TEEMAT >> TIEDE http://www.hs.fi/tiede/Onko+aivojen+koo ... a-1&sivu=1
Onko aivojen koolla väliä?
8.12.2013 11:40 | 11 | Maija Karala
_____________________________________________________________________________________________________________________
F A K T A
Näin eri lajien aivojen kokoa voi vertailla
Kun eri eläinlajien ja ihmisen aivojen kokoa vertaillaan, käytetään niin sanottua EQ-lukua. Lyhenne tulee sanoista enkefalisaatio-osamäärä. Se ottaa huomioon ja poistaa ruumiin koon vaikutuksen aivojen kokoon. Näin eri lajien aivojen kokoa voi vertailla aivan kuin ne olisivat ruumiiltaan saman kokoisia.
Sen perusidea on yksinkertainen. Piirretään kuvaaja, jossa yläakselilla on aivojen paino ja ala-akselilla eläimen paino.
Akselien keskelle vedetty viiva kertoo, kuinka suuret aivot kunkin kokoisella eläimellä keskimäärin pitäisi olla.
Eläimet, joiden aivojen koko asettuu tarkalleen keskiviivalle, ovat oletettavasti älykkyydeltään keskimääräisiä. Ne saavat luvun yksi. Tavallista pieniaivoisemmat saavat alle ykkösen olevia lukuja ja päinvastoin.
Viereisessä taulukossa on vertailtu ihmisaivojen kokoa muihin nisäkkäisiin.
_____________________________________________________________________________________________________________________
Me ihmiset olemme ylpeitä suurista aivoistamme. Niiden ansiotahan ovat sellaiset ihmiskunnan ainutlaatuiset saavutukset kuin tiede, taide ja tosi-tv. Mutta aivomme eivät asetukaan luomakunnan huipulle niin ylivoimaisesti kuin haaveilemme.
Ihmisen ainutlaatuisuus eläinlajien joukossa on vilkas tutkimuskohde. Tutkijat ovat etsineet osoitusta ylivertaisesta älystämme etenkin ihmisaivojen koosta.
Se ei ole ihan niin yksinkertaista kuin äkkiseltään kuulostaa. Aivoja voidaan kyllä mitata ja punnita, muttei ole lainkaan helppoa verrata tyystin erilaisten eläinten älykkyyttä. Kuinka tehdä tasavertainen älykkyystesti harakalle, norsulle ja yliopisto-opiskelijalle?
Asiaa hankaloittaa se, että tutkijat ovat erimielisiä siitä, mitä älykkyys tarkalleen ottaen on. Usein tutkijat arvioivat älykkyyttä ongelmanratkaisutaitojen avulla. Väittelyä herättää se, ovatko sosiaalinen äly ja luova äly eri asioita, ja pitäisikö ne laskea mukaan älykkyyden kategorioihin.
Jotkut tutkijat eivät edes lähde erittelemään erilaisia älykkyyksiä, vaan ajattelevat, että eri eläinten aivot toimivat eri tehoilla – eli ne ovat kuin erilaisten tietokoneiden prosessoreja.
Koska äly on selvästikin aivojen tuotos, ja isot aivot ovat eläimelle kalliit ja hankalat ylläpitää, tuntuu järkevältä, että aivojen koko liittyy älykkyyteen.
Ryhdytäänpä siis vertailemaan aivoja.
Yksinkertaisin lähestymistapa aivojen kokoon on katsoa, kenellä on isoin. Se kuulostaa mukavan helpolta.
Tutkijat ovat huomanneet, että ne apinalajit, joilla on toisia apinalajeja suuremmat aivot, pärjäävät keskimäärin paremmin monissa älyä vaativissa tehtävissä aina työkalujen käytöstä aiemmin opitun soveltamiseen. Itse apinan koolla ei tunnu olevan väliä. Tämän perusteella aivojen absoluuttinen koko saattaisi olla aika hyvä älykkyyden mittari, jopa parempi kuin hienommat menetelmät.
Ajatus tuntuu sikälikin mukavalta, että ihmisen aivot ovat aika isot. Nehän painavat melkein puolitoista kiloa. Simpanssin aivot painavat vähän yli 300 grammaa ja gorillankin vain vähän enemmän.
Isommilla eläimillä on yleensä isommat aivot kuin pienillä, joten ehkä ne ovat myös älykkäämpiä. Miksipä ei? Vaikeuksiin törmätään viimeistään, kun katsotaan valaita. Kaskelotin aivot painavat noin kahdeksan kiloa, mikä tekisi siitä lajina huomattavasti ihmistä älykkäämmän, jos pelkkä aivojen paino ratkaisisi.
Asia ei olekaan niin yksinkertainen. Isot eläimet luultavasti tarvitsevat enemmän hermosoluja ruumiinsa perustoimintojen hoitamiseen, ja siksi niillä on oltava isommat aivot, vaikka ne eivät olisikaan älykkäämpiä. Kaskelotti ei siis taida olla ihan sellainen järjen jättiläinen kuin sen pääkopan koko antaisi olettaa, vaikka älykäs otus onkin.
Myös varislinnut antavat ajattelemisen aihetta. Niiden aivot ovat kooltaan saksanpähkinän luokkaa, mutta työkalujen käytössä, ongelmanratkaisussa ja mutkikkaan sosiaalisen elämän hallitsemisessa ne ovat ihmisapinoiden veroisia.
(Sivu 2/2)
On siis järkevä tarkastella aivojen suhteellista kokoa. Se saadaan suhteuttamalla aivojen koko ruumiin painoon.
Nyt käy ilmi, että vaikka isoilla eläimillä on myös kookkaat aivot, ne ovat kuitenkin ruumiinkokoon suhteutettuna aika pienet.
Pikkunisäkkäillä, kuten hiirillä, aivot ovat sen sijaan suunnattoman suuret, jopa kymmenen prosenttia pienen ruumiin painosta. Ihmisellä vastaava luku on noin kaksi prosenttia, sinivalaalla 0,1 prosenttia. Tuskinpa hiiret sentään ovat planeetan älykkäimpiä otuksia, vaikka romaani Linnunradan käsikirja liftareille niin sanookin.
Ratkaisuksi on esitetty laskuria, joka ottaa ensin huomioon, paljonko ruumiin koko vaikuttaa aivojen kokoon, ja poistaa sitten ruumiin koon vaikutuksen. Näin eri eläinlajien aivojen kokoa voi vertailla aivan kuin ne olisivat ruumiiltaan samankokoisia. Mittaustulosta kutsutaan enkefalisaatio-osamääräksi, tuttavallisemmin EQ.
EQ-asteikko vaihtelee sen mukaan, mitä lajeja tutkimukseen on otettu mukaan ja mitä laskukaavan eri variaatioista kulloinkin käytetään. Eri lähteistä olevia lukuja ei siis voi verrata.
Eräs EQ-vertailu kattoi ihmisen ja kokoelman valaita. Siinä ihmisen aivot olivat ylivertaisen kokoiset eli ihminen sai vertailun suurimman luvun, kun taas pullokuono- ja amazoninjokidelfiinien aivojen koko jäi selvästi ihmisestä jälkeen. Delfiinejä huonomman tuloksen sai esimerkiksi miekkavalas.
Todella suuret valaat, kuten kaskelotti ja sinivalas, saivat vertailussa niin pienen luvun, että niiden pitäisi olla keskimääräistä nisäkästä, kuten kissaa ja hevosta, tyhmempiä. Sitä ne eivät ilmeisesti ole. Valailla vaan on yksinkertaisesti suhteettoman suuri ruumis aivoihin verrattuna.
EQ-mittari siis asettaa ihmisen eläinkunnan kärkeen, muttei kovin ylivoimaisesti, eikä se näytä korreloivan testeissä havaitun älykkyyden kanssa kovin hyvin.
Ihmisaivot eivät ole myöskään eläinkunnan suurimmat, eivät absoluuttiselta eivätkä suhteelliselta kooltaan. Aivomme eivät asetukaan luomakunnan huipulle niin ylivoimaisesti kuin haaveilimme.
Vähempikin riittää kolhimaan egoamme. Kaiken kukkuraksi vasta vauhtiin päässyt eläinten älykkyyden tutkimus on avannut melkeinpä pelottavia näkymiä.
Eläimet ovat kovin nokkelia juuri niissä piirteissä, joita on totuttu pitämään ihmiselle ainutlaatuisina. Simpanssit osaavat valehdella ja tunnistavat itsensä peilistä, delfiinit kutsuvat toisiaan nimeltä ja papukaijat osaavat yhteenlaskua. Harakat viettävät hautajaisia. Jopa mehiläisen voi opettaa tulkitsemaan symboleja.
Vaikuttaakin siltä, että ihmisen ainutlaatuisuus on jossakin muualla kuin tähän asti on uskottu.
Eräät tutkijat arvelevat, että sellaiset ihmiselle tyypillisinä aivotoimintoina pidetyt ominaisuudet, kuten tietoisuus, mahtuisivat jopa hyönteisten aivoihin. He perustavat väitteensä tietokonemalleille, joiden mukaan tietoisuuteen tarvittaisiin teoriassa vain muutama tuhat hermosolua ihmisen 85 miljardin sijaan. Silloin tietoisuus, luovuus tai empaattisuus olisivat eläinmaailmassa tavallisia, eivätkä suinkaan älykkäiden lajien yksinoikeus.
Jotain hyötyä suurista aivoista kuitenkin täytyy olla, kuluttavathan ne valtavasti energiaa. Jos hyönteisten aivot pystyisivät kaikkeen olennaiseen, ihmisaivot olisivat varmasti samankokoiset.
Ehkäpä silkka kiintolevytila, kyky varastoida korkeakoulun oppimäärän verran tietoa, onkin ihmisen erityiskyky.
On meillä sentään jäljellä jotain erityistä: keino ajatella ja viestiä abstrakteja asioita – eli kieli.
Kielen merkitystä tukee vaikkapa laskutaitojen vertailu. On olemassa ihmisryhmiä, joiden kielestä puuttuvat lukusanat tyystin, esimerkiksi Amazonin alueen Pirahã-heimolaiset ja monet nicaragualaiset viittomakielen käyttäjät.
Nämä ihmisryhmät ovat suunnilleen yhtä hyviä – tai huonoja – matemaatikkoja kuin papukaijat tai simpanssit. Yli kolmen tai neljän menevien lukumäärien tarkka laskeminen alkaa jo tuottaa vaikeuksia. Kun lukusanat puuttuvat, numeroiden ymmärtäminenkin on hyvin vaikeaa.
Sanoja siis tarvitaan – ja paljon puhetta. Voi olla, että kehittyneen kielen mukanaan tuoma kumuloituva kulttuuri on ihmisen fiksuuden salaisuus.
Kun ihmiset voivat tehokkaasti välittää tietoa toisilleen, sitä kertyy sukupolvi toisensa jälkeen yhä enemmän. Meidän ei edes tarvitse olla planeetan älykkäimpiä.
Eliöiden luokittelun isä Carl von Linné antoi ihmiselle aivojensa mukaan nimeksi Homo sapiens, viisas ihminen.
Ehkä emme ole niinkään viisaita, vaan lörpötteleviä ihmisiä – tai lörpöttelemällä viisastuvia ihmisiä.
Lähteet: Trends in Cognitive Sciences; Brain, Behaviour and Ecology; Current Biology; PNAS