Syntymäjärjestys yhteydessä itsemurhariskiin

Syntymäjärjestys yhteydessä itsemurhariskiin

ViestiKirjoittaja tris » 05.06.2014 22:39

Perheen esikoiset saattavat olla sisaruksiaan pienemmässä vaarassa tehdä itsemurhan, tuoreet tutkimustulokset vihjaavat. Riski näkyy tilastoissa etenkin monilapsisten perheiden nuorimmilla.

Tulokset perustuvat ruotsalaiseen väestörekisteriin, josta poimittiin vuosina 1932–1980 syntyneitä sisaruksia, joista oli saatavilla seurantatiedot vuosilta 1981–2002.
•Lue myös: Näin syntymäjärjestys vaikuttaa lasten älykkyyteen

Kun tiedot itsemurhista ja syntymäjärjestyksestä yhdistettiin, tutkijat havaitsivat toisena syntyneen sisaruksen itsemurhariskin noin viidenneksen suuremmaksi kuin esikoisen. Riski kasvoi samaa tahtia kolmannen, neljännen ja sitä nuorempien sisarusten kohdalla.

Itsemurhariskin ja syntymäjärjestyksen välistä yhteyttä eivät selittäneet sisarusten ikä tai ikäerot, perheen koko, sisarusten väliset sosiaaliset ja taloudelliset erot tai siviilisääty. Myöskään muut kuolemansyyt eivät liittyneet syntymäjärjestykseen.

Yhteys oli hieman heikompi vuosina 1932–1955 syntyneillä ja voimakkaampi 1960-luvun lopun jälkeen syntyneillä. Vuosina 1967–1980 syntyneiden kohdalla yhteys saattoi selittyä osin myös muilla tekijöillä. Aiemmissa syntymäjärjestystutkimuksissa on havaittu samanlaisia ajallisia vaihteluita, ja todennäköisesti ne liittyvät perhekoon pienentymiseen.

Tulokset julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä.

Lähde: American Journal of Epidemiology
http://www.terve.fi/raskaus-ja-lapset/7 ... rhariskiin
tris
 

Re: Syntymäjärjestys yhteydessä itsemurhariskiin

ViestiKirjoittaja santra » 06.06.2014 19:11

Kuinkahan korkea itsemurhariski minulla on ,kun olen neljäs ja nuorimmainen, se sorsittu. alistettu ja lellitty.?
santra
 

Re: Syntymäjärjestys yhteydessä itsemurhariskiin

ViestiKirjoittaja Maaria » 06.06.2014 20:15

Ensimmäinen lapsi saa yleensä eniten huomiota. Siinä on äidillä uutuudenviehätystä kun saa
ensimmäisensä. Voipi olla, että eka lapsi joutuu myös ottamaan vastuuta muita enemmän.
Itse olen toinen lapsi. Minulla on isosisko ja kaksi pikkusiskoa.
Maaria
 

Re: Syntymäjärjestys yhteydessä itsemurhariskiin

ViestiKirjoittaja santra » 06.06.2014 20:19

Mie olin tavallaan joku vahinko?
Siis omien ajatusten mukaan, muut on syntyneet vuoden välein, sitten oli kolmen vuoden tauko ja sitten tulin mie.
santra
 

Re: Syntymäjärjestys yhteydessä itsemurhariskiin

ViestiKirjoittaja tris » 06.06.2014 20:19

Minä olen ainoa lapsi. Olen kyllä yrittänyt itsaria... (Vahinko minäkin)
tris
 

Re: Syntymäjärjestys yhteydessä itsemurhariskiin

ViestiKirjoittaja santra » 06.06.2014 20:21

Oon toki aatellu että olis ollut kaikille parasta jos en olis ikinä syntyny, mutta toisaalta...
santra
 

Re: Syntymäjärjestys yhteydessä itsemurhariskiin

ViestiKirjoittaja santra » 06.06.2014 20:22

tris kirjoitti:Minä olen ainoa lapsi. Olen kyllä yrittänyt itsaria... (Vahinko minäkin)


Elämäntilaneet, ei niinkään syntymäjärjestys, ajaa itsariin tai sen yrittämisen syntymiseen
santra
 

Re: Syntymäjärjestys yhteydessä itsemurhariskiin

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 06.06.2014 22:17

Jos ensimmäisen lapsen itsemurha-riski olisi n. yksi promille,
olisi neljännen kuitenkin vain n. puolitoista promillea.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Syntymäjärjestys yhteydessä itsemurhariskiin

ViestiKirjoittaja santra » 06.06.2014 22:29

En usko mihinkään tilastollisiin mahdollisuuksiin, kaikilla meillä on syntyessämme samat mahdollisuudet.Olosuhteet ja ympäristötekijät luovat ne ns. "tilastolliset" tai niiden ulkopuoliset totuudet.
santra
 

Re: Syntymäjärjestys yhteydessä itsemurhariskiin

ViestiKirjoittaja Mirri » 06.06.2014 22:50

Ei pidä paikkaansa, että kaikilla ihmisillä olisi syntyessään samat mahdollisuudet. Olosuhteet ja ympäristötekijät vaikuttavat mahdollisuuksiin ties miten pitkän ajan ennen syntymää.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Syntymäjärjestys yhteydessä itsemurhariskiin

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 09.06.2014 08:50

santra kirjoitti:En usko mihinkään tilastollisiin mahdollisuuksiin, kaikilla meillä on syntyessämme samat mahdollisuudet.
Olosuhteet ja ympäristötekijät luovat ne ns. "tilastolliset" tai niiden ulkopuoliset totuudet.

Tilastolliset "lait" ovat aina probabilistisia. Esimerkiksi jos heittää sata kolikkoa ilmaan,
todennäköisin tulos on 50/50 (kruunu/klaava), minkä todennäköisyys yhdellä heitolla on
häviävän pieni. Vasta ehkä sadannella heitolla heittojen summasta laskettu jakauma
l ä h e s t y y suhdetta 50/50.

Jos molemmat vanhemmat ovat skitsofreenisia, lapsen todennäköisyys skitsofreeniseksi
on suurempi kuin terveiden vanhempien lapsen. 80-vuotiaan todennäköisyys kuolla
seuraavan viiden vuoden kuluessa on monikymmenkertainen verrattuna 10-vuotiaaseen.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa