Pornon katselu kutistaa aivoja

Pornon katselu kutistaa aivoja

ViestiKirjoittaja tris » 30.05.2014 13:45

Paljon pornoa kuluttavien aivot ovat pienemmät kuin muilla miehillä. Tutkijat eivät kuitenkaan osaa sanoa, kuluttavatko pieniaivoiset miehet enemmän pornoa vai kutistaako porno aivot.


Tutkijat ovat havainneet, että paljon pornoa katselevien miesten aivoissa on vähemmän harmaata ainetta. Saksassa tehdyn tutkimuksen tuloksista kerrottiin JAMA Psychiatry -lehdessä.

Berliinissä toimivan Max Planck -instituutin tutkijat värväsivät tutkimukseen 64 iältään 21–45-vuotiasta miestä. Miehille kerrottiin aluksi vain, että heidän aivojaan tutkittaisiin magneettilaitteilla. Heiltä kysyttiin pornon kulutuksesta. Keskimäärin miehet katselivat noin nelisen tuntia pornoa viikossa.

Tutkimuksessa miesten katsottavaksi annettiin paitsi pornografisia kuvia myös liikuntaa harrastavien ihmisten kuvia. Miesten aivoja mitattiin MRI-tekniikalla. Kun miehet näkivät seksikuvia, heidän aivoissaan tapahtui vähemmän toimintaa sillä alueella, joka prosessoi motivaatiota.

Lisäksi tutkimuksessa huomattiin, että henkilöillä, jotka kuluttavat enemmän pornoa, on vähemmän harmaata ainetta aivojensa aivojuoviossa.

Tutkijat eivät kuitenkaan pystyneet päättelemään, kutistaako pornon katselu aivoja vai onko niin, että pienempiaivoiset miehet katselevat enemmän pornoa.

– Henkilöt, joilla on pienempi aivojuovio, saattavat tarvita enemmän ulkoisia ärsykkeitä mielihyvän kokemukseen ja saattavat siten kokea pornografian kuluttamisen palkitsevampana, mikä voi johtaa pornon katselun lisääntymiseen, tutkijat arvelivat.

Lisätutkimuksissa pitäisi kuitenkin selvittää, miten pornon katselu vaikuttaa aivoihin pitkällä aikavälillä sekä sitä, kuinka aiemmin pornoa katsomattomien aivot muuttuvat seksin katselusta.

http://yle.fi/uutiset/tutkimus_pornon_k ... ja/7269439
tris
 

Re: Pornon katselu kutistaa aivoja

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 30.05.2014 14:15

Ei todeta päällekkäisyyden määrä.

14:30 http://archpsyc.jamanetwork.com/article ... id=1874574

Käytetyt merkitsevyystasot (P < .001) hämäävät.

Eihän esimerkiksi miesten ja naisten pituuserojakaan tuode esiin näin
(P < .0000001).
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron