Ajatteleminen on epämiellyttävää

Re: Ajatteleminen on epämiellyttävää

ViestiKirjoittaja Hermes » 06.07.2014 17:47

Ja jotkut meistä hulluista harrastavat sellaista, että tuijottavat valkoista seinää esimerkiksi joka aamu ja ilta 30 minuuttia.
Hermes
 

Re: Ajatteleminen on epämiellyttävää

ViestiKirjoittaja Hilppa » 06.07.2014 17:49

Pitääkö sinun pakottautua siihen seinänkatseluun?
Hilppa
 

Re: Ajatteleminen on epämiellyttävää

ViestiKirjoittaja Hermes » 06.07.2014 17:58

Olen siis harjoitellut zen-meditointia. Aluksi viidenkin minuutin harjoittelu, esimerkiksi vain hengitykseen keskittyminen, oli hyvin vaikeaa, mutta vähitellen ja toistettuna se helpottui ja siitä tuli mukavaa. Ajattelenkin sitä sekä esimerkiksi joogaa tai chi kungia oikein tehtynä jonkinlaisena mielen tai kehon treeninä, jota voisi verrata esimerkiksi juoksemiseen. Noissa tekniikoissa ja koulukunnissa voi olla myös vaarojakin esimerkiksi mt-ongelmaisille, noihin juttuihin liittyy myös paljon hörhöilyä ja niin edelleen.
Hermes
 

Re: Ajatteleminen on epämiellyttävää

ViestiKirjoittaja santra » 06.07.2014 19:03

Hermes kirjoitti:Olen siis harjoitellut zen-meditointia. Aluksi viidenkin minuutin harjoittelu, esimerkiksi vain hengitykseen keskittyminen, oli hyvin vaikeaa, mutta vähitellen ja toistettuna se helpottui ja siitä tuli mukavaa. Ajattelenkin sitä sekä esimerkiksi joogaa tai chi kungia oikein tehtynä jonkinlaisena mielen tai kehon treeninä, jota voisi verrata esimerkiksi juoksemiseen. Noissa tekniikoissa ja koulukunnissa voi olla myös vaarojakin esimerkiksi mt-ongelmaisille, noihin juttuihin liittyy myös paljon hörhöilyä ja niin edelleen.


Minäkin olen yrittänyt meditaation avulla vapautua ahdistavista ja masentavista ajatuksista, En ole onnistunut koska pääni sisällä liikkuu liian paljon. En osaa keskittyä yhteen toimintaan, esim hengityksen tarkkailuun, kaikki tapahtuu kumminkin omia aikojaan ja useimmiten alankin keskittyä siihen, mitä tapahtuisi , jos yhtäkkiä joku toiminnoistani loppuisi.Silloin ahdistun jo pelkästä ajatuksesta ja lopetan "meditoinnin" siihen.
En ainakaan minä pysty olemaan kokonaan ajattelematta.
santra
 

Re: Ajatteleminen on epämiellyttävää

ViestiKirjoittaja Hermes » 06.07.2014 19:06

Lisäksi olen suunnittelemassa esimerksi seuraavaksi pariksi päiväksi ja yöksi retkeä metsiin ihan yksin. Jossain työhön liittyvällä lomamatkalla Lappiin yksi vanhempi nainen alkoi ihmetellä, että miten joku voi yöpyä ihan yksin erämökissä... mitä hän oikein ajattelee siellä yksin ollessaan.. miten se on mahdollista.
Hermes
 

Re: Ajatteleminen on epämiellyttävää

ViestiKirjoittaja Maaria » 06.07.2014 19:54

Santra, minunkin pääni sisällä tapahtuu ihan liikaa ja yleensä kaikkea ahdistavaa.
Hengityksen tarkkailuun keskitytään joissain jooga- liikkeissä.
Se ei aina onnistu pitkään, mutta jos onnistuu edes hetkekin, niin olen huomannut,
että se jotenkin todella puhdistaa "turhista" ajatuksista.

Minulla ei ole hyvä keskittymiskyky. Ajatukset ikäänkuin ottavat minut valtaansa
ja huomioni herpaantuu. Yksi syy miksi aloitin joogan (ihan tavallisen joogan, ei mitään
uskonnollisuutta mukana) on se, että haluan hälyn ja taustamelun lakkaavan, haluan
pois ajatusten vankilasta parempaan tilaan, jossa opin päästämään irti niistä ajatuksista
jotka jotenkin minua ja mielenterveyttäni uhkaavat.

Hermes, minusta tuo kuulostaa hienolta. En yhtään ihmettele miksi teet niin tai miksi
haluat tehdä niin.
Maaria
 

Re: Ajatteleminen on epämiellyttävää

ViestiKirjoittaja santra » 06.07.2014 20:53

Jill kirjoitti:Santra, minunkin pääni sisällä tapahtuu ihan liikaa ja yleensä kaikkea ahdistavaa.
Hengityksen tarkkailuun keskitytään joissain jooga- liikkeissä.
Se ei aina onnistu pitkään, mutta jos onnistuu edes hetkekin, niin olen huomannut,
että se jotenkin todella puhdistaa "turhista" ajatuksista.

Minulla ei ole hyvä keskittymiskyky. Ajatukset ikäänkuin ottavat minut valtaansa
ja huomioni herpaantuu. Yksi syy miksi aloitin joogan (ihan tavallisen joogan, ei mitään
uskonnollisuutta mukana) on se, että haluan hälyn ja taustamelun lakkaavan, haluan
pois ajatusten vankilasta parempaan tilaan, jossa opin päästämään irti niistä ajatuksista
jotka jotenkin minua ja mielenterveyttäni uhkaavat.

Hermes, minusta tuo kuulostaa hienolta. En yhtään ihmettele miksi teet niin tai miksi
haluat tehdä niin.

Jill, minä ajattelin pääseväni tai päässeeni eroon ajatusten myllerryksestä kun erosin ja muutin yksin elämään.Minä en loppujen lopuksi ole kovin seurallinen, joskin tuttujen parissa viihdynkin. Yksinäisyys on minulle sekä kirous että siunaus, yksin on valta miettiä ja tehdä mitä haluaa tai olla tekemättä jos näin on. Kumminkin yksinäisyys on salakavalaa, on liian paljon omien ajatustensa kanssa ja ihan yksin.Keneltäkään ei voi kysyä, on vaan selvitettävä asiat itsensä kanssa.Kaksipiippuinen asia kaikenkaikkiaan.
santra
 

Re: Ajatteleminen on epämiellyttävää

ViestiKirjoittaja Hilppa » 06.07.2014 21:55

Meditaatiossa pyritään hengitystä kuuntelevaan tilaan, jossa ei ajatella mitään. Olen harjoittanut ns. hyväksyvän läsnäolon menetelmää, jossa kaikenlaisista ajatuksista pyritään päästämään irti. Jooga on tavallaan meditaatiota oman kehon avulla, mitä olen viime vuodet harjoittanut.

Aikoinaan aloitin läsnäolon harjoittamisen, kun elämässäni oli aika ikävä vaihe. Olin sairastunut ja äitini oli juuri kuollut. Hautajaiset piti järjestää ja käydä kaikki muutkin ikävät vaiheet läpi. Ajattelin kykeneväni siihen rentoutus- ja meditaatioharjoitusten avulla. Lopulta selvisin kaikesta ja tunsin tarvitsevani noita tekniikoita jonkinlaisen tasapainon saavuttamiseen.
Hilppa
 


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron