Kirjoittaja Psykopatologia » 09.01.2014 00:48
Ihmisen halu jättää jälkensä yhteiskuntaan on varmaan universaalinen,
ja se mobilisoituu kirpeimmin tietyissä elämän käännekohdissa, kuten
eläkkeelle jäämisen yhteydessä tai ylipäätään vanhetessa. Kenties
yleisin tapa - varsinkin tavallisella pulliaisella - on jättää jälkeensä
perillisiä ja toivoa tätä kautta (myös) ehkä ikään kuin elävänsä.
Muita keinoja ovat erilaiset merkittävät teot: Esimerkiksi Abraham
Lincoln vapautti orjat ja jätti pysyvät jäljet amerikkalaiseen yhteis-
kuntaan. Jos kukaaan ei huomaa, voi kirjoittaa muistelmat, kuten
Jörn Donner teki ("Mammutti"). Yksi muunnelma tästä ovat elämän-
kerrat, joita tosin ilmestyy kuuluisuuksista myös näiden aktiiviuran
aikana tai uran loppupuolella (Nieminen, Litmanen, Selänne ym.).
Joskus kaikki menee lopulta pieleen. Näin kävi lapsettomalle Kalevi
Sorsalle, varmalle seuraavalle presidentille, kun demarit "demokratian"
puuskassaan järjesivät esivaalit, jotka diletantti Ahtisaari voitti
ylivoimaisesti.
Mutta no hätä! Nykyään kaikki voivat kirjoitta internettiin ja jättää
oman kärrynpyöränsä jäljet jälkipolvien ihasteltavaksi!
Paradoksaalista tässä on se, että kuoleman jälkeen asianomaista ei
harmita mikään siitä, mitä aiemmin tuli tehtyä tai jäi tekemättä.
Mutta meritiit voivat lohduttaa niin kauan kuin niistä tajuaa.