Tavat

Tavat

ViestiKirjoittaja Hermes » 30.11.2013 17:23

Olen tiennyt vuosikausia, miten tärkeää minulle on esimerkiksi hyvä ruokavalio, säännöllinen liikunta ja muut harjoitukset ja niin edelleen. Usein kuitenkin jonkinlaisen alkuinnostuksen jälkeen lopulta palasin huonompiin tapoihin. Tavalliset ihmisetkin päättävät aloittaa esimerkiksi vuodenvaihteessa kuntoilun tai terveellisemmän, mutta aika usein he palaavat pian aikaisempiin elämäntapoihin. Joskus puolitoista vuotta sitten päätin tutkia tapoja hieman tarkemmin: miten luodaan uusia tapoja, tiputetaan vanhoja tapoja ja niin edelleen. Tulokset ovat olleet mainioita, käyn esimerkiksi lenkillä tai kävelyllä melkein jokaisena päivänä, syön terveellisesti ja paino on tippunut 27 kg - ja nautin kaikesta tuosta.

Luin aluksi sellaista itsehoitotyylistä kirjaa kuin Fiore: The Now Habit, mutta en muistaakseni silloin saanut siitä kovin paljon irti. Toinen kirja Duhigg: The Power of Habit oli kuitenkin aika hyödyllinen minulle. Täällä on tiiviissä muodossa selitetty kirjan malli: http://charlesduhigg.com/how-habits-work/

Kuva

Minulle esimerkiksi oli erittäin hyödyllistä luoda erityiset “rituaalit” aamulle ja illalle. Esimerksi aina kun tulen illalla töistä kotiin, niin teen tietyt iltarutiinit: hieman joogaa ja meditointia, sitten metsään juoksemaan, suihkun jälkeen ruoka. Siitä on toiston myötä tullut ikään kuin luonnollinen tapa toimia ja noista toimenpiteistä on esimerkiksi tavallaan poistunut sellainen kynnys aloittaa niiden tekeminen

Lukulistalla on myös kolmas aihetta käsittelevä kirja Schwartz: You Are Not Your Brain. Olin varsinkin aikaisemmin aika skeptinen erilaisia itsehoitokirjoja kohtaan, mutta markkinoilla on mielestäni kyllä myös aika hyviäkin kirjoja, joista voi olla hyötyä.
Hermes
 

Re: Tavat

ViestiKirjoittaja Hermes » 30.11.2013 18:12

En lukenut myöskään tuota kirjaa The Power of Habit ihan kannesta kanteen. Siinä oli ehkä kappale "Willpower as a Habit", tms, jota en silloin jaksanut miettiä. Tahdonvoiman ja tapojen yhteys on myös mielenkiintoinen asia. Esimerkiksi tyypillisenä työpäivänä ihmiset toimivat lopulta tavallaan aika paljon tapojensa ohjaamina, myös asioissa joita ei yleensä ajatella tapoina.
Hermes
 

Re: Tavat

ViestiKirjoittaja Hilppa » 01.12.2013 11:09

Tärkein hyvistä tavoista on kuitenkin, että ei saa ilkeillä muille.
Hilppa
 

Re: Tavat

ViestiKirjoittaja Joiku » 01.12.2013 19:02

Hilppa kirjoitti:Tärkein hyvistä tavoista on kuitenkin, että ei saa ilkeillä muille.


Hohhoijaa.
Mullekin sopii tietyt säännölliset tavat vaikka sanonkin niitä kyllä rutiineiksi.
Joiku
 

Re: Tavat

ViestiKirjoittaja Hermes » 01.12.2013 19:13

Minua siis kiinnostaa esimerkiksi, miten oikeasti ihminen voi luoda kokonaan uusia tapoja tai luopua vanhoista. Esimerkiksi työpäivän keskellä voi olla hyviä tai huonoja tapoja, kuten että tiettyyn aikaan menee syömään munkkirinkulan. Tuossa Duhiggin selittämässä mallissa ihmiselle ei usein ole esimerkiksi selvää, että joku asia on tapa, tai mikä on sen "vihje" tai "cue". Laukaiseva vihje voi olla esimerkiksi tietty tilanne, henkilö, ajankohta ja niin edelleen, tai ehkä yhdistelmä näistä. Siitä seuraa jokin toiminta ja lopuksi ehkä palkinto. Mielenkiintoista minusta on juuri tuo, että millaisilla tekniikoilla voi tietoisesti oppia ja poisoppia erilaisia tapoja. Selvästikään ihmiset eivät ole tässä kovin taitavia ja esimerkiksi perinteinen tahdonvoimalla yrittäminen ei välttämättä tuo kovin hyviä tuloksia.
Hermes
 

Re: Tavat

ViestiKirjoittaja Maaria » 01.12.2013 19:55

"Tärkein hyvistä tavoista on kuitenkin, että ei saa ilkeillä muille."


Toi on ihan totta. Nykyään on suorastaan muotia ilkeillä toisille.
Esim. TosiTV:ssä paljon sellaista. Voidaan ajatella että mitä
kovemmin ja ajattelemattomimmin toiselle pystyy sanomaan, sitä
kovempi ja mainiompi kaveri itseasiassa on.


Toinen asia mikä tuli mieleeni oli se, että itse olen joutunut
ikäänkuin uudelleenohjelmoimaan itseäni, jotta pääsisin minua
haittaavista asioista eroon tai että edes hallitsisi niitä.
Tähän kuuluu mm. ruokailutavat ja tupakoinnin lopettaminen sekä
myös juomisesta luopuminen.
Maaria
 

Re: Tavat

ViestiKirjoittaja Hilppa » 01.12.2013 21:44

joku kirjoitti:
Hilppa kirjoitti:Tärkein hyvistä tavoista on kuitenkin, että ei saa ilkeillä muille.


Hohhoijaa.
Mullekin sopii tietyt säännölliset tavat vaikka sanonkin niitä kyllä rutiineiksi.

Ainakin Jon Kabat-Zinn -nimisen hepun mielestä:

Full Catastrophe Living (Revised Edition): Using the Wisdom of Your Body and Mind to Face Stress, Pain, and Illness (Sähköinen Google-kirja)

Jon Kabat-Zinn
Random House LLC, 24.9.2013 - 720 sivua

http://books.google.fi/books/about/Full ... edir_esc=y
Hilppa
 

Re: Tavat

ViestiKirjoittaja Hermes » 01.12.2013 22:53

Jon Kabat-Zinn on ilmeisesti ollut luomassa ainakin jotain nykyisenlaista mindfulness-terapiaa. Mindfulness-käsitteen alle tuntuu liittyvän useampaakin eri asiaa. Joka tapauksessa, käsittääkseni Jon Kabat-Zinn on tai oli myös kunnon zen-harjoittaja ja otti mindfulness-terapiaan mukaan paljon elementtejä zenistä. En ole vielä tutustunut hänen kirjoituksiinsa tai tuohon mindfulness-juttuun, mutta harjoitan itse esimerkiksi juuri zen-meditointia. Disclaimerina, esimerkiksi zen-koulukunnat voivat olla aika rankkoja eikä niiden tekniikoita välttämättä kannata käyttää kaikenlaisten mielenterveyden ongelmien hoitoon. Käsittääkseni jotkut noista mindfulness-terapioista ovat ottaneet joitain zenin piirteitä ja tehneet niistä tavallaan kevyemmän paketin, joka sopii paremmin esimerkiksi mielenterveyden ongelmien hoitoon. ?
Hermes
 

Re: Tavat

ViestiKirjoittaja Golddigger » 03.12.2013 18:45

Hermet, kannattaa lukea sellainen kirja kuin The 7 Habits Of Highly Effective People (Stephen Covey). Tuo kirja on kirjoitettu jo vuonna 1988, eli paljon aikaisemmin kuin mitkään mindfulnessit tai zen-meditaatiot olivat in länsimaissa. Tuo on itsehoitokirjojen kivijalkateos josta muut life coachit yms. Sarasvuot ovat kopioineet omaan juttuunsa materiaalit. Siksi vähän ihmettelen miksi luet ennemmin noita Fioren ja muiden pilipali-authoreiden kirjoja? Olen lukenut myös ton The Now Habitin ja Fiorelta pari muutakin kirjaa. Ne on hyviä kirjoja... jos ei ole muita self-help kirjoja ikinä lukenut! Oikeesti toi Fiore on keskinkertainen life coach, jolla on hyvin vähän uutta annettavaa alalle.

Tuo Coveyn kirja löytyy suomennettunakin nimellä Tie Menestykseen: