Psykopatologia.munfoorumi.com

´
Tekijä ja kohde


Miten toimia jos sen havaitsee?
Miten olla ottamatta vastaan, menemättä mukaan?
Ja miten tulisi suhtautua, kun sen huomaa?
Ja miten palauttaa alkuperäiselle oma tunne?

§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§

Ja joskus myös niin, että toinen siirtää kolmannelle, kolmas ei otakaan vastaan, niin neljäs lähtee mukaan vahvistamaan. Mutta , kun sekään ei uppoa, niin viides alkaa kehumaan. Jolloin voi vaan todeta, että epäonnistunut joukkio pahoine tuntoineenhan ne..

Ehdottoman mielenkiintoisia kysymyksiä! Vastaukset hyödyttäisivät ihan jo kuolevaisen maallikon arkielämää, eivätka vain terapeuttia terapiassa. Odotanpa tosi kiinnostuneena vastauksia tai keskustelua aiheesta! En tohdi aloittaa mitään, kun on toiveena asiantuntijan puheenvuoro.

Rajatilat -ketjun kirjoitukseni on myös tästä aiheesta.

Terapiassa tietysti terapeutti on kuulolla ja valppaana juuri tuommoisten juttujen havaitsemiseksi, ja jaksaa sen ajan "olla varuillaan", ettei ota projektiota niin helposti ainakaan vastaan.

Terapeutti on käynyt läpi oman analyysin tai terapian, ja sen pohjalta tiedostanut omia, normaaleja tapojaan reagoida ja defenssejään. Jos hän terapiassa sitten alkaa vaikka ihmetellä, miksi hänestä tuntuu tänään tämän asiakkaan kanssa niin avuttomalta, toivottomalta tai miksi hän juuri tuon tietyn asiakkaan kanssa tuntee olevansa ihan huono ja surkea terapeutti, vaikkei muulloin tunnukaan tuommoiselta jne., niin silloin hän voi alkaa tutkimaan myös mahdollisuutta, että tuo oma, asiaankuulumaton tunne voikin olla asiakkaan häneen projisoimaa.

Jos tuon havaitsee ja tiedostaa, niin eiköhän se projisoitu tunne sitten lievene ainakin, ja terapeutti voi olla toimimatta sen ja asiakkaan odotusten mukaisesti. Vaikkapa nyt olla sanomatta hankalalle, itsetuntoa rassaavalle narsistiasiakkaalle, että en enää tunne voivani auttaa sinua tämän pidemmälle tässä terapiassa.

Lisäys: Muistaakseni tuossa objektisuhdeterapiakirjassa puhuttiin semmoistakin, että potilas voi projektiivisen identifikaation avulla ulkoistaa itselle vaikean tunteen terapeutin kannettavaksi ja säilytettäväksi. Puhuttiin tästä käyttäen termiä holding.

Eikös tuo ole sama ilmiö mitä vanhemmat tekevät lapsen kanssa? Siis jos lapsi kiukkuaa tai pelkää, vanhempi voi ilmaista havainneensa lapsen tunteen ja nimetä sen. Ja kai hän sitten omalla käytöksellään ja suhtautumisellaan ja keskustelemalla asiasta rauhallisesti, menemättä itse mukaan lapsen pelkoon tai kiukustumatta itse osoittaa, että kestää lapsen tunteen, ymmärtää sen ja sen aihettajan. Hän voi ehkä antaa mallin tai kertoa esimerkin siitä, miten tuommoiseen tunteeseen tai tilanteeseen voisi suhtautua kenties rakentavammin.

Jos A projisoi B:hen jotain, esimerkiksi vihamielisyyttä, kyseessä on vain A:n kannalta projektio, ei B:n. B saattaa huomata, että A pitää häntä vihamielisenä, ei välttämättä muuta, ei ainakaan niin, että B muuttuisi vihamieliseksi A:n prosessien suorana seurauksena. B saattaa tietysti ärtyä A:n "virheellisestä" katsannosta sekundaarisesti, jos hän huomaa sen.

Jos B muuttuisi suoraan vihamieliseksi, se olisi hänen kannaltaan introjektio.

'

Niin, mutta noin ei tapahdu. Psykologia ei ole fysiikkaa.

Minulla on tuo kirja, hyvä kirja. Otan sen aktiiviseen referenssi-käyttöön loppukesästä.

Kyllä noin voi tapahtua, eikä se tarkoita, että psykologia on fysiikkaa.

Siinä objektisuhdeteoriakirjassa tuossa jutussa saattoi olla peräti KOLME osaa: A:n projektio, jonka B introjisoi ja sitten vielä A saattoi identifikoitua tuohon B:hen oman projektionsa ja B:n introjektion jälkeen.

Tietysti "noin" voi tapahtua, mutta yleensä ei. A ei lähetä mekanistisen fysiikan tavoin biljadipalloja, joissa on tietty efekti.

Suomessakin vapaaherra Carpelan on kertonut moisia satuja mm. tapauksia, joissa potilas on vaivuttanut terapeutin miltei uneen.

Jos olisi olemassa jonkinlaisia erityisiä havaitsemisprosesseja erilailla epäilyttävien ja epäluulon arvoisten ihmisten tunnistamiseen, niin niitä voisi toinen sitten tiedostamattaan ruokkia. Ei olisi mistään biljardipalloilmiöstä kysymys.

Jos päätöksenteko sen suhteen, kuka on mahdollisena uhkana kohdeltava, perustuisi joittenkin tiettyjen pinnallisten tuntomerkkien pikaseulontaan, niin silloin ainakin uhkaksi identifioutumista pelkäävä saattaisi pystyä tiedostamattaan jotenkin tuottamaan sellaisia signaaleja, jotka todella johtaisivat toisessa "vastakkaiseen" tunteeseen. "Konnan tunnistukseen" ilman konnaa. Tunne voisi tulla tietoisuuden ulkopuolelta, ja jäädä jossain tilanteessa alussa huomaamatta.

Emmä tiedä.

Kyllä minä uskon transferenssi-ilmiössä ja muutenkin terapiassa tuohon kolmiosaiseen projektiiviseen identifikaatioon, ihan jo tuon lukemani kirjan esimerkkien perusteella, kun ne kertoi analyytikko. Ja siksi toivoisinkin terapeutin ja diagnoosin tekevän psykiatrinkin olevan mahdollisimman kouluttautunut noihin juttuihin. Psykiatri-analyytikko olisi huippu!

Harmi vain potilaalle, kun psykiatriset diagnoosit tekee yleensä pelkkä terapiapätevyyttä vailla oleva psykiatri, tai vakavammissa tapauksissa oikeastaan osastolla työskentelevä lähihoitaja, jonka tulkintoihin ja kirjauksiin osastonpsykiatrikin diagnoosisnsa perustaa, koska aikaa ei ole tavata potilasta tarpeeksi oikean, kunnollisen psyykkisen tilan arvioinnin perusteeksi. JA PELKKIIN PUHELINKONTAKTEIHIN OMAISTEN KANSSA perustuvat M1-lähetteet ja tarkkailupäätöksetkin, mutta enpä kykene systeemiä muuttamaan, joten kai sen hampaisiin joutumista on sitten koetettava jollain keinolla välttää, ettei tulisi taas kolhituksi psyykkisesti.

minätäällä kirjoitti:Siinä objektisuhdeteoriakirjassa tuossa jutussa saattoi olla peräti KOLME osaa: A:n projektio, jonka B introjisoi ja sitten vielä A saattoi identifikoitua tuohon B:hen oman projektionsa ja B:n introjektion jälkeen.

Mutta lasti kaadettiin c:n niskaan. A oli tyytyväinen, koska kaikki meni hänen mielensä mukaisesti. B myöskin, koska on piittaamaton. Näkijä oli C, jonka yksissä tuumin A+B leimasi, mutta C käsitti kaiken. Oli myös A+B+D:n intressien ulkopuolella, joten helpot havainnot mahdollisia.

Voihan tuhannen patologia!
hyppää pois tuolistasi muuallekin kuin pyörän selkään- käy kurkkimassa aitoa tätä päivää

Tuo objektisuhdeteoriakirjassa kuvattu projektiivinen identifikaatio, mistä yritin kertoa, on kuulema psykiatriterapeutin muistin mukaan Norjalaisen analyytikon Ogdenin kuvaama laajennettu projektiivinen identifikaatio.

Älkää lopettako kirjoittamista, tuohan on vain yhden (Ogden) ihmisen näkemys ja toisen (Stadter) kirjassaan kuvaama.
Minusta tuo on äärimmäisen mielenkiintoinen juttu, varsinkin psykoterapian transferenssia ja vastatransferenssia ajatellen. Kun nyt tuli noin kamalan huono kokemus vuorovaikutuksesta psykiatrisen osaston osastonlääkärin kanssa. Sama perstuntuma tuosta tytönheitukasta oli jo 11 vuotta sitten kun tavattiin ensimmäistä kertaa.

Kaikkien muiden potilaiden ja hoitajienkin kanssa vuorovaikutus sujui mukavissa, joskus jopa hiukan romanttisissakin merkeissä. Miksi en sietänyt lääkäriä eikä hän kai minua? Siitä päätellen, ettei lainkaan velvoittamaa vastausta ole laittanut useista pyynnöistä huolimatta eikä suostunut kertomaan antamaansa diagnoosia. Ehkä haluaa pidättää itsellään vielä sen rankentamisen mahdollisuuden? Kohta varmaan sitten olen hallintokantelun jälkeen katatoonikko.

Jännä ilmiö, joka minusta liittyy kyllä molemminpuoliseen rajatilaproblematiikkaan tai projektiiviseen identifikaatioon.
Miten muuten selitätte ihastumisen tai vastenmielisyyden ensisilmäyksellä?

Minä yritin parhaani olla neutraali ja järkevä, riippuihan poispääsyni vastentahtoisesta osastohoidosta juuri tuosta lääkäristä. Muutenhan siellä osastohoidossa oli tosi mukavaa, kivoja potilastovereita ja hoitajiakin, hauskoja juttuja, jotka naurattivat jne.

´
Minua ärsyttää nyt Pertin sokeus ja mitätöinti, sekä se, ettei voi antaa mielikuvituksensa lentää herkullisen jutun perässä.

Ryhmädynamiikkaa, ryhmädynamiikkaa. Sokea on se psykologi, joka ei huomaa ilman palloja mitään. Lisää punkkua, niin näkee nekin paltsit kahtena. Siis edes jotain.