Itsekkyyden huippu?

Re: Itsekkyyden huippu?

ViestiKirjoittaja Hermes » 29.12.2013 00:59

Ehkä kappale käsittelee ihmisiä, jotka tekevät esimerkiksi laman aikana tai muuten rahallisesti ongelmallisessa tilanteessa epätoivoisen teon, oli se sitten itsemurha tai sen lisäksi perheen vahingoittaminen.

"Me ei saatu sitä asuntolainaa, kun ei onnistuttu säästämään,
sitä minimimäärää sittenkään. Osa asuntosäästöistä hupeni kuin itsestään.

...

Jäädä saat julma maa, kun emme enää nyt jaksaneet. Meidät saa unohtaa,
jos emme tarpeeksi maksaneet. "
Viimeksi muokannut Hermes päivämäärä 29.12.2013 01:26, muokattu yhteensä 1 kerran
Hermes
 

Re: Itsekkyyden huippu?

ViestiKirjoittaja Mirri » 29.12.2013 01:25

vuokko kirjoitti:
Mirri kirjoitti: Sellaista tekevät ihmiset eivät ole taviksia.

Vaan mitä sellaiset ihmiset ovat? Mitä mahdat tarkoittaa taviksella?

Itsensä lisäksi lähiomaisensa - jopa lapsensa - murhaavat ihmiset ovat äärimmäisen narsistisia, eivätkä edusta tavallisia/'normaaleja' ihmisiä.

Ehkä laulun sanoittaja luulee, että rahavaikeudet voivat aiheuttaa hänen kuvaamansa joukkomurhan suunnittelun (ja toteuttamisen). Elävässä elämässä kuitenkin moisen murhan suunnittelu ja toteuttaminen on vaativampi juttu, eikä sellainen äärimmäisyys onnistu ihan tavallisilta/'normaaleilta' ihmisiltä.

Tosin tässä tapauksessa tarina ei kerro, veikö murhan suunnittelija hankkeensa loppuun, vai kuvitteliko hän vain mielessään. Laulun kuuntelijan kannalta tuo asia on oleellinen; voihan olla, että kyseessä on epätoivoisen ihmisen kuvitelma, ei mitään sen konkreettisempaa.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Itsekkyyden huippu?

ViestiKirjoittaja Hermes » 29.12.2013 01:29

Gösta Sundqvist on varmaankin nyt julistettu erittäin epämoraaliseksi henkilöksi, vai pitäisikö sanoa että Göstan kuvaama hahmo on erittäin epämoraalinen, paitsi jos hän kuvittelikin sen vain.
Hermes
 

Re: Itsekkyyden huippu?

ViestiKirjoittaja Mirri » 29.12.2013 01:33

Hermes, mielestäni ei ole kysymys moraalittomuudesta, vaan vakavasta häiriöisyydestä, jos ihminen innostuu murhaamaan lähiomaisiaan - aina lapsiaan myöten - vaikkapa rahavaikeuksien vuoksi.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Itsekkyyden huippu?

ViestiKirjoittaja Rane » 29.12.2013 01:35

http://fi.wikipedia.org/wiki/Perhesurma
Perhesurma on tappo tai murha, jossa henkilö surmaa oman lähiomaisensa, koko perheensä tai osan siitä. Osassa tapauksista tekijä surmaa lopuksi myös itsensä.

Perhesurmat ovat Suomessa yleensä naisten tekemiä (1994-2007). Perheensä surmannut isä oli usein "hauras ihminen", altis persoonallisuushäiriöille ja masennukselle; usein taustalla oli traumattisia väkivaltakokemuksia ja alkoholismia, ja 70 %:lla diagnosoitiin persoonallisuushäiriö. Perhesurman tehnyt nainen kärsi usein psykoosi- ja masennussairauksista, esimerkiksi kärsivinä ajattelivat sitten lastensakin olemaan liian heikkoja tai kärsiviä jäämään elämään. Joskus naisilla oli taustalla parisuhde- tai perheväkivaltaongelmia.


Perhesurma ei ole sama asia kuin laajennettu itsemurha, mutta tekevätköhän niitä samantyyppiset ihmiset? Lehdissä on kerrottu tapauksista, joissa tekijä oli tunnettu esimerkiksi ihan tunnollisena perheenisänä ja hyvänä, luotettuna työntekijänä jne.
Rane
 

Re: Itsekkyyden huippu?

ViestiKirjoittaja Hermes » 29.12.2013 01:36

Mirri kirjoitti:Hermes, mielestäni ei ole kysymys moraalittomuudesta, vaan vakavasta häiriöisyydestä, jos ihminen innostuu murhaamaan lähiomaisiaan - aina lapsiaan myöten - vaikkapa rahavaikeuksien vuoksi.


Ehkä niin, mutta laulun tekijä Gösta Sundqvist ei ainakaan ole tehnyt mitään tuollaista eikä varmastikaan tue sitä, jos ymmärtää yhtään mitään mistään. Jos tuossa laulussa on joku sanoma, niin se on korkeintaan se, että rahahuolien vuoksi tuollaista ei kannata tehdä. En tiedä, onko siinä varsinaista sanomaa. Todella hieno kappale kuitenkin, kiitos kun kerroit siitä.
Hermes
 

Re: Itsekkyyden huippu?

ViestiKirjoittaja Rane » 29.12.2013 01:42

Minä pidin nuorempana Leevi & the Leavingsistä. Gösta Sundqvist on jo kuollut. Ehkä tämän kappaleen sanoituksilla halutaan kertoa, että tämäkään aihe ei ole sellainen, mistä ei voisi tehdä laulua, tai puhua.
Rane
 

Re: Itsekkyyden huippu?

ViestiKirjoittaja vuokko » 29.12.2013 01:58

Ihan tavalliset ihmiset tekevät epätoivoisissa tilanteissa käsittämättömiä asioita. Kuka tahansa meistä kykenee esimerkiksi murhaan - väittävät ihmismielen tutkijat.

Jos sen sijaan palataan tuohon lauluun, niin sanoitushan ei kerro sen enempää itsemurhasta kuin lapsien murhasta (saati sitten naapurin lapsien murhasta). Siinä ajetaan autolla ja mietitään - yhtä ja toista. Kuulija luo sanoille merkityksen, kukin tavallaan.
vuokko
 

Re: Itsekkyyden huippu?

ViestiKirjoittaja Mirri » 29.12.2013 02:05

vuokko kirjoitti:Ihan tavalliset ihmiset tekevät epätoivoisissa tilanteissa käsittämättömiä asioita. Kuka tahansa meistä kykenee esimerkiksi murhaan - väittävät ihmismielen tutkijat.

Niin... Jään odottamaan 'herkkiä' ja 'puhuttelevia' lauluja kouluammuskeluista sun muista vastaavista joukkoteurastuksista, joita kuka tahansa meistä kykenee tekemään.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Itsekkyyden huippu?

ViestiKirjoittaja Hermes » 29.12.2013 02:07

Mirri kirjoitti:
vuokko kirjoitti:Ihan tavalliset ihmiset tekevät epätoivoisissa tilanteissa käsittämättömiä asioita. Kuka tahansa meistä kykenee esimerkiksi murhaan - väittävät ihmismielen tutkijat.

Niin... Jään odottamaan 'herkkiä' ja 'puhuttelevia' lauluja kouluammuskeluista sun muista vastaavista joukkoteurastuksista, joita kuka tahansa meistä kykenee tekemään.


Ja minä jään odottamaan sinun vuodatuksiasi niistä lauluista. Pitääpä taas laittaa soimaan mahtava biisi Pimeä tie! Kuinkakohan monta kertaa olen sen jo kuunnellut tänä iltata, Göstan muistolle!
Hermes
 

Re: Itsekkyyden huippu?

ViestiKirjoittaja Rane » 29.12.2013 02:09

Mirri kirjoitti:
vuokko kirjoitti:Ihan tavalliset ihmiset tekevät epätoivoisissa tilanteissa käsittämättömiä asioita. Kuka tahansa meistä kykenee esimerkiksi murhaan - väittävät ihmismielen tutkijat.

Niin... Jään odottamaan 'herkkiä' ja 'puhuttelevia' lauluja kouluammuskeluista sun muista vastaavista joukkoteurastuksista, joita kuka tahansa meistä kykenee tekemään.

Sellainen on mm. Boomtown Rats - I Don't Like Mondays

http://www.youtube.com/watch?v=o2I84-A9duY 4:05

Korjaus: Lisätty lainaus
Viimeksi muokannut Rane päivämäärä 29.12.2013 02:14, muokattu yhteensä 1 kerran
Rane
 

Re: Itsekkyyden huippu?

ViestiKirjoittaja Mirri » 29.12.2013 02:10

Saapas näkee kumpi meistä pettyy odotuksissaan. :)
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Itsekkyyden huippu?

ViestiKirjoittaja Hermes » 29.12.2013 02:16

Mirri kirjoitti:Saapas näkee kumpi meistä pettyy odotuksissaan. :)


Saapas on jalkine, ei se mitään näe.
Hermes
 

Re: Itsekkyyden huippu?

ViestiKirjoittaja Hermes » 29.12.2013 03:16

Rane kirjoitti:
Mirri kirjoitti:
vuokko kirjoitti:Ihan tavalliset ihmiset tekevät epätoivoisissa tilanteissa käsittämättömiä asioita. Kuka tahansa meistä kykenee esimerkiksi murhaan - väittävät ihmismielen tutkijat.

Niin... Jään odottamaan 'herkkiä' ja 'puhuttelevia' lauluja kouluammuskeluista sun muista vastaavista joukkoteurastuksista, joita kuka tahansa meistä kykenee tekemään.

Sellainen on mm. Boomtown Rats - I Don't Like Mondays

http://www.youtube.com/watch?v=o2I84-A9duY 4:05

Korjaus: Lisätty lainaus


Kiitos Rane, tuo oli toki tuttu kappale ja olen aina pitänyt siitä, mutta en ole aikaisemmin kuunnellut sen sanoja tarkemmin tai kuullut mistä se kertoo. Nyt kun tutustuin kappaleeseen tarkemmin, niin tulihan sen kuulemiseen "twisti". (Mirri ei ymmärrä enklantia tai populaarikulttuuria, joten onneksi hän ei järkyty tästä kappaleesta.)
Hermes
 

Re: Itsekkyyden huippu?

ViestiKirjoittaja M.Aitoparta » 29.12.2013 09:42

Göstan biisit usein kuvaavat juuri suomalaisen miehen sielunmaisemaa. Itselleni ne ovat antaneet paljon, sillä vaikka kaikki menisi päin mäntyä, niin ei silti ole menty vielä "perse edellä puuhun".

Samantyyppisiä sanoituksia on myös Epuilla: "en koskaan osta kirvestä...", molemmat kertovat siitä melankoliasta joka suomalaisen miehen sisällä liikkuu, ehkä jopa tunteista, joita ääneen ei sanota.
M.Aitoparta
 

Re: Itsekkyyden huippu?

ViestiKirjoittaja Joiku » 29.12.2013 10:31

Tämä kuitenkin väittää, että katseli naisen silmin maailmaa

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1376633962434
Joiku
 

Re: Itsekkyyden huippu?

ViestiKirjoittaja Joiku » 29.12.2013 10:35

Joiku
 

Re: Itsekkyyden huippu?

ViestiKirjoittaja M.Aitoparta » 29.12.2013 11:54

Niin ja naisen silmin katsottuna ei kykene sanomaan jotain olennaista miehen sielunmaisemasta?
M.Aitoparta
 

Re: Itsekkyyden huippu?

ViestiKirjoittaja Mirri » 29.12.2013 12:19

Artikkelin mukaan Sundqvist teki molempia; katseli maailmaa naisen silmin ja tutkaili miesten mielenmaisemaa.

Ehkä minua järkyttänyt sanoitus tuntuikin niin rankalta siksi, että aina joku toteuttaa kuvitelmansa, eikä vain pyörittele sitä mielessään. Elävässä elämässä on kova paikka, jos joutuu istumaan autossa miettien hiljaa mielessään, että kunpa koko maailmaan pettynyt, vihainen ja synkistelevä mies ratin takana ei vain tekisi selvää koko autolastillisesta... Aina joku - usein nainen - tietää käytännössä mitä on pelätä kyseisen laulun sanojen toteutumista.

Luojan kiitos, ne takapenkillä nukkuvat lapset eivät ymmärrä pelätä. Mutta mitä jos hekin vaistoavat, ymmärtävät ja osaavat pelätä samaa kuin etupenkillä istuva äiti? Koko autolastillinen tietää ja tuntee, että isän mielessä pyörii vaarallisia mietteitä...
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Itsekkyyden huippu?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 29.12.2013 13:27

Autoilu on huono metodi laajennettuun itsemurhaan, koska mahdollisuus jatkaa
elämää klenkkana on melkoinen. Pitäisi huolehtia siitä, että kaikilla olisi vyöt
auki ym.

Empatia tulee laajennetuissa esiin siten, että surmaaja ei halua, että hänen
läheisensä jäävät kärsimään. Sama pätee myös joihinkin surmiin: surmaaja
toteaa, että toinen on jo niin pahasti vammautunut, että säälittää jättää
häntä kitumaan.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

EdellinenSeuraava

Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron