Väitös: Terveyskeskus & masennuspotilaat

Re: Väitös: Terveyskeskus & masennuspotilaat

ViestiKirjoittaja Mirri » 12.04.2014 13:58

Luulen, että on aika harvassa ne sairaat avun tarvitsijat, jotka kieltäytyvät kirkon tarjoamista maksuttomista perheterapiapalveluista sillä perusteella, että ne ovat kirkon tarjoamia. Vakavien kriisien keskellä oma (ja perheen) avuntarve vie voiton aatteista ja periaatteista.

Toistaiseksi yhteiskunta ei ole kyennyt korvaamaan kirkon kehittämää ja ylläpitämää perheneuvontaverkostoa. Mutta siitä asiasta tuskin kannattaa syyllistää niitä ihmisiä, jotka mieluummin turvautuvat kirkon perheneuvojiin kuin jäisivät kokonaan ilman hoitoa - ja ovat liian sairaita jaksaakseen ryhtyä taistelemaan aatteettoman avun puolesta.

Aiemmin väitin kirkon omaavan noin viisikymmenvuotisen kokemuksen perheneuvonnasta. Googlailun tuloksena huomasin perheneuvonnan kuitenkin alkaneen jo 40-luvulla. Olisihan tässä ollut yhteiskunnalla vuosikymmeniä aikaa kehitellä oma vastaava systeeminsä. Syystä tai toisesta yhteiskunta ei ole tehnyt niin, vaan se on mieluummin hyödyntänyt luterilaisen kirkon osaamista ja ammattitaitoa.
Nythän tämä asia on noussut julkiseen keskusteluun - on huomattu jopa, ettei kaikilla kunnilla ole edes lakisääteisiä perheneuvontapalveluja, vaan ne ohjaavat kaikki tarvitsijat kirkon perheneuvonnan hoiviin - mutta keskustelun syntymiseen tarvittiin yksi jyrähtävä kirkkoherra... Mikseivät uskonnottomat ihmiset ole pitäneet vuosikymmenten varrella asiasta meteliä?
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Väitös: Terveyskeskus & masennuspotilaat

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 12.04.2014 14:02

Mirri kirjoitti:Luulen, että on aika harvassa ne sairaat avun tarvitsijat, jotka kieltäytyvät kirkon tarjoamista maksuttomista perheterapiapalveluista sillä perusteella, että ne ovat kirkon tarjoamia. Vakavien kriisien keskellä oma (ja perheen) avuntarve vie voiton aatteista ja periaatteista.

Toistaiseksi yhteiskunta ei ole kyennyt korvaamaan kirkon kehittämää ja ylläpitämää perheneuvontaverkostoa. Mutta siitä asiasta tuskin kannattaa syyllistää niitä ihmisiä, jotka mieluummin turvautuvat kirkon perheneuvojiin kuin jäisivät kokonaan ilman hoitoa - ja ovat liian sairaita jaksaakseen ryhtyä taistelemaan aatteettoman avun puolesta...
Lihavointi minun

Missä niin on tehty - ja kuka tuollaista on tehnyt?
Kyllästynyt
 
Re: Väitös: Terveyskeskus & masennuspotilaat

ViestiKirjoittaja Mirri » 12.04.2014 14:09

Kyllästynyt kirjoitti:

Hieno homma, jos missään kukaan ei ole tehnyt niin.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Väitös: Terveyskeskus & masennuspotilaat

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 12.04.2014 14:27

Mirri kirjoitti:

Kerro nyt kuitenkin, missä sinä olet nähnyt jonkun syyllistäneen kirkon perheneuvojiin turvautuneita?
Kyllästynyt
 
Re: Väitös: Terveyskeskus & masennuspotilaat

ViestiKirjoittaja Mirri » 12.04.2014 14:38

Menipäs jankkaamiseksi...

Olenko sanonut nähneeni jossakin jotakin sellaista? En odota vastausta, koska en kuitenkaan jatka keskustelua viestini yhdestä virkkeestä kanssasi tämän enempää.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Väitös: Terveyskeskus & masennuspotilaat

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 12.04.2014 14:40

Mirri kirjoitti:Menipäs jankkaamiseksi...

Olenko sanonut nähneeni jossakin jotakin sellaista? En odota vastausta, koska en kuitenkaan jatka keskustelua viestini yhdestä virkkeestä kanssasi tämän enempää.

