häpeä vai syyllisyys

[trisse (uusi)]

kumpi on vaikeampi tunne kestää?

[vladimir1]

Syyllisyys.

[Psykopatologia]

Syyllisyys.

[Helmenkalastaja]

Onko väliä sillä, onko syyllisyydentunne aiheellinen eli onko tiettävästi syyllistynyt johonkin asiaan?

[trisse (uusi)]

Ei kai muuta väliä mutta terapia auttanee paremmin aiheettomaan syyllisyydentunteeseen. Toisessa tapauksessa tarvitsee perään uuden terapian

[Psykopatologia]

Onko väliä sillä, onko syyllisyydentunne aiheellinen eli onko tiettävästi syyllistynyt johonkin asiaan?

Toisaalta (entisissä) maanis-depressiivisten vaikeimmissa melankolioissa kyse oli imaginaarisista syyllisyyksistä.

[Helmenkalastaja]

No, oikeastaan tavoittelin sitä, onko syyllisyys aina vaikeampi tunne kestää?
Kyllä minun mielestäni perustavanlaatuinen häpeäkin on aika hirveä tunne. Ehkä sitä kuitenkin harvemmin koetaan yhtä pitkäkestoisesti kuin syyllisyyttä; häpeä käsittääkseni iskee useimmiten jossakin tilanteessa, mutta on silloin jokseenkin sietämätöntä.

[Psykopatologia]

Iso häpeä on hankalampi kuin pieni syyllisyys.

[Helmenkalastaja]

Sitä minäkin.

Kun kuulee tapauksista, joissa esimerkiksi isä on antanut alaikäisen poikansa ajaa mopolla sivutiellä ja on sitten itse ajanut tämän mopolla ajaneen poikansa päälle niin, että poika on kuollut (tällainen on jäänyt mieleeni), tulee miettineeksi, miten sellaisesta syyllisyydestä pääsee ikinä yli (oletetaan, että isä on alunperin mieleltään terve)?!

__
Verbin aikamuoto korjattu.

[trisse (uusi)]

Kai sen kanssa pitää oppia elämään?

[Joiku]

Sen kanssa oppii elämään, kun tunnustaa itselleen olevansa syyllinen eikä edes yritä pyytää tekoaan anteeksi.

[Mirri]

Häpeä voi olla ikään kuin synnyinlahjana saatu, toisin kuin syyllisyys. Jos ihminen tuntee syyllisyyttä olemassaolostaan, hän ehkä tarkemmin eriteltynä ei tunne (olemassaolostaan) syyllisyyttä, vaan häpeää. Perinteisessä kasvatuksessa syyllisyys (johonkin tekoon) on haluttu osoittaa kehottamalla tekijää häpeämään (itseään). On varhaisesta lapsuudesta lähtien opittu, että johonkin tekoon syyllisen on syyllisyyden tunnustamisen lisäksi hävettävä. Ja pahimmillaan on opittu, että pitää hävetä silloinkin, kun ei oikeasti ole tehnyt mitään mistä voitaisi syyttää. Toisten ihmisten - aikuisten - paheksunta on riittänyt häpeän synnyttämiseen, vaikkei varsinaista syyllisyyttä johonkin tekoon (yökastelu hyvänä esimerkkinä) olekaan voitu osoittaa.

Kuinkahan paljon epämääräiset ja perusteettomat syyllisyydentunteet ovat häpeää itseen liittyvistä asioista, joille ei mahda mitään - jopa omasta olemassaolosta; eivät ollenkaan syyllisyyttä (teoista ja toiminnasta)? Neuroottisuuteen asti syyllisyydentuntoisen ihmisen todellisena ongelmana onkin häpeä, ei syyllisyys.

Minäkin arvelen, että virheelliseen/väärään toimintaan ja tekoihin liittyvä syyllisyys on helpompi asia kuin epämääräinen häpeä, joka voi olla kovin kokonaisvaltaista ja synnyttää itsesyytöksiä aivan riippumatta ihmisen vastuullisuudesta, teoista ja toiminnasta.

[Maaria]

Onkohan myös masennukseen taipuvaisilla aika ankara yliminä
ja sitä myötä taipumusta tuntea syyllisyyttä kaikesta, jopa
omasta itsestään.

Myönnän, että yksi tunteista, joita kykenen tuntemaan on'juuri
syyllisyys, joka voi olla myös aika hahmotonta ja siksi vaarallinen
tunne.

[Psykopatologia]

On.

[Mirri]

Jill, mistä tiedät epämääräisen tunteesi olevan juuri syyllisyyttä eikä häpeää? Omalla kohdallani epämääräisiin ja kokonaisvaltaisiin syyllisyydentuntoihin taipuvaisena depressiopotilaana tämä on tuhannen taalan kysymys. Yhä enemmän olen vuosien varrella alkanut arvella niin, etteivät depressiojaksoissani esiin putkahtelevat ja toinen toistaan hankalammat/kiusallisemmat syyllisyyden tunteet ole nähneetkään oikeaa syyllisyyttä. Syyllisyydentuntoni/itsesyytökseni ovat pohjimmiltaan häpeää, vaikka olen vuosikymmenten varrella oppinut tulkitsemaan häpeän tunteet syyllisyydeksi jostakin asiasta.

Nykyisin ajattelen asian niin, että epämääräinen ja kokonaisvaltainen syyllisyydentunne nousee laaja-alaisesta ja syvälle persoonallisuuden sopukoihin juurtuneesta/juurrutetusta häpeästä; se ei ole oikeaa syyllisyyttä.

[trisse (uusi)]

Millä tavoin tämä uusi tajuaminen (että syyllisyys olisikin häpeää) on auttanut sinua? Olen ehkä puritaani mutta epäilen että jos kokee olevansa syyllinen ja syyllisyyden tunnetta niin ongelmana on syyllisyys eikä esim. häpeä tai ahdistus.

[Lette]

Syyllisyys.

Syyllisyys on helpompi tunnistaa kuin häpeä, koska meillä on omatunto, joka on
eettinen tietoisuus.
Sanotaan, että omatunto kolkuttaa, kun ihminen on tehnyt väärin. Tämä on hyvä
asia. Jos ihminen ei kuuntele omatuntoaan, hän ei enää kuule sen ääntä.
Puhutaan paatumisesta.
Häpeää kuvataan usein näköaistiin liittyvillä vertauskuvilla puhumalla paljastumisesta, alastomuuden tunteesta ja halusta piiloutua maan alle.

http://www.kirkkojakaupunki.fi/arkisto/ ... umnit/3206

[Psykopatologia]

H ä p e ä: Olen huono tai puutteellinen (muiden ja/tai itseni edessä).
Syyllisyys: Olen tehnyt väärin (sisäisesti ja muiden(kin) mielestä).

Häpeä on tavallisesti suhteellisen lämmin tunne ja usein julkinen.
Syyllisyys on kylmempi tunne, "sisäinen ruoska", ja usein privaatti.

[Lette]

H ä p e ä: Olen huono tai puutteellinen (muiden ja/tai itseni edessä).
Syyllisyys: Olen tehnyt väärin (sisäisesti ja muiden(kin) mielestä).

Häpeä on tavallisesti suhteellisen lämmin tunne ja usein julkinen.
Syyllisyys on kylmempi tunne, "sisäinen ruoska", ja usein privaatti.

Psykopatologia kirjoitti:
”Syyllisyys on kylmempi tunne, "sisäinen ruoska", ja usein privaatti.”
-
Syyllisyydentunne, omatunto, on sisäinen aisti, se ei ole kylmä eikä ankara.

Jos ihminen kokee syyllisyyden ”ruoskana”, se johtuu hänestä itsestään.
Usein takana on ankara kasvatus: ei saa tehdä väärin, virhettä ei saa olla.

Lapsi omaksuu huomaamattaan kasvattajan jyrkän asenteen ja aiheuttaa
itselleen korkeat vaatimukset ja kärsimystä. Siksi kasvatus ei saa olla ankaraa.

[Psykopatologia]

Lette:
(- -)
Lapsi omaksuu huomaamattaan kasvattajan jyrkän asenteen ja aiheuttaa
itselleen korkeat vaatimukset ja kärsimystä. Siksi kasvatus ei saa olla ankaraa.

Kyse ei ole pelkästään omaksumisesta.
Myös oma tiedostamaton sadismi latautuu omaantuntoon.