Persoonallisuushäiriöt ja työkyky

Persoonallisuushäiriöt ja työkyky

ViestiKirjoittaja Mirri » 14.05.2014 21:03

Duodecimin artikkeli vuodelta 2011:
Persoonallisuushäiriöillä tarkoitetaan pitkäaikaisia, toistuvia ja joustamattomia ajattelu- ja käyttäytymismalleja, jotka ilmenevät eri elämänalueilla. Persoonallisuushäiriöt ilmenevät muun muassa poikkeavina tapoina havainnoida itseä ja muita ihmisiä, tunne-elämän säätelyn vaikeuksina, ongelmina sosiaalisissa suhteissa ja taipumuksena käyttää kehittymättömiä psykologisia puolustusmekanismeja (Vaillant 2003, Marttunen ym. 2007). Suurin osa persoonallisuushäiriöihin liittyvistä poikkeavista ajattelu- ja käyttäytymismalleista on egosyntonisia; asianomainen ei itse tiedosta niiden poikkeavuutta. Useimmiten persoonallisuushäiriö aiheuttaa henkilölle itselleen kärsimystä ja haittaa sosiaalisissa suhteissa tai kärsimystä muille ihmisille.

Persoonallisuushäiriöt ovat varsin yleisiä: eri maissa tehtyjen poikittaistutkimusten perusteella 6 - 10 % aikuisista täyttää ainakin yhden persoonallisuushäiriön kriteerit (Lenzenweger ym. 2007, Huang ym. 2009). Valtaosa persoonallisuushäiriöistä on kehityksellisiä, jo nuoruudessa ilmeneviä tiloja. Persoonallisuushäiriö saattaa kuitenkin kehittyä myös aikuisuudessa aivojen toiminnan häiriintymisen seurauksena. Yleisin syy tällaiseen elimelliseen persoonallisuuden muutokseen (ICD-10:n koodi F07.0) on aivovamman jälkitila (Koponen 2007).

Yhdysvaltalainen psykiatrinen DSM-IV-luokitus (American Psychiatric Association 1994) jakaa persoonallisuushäiriöt kolmeen pääryhmään A, B ja C. Tätä jakoa voidaan soveltaa myös meillä käytössä olevaan ICD-10-tautiluokitukseen (Stakes 1998). Ryhmän A häiriöitä luonnehtii outous ja erikoisuus, ja tähän ryhmään kuuluvat epäluuloinen, eristäytyvä ja psykoosipiirteinen persoonallisuus (ICD-10-luokituksessa psykoosipiirteinen persoonallisuus on sijoitettu skitsofreniaryhmään F21). B-ryhmän häiriöistä kärsivät ovat usein dramaattisia, tunnepitoisia ja epävakaita, ja tähän ryhmään kuuluvat tunne-elämältään epävakaa, huomionhakuinen, epäsosiaalinen ja narsistinen persoonallisuus (ICD-10-tautiluokitus ei määrittele narsistisen persoonallisuushäiriön kriteereitä, mutta sen voidaan katsoa kuuluvan kohtaan "muu määritetty persoonallisuushäiriö", F60.8). C-ryhmän häiriöistä kärsivät ovat alttiita ahdistuneisuuteen ja pelokkuuteen, ja tähän ryhmään kuuluvat estynyt, riippuvainen ja vaativa (pakko-oireinen) persoonallisuus. Valtaosa elimellisistä persoonallisuushäiriöistä vastaa oirekuvaltaan ryhmää B, mutta myös paranoidiset ja estyneet piirteet ovat yleisiä aivovamman jälkeen (Koponen ym. 2002).

Persoonallisuushäiriöt ilmenevät useammin vuorovaikutussuhteissa kuin työkyvyssä (Lenzenweger ym. 2007). Kuitenkin valtaosassa epidemiologisista ja kliinisistä tutkimuksista persoonallisuushäiriöiden on todettu heikentävän myös työkykyä (Lenzenweger ym. 2007, Huang ym. 2009, Sansone ja Sansone 2010), ja osa niistä on osoittanut persoonallisuushäiriön heikentäneen työkykyä jopa enemmän kuin masennus tai ahdistuneisuushäiriöt (van Velzen 2000, Skodol ym. 2005, Ansell ym. 2007). Toisaalta jotkut tutkijat otaksuvat, että persoonallisuushäiriöihin liittyvä työkyvyn heikkeneminen on lähinnä seurausta psykiatrisista rinnakkaishäiriöistä (Coid ym. 2009). Tätä löydösten ja päätelmien ristiriitaisuutta selittänevät mm. seuraavat seikat: 1) Vain osaa persoonallisuushäiriöistä on laajemmin tutkittu. Tutkituimmat persoonallisuushäiriöt ovat emotionaalisesti epävakaa, epäsosiaalinen ja psykoosipiirteinen persoonallisuus. Tutkimustieto muista persoonallisuushäiriöistä on niukkaa. 2) Persoonallisuushäiriöt esiintyvät harvoin yksinään. Valtaosalla hoitoon hakeutuvista potilaista on samanaikaisesti useampia persoonallisuushäiriöitä (Zimmerman ym. 2005) ja niiden lisäksi jokin muu psykiatrinen sairaus, tavallisimmin masennustila, ahdistuneisuushäiriö tai päihderiippuvuus (Lenzenweger ym. 2007, Huang ym. 2009). Tämän takia yksittäisen persoonallisuushäiriön vaikutusta potilaan työkykyyn on vaikea arvioida. 3) Vanhemmissa tutkimusasetelmissa otaksuttiin virheellisesti persoonallisuushäiriöiden olevan pysyviä, parantumattomia tiloja. Uudempien seurantatutkimusten perusteella näyttää siltä, että suurin osa persoonallisuushäiriöisistä nuorista aikuisista toipuu vuosien mittaan sairaudestaan (Skodol ym. 2007, Zanarini ym. 2010).

Käsittelen seuraavassa persoonallisuushäiriöiden ja työkyvyn välisiä yhteyksiä neljästä näkökulmasta: persoonallisuushäiriöiden oireiden vaikutus työkykyyn, vaikutus muiden psykiatristen sairauksien ilmaantuvuuteen ja ennusteeseen, persoonallisuushäiriöisen potilaan vaikutus hänen työyhteisöönsä ja persoonallisuushäiriöisen potilaan työkyvyn arviointi.

Persoonallisuushäiriöiden oireiden vaikutus työkykyyn

Persoonallisuushäiriöiden oireiden vaikutus työkykyyn on hyvin yksilöllinen ja riippuu mm. potilaan käyttämistä sopeutumiskeinoista, työn laadusta, työmotivaatiosta, työyhteisön ilmapiiristä, potilaan vapaa-aikanaan saamasta sosiaalisesta tuesta ja ennen kaikkea mahdollisista psykiatrisista rinnakkaishäiriöistä. On mahdollista, että saman ja yhtä vaikean persoonallisuushäiriön omaavista toinen tekee pitkän työuran käyttämättä lainkaan mielenterveyspalveluja ja toinen on suurimman osan elämästään työkyvyttömyyseläkkeellä (Coid ym. 2009).

Toisinaan ammatin vaatimuksiin soveltuvasta persoonallisuushäiriöstä saattaa olla työntekijälle jopa hyötyä. Esimerkiksi vaativaa persoonallisuutta arvostetaan tarkkuutta vaativassa työssä, eristäytyvä persoonallisuus soveltuu hyvin yövartijalle, huomionhakuinen persoonallisuus viihtyy palveluammatissa, psykoosipiirteiseen persoonallisuuteen liittyvästä omintakeisesta ajattelusta on hyötyä kuvataiteilijalle, ja narsistisen persoonallisuushäiriön korkean toimintatason omaavasta huomiohakuisesta alatyypistä (high-functioning/exhibitionist type) saattaa olla etua poliitikolle ja johtajalle (Burch ym. 2006, Ullrich ym. 2007, Russ ym. 2008).

B-ryhmän persoonallisuushäiriöt näyttävät heikentävän enemmän työkykyä verrattuna A- ja C-ryhmään (Skodol ym. 2005, Ansell ym. 2007, Lenzenweger ym. 2007, Miller ym. 2007, Huang ym. 2009), joskaan B-ryhmään kuuluva huomiohakuinen persoonallisuus ei yksinään näyttäisi huonontavan työkykyä (Ryder ym. 2007). A-ryhmän persoonallisuushäiriöistä työkykyä huonontaa eniten psykoosipiirteinen persoonallisuus (Dickey ym. 2005, Skodol ym. 2005). Persoonallisuushäiriöistä näyttää olevan enemmän haittaa pitkäjänteiselle työssä menestymiselle ja siinä etenemiselle kuin ammattiin opiskelulle. Persoonallisuushäiriöihin usein liittyvistä psykiatrisista oireista etenkin ahdistuneisuus, lyhytjännitteisyys, impulsiivisuus, aggressiivisuus, estyneisyys ja epäluuloisuus haittaavat työssä selviytymistä.

Erityisesti A- ja B-ryhmän persoonallisuushäiriöihin liittyy toisinaan työkykyä heikentäviä neuropsykologisia puutosoireita, kuten keskittymiskyvyttömyyttä, muistamattomuutta ja toiminnanohjauksen heikentymistä (Dickey ym. 2005, Ruocco 2005, Seres ym. 2009). Neuropsykologiset puutosoireet eivät kuitenkaan tavallisesti yksinään aiheuta työkyvyttömyyttä. Niiden vaikutuksen suuruus ilmaistuna keskihajontayksikköinä (Cohenin d) on yleensä luokkaa 0,6 - 1,0 (Seres ym. 2009). Tämänsuuruinen neuropsykologisen suorituskyvyn heikkenemä on merkittävä, mutta toisaalta samanveroinen suorituskyvyn huononema aiheutuu myös esimerkiksi pitkäaikaisesta bentsodiatsepiinien käytöstä (Barker ym. 2004).

Persoonallisuushäiriöiden vaikutus muiden psykiatristen sairauksien ilmaantuvuuteen ja ennusteeseen

Valtaosa persoonallisuushäiriöistä kärsivistä sairastuu jossain elämänvaiheessa myös johonkin muuhun psykiatriseen sairauteen (Lenzenweger ym. 2007, Huang ym. 2009). Persoonallisuushäiriöihin liittyvät neurobiologiset poikkeavuudet, puutteelliset psykologiset sopeutumiskeinot ja ihmissuhdevaikeudet altistavat etenkin mieliala-, ahdistuneisuus- ja päihdehäiriöille (Lenzenweger ym. 2007, Huang ym. 2009). Monet persoonallisuushäiriöistä kärsivät sairastavat useita muita psykiatrisia häiriöitä peräkkäin tai samanaikaisesti. B-ryhmän persoonallisuushäiriöihin yhdistettiin aiemmin termi panneuroottisuus, jolla tarkoitettiin usean neuroottistasoisen häiriön esiintymistä samalla potilaalla. Useimmiten juuri erilaiset psykiatriset rinnakkaishäiriöt aiheuttavat persoonallisuushäiriöpotilaille enemmän työkyvyttömyyttä kuin itse persoonallisuushäiriö (Lenzenweger ym. 2007, Coid ym. 2009). Toisaalta persoonallisuushäiriöt heikentävät näiden rinnakkaishäiriöiden ennustetta ja lisäävät niiden aiheuttamaa toimintakyvyttömyyttä (Pulay ym. 2008). Etenkin A-ryhmän persoonallisuushäiriöt aiheuttavat haluttomuutta sitoutua psykiatriseen hoitoon (Tyrer ym. 2003), ja B-ryhmän persoonallisuushäiriöt puolestaan komplisoivat eri hoitomuotoja ja heikentävät niiden tuloksia (Markowitz ym. 2007).

Usein persoonallisuushäiriön ja psykiatrisen rinnakkaishäiriön erottaminen toisistaan tuntuu keinotekoiselta. Etenkin B- ja C-ryhmän persoonallisuushäiriöt ilmenevät usein oireina, jotka täyttävät myös jonkin muun psykiatrisen häiriön kriteerit. Esimerkiksi epävakaa persoonallisuus ilmenee kielteisenä emotionaalisuutena ja ajelehtivana, kohdetta tiheään vaihtavana ahdistuneisuutena (Epävakaa persoonallisuus: Käypä hoito -suositus 2008). Näiden oireiden ollessa voimakkaita potilas saattaa täyttää epävakaan persoonallisuuden ohella myös pitkäkestoisen masennuksen ja yleistyneen ahdistuneisuushäiriön diagnostiset kriteerit.

Persoonallisuushäiriöisen vaikutus työyhteisöönsä

Persoonallisuushäiriöt ilmenevät etenkin poikkeavina tapoina suhtautua muihin ihmisiin ja toistuvina vaikeuksina sosiaalisissa suhteissa. Nämä saattavat heikentää työyhteisön ilmapiiriä ja sen antamaa sosiaalista tukea, aiheuttaa työtovereille stressiä ja ilmetä jopa työpaikkakiusaamisena (Miller 2003). Sinokki (2010) on tuoreessa katsauksessaan osoittanut, että työyhteisön kuormitustekijät altistavat masennukselle ja muille mielenterveyden häiriöille. Tämän takia persoonallisuushäiriöistä kärsivä työntekijä saattaa jopa vaarantaa työtovereidensa mielenterveyden ja työkyvyn (Einarsen 2000, Miller 2003). Työpaikkakiusaamisen haitallisesta vaikutuksesta työkykyyn ja työn tuottavuuteen on olemassa pohjoismaisia tutkimuksia (Einarsen 2000). Persoonallisuushäiriöistä kärsivien työyhteisölleen aiheuttamasta kuormituksesta on julkaistu tapausselostuksia (Trimpey ja Davidson 1994) mutta ei toistaiseksi laajoja kvantitatiivisia tutkimuksia. Kirjoittajan oma kokemus on, että eniten työtovereitaan kuormittavat epävakaasta, narsistisesta, vaativasta ja psykopaattisia piirteitä sisältävästä epäsosiaalisesta persoonallisuudesta kärsivät työntekijät. Työtovereita kuormittavan käyttäytymisen käsittely avoimesti yhteisneuvottelussa työtovereiden, esimiehen sekä työterveyshuollon tai työsuojeluvaltuutetun kesken on usein hyödyllistä. Vaikka persoonallisuushäiriöstä kärsivän sairaudentunto on puutteellinen, hän kykenee useimmiten tarvittaessa muuttamaan ainakin joitakin käyttäytymistapojaan. Tällöin on hyödyllistä, että ei-toivottu käyttäytyminen on määritetty mahdollisimman selkeästi ja yksiselitteisesti. Persoonallisuushäiriöisen työntekijän työyhteisölleen aiheuttama haitta on myös otettava huomioon arvioitaessa hänen työkykyään.

Persoonallisuushäiriöisen potilaan työkyvyn arviointi

Jos persoonallisuushäiriöstä kärsivä on selkeästi työkyvytön jonkin psykiatrisen rinnakkaishäiriön kuten masennuksen takia, voi työkyvyttömyyden todeta työterveys- tai yleislääkäri. Psykiatrisen erikoissairaanhoidon konsultaatio on kuitenkin aiheellinen, jos hoitava lääkäri epäilee persoonallisuushäiriön vaikeuttavan työkyvyttömyyden aiheuttaneen rinnakkaishäiriön hoitoa tai pitkittävän sen kestoa. Epäiltäessä persoonallisuushäiriön heikentävän merkittävästi potilaan työkykyä tai aiheuttavan kohtuutonta kuormitusta hänen työyhteisölleen, potilas on syytä lähettää työkyvyn arvioon psykiatriseen erikoissairaanhoitoon.

Persoonallisuushäiriöisen potilaan työkyvyn arviointi on haastava tehtävä, jonka hoitamisessa monialaisesta työryhmästä on etua. Hoitavan lääkärin ja vakuutuslääkärin rooleja työkyvyn arvioinnissa on kuvattu tiiviisti Juntusen (2010) tuoreessa katsauksessa. Arviointi koostuu ainakin seuraavista osista, joiden keskinäinen laajuus vaihtelee kunkin potilaan tarpeiden ja työssä ilmenneiden pulmien mukaan:

1) Persoonallisuushäiriöiden diagnostiikka kattavien esitietojen ja puolistrukturoidun diagnostisen haastattelun avulla. Eniten käytettyjä puolistrukturoituja haastattelumenetelmiä persoonallisuushäiriöiden diagnosoimiseksi on esitelty epävakaan persoonallisuuden Käypä hoito -suosituksen (2008) taulukossa 3.

2) Mahdollisten psykiatristen rinnakkaishäiriöiden kartoitus esitietojen ja jonkin strukturoidun tai puolistrukturoidun diagnostisen haastattelun avulla. Tämä vaihe on käytännössä hyvin tärkeä, koska vakuutusyhtiöt suhtautuvat varautuneesti pelkällä persoonallisuushäiriön diagnoosilla perusteltuun sairausloma- tai työkyvyttömyyslausuntoon. Kansainvälisen vakuutusoikeudellisen käytännön mukaan persoonallisuushäiriöt eivät yksinään ole riittävä peruste sairauslomalle tai työkyvyttömyydelle (ks. esim. Medical Disability Guidelines). Käytännön taustalla on ajatus, että jos henkilö on aiemmin ollut kykenevä tiettyyn ammattiin persoonallisuushäiriöstä huolimatta, hän on sitä vastakin. Jos potilaan työkyvyttömyyden syynä on psykiatrinen rinnakkaishäiriö, esimerkiksi masennus, niin sen työkykyyn vaikuttavien oireiden alkamisajankohta tulee kartoittaa. Persoonallisuushäiriöisen potilaan työkyky saattaa elämäntilannekriisin yhteydessä romahtaa. Jos sairauslomaa tuolloin haetaan sopeutumishäiriön perusteella, sairauslomatodistukseen on hyvä lisätä asiaa selventämään myös persoonallisuushäiriön diagnoosi, mikäli se on aiempien tutkimusten yhteydessä tehty luotettavasti. Erityisesti B-ryhmän persoonallisuushäiriöistä kärsivien osalta tulee arvioida myös mahdollista päihde- tai huumeriippuvuutta ja tarvittaessa täydentää tutkimusta runsasta alkoholinkäyttöä mittaavilla laboratoriokokeilla ja virtsan huumeseulalla.

3) Psykologinen tai neuropsykologinen tutkimus, erityisesti jos epäillään työkykyä huonontavaa kognitiivisen suorituskyvyn heikentyneisyyttä.

4) Ammatillisen työkyvyn arviointi ja kuvaileminen jotakin strukturoitua mittaria käyttäen. Tällaisia mittareita ovat esimerkiksi SOFAS (American Psychiatric Association 1994), joka antaa kokonaisarvion sosiaalisesta ja ammatillisesta toimintakyvystä asteikolla 0 - 100, ja OFS (Hannula ym. 2006), joka kuvaa potilaan toimintakykyä hänen ammatissaan asteikolla 0 - 100. Arviota voidaan tarvittaessa täydentää kartoittamalla potilaan käyttämiä psyykkisiä puolustusmekanismeja, hallitsevia temperamenttipiirteitä, identiteetin vahvuutta ja eri oiredimensioita. Kaikkiin näihin tarkoituksiin on kehitetty kvantitatiivisia mittareita, joilla saadut tulokset voidaan liittää B-lausuntoon. Potilaan työkykyä ja mahdollisesti työyhteisölleen aiheuttamia pulmia voidaan kartoittaa yhteistyössä työterveyshuollon tai työsuojelun kanssa. Myös työnantajan selvitys potilaan työtehtävien luonteesta on usein hyödyllinen. Lyhyellä psykiatrisella osastotutkimusjaksolla henkilökunta voi lisäksi tarvittaessa havainnoida potilaan käyttäytymistä osastoyhteisössä. Erityisesti B-ryhmän persoonallisuushäiriöihin liittyy toisinaan potilaan alttius psyykkiseen taantumiseen sairaalahoidon aikana. Tämä on vältettävissä käyttämällä päiväsairaalahoitoa.

Työn tekemisellä on todennäköisesti suotuisa vaikutus persoonallisuushäiriöstä kärsivän potilaan psykiatristen oireiden ennusteeseen (Coid ym. 2009, Takaki ym. 2010). Erityisesti epävakaan, vaativan ja estyneen persoonallisuuden oireet lievenevät usein jo muutaman vuoden seurannassa, ja asianmukaisella psykoterapeuttisella ja lääkehoidolla on useimmiten mahdollista merkittävästi nopeuttaa oireiden vähenemistä (Skodol ym. 2007, Epävakaa persoonallisuus: Käypä hoito -suositus 2008, Zanarini ym. 2010). Tämän takia psykiatriseen hoitoon tulevien potilaiden määräaikainen, esimerkiksi 1 - 2 vuoden pituinen kuntoutustuki on usein tarkoituksenmukaisin ratkaisu. Jos työkyky todetaan vain osittain heikentyneeksi ja potilaan motivaatio työssä jatkamiseen on hyvä, on aiheellista neuvotella työterveyshuollon ja potilaan esimiehen kanssa käytettävissä olevista mahdollisuuksista uudelleen sijoittamiseen työssä tai osa-aikatyöhön. Potilaan pyrkiessä palaamaan pitkäkestoiselta kuntoutustuelta työelämään on työkokeilu usein hyödyllinen. Nuoren työntekijän tapauksessa tulee harkittavaksi myös ammatillinen kuntoutus kokonaan uuteen ammattiin, jos persoonallisuushäiriön arvioidaan aiheuttavan ongelmia erityisesti tietyntyyppisissä tehtävissä, esimerkiksi asiakaspalvelussa.

Lopuksi

Persoonallisuushäiriöisen potilaan työkyvyn arviointi on haastava tehtävä psykiatriselle erikoissairaanhoidolle. Kansainvälisiä tai valtakunnallisia suosituksia aiheesta ei toistaiseksi ole olemassa, ja valtaosalla potilaista on samanaikaisesti monia psykiatrisia häiriöitä ja sosiaalisia ongelmia. Persoonallisuushäiriöiden ennuste on parempi kuin aiemmin on luultu, ja persoonallisuushäiriön oireiden lievittyessä myös psykiatristen rinnakkaishäiriöiden oireet usein vähenevät. Työnteko parantaa persoonallisuushäiriöiden ennustetta. Kun persoonallisuushäiriöinen potilas on psykiatristen oireiden seurauksena työkyvytön, ensisijainen vaihtoehto on lyhyehkö sairausloma ja sen jälkeen työhön paluun aktiivinen tukeminen yhdessä työterveyshuollon kanssa. Työkyvyttömyyden pitkittyessä aktiivinen ote monimuotoisen psykiatrisen hoidon järjestämiseen ja määräaikainen yhden tai kahden vuoden pituinen kuntoutustuki on usein tarkoituksenmukainen ratkaisu. Toisaalta myös vakuutuslaitosten on syytä tunnustaa se tosiasia, että jos asianmukaisesti toteutettu kahden vuoden kestoinen psykoterapeuttinen ja psykofarmakologinen hoito ei onnistu palauttamaan vaikeasta persoonallisuushäiriöstä kärsivän potilaan työkykyä, niin työkyvyttömyys jää todennäköisesti pysyväksi.

TERO TAIMINEN, dosentti, osastonylilääkäri
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, TYKS:n aikuispsykiatrian erityispalveluyksikkö

http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/a ... s=duo99552
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Persoonallisuushäiriöt ja työkyky

ViestiKirjoittaja tris » 14.05.2014 21:32

Hyvä, artikkeli. Tukee minunkin käsityksiäni. Työnteon parantavaa vaikutusta ei kyllä perusteltu riittävästi eikä käsitelty juuri C-ryhmän häiriöitä.
tris
 

Re: Persoonallisuushäiriöt ja työkyky

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 16.05.2014 11:20

(- -)
Suurin osa persoonallisuushäiriöihin liittyvistä poikkeavista ajattelu- ja käyttäytymismalleista on egosyntonisia;
asianomainen ei itse tiedosta niiden poikkeavuutta. Useimmiten persoonallisuushäiriö aiheuttaa henkilölle itselleen
kärsimystä ja haittaa sosiaalisissa suhteissa tai kärsimystä muille ihmisille.


minänmukaisia; vastakohta minävieras (ego alien).
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Persoonallisuushäiriöt ja työkyky

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 16.05.2014 11:31

(- -)
Toisinaan ammatin vaatimuksiin soveltuvasta persoonallisuushäiriöstä saattaa olla työntekijälle jopa hyötyä.
Esimerkiksi vaativaa persoonallisuutta arvostetaan tarkkuutta vaativassa työssä, eristäytyvä persoonallisuus
soveltuu hyvin yövartijalle, huomionhakuinen persoonallisuus viihtyy palveluammatissa, psykoosipiirteiseen
persoonallisuuteen liittyvästä omintakeisesta ajattelusta on hyötyä kuvataiteilijalle, ja narsistisen persoonallisuus-
häiriön korkean toimintatason omaavasta huomiohakuisesta alatyypistä (high-functioning/exhibitionist type)
saattaa olla etua poliitikolle ja johtajalle (Burch ym. 2006, Ullrich ym. 2007, Russ ym. 2008).


Vain "toisinaan", eikä ainakaan pitemmällä tähtäyksellä.

Vain harvoin sairaudenkaltaisesta tilasta on todellista hyötyä.
(=> uimari, jolla on patologisen isot räpylät, yms.)
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Persoonallisuushäiriöt ja työkyky

ViestiKirjoittaja Mirri » 16.05.2014 15:36

Olen samaa mieltä kuin Psykopatologia viestissään. Hämmästytti artikkelin ajatus, jonka mukaan vaikea persoonallisuuden häiriöisyys voisi oikeasti auttaa työelämässä; ei asia ole niin. Voi olla kapea-alaisesti ja lyhytnäköisesti, mutta kaikki työyhteisön ihmissuhteet ja niiden keskellä eläminen vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen on toinen juttu. Mitä vaikeammin häiriöinen sitä varmemmin joko itse tai ympärillä olevat alkavat voida huonosti, tai molemmat. Voihan käydä niinkin, että persoonallisuushäiriöinen pärjää työssä, mutta työelämän paineet panevat kotielämän sekaisin.

Nykyisin onneksi ymmärretään asia niin, että vaikea persoonallisuushäiriö aika todennäköisesti haittaa työelämässä selviytymistä, se kaikkine oireineen voi hyvin olla työkyvyttömyyden aihe. Silti kirjoittaja näkee (vielä) tarpeelliseksi muistuttaa vakuutuslaitoksia siitä, että persoonallisuushäiriö voi olla vaikea ja että se voi olla todellinen työkyvyttömyyden aiheuttaja:
vakuutuslaitosten on syytä tunnustaa se tosiasia, että jos asianmukaisesti toteutettu kahden vuoden kestoinen psykoterapeuttinen ja psykofarmakologinen hoito ei onnistu palauttamaan vaikeasta persoonallisuushäiriöstä kärsivän potilaan työkykyä, niin työkyvyttömyys jää todennäköisesti pysyväksi.

Käsittääkseni on kuitenkin päästy jo pitkälle, kun voidaan ymmärtää ja hyväksyä persoonallisuushäiriöisyys työelämään sijoittumisen esteenä. Ainakin vielä 80- ja 90-luvuilla asia ajateltiin toisin; ikään kuin persoonallisuushäiriöiset ihmiset olisivat itse aiheuttaneet tilansa ja vain kiusallaan olisivat liian joustamattomia ja sopeutumattomia työelämään.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron