Psykopatologia.munfoorumi.com

Omassa kuplassa" eläminen on vaarallisen helppoa, pääsee pakoon pahaa maailmaa , voi sulkea kaiken ulkopuolelle, toivoen vaan ettei kukaan tai mikään puhkaisisi tätä tyhjyyden tyyssijaa. Sillä sitähän se on, yksinäisyys ja syrjäytyminen, siihen koukuttuu pikemmin kuin huomaakaan.
Minulle kävi näin kun pari vuotta sitten erosin pitkäaikaisesta liitosta,onneksi siitä on hyvänä muistona aikuinen lapsi, jo omassa elämässään, mutta välimme ovat tosi läheiset.
Puhumme miltei päivittäin puhelimessa milloin mistäkin ja milloin mitäkin.Sisaret soittelevat silloin tällöin, ikäänkuin velvollisuudesta...
Mutta henkilökohtaiset ystävyyssuhteet jäivät eron myötä.Suurin osa ystävistä kun oli yhteisia avioliiton aikana hankittuja. Nykyisin olen hyvin huono ystävystymään koska pelkään pettymyksiä.
Minun kuplaani on siis äärimmäisen vaikeaa päästä sisään , olen kai vuosien myötä tullut liikaakin kriittiseksi.
Meitä kuplassamme eläviä on varmasti enemmän kuin arvaakaan, kaikki eivät pidä siitä ääntä.
Noniin, tietysti voidaan tähän sanoa että mikä pakko sinun on siellä olla, tule ulos, mene ihmisten pariin, tee jotakin elämällesi... minulla ei vaan ole voimia ulkoistaa itseäni.Olen vaan kuplassani ja tyytymätön

Laitoin ketjun avauskirjoitukseksi oman viestini tuolta toisaalta.Olisi varmaan ihan pohdittava aihe tämäkin.

Elän ja liihotan pienessä kuplassa, muuten kai sekoaisin.

Minäkin elän omassa kuplassani; siinä, jonka depressio on luonut ympärilleni. Mitä pahempi masennus sitä varmemmin olen eristyksissä - tai 'suojassa' - kuplan sisällä. Onneksi pitkäaikainen masennus on viime vuosina lieventynyt niin, etten ole aina kuplan sisällä - toisin kuin ennen. Vakavat masennusjaksot kuitenkin palauttavat kuplan ympärilleni.

Joitakin vuosia sitten luin tai kuulin jostakin pitkäaikaisten masennuspotilaiden kuvaavan olotilaansa kuplan sisällä elämiseksi. Mikään ei tunnu miltään ja kaikki pysyy etäällä koskettamatta mitenkään - eikä kuplan sisältä pääse lähelle mitään, saati että pääsisi kosketusetäisyydelle. Mielestäni kuvaus on osuva. Toinen masennusta hyvin kuvaava kokemus on veden alla sukelluksissa oleminen - kaikesta kaukana ja ikään kuin ulkopuolisena ja jähmeiden liikkeiden ympäröimänä...

Kuplassa oleminen ei kuitenkaan ole välttämättä tyhjää yhtään sen enempää kuin veden alla oleminenkaan. Ollaan etäällä ja eristäytyneenä, muttei tyhjyyden keskellä - ennemminkin sisään päin kääntyneenä ja omassa maailmassa. Ei 'oma maailma' välttämättä ole tyhjä, kuten ei vedenalainen maailmakaan.

Toisinaan vaan sieltä kuplasta tuntuu loppuvan ilma ja se imee kaiken energian jättäen jälkeensä äärettömän tyhjyyden.
Eilen pääsin kuplastani ulos lähtemällä luontoon , kolme tuntia siinä vierähti huomaamatta eikä sen jälkeen paluu kuplaan tuntunut ollenkaan niin kohtuuttomalta

Kupla lienee jonkunsortin defenssi, jolla suojataan omaa itseään vahingollisilta ihmiskontakteilta yms. Ja niinkuin kaikissa defensseissä, niin niiden "ylilyönnit" kääntyvät alkuperäistä tarkoitusta vastaan - niinkuin kuplassa suljetaan pois myös ne hyvät &tarpeelliset ihmiskontaktit, luontokokemukset yms.

Pohdin tätä siis siltä kantilta, että ei tuo kulpa-elämä nyt kovinkaan vierasta minullekaan ole.

En tiedä tuosta kuplasta, mutta joskus minusta tuntuu, kuin eläisin näkymättömissä lepositeissä. En pääse näistä irti.

Rane kirjoitti:En tiedä tuosta kuplasta, mutta joskus minusta tuntuu, kuin eläisin näkymättömissä lepositeissä. En pääse näistä irti.

En tunnista mitään kuplia. En myöskään toisten auroja tms. joista joskus kuulee puhuttavan. Joskus herään painajaiseen, jossa juoksen, mutta en pääse eteenpäin.

Minulle tuli mieleen, että ehkä "kupla" elääkin minussa.

Kahvi kirjoitti:Kupla lienee jonkunsortin defenssi, jolla suojataan omaa itseään vahingollisilta ihmiskontakteilta yms. Ja niinkuin kaikissa defensseissä, niin niiden "ylilyönnit" kääntyvät alkuperäistä tarkoitusta vastaan - niinkuin kuplassa suljetaan pois myös ne hyvät &tarpeelliset ihmiskontaktit, luontokokemukset yms.

Samaan tapaan minäkin ajattelen sen, että masennuksessa eletään ikään kuin kuplan sisällä. Se on mielen suojakeino niin huonoja kuin hyviäkin asioita vastaan; ehkä lyhyesti sanottuna kaikkia virikkeitä vastaan. Ne kun voivat olla sairaalle mielelle liian kuormittavia ja vaikeita käsitellä.
Luontokokemukset vielä erikseen mainittuna sillä tavoin, että luonto ei aina suo lepoa ja rauhaa, vaan sairaalle mielelle sekin voi olla stressaava ja ahdistava kokemus.

On hyvä, että sairaalla mielellä on suojautumiskeinoja. Mutta jos kuplassa eläminen jatkuu vuosikausia, niin kuin se esimerkiksi pitkäaikaisessa depressiossa voi jatkua, on syytä ryhtyä miettimään mitä voitaisiin tehdä oireiden lievittämiseksi niin, ettei defenssistä tulisi pysyvä olotila. Nyt oman kuplani sisällä eläessäni huomaan miettiväni, etten millään jaksaisi tällaista kauan... Niin paljon olen viime vuosina päässyt nautiskelemaan kuplattomasta elämästä, että tiedän mitä se on - ja myös sen, että tämä on siihen verrattuna tosi kurjaa.

Minä itse olen kokenut luonnon aina auttavana ja pelastavana. Jos vaan omat voimat riittää siihen että lähtee kuuntelemaan ja katselemaan, se kokemuksena kyllä palkitsee. Tietty tämä on henkilökohtaista, joku muu saa apua muualta, minulle luonto ja eläimet ovat aina olleet henkireikä.

Hilppa kirjoitti:

Rane kirjoitti:En tiedä tuosta kuplasta, mutta joskus minusta tuntuu, kuin eläisin näkymättömissä lepositeissä. En pääse näistä irti.

En tunnista mitään kuplia. En myöskään toisten auroja tms. joista joskus kuulee puhuttavan. Joskus herään painajaiseen, jossa juoksen, mutta en pääse eteenpäin.

Kuplasta en osaa sanoa, mutta auroista tiedän sen, etten ole sellaisia koskaan nähnyt.

Painajaiset jossa yritän juosta mutten pääse eteenpäin, ovat minulla tuikitavallisia.

Mikähän sitten olisi "kuplan" vastakohta?

Tässä on ymmärretty kupla ainakin kahdella tavalla.
Voihan kupla olla joustavakin sillä tavalla, että siitä
on lonkerot ulos.

Minun kuplani on läpinäkyvä ja estää minua saamasta todellista yhteyttä maailmaan.
Minun kuplani on kalvo, tai vedenpinta, jonka pintaa ei saa rikottua. Joskus täällä kuplassa on äärettömän yksinäistä ja hiljaista. Tämä on sekä suoja, että vankila. Mitä sitten, jos pinta rikkoutuukin jonain päivänä ja maailma tulvii sisään. Haluanko sitä.

Luulen, että jos puheena oleva 'kupla' liitetään 'auroihin' ja 'aurat' tulevat mieleen ketjun otsikosta, on ymmärretty ketjun aloitus väärin.

Depressioon liittyvän 'kuplan sisällä elämisen' vastakohta voisi olla 'kuplan puhkeaminen' - suora kosketus ympäröivään maailmaan ja todellisuuteen.

Jill näköjään kirjoitti samoihin aikoihin ja kertoi kuplasta samoja asioita...

Ihminen ON kupla.

Psykopatologia kirjoitti:Mikähän sitten olisi "kuplan" vastakohta?

Tässä on ymmärretty kupla ainakin kahdella tavalla.
Voihan kupla olla joustavakin sillä tavalla, että siitä
on lonkerot ulos.

ei siinä kuplassa missä minä osittain elän ole mitään lonkeroita ulos, kun olen siellä olen totaalisti sen sisällä. Kun sitten pääsen sieltä ulos, siis ulkoistan itseni, se on kerrassaan hienoa. Noista auroista, minä olen henk. koht. kokenut mitä on " paha aura" olen jopa nähnyt sen, tumman violetin ihmisen pään yllä juuri ennenkuin
tunnelataus laukeaa. Uskokoon ken haluaa, mutta sen näkee jos osaa katsoa.
Joustava kupla saattaa joustaa jonkin aikaa, mutta sekin puhkeaa eikä aina niinkään hyvin seurauksin.
Siispä oman kuplan puhkaisuun ei tarvita nuppineulaa vaan hieman järeämpiä aseita.

Psykopatologia kirjoitti:Mikähän sitten olisi "kuplan" vastakohta?

Tässä on ymmärretty kupla ainakin kahdella tavalla.
Voihan kupla olla joustavakin sillä tavalla, että siitä
on lonkerot ulos.

Sikäli mikäli jos ymmärsin oikein, niin otsikon kuplalla tarkoitetaan pikemminkin ei-konkreettista kuplaa (ei auraan tms viittaavaa ilmiötä), siis sellaista että defenssin-omaisesti sulkee niin hyvät kuin pahatkin ulkoiset ärsykkeet yms tietoisuutensa ulkopuolelle.

Sillä tavoin kupla voinee olla joustava, että se selektiivisesti päästää tiettyjä ärsykkeitä sisällensä. Tällöin kait olisi mielekkäämpää puhua aukoista kuplasta kuin lonkeroista.

Kiitokset santralle tästä ketjusta ja mukavasta aloituksesta, jonka satuin käsittämän niin, että kyse olisi henkilökohtaisesta tunnekokemuksesta, joka on jokaisella omanlaisensa. Ja että sitten päästäisiin vaihtamaan koemuksia ja kertomaan niistä. Jotkut kirjoittajat tuntuvat käsittäneen ketjun niin, että on olemassa jokin "oikea" ja "virallinen" määrittely noille kokemuksille ja että tulisi pysyä linjassa eikä tuoda omia väärinkokemuksiaan ketjuun. Ehkäpä en sitten kuulu taas tähänkään ketjuun....

Saattaa olla, että olen elänyt lapsuudessani ajoittain tuollaisessa masennuskuplassa.

Minä näin jatkuvan kirkkaan auran eräässä depressiota sairastavassa henkilössä, joka ei ollut mitenkään kovin miellyttävä, Hän sanoi olevansa uskovainen, ja kai olikin, omalla tavallaan. Otin hänestä valokuvia, kun luulin, että niistä tulisi hienoja henkilökuvia, joissa näkyy se tästä tyypistä hehkuva valokin, mutta ei. Valokuvissa auraa ei ollut ja ihminen näytti ihan tavalliselta, harmaalta ja arkiselta.

Tuokaan ei kuulunut tähän ketjuun, mutta kun tuli puheeksi nuo auratkin.

Minusta taas tuntuu, että elän perhekuntani, ystävieni, joidenkin naapureiden
sekä joidenkin sukulaisten kanssa yhteisessä isossa kuplassa.
Kuplan sisällä toimii yhteistyö ja avunanto yms. kohtuullisen hyvin.
Uloskin näkee, mutta ulkopuolinen koskettaa useimiten liian vähän.
Jokaiselle riittää, kun itsellä ja läheisillä on pääosin kaikki hyvin.

Kai minulla henkilökohtaisestikin oma kuplani on. Onneksi. Jos ei olisi, en olisi minä.
Kuten Hilppa sanoi, kyse lienee henkilökohtaisesta tunnekokemuksesta.