Psykopatologia.munfoorumi.com

Ihmisen halu jättää jälkensä yhteiskuntaan on varmaan universaalinen,
ja se mobilisoituu kirpeimmin tietyissä elämän käännekohdissa, kuten
eläkkeelle jäämisen yhteydessä tai ylipäätään vanhetessa. Kenties
yleisin tapa - varsinkin tavallisella pulliaisella - on jättää jälkeensä
perillisiä ja toivoa tätä kautta (myös) ehkä ikään kuin elävänsä.

Muita keinoja ovat erilaiset merkittävät teot: Esimerkiksi Abraham
Lincoln vapautti orjat ja jätti pysyvät jäljet amerikkalaiseen yhteis-
kuntaan. Jos kukaaan ei huomaa, voi kirjoittaa muistelmat, kuten
Jörn Donner teki ("Mammutti"). Yksi muunnelma tästä ovat elämän-
kerrat, joita tosin ilmestyy kuuluisuuksista myös näiden aktiiviuran
aikana tai uran loppupuolella (Nieminen, Litmanen, Selänne ym.).

Joskus kaikki menee lopulta pieleen. Näin kävi lapsettomalle Kalevi
Sorsalle, varmalle seuraavalle presidentille, kun demarit "demokratian"
puuskassaan järjesivät esivaalit, jotka diletantti Ahtisaari voitti
ylivoimaisesti.

Mutta no hätä! Nykyään kaikki voivat kirjoitta internettiin ja jättää
oman kärrynpyöränsä jäljet jälkipolvien ihasteltavaksi!

Paradoksaalista tässä on se, että kuoleman jälkeen asianomaista ei
harmita mikään siitä, mitä aiemmin tuli tehtyä tai jäi tekemättä.
Mutta meritiit voivat lohduttaa niin kauan kuin niistä tajuaa.

Jos sitä edes tajuais kuolevansa itsekin. Mielestäni nuo jälkeenjätöt eivät ole kuolemaa ajatellen tehtyjä vaan kunnianhimoisia elämänsaavutuksia esim. työelämässä.

No elämänkertojen kirjoittamiselle voi myös raha olla yksi merkitsevä motivaattori. Kieltämättä onhan sekin yksi muoto siitä, että "jää elämään" myös aktiiviuran ja kuoleman jälkeen.

Kait tämä "wagon trail" on ehkä myös jonkinmoinen defenssi kuolemanpelon tms suhteen: hä-hää, enpäs kuolekaan kokonaan kun minusta jää jälki elämään jälkipolville!