Jos kukaan ei sinunkaan mielestäsi ole sellaista sanonut, miksi otit tuon esiin?
Kyllästynyt
 
Re: Väitös: Terveyskeskus & masennuspotilaat

ViestiKirjoittaja teelikka » 12.04.2014 16:48

[quote="Mirri"]Luulen, että on aika harvassa ne sairaat avun tarvitsijat, jotka kieltäytyvät kirkon tarjoamista maksuttomista perheterapiapalveluista sillä perusteella, että ne ovat kirkon tarjoamia. Vakavien kriisien keskellä oma (ja perheen) avuntarve vie voiton aatteista ja periaatteista.

/quote]

Niin onkin varmaan harvassa ne perheet jotka vakavan kriisin keskellä kieltäytyvät kirkon tarjoamasta avusta.
Mutta esim meillä kriisissä tuli oma kirkko apuun.
Miksi meillä muilla olisi sellainen kirkko, että se ei auttaisi meitä. Ja meidän kriisissä pitäisi mennä luterilaisilta hakemaan apua?
teelikka
 
Re: Väitös: Terveyskeskus & masennuspotilaat

ViestiKirjoittaja Mirri » 12.04.2014 17:34

teelikka kirjoitti:Miksi meillä muilla olisi sellainen kirkko, että se ei auttaisi meitä. Ja meidän kriisissä pitäisi mennä luterilaisilta hakemaan apua?

En tunne ortodoksikirkon työntekijöiden koulutuksista juuri mitään, joten ei minulla ole harmainta aavistusta.
Mutta Suomen 'virallinen' perheneuvonta- ja perheterapiasysteemi on luterilaisen kirkon aloittama ja kehittämä verkosto; oletan, etteivät kunnat osta niitä palveluja ortodoksikirkolta, eikä Suomessa muiltakaan uskonnollisilta yhteisöiltä luterilaista kirkkoa lukuunottamatta. Noin ainakin sosiaali- ja terveysministeriön mukaan - jos olen ymmärtänyt oikein.

Teelikka, taisimme puhua vähän eri asioista.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Väitös: Terveyskeskus & masennuspotilaat

ViestiKirjoittaja teelikka » 12.04.2014 17:42

Minä puhuin vakavasta kriisistä jonka lainasin sinun tekstistä.
Ja vakavassa kriisissä ei kukaan pyydä toiselta seurakunnalta apua.
Jo se olisi toinen kriisi uskovaiselle ettei apua saisi omalta seurakunnalta.

Minusta tämä on aika turha keskustelu sun ja mun osalta. Sinä edustat luterilaisia ja minä ortodokseja. Ja minä sanon ettei mulle kelpaa lut. seurakunnan apu missään nimessä ja sinä sanot, että kyllä kelpaa.
teelikka
 
Re: Väitös: Terveyskeskus & masennuspotilaat

ViestiKirjoittaja Mirri » 12.04.2014 17:45

teelikka kirjoitti:Minä puhuin vakavasta kriisistä jonka lainasin sinun tekstistä.
Ja vakavassa kriisissä ei kukaan pyydä toiselta seurakunnalta apua.
Jo se olisi toinen kriisi uskovaiselle ettei apua saisi omalta seurakunnalta.

Minusta tämä on aika turha keskustelu sun ja mun osalta. Sinä edustat luterilaisia ja minä ortodokseja. Ja minä sanon ettei mulle kelpaa lut. seurakunnan apu missään nimessä ja sinä sanot, että kyllä kelpaa.

Luetaanpa tarkemmin:
Luulen, että on aika harvassa ne sairaat avun tarvitsijat, jotka kieltäytyvät kirkon tarjoamista maksuttomista perheterapiapalveluista sillä perusteella, että ne ovat kirkon tarjoamia. Vakavien kriisien keskellä oma (ja perheen) avuntarve vie voiton aatteista ja periaatteista.

