Psykopatologia.munfoorumi.com

Onko yksinäisyys kirous vai vapaus? Onko joku tuomittu yksinäisyyteen, vai onko se valinta? Onko onnellisuuden mitta laaja ystäväverkosto vai eristäytyminen? Mikä ylipäänsä on onnellisuuden mitta? Kysymyksiä joita varmaan monikin on miettinyt mielessään.

Kysyt aika monta kysymystä.

Kysyin, niin tiedän sen, mutta jos joku vastaisi edes yhteen niistä

Pahinta laatua yksinäisyyttä on olla yksin seurassa.

Onko yksinäisyys kirous vai vapaus?

Sekä että.

Minä valitsin yksinäisyyden pitkän epäonnisen avioliiton jälkeen.Ainoat positiiviset asiat näin jälkeenpäin ajatellen oli kokemus ja tietenkin sen liiton hedelmä, lapseni jota ilman elämäni olisi todella paljon köyhempää. Onko elämäni rikkaampaa nyt, sitä voi kysyä.Toki liitossani oli montakin onnellista asiaa, niitä vaan ei ole kovin helppoa nähdä. sen verran omaan napaani tuijottaja olen.
Tämä pn minun elämäni tässä ja nyt, huonomminkin voisi olla.
Entä paremmin? Vaikea sanoa kun on nyt vain tämä tie kuljettavanani.

Yksinäisyys on - jo määritelmänkin mukaan - "kirous".

Tai sitten santra valitsi yksin olemisen.

Minä viihdyn parhaiten hyvässä seurassa, yksin tai joskus useamman henkilön kanssa. Olen mieluusti yksin, isommassa seurassa olen usein hiukan "ulkopuolinen", mutta useimmite se sopii minulle hyvin myös.

Yksin viihtyminen on kai psykologisesta näkökulmasta jotenkin epäilyttävää. En oikein hahmota mihin se liittyy. Olisiko "normaali" ihminen teorioitten mukaan luontaisesti enemmän sosiaalisuuteen kuin yksinäisyyteen taipuvainen. Tai niin ehkä halutaan asia nähdä?

Olin kerran työporukan kanssa Lapissa. Siellä yksi täti alkoi ihmetellä, että miten joku voi olla ihan yksin yötä sellaisessa erämajassa. Mitä hän oikein tekee ja ajattelee siellä? Ikään kuin se olisi joku käsittämätön suoritus. Mietin yksin pääni sisällä, että mitä??

Hermes kirjoitti:Olin kerran työporukan kanssa Lapissa. Siellä yksi täti alkoi ihmetellä, että miten joku voi olla ihan yksin yötä sellaisessa erämajassa. Mitä hän oikein tekee ja ajattelee siellä? Ikään kuin se olisi joku käsittämätön suoritus. Mietin yksin pääni sisällä, että mitä??

Yöllisiä ajatuksia kutsutaan joskus uniksi.

En ehkä nauttisi kovin yksin erämaassa nukkumisesta, koska olisin varmaan peloissani. En ole tottunut liikkumaan metsässä enkä muuallakaan luonnossa yksin. Ymmärrän hyvin, jos joku haluaa viettää aikaa yksin erämaamökissä, niin minäkin haluaisin. Se olisi varmasti ainutkertainen kokemus, kunhan voittaa sen pelon.

Aikoinaan kun meillä vielä oli mökki, jäin kerran lomalla sinne yksin joksikin aikaa. Ensimmäinen yö meni kuunnellessa vanhan hirsirakennuksen narinoita ja paukkeita, minkä jälkeen oli helpompaa.

Golden flower kirjoitti:Minä viihdyn parhaiten hyvässä seurassa, yksin tai joskus useamman henkilön kanssa. Olen mieluusti yksin, isommassa seurassa olen usein hiukan "ulkopuolinen", mutta useimmite se sopii minulle hyvin myös.

Yksin viihtyminen on kai psykologisesta näkökulmasta jotenkin epäilyttävää. En oikein hahmota mihin se liittyy. Olisiko "normaali" ihminen teorioitten mukaan luontaisesti enemmän sosiaalisuuteen kuin yksinäisyyteen taipuvainen. Tai niin ehkä halutaan asia nähdä?

On vahvuus viihtyä myös yksin. - Eysenckin mukaan introversio on arvostettavampaa kuin ekstraversio.

santra kirjoitti:Onko yksinäisyys kirous vai vapaus? Onko joku tuomittu yksinäisyyteen, vai onko se valinta?
Onko onnellisuuden mitta laaja ystäväverkosto vai eristäytyminen? Mikä ylipäänsä on
onnellisuuden mitta? Kysymyksiä joita varmaan monikin on miettinyt mielessään.

Sekoitat otsikossa ja introssa käsitteet yksin oleminen (usein valinta)
ja yksinäisyys (usein kirous).

Onnellisuuden "mitta" on sinäinen tunne, eivät missään tapauksessa
esittämäsi ulkoiset karakteristikat.

Psykopatologia kirjoitti:

santra kirjoitti:Onko yksinäisyys kirous vai vapaus? Onko joku tuomittu yksinäisyyteen, vai onko se valinta?
Onko onnellisuuden mitta laaja ystäväverkosto vai eristäytyminen? Mikä ylipäänsä on
onnellisuuden mitta? Kysymyksiä joita varmaan monikin on miettinyt mielessään.

Sekoitat otsikossa ja introssa käsitteet yksin oleminen (usein valinta)
ja yksinäisyys (usein kirous).

Onnellisuuden "mitta" on sinäinen tunne, eivät missään tapauksessa
esittämäsi ulkoiset karakteristikat.

Minun ajatukseni eivät tässä pohjaudu joittenkin luomiin käsitteisiin siitä mikä on yksinäisyyden syvin olemus. Esitän kysymykset siten kun ne nousevat mieleeni.
Onnellisuuden mitta on määre jonka itsekukin muodostaa oman arvomaailmansa mukaan. Näin ollen ei voi tulla sanomaan mikä kenenkin mielestä on oikein mikä väärin

Kai sinä(kin) kuitenkin myönnät, että yksinäisyys on eri asia kuin yksi olo?

Oma sisäinen tunne, että on hyvä ja turvassa ihan itsessään täytyy olla olemassa,
että voi sietää yksinäisyyttä.
Tällaisen perusturvan puuttuminen johtaa varmaan vaikeuksiin olla yksin.
Jotenkin se liittyy siihen, että tietää olevansa hyväksytty ja rakastettu ja riittävä ihan
itsenään.

Olen itse kärsinyt koko ikäni yksinäisyydestä, tämä tunne on ollut vahva, jopa
silloin, kun olen ystäväni "turvassa" seurassa.
Ikäänkuin tarvitsisin häntä olemaan oma vakaa sisäinen kohtani, joka minulta
itseltäni uupuu. Siis vaatisin häntä olemaan osa minua.

Minä ainakin myönnän ja tiedän yksinäisyyden olevan eri asian kuin yksin olemisen. Yksin oleva ei välttämättä ole yksinäinen, mutta yksinäinen saattaa olla sitä vaikka lähellä olisi muita ihmisiä. Ehkä pahimman laatuista yksinäisyyttä voidaan kokea kalseassa parisuhteessa tai hyljeksityn lapsen osassa. Toinen ihminen elää saman katon alla, muttei ole millään lailla läsnä ja voi olla myös kaltoinkohteleva ja pelottava. Lapsikin voi tuntea olonsa paremmaksi ja viihtyisämmäksi konkreettisesti yksin kuin yksinäisenä häntä laiminlyövän ihmisen lähellä.

On valitettavaa, jos yksin oleminen ja yksinäisyys rinnastetaan toisiinsa niin, että niitä pidetään samana asiana. Niillä on käytännössä iso ero. On paljon ihmisiä, jotka asuvat ja elävät mieluiten yksin eivätkä pidä itseään yksinäisinä. Päinvastoin mahdollisuus yksin olemiseen voi tuntua ylellisyydeltä; sitähän se usein onkin ainakin maailmanlaajuisesti ajateltuna.

V.A.Koskenniemi:
Niin yksin oot sinä ihminen
yksin keskellä kaiken
yksin sa syntynyt
oot yksin lähtevä oot.
askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,
hetken ,kaksi sa rintaasi vasten painavas luulet ihmisen , kaltaises,
vierasta lämmitkin.
silmää löytänyt et joka vois sun katsehes kestää
kättä sa et joka ei liukunut luotasi pois
kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta
huulet liikkuvat vain rinta on liikkumaton
leikkihin kumppanin löydät
et toden riemuhun tuskaan
hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa...
ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut
houreen jok katoaa
kun sitä kohti sa käyt

niin olet yksin sa ihminen
yksin keskellä kaiken
yksin erhees kätket ja yksin kyynelees itket,
ainoa uskollinen
on oma varjosi vain.

Onnellisuuden mitta:

Filosofi Demokritos arvioi sen olevan onnellinen, joka ei sure sitä mikä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on.

Aristoteles oli sitä mieltä että onnellisuus on elämän päämäärä, ja niin kauan kuin yksilö pyrkii hyvyyteen, hyvät teot seuraavat itsestään tästä kamppailusta, tehden yksilöstä hyveellisen ja siten onnellisen.

Psykoanalyysin perustajan Sigmund Freudin mukaan rakkaus ja työ ovat tärkeimmät onnen lähteet

Useat tutkimukset filosofian, psykologian, sosiologian ja taloustieteen alalta osoittavat, että ihminen on onnellinen, jos häntä kohdellaan oikeudenmukaisesti.

Eräiden tutkimusten mukaan säännöllinen meditaatio lisää ihmisten onnellisuutta.

Näin ollen onnellisuutta on useaa ei lajia, riippuen ihmisen päämääristä

Onnellisuuden voi löytää asioista joita on pitänyt itsestäänselvyyksinä ja havaitsee ne vasta kun on menettänyt ne tai osan niistä.