Kateus

Kateus

ViestiKirjoittaja tris » 09.05.2014 21:01

Onko kateus mielestänne kuinka hallitseva motiivi ihmisten toiminnassa? Minusta kateuden merkitystä liioitellaan ja tuntuu jopa siltä että kateellisuus-argumentin tuo esille se henkilö joka itse on kateellinen.

Tyyliin että on vaikka kaksi naista jotka on törmänneet toisiinsa lastensa kautta hiekkalaatikolla - rouva A ja B. A:n mies on taloudellisesti paremmassa asemassa mutta B:t ovat koulutetumpia. Rouva A haluaa vähän tehdä vaikutuksen rouva B:n jonka arvostusta hän kaipaa. Ensin B kestää A:n kehuskelua kun ajattelee sen olevan kuitenkin harmitonta ja taaperot viihtyvät hyvin keskenään. Sitten häntä kuitenkin alkaa rasittaa ja hän ottaa hieman etäisyyttä ja vie lapsensa usein toiseen puistoon. Tästä rouva A pahastuu voimakkaasti ja selittää muille että rouva B on kateellinen hänelle. Kuitenkin koko konflikti syntyi rouva A:n käyttäytymisestä joka on ehkä osin ollut kateusmotivoitunutta.
tris
 
Re: Kateus

ViestiKirjoittaja Maaria » 10.05.2014 17:33

Se, että keskittyy omaan elämään, auttaa kateudessa.
Maaria
 
Re: Kateus

ViestiKirjoittaja tris » 10.05.2014 18:04

Joo, haluaisiko joku osallistua dialogiin aiheesta?
tris
 
Re: Kateus

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 11.05.2014 02:10

tris kirjoitti:Joo, haluaisiko joku osallistua dialogiin aiheesta?

Täysin tarpeetonta maanittelua.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kateus

ViestiKirjoittaja Kahvi » 11.05.2014 15:34

Rouvien A ja B kohdalla on varmaan kysymys siitä, että eihän meissä itsessämme koskaan voi mitään vikaa olla; tällä kertaa kysymys ehkä voisi olla jonkinlaisesta reflektiosta, jossa oma kateus nähdään toisessa ja sillä selitetään sentoisen käytöstä muille.
Kahvi
 
Re: Kateus

ViestiKirjoittaja Kahvi » 11.05.2014 15:37

Yleisesti kateutta sanotaan olevan kahdenlaista: "slaavi" ja "jenkki" -kateutta. Suomalaiset ovat ehkä enemmänkin tuota esimmäistä, jossa esim toivotaan jotain pahaa tapahtuvan naapurin uudelle autolle. Pohjanmaalla tosin ollaan ehkä enemmän jenkkityylisiä, jossa aletaan painamaan itse enemmän duunia jotta voisi itse ostaa naapurin pirssiä hienomman auton.
Kahvi
 
Re: Kateus

ViestiKirjoittaja tris » 12.05.2014 01:19

Kahvi kirjoitti:Rouvien A ja B kohdalla on varmaan kysymys siitä, että eihän meissä itsessämme koskaan voi mitään vikaa olla; tällä kertaa kysymys ehkä voisi olla jonkinlaisesta reflektiosta, jossa oma kateus nähdään toisessa ja sillä selitetään sentoisen käytöstä muille.

Eihän toinen rouva syyttänyt kehuskelevaa rouvaa kateudesta tai mistään - häntä ei vaan napannut yhteydenpito.

Oletteko itse kokeneet että teille olisi tehty ikäviä asioita kateuden vuoksi tai että se olisi ollut omien toimintojenne motivaattorina?
tris
 
Re: Kateus

ViestiKirjoittaja Pinja » 12.05.2014 01:22

tris kirjoitti:

Aina ei tiedä onko joutunut kateuden kohteeksi, se on niin vaikea tietää ellei se toinen suoraan myönnä.
Pinja
 
Re: Kateus

ViestiKirjoittaja tris » 12.05.2014 01:30

Lähinnä jos on tapahtunut jotain outoa jolle ei löydy muuta selitystä. Mutta kateuteen tarvitaan sekin että on joku asia mistä olla kateellinen. Beth täällä aikanaan riehui että Mirri on hänelle kateellinen ja Mirri itse kysyi että niin mistä, mikä on se asia Bethin elämässä mistä voisi olla kateellinen. Sikäli me kroonikko mt:t voivat olla suht turvassa tuhoavalta kateudelta että jos ei mene kovin hyvin on kukaan tuskin mistään kateellinen.

Enemmän olen törmännyt siihen että omat ihmissuhteeni ovat kärsineet siitä epäsuhdasta että minulla menee huonosti ja toiselle hyvin. Minua se ei ole haitannut mutta on vaikuttanut paremmin pärjäävän suhtautumiseen minuun. kerran yksi suoraan sanoikin ettei halua kauheasti pitää yhteyttä kun pelkää että minä olen kateellinen. Sellainen tuntuu paskalta. Ovelalta keinolta heivata laidalta ihminen jonka status ei ole riittävän korkea.
tris
 
Re: Kateus

ViestiKirjoittaja Pinja » 12.05.2014 01:35

-
Viimeksi muokannut Pinja päivämäärä 12.05.2014 02:16, muokattu yhteensä 1 kerran
Pinja
 
Re: Kateus

ViestiKirjoittaja tris » 12.05.2014 01:36

Joo, mutta ei tunnu nyt syntyvän dialogia tästä asiasta.
tris
 
Re: Kateus

ViestiKirjoittaja Pinja » 12.05.2014 01:37

Kerran yksi hyvä ystäväni jätti minut, kun kerroin tämän olevan kateellinen hyvistä kouluarvosanoista, kun sain vielä häntäkin parempia numeroita. Tämä henkilö ei kestänyt sitä, että paljastin hänen kateellisuutensa ja päätti jättää minut, koska alkoi pelkäämään sitä omaa kateuttaan.
Pinja
 
Re: Kateus

ViestiKirjoittaja tris » 12.05.2014 01:39

Ehkä hän jätti sinut koska ei ollut kateellinen ja loukkasit häntä syvästi aiheettomalla kommentillasi.
tris
 
Re: Kateus

ViestiKirjoittaja Pinja » 12.05.2014 01:40

tris kirjoitti:Ehkä hän jätti sinut koska ei ollut kateellinen ja loukkasit häntä syvästi aiheettomalla kommentillasi.

Voi olla niinkin.
Pinja
 
Re: Kateus

ViestiKirjoittaja Valkosiipi » 12.05.2014 09:46

tris kirjoitti:Onko kateus mielestänne kuinka hallitseva motiivi ihmisten toiminnassa? Minusta kateuden merkitystä liioitellaan ja tuntuu jopa siltä että kateellisuus-argumentin tuo esille se henkilö joka itse on kateellinen.

Tyyliin että on vaikka kaksi naista jotka on törmänneet toisiinsa lastensa kautta hiekkalaatikolla - rouva A ja B. A:n mies on taloudellisesti paremmassa asemassa mutta B:t ovat koulutetumpia. Rouva A haluaa vähän tehdä vaikutuksen rouva B:n jonka arvostusta hän kaipaa. Ensin B kestää A:n kehuskelua kun ajattelee sen olevan kuitenkin harmitonta ja taaperot viihtyvät hyvin keskenään. Sitten häntä kuitenkin alkaa rasittaa ja hän ottaa hieman etäisyyttä ja vie lapsensa usein toiseen puistoon. Tästä rouva A pahastuu voimakkaasti ja selittää muille että rouva B on kateellinen hänelle. Kuitenkin koko konflikti syntyi rouva A:n käyttäytymisestä joka on ehkä osin ollut kateusmotivoitunutta.

Todellisessa elämässä käynee niin, että...

Jos A on kehuskeluillaan B:n mielestä rasittava,
B kuuntelee välillä A:n pullistelua, välillä sitten menee muualle lapsensa kanssa.
Jos A:n ja B:n lapset on hyviä kavereita, B kestää todennäköisesti aika paljon.

Kehuskelua on kuunneleet myös muut puistossa olijat vähintään sivusta.
Jos B alkaa ottaa etäisyyttä A:sta, muut todennäköisesti ymmärtävät asian oikein hyvin.

Jos A alkaa pahastuneena paahtamaan muille, että B on kateellinen hänelle,
muut siirtyvät todennäköisesti vähin äänin B:n perässä toiseen puistoon.
Tai muut sulkevat joksikin aikaa A:n ulos sosiaalisista kuvioista.
Kerran parin selitys menee toisten hymähdyksellä ja pienellä selän takana naureskelulla.

A jää ihmettelemään, miksi kukaan ei leiki hänen kanssaan...

Toisen kateuden miettimisestä on harvemmin minusta suurempaa hyötyä.
Itseään voi tietysti huvittaa seuraamalla toisten käyttäytymistä.

Kateudesta ääneen puhuminen varsinkin tunnemylläkässä osoittaa kokemukseni mukaan usein puhujan sosiaalisen kömpelyyden.
Eri asia on keittiöpsykologialla leikittely suht neutraalissa sosiaalisessa tilanteessa.
Valkosiipi
 
Viestit: 1387
Liittynyt: 30.06.2013 06:57

Re: Kateus

ViestiKirjoittaja Valkosiipi » 12.05.2014 11:19

tris kirjoitti:Sikäli me kroonikko mt:t voivat olla suht turvassa tuhoavalta kateudelta että jos ei mene kovin hyvin on kukaan tuskin mistään kateellinen.

Minä olen kyllä tris kateellinen älystäsi.
On harmillista, että et pysty käyttämään lahjaasi esim. opiskeluun ja työhön.

Minusta toisten kateuksia on turha miettiä, omat kateudet on terveellistä tunnistaa.
Valkosiipi
 
Viestit: 1387
Liittynyt: 30.06.2013 06:57

Re: Kateus

ViestiKirjoittaja Helmenkalastaja » 12.05.2014 11:36

Minulla on ystävä nuoruusvuosilta. Pidän hänestä kovasti, mutta en voi ottaa häneen yhteyttä, koska ainakin ulospäin näyttää siltä, että hänellä on elämässään kaikkea. Hän elää sellaista elämää, jota minä joskus kauan sitten kuvittelin aikuisena eläväni. Olen iloinen hänen puolestaan, mutta hänen kanssaan ollessani väistämättä vertailen hänen elämäänsä omaani ja tulen tietoiseksi siitä, kuinka paljosta koen jääneeni paitsi. En haluaisi kadehtia häntä, mutta en voi sille mitään.
Helmenkalastaja
 
Re: Kateus

ViestiKirjoittaja Kahvi » 12.05.2014 12:26

tris kirjoitti:
Kahvi kirjoitti:Rouvien A ja B kohdalla on varmaan kysymys siitä, että eihän meissä itsessämme koskaan voi mitään vikaa olla; tällä kertaa kysymys ehkä voisi olla jonkinlaisesta reflektiosta, jossa oma kateus nähdään toisessa ja sillä selitetään sentoisen käytöstä muille.

Eihän toinen rouva syyttänyt kehuskelevaa rouvaa kateudesta tai mistään - häntä ei vaan napannut yhteydenpito.

Oletteko itse kokeneet että teille olisi tehty ikäviä asioita kateuden vuoksi tai että se olisi ollut omien toimintojenne motivaattorina?

Niin ymmärsin sillä tavalla, että A on enempivähempi kateellinen B:lle, ja kun B nostaa kytkintä nappaamattomuuden takia, niin reflektiona A näkee oman kateutensa B:ssä.
Kahvi
 
Re: Kateus

ViestiKirjoittaja Mirri » 12.05.2014 13:05

Noin minäkin arvelen kuin Kahvi. Taitaa usein olla niin, että kateuden kohteeksi itsensä kuvitteleva ihminen ei tunnista omaa kateuttaan, vaan on näkevinään sitä toisissa. Hän luulee toisten kadehtivan häntä.
Lisäksi kateus toimii hyvänä valttikorttina; aina erimielisyyksien ja muiden ristiriitojen keskellä voi syyttää toista ihmistä kateudesta, koska silloin ei tarvitse miettiä ristiriitojen syitä - toinen kadehtii ja siksi keljuilee. Toisia kateudesta syyttelevä ihminen päästää itsensä helpolla ja menee ylitse aidan matalimmalta kohdalta; vika on toisissa (niissä kateellisissa), joten ei mitään syytä kääntää katsetta itseen.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Kateus

ViestiKirjoittaja tris » 12.05.2014 14:16

Valkosiipi kirjoitti:
tris kirjoitti:Sikäli me kroonikko mt:t voivat olla suht turvassa tuhoavalta kateudelta että jos ei mene kovin hyvin on kukaan tuskin mistään kateellinen.

Minä olen kyllä tris kateellinen älystäsi.
On harmillista, että et pysty käyttämään lahjaasi esim. opiskeluun ja työhön.

Minusta toisten kateuksia on turha miettiä, omat kateudet on terveellistä tunnistaa.

Ai, kiitti! Joo, toki uskon kateuden tunteeseen. Yhden ystävän aikaansaavuudesta freelancerina olen kateellinen. Muttei se vaikuta minun toimintaani häntä kohtaan. Se tuntuu vaan välillä sellaisena kirpaisuna.
tris
 
Seuraava

Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron