. Työ ei ole helppoa, mutta ei se ole helppo lähtevänkään osa.
Jos toivottomuuden ongelmaa ratkotaan pelkillä mielialalääkkeillä ilman ihmisauttajia ja ilman kokonaisvaltaista inhimillistä potilasvastuuta, se on heitteillejättöä. Kiireinen ilmapiiri, potilaalle käsittämätön ammattikieli ja henkilökuntapula ovat toivon tappajia. Toivoa ei aina ole niin kauan kuin on elämää, mutta ei sitä silti saa tappaa. Se kyllä kuoleentuu itsestään.

Meidän tapauksessamme googlaaminen tuotti kuolemaantuomitulle selkeän käsityksen lähdön luonteesta: odotettavissa olivat sietämättömät kivut. Sairaan siirtyessä palliatiiviseen hoitoon hänelle luvattiin, että kivut torjuttaisiin. Lupaus helpotti elämistä kohden kuolemaa, mutta lopussa kävi niin, että systeemi ei pystynyt toisaalla täyttämään yhtäällä annettua lupausta.

Systeemin osat eivät ole synkronissa.

Kipujen käydessä sietämättömiksi sattui olemaan pääsiäinen, jolloin HYKS:in kivuntorjuntayksikkö oli kiinni. Kun osastolääkäreillä ei ollut riittävää ammattitaitoa lievittää kipua ylittämällä ensin morfiinilla tai muilla kemikaaleilla kipukynnys ja lähtemällä sitä sitten helpottamaan ylhäältä alas, tilanne karkasi käsistä. Onneksi potilaallamme oli siinä vaiheessa jo lähete Terhokotiin, jossa kipu saatiin hallintaan siltä osin, että asteikolla 0-10 se oli suuruusluokkaa 6-7. Minua kylmää ajatus, että lähetettä ei olisi ollut. Kaikilla sitä ei ole, ja jos onkin, Terhokodissa ei ehkä ole tilaa kaikille – eikä kaikkialla edes ole Terhokotia tai muuta kivuliaan saattohoidon erityisosaamiskeskusta.

Kivuton kuolema tulee kuulua jokaiselle, mutta Suomi ei tarjoa sitä kaikille.

Kivuntorjunnan teoria on kyllä kunnossa ja siitä on selkeät viranomaisohjeet. Aivan liian monilta lääkäreiltä kuitenkin puuttuu ammattitaito noudattaa hyvää ohjeistusta. Antaessaan potilasta näkemättä määräyksiä käytettävien kemikaalien ylärajoista byrokraatit eivät kohtaa kipua, jota lisää sisuskalujen kyvyttömyys ottaa vastaan ruokaa ja juomaa ja kehon toimimattomuus kuona-aineiden poistossa. Kotisairaanhoitajille voitaisiin kipuasioissa antaa valtuudet toimia tilanteen vaatimalla tavalla?
Kivuntorjunnan viimeinen keino sedaatio, poisnukuttaminen, on eräänlainen eutanasian laillinen versio, joka on lähtevälle armelias kivunpoistomenetelmä. Sitä lisää!

Johtopäätökseni edellä olevasta ovat selkeitä. Kivuntorjunta on pakko saada maassamme kuntoon. Kun joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään, tähän kansantautiin tarvitaan lisää hoitohenkilökuntaa sekä enemmän kokonaisvaltaisuutta ja -vastuuta. Kemian teollisuuden tuotteilla tapahtuvan hoidon ohella potilaalle on tärkeä kohdata inhimillistä lämpöä. Jokaisella kansalaisella (myös helsinkiläisellä) on oltava oikeus sellaiseen arvokkaaseen ja armokkaaseen saattohoitoon, jota tarjoavat maamme kolme saattohoitosairaalaa kotikäyntipalveluineen.
Jälkeen jääneissä papereissaan poikani kirjoitti, että sairauden diagnoosin jälkeen hän ei ollut yhtenäkään päivänä onnellinen. Hän jaksoi kuitenkin elää sen tiedon varassa, että loppuvaiheessa kivuntorjunta toimisi. Siinä vaiheessa, kun se ei enää toiminut, hän oli kykenemätön tekemään muita ratkaisuja. Tällä tarkoitan itsemurhaa.

En tiedä, olisiko hän valinnut sen tien, jos hän olisi siihen kivuiltaan ja huumaavilta lääkkeiltään kyennyt. Sen tiedän, että vastaavassa tilanteessa minä valitsisin. Puhun siis vain omissa nimissäni, kun vaadin saada yhteiskunnalta kuolemisapua parantumattomasti sairaana ja kipuihin riutuvana kansalaisena. Eutanasia on siinä tilanteessa minun oma tahtoni, eivätkä muut voi sitä puolestani päättää. Muiden päättämä sedaatio on apua liian myöhään. Silloin ollaan jo helvetin esikartanossa.

http://www.eskoseppanen.net/index.php?o ... &Itemid=32

[Mirri]

En usko, että lääkärit pelkäävät joutuvansa vastuuseen terminaalivaiheen potilaan lääkityksestä, kuoleman aiheuttamisesta. Silloin on jo kaikkien tiedossa mitä tuleman pitää ja ainoa tavoite on rauhallinen ja tuskaton kuolema.

Miksi Suomessa lääkärit pelkäävät vahvoja kipulääkkeitä niin, että määräävät niitä kuoleville potilaille annettaviksi mieluummin liian vähän kuin liikaa?
On tunnettu tosiasia, että Suomi on terminaalivaiheen kivunlievityksen takapajula.

[Psykopatologia]

Siksi, että kuoleva voisi katua syntejään ja ottaa vastaan Kristuksen
ja iankaikkisen elämän.

[Mirri]

Väärä vastaus. Eurooppa on täynnä Suomea uskonnollisempia maita, mutta juuri Suomen tiedetään olevan kuolevien potilaiden kivunlievityksen takapajula. Turha yrittää selittää uskonnolla asiaa, joka ei Suomessa ole sen uskonnollisempi kuin muissakaan Pohjoismaissa.

Mikä Suomessa saa aikaan sen, että vielä nykyaikanakin lääkärit varovat lääkitsemästä kuolevaa potilasta 'liikaa' ja pelkäävät tehokkaan kivunlievityksen olevan tavalla tai toisella vahingollista terminaalivaiheen potilaalle? Varmaan syy löytyy asenteista, mutta tuskin ne asenteet ovat selitettävissä uskonnolla.

[SADE]

Traagista, jos Suomessa palliatiivinen hoito on todella noin lastenkengissä mitä Mirri kirjoitti.
Vuonna 2014 ei pitäisi enää olla mitään syytä pihistellä terminaalivaiheen lääkitystä ja hoitoa muutenkin.

[Mirri]

Väärä vastaus. Eurooppa on täynnä Suomea uskonnollisempia maita, mutta juuri Suomen tiedetään olevan kuolevien potilaiden kivunlievityksen takapajula. Turha yrittää selittää uskonnolla asiaa, joka ei Suomessa ole sen uskonnollisempi kuin muissakaan Pohjoismaissa.

Etkö tunnista ironiaa kun sitä näet?

Ei ironisuus tee väärää vastausta oikeaksi vastaukseksi. Sen sijaan tyhmää tai vähintäänkin ajattelematonta ironia voi olla - asiayhteydestä riippuen. Ivaaminen ja pilkkaaminen - vaikka miten olisi epäsuoraa - ei auta niitä, joita kysymys elävässä elämässä koskee.

[Mirri]

Traagista, jos Suomessa palliatiivinen hoito on todella noin lastenkengissä mitä Mirri kirjoitti.
Vuonna 2014 ei pitäisi enää olla mitään syytä pihistellä terminaalivaiheen lääkitystä ja hoitoa muutenkin.

Älä muuta sano.
Toivoa sopii, että tänä vuonna tilanne olisi jo edes vähän parantunut, koska viime vuosina asiasta on keskusteltu julkisuudessa. Ja tutkimustietoakin suomalaisesta terminaalivaiheen kivunlievityksestä on; se on karua kertomaa.

Yksi vakava ongelma on, että ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa; riippuu asuin- ja hoitopaikasta kuinka hyvää ja asiantuntevaa loppuvaiheen hoitoa on tarjolla.

[Mirri]

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on paneutunut asiaan.
Saattohoito-ohjeistus ja suosituksia elämän loppuvaiheen päätösmenettelystä ja hoidosta:
http://www.ppshp.fi/instancedata/prime_ ... i_uusi.pdf

Syöpäyhdistysten julkaisema saattohoidon opas potilaille ja omaisille; kirjoittaja Terhokodin johtaja Juha Hänninen:
http://cancer-fi-bin.directo.fi/@Bin/07 ... 012%20.pdf