Minä siis luulen, että on aika harvassa... Luulen, mutten tiedä.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Väitös: Terveyskeskus & masennuspotilaat

ViestiKirjoittaja teelikka » 12.04.2014 19:30

Mutta minä tunnen kymmeniä vaikeissa kriiseissä olleita ortodokseja eikä heistä yksikään ole pyytänyt apua lut. kirkolta.
teelikka
 
Re: Väitös: Terveyskeskus & masennuspotilaat

ViestiKirjoittaja santra » 12.04.2014 21:28

Sekö on tärkeämpää että hakee apua vai sekö mihin uskontoon kuuluu, seurakunnan apu on pyyteetöntä, sitä saavat hädässä olevat hakea uskontoon ikään sukupuoleen tai rotuun katsomatta. APUA SAAVAT KAIKKI TARVITSEVAT
santra
 
Re: Väitös: Terveyskeskus & masennuspotilaat

ViestiKirjoittaja Mirri » 12.04.2014 22:38

Valitettavasti myös luterilaisen kirkon perheneuvonnassa priorisoidaan - ainakin niillä paikkakunnilla, joilla ei kyetä ottamaan vastaan kaikkia apua haluavia ja pyytäviä. Avun/hoidon tarve arvioidaan ja jonossa etusijalla ovat ihmiset, joiden tarve arvioidaan suurimmaksi ja kiireellisimmäksi.

Syystä tai toisesta miehet luottavat juuri (luterilaisen) kirkon perheneuvontaan psykoterapeutteineen, koska nykyisin lähes puolet yhteyttä ottavista ja aikaa varaavista ihmisistä on miehiä. Kun tulee hätä ja ilmenee tarvetta mt-palveluille, mies hakeutuu herkemmin perheasiainneuvottelukeskukseen kuin muualle. Olisikohan yhtenä syynä se, ettei mies ajattele tarvitsevansa mt-palveluita vaikka onkin tullut hätä, ja silloin (luterilaisen) kirkon perheneuvonta tarjoaa matalan kynnyksen paikan, johon turvautua.

Alunalkaen - sotien jälkeisellä 40-luvulla - kyseinen perheneuvonta on ollut hyvin miehinen juttu, ja silloin ilmeisesti tarkoitettukin auttamaan ja palvelemaan etenkin miehiä.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Väitös: Terveyskeskus & masennuspotilaat

ViestiKirjoittaja Hermes » 12.04.2014 23:37

Mies tekee sitä, mies tekee tätä. Mies ajattelee tällä tavalla, mies tekee näin. Ikään kuin "mies" olisi joku yksi objekti!
Hermes
 
Re: Väitös: Terveyskeskus & masennuspotilaat

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 12.04.2014 23:54

Hermes kirjoitti:Mies tekee sitä, mies tekee tätä. Mies ajattelee tällä tavalla, mies tekee näin. Ikään kuin "mies" olisi joku yksi objekti!

Mutta miehiä sentään puhutellaan miehiksi, kun taas naiset ovat akkoja, tätejä, ämmiä, muijia, huoria, eukkoja jne.

Hermes kirjoitti:Noillakin laivoilla voi varmasti matkustaa ihan turvallisesti myös 50-60-v-akat, kunhat eivät ole liian "hotteja" ja mene riekkumaan kännissä discon tankoja vasten. Kannattaa vaikka pelata hedelmäpelejä mieluummin.
Kyllästynyt
 
Re: Väitös: Terveyskeskus & masennuspotilaat

ViestiKirjoittaja Hermes » 12.04.2014 23:58

Unohdin kai "vanhat noidat".

Kun naiset nousevat samalle "tasolle" miesten kanssa, niin niiden pitää myös esimerkiksi sietää saman tason idiootti-läppää.
Viimeksi muokannut Hermes päivämäärä 13.04.2014 00:02, muokattu yhteensä 1 kerran
Hermes
 
Re: Väitös: Terveyskeskus & masennuspotilaat

ViestiKirjoittaja Kyllästynyt » 13.04.2014 00:01

Hermes kirjoitti:Unohdin kai "vanhat noidat".

Luettelon perässä oli jne.
Kyllästynyt
 
Re: Väitös: Terveyskeskus & masennuspotilaat

ViestiKirjoittaja Golden flower » 13.04.2014 00:18

Mirri kirjoitti:Miten ne pystyisivät tekemään niin; tarjoamaan saman tasoista ja yhtä laadukasta perheneuvontapalvelua kuin luterilainen kirkko uraa uurtaneella ja vuosikymmenten kokemuksella pystyy tarjoamaan? Ja vielä: pystyisivätkö ne terapiapalveluissaan samaan 'neutraaliuteen' kuin mihin luterilaisen kirkon perheneuvojat pystyvät ja ovat virkansa puolesta sekä psykoterapiakoulutuksissaan sitoutuneet?

Kirjoitin, että hypoteettisesti tarjoaisivat aivan samantasoista ja yhtä neutraalia palvelua. Eikö silloin olisi ihan sama, minkä kirkon palveluita käytetään?
Golden flower
 
Re: Väitös: Terveyskeskus & masennuspotilaat

ViestiKirjoittaja Golden flower » 13.04.2014 00:23

Mirri kirjoitti:Luulen, että on aika harvassa ne sairaat avun tarvitsijat, jotka kieltäytyvät kirkon tarjoamista maksuttomista perheterapiapalveluista sillä perusteella, että ne ovat kirkon tarjoamia. Vakavien kriisien keskellä oma (ja perheen) avuntarve vie voiton aatteista ja periaatteista.

Toistaiseksi yhteiskunta ei ole kyennyt korvaamaan kirkon kehittämää ja ylläpitämää perheneuvontaverkostoa. Mutta siitä asiasta tuskin kannattaa syyllistää niitä ihmisiä, jotka mieluummin turvautuvat kirkon perheneuvojiin kuin jäisivät kokonaan ilman hoitoa - ja ovat liian sairaita jaksaakseen ryhtyä taistelemaan aatteettoman avun puolesta.

Aiemmin väitin kirkon omaavan noin viisikymmenvuotisen kokemuksen perheneuvonnasta. Googlailun tuloksena huomasin perheneuvonnan kuitenkin alkaneen jo 40-luvulla. Olisihan tässä ollut yhteiskunnalla vuosikymmeniä aikaa kehitellä oma vastaava systeeminsä. Syystä tai toisesta yhteiskunta ei ole tehnyt niin, vaan se on mieluummin hyödyntänyt luterilaisen kirkon osaamista ja ammattitaitoa.
Nythän tämä asia on noussut julkiseen keskusteluun - on huomattu jopa, ettei kaikilla kunnilla ole edes lakisääteisiä perheneuvontapalveluja, vaan ne ohjaavat kaikki tarvitsijat kirkon perheneuvonnan hoiviin - mutta keskustelun syntymiseen tarvittiin yksi jyrähtävä kirkkoherra... Mikseivät uskonnottomat ihmiset ole pitäneet vuosikymmenten varrella asiasta meteliä?

Ymmärsinkö oikein, että sinun mielestäsi uskonnottomat saavat syyttää itseään siitä, ettei heille tarjota perheneuvontaa kirkon ulkopuolelta, koska eivät ole pitäneet tästä asiasta tarpeeksi meteliä vuosikymmenten varrella?
Golden flower
 
Re: Väitös: Terveyskeskus & masennuspotilaat

ViestiKirjoittaja Mirri » 13.04.2014 00:32

Golden flower kirjoitti:
Mirri kirjoitti:Miten ne pystyisivät tekemään niin; tarjoamaan saman tasoista ja yhtä laadukasta perheneuvontapalvelua kuin luterilainen kirkko uraa uurtaneella ja vuosikymmenten kokemuksella pystyy tarjoamaan? Ja vielä: pystyisivätkö ne terapiapalveluissaan samaan 'neutraaliuteen' kuin mihin luterilaisen kirkon perheneuvojat pystyvät ja ovat virkansa puolesta sekä psykoterapiakoulutuksissaan sitoutuneet?

Kirjoitin, että hypoteettisesti tarjoaisivat aivan samantasoista ja yhtä neutraalia palvelua. Eikö silloin olisi ihan sama, minkä kirkon palveluita käytetään?

Minulta on tainnut jäädä huomaamatta, että sinä kirjoitit hypoteettisuudesta. Muista en tiedä, mutta minulle (hypoteettisesti) olisi aika tavalla sama minkä kirkon palveluita tarvitsisin/käyttäisin, jos ne olisivat avun/hoidon tarpeeseeni sopivia.

Missä viestissäsi olet kirjoittanut, että hypoteettisesti tarjoaisivat aivan samantasoista ja yhtä neutraalia palvelua?
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

EdellinenSeuraava

Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 15 vierailijaa

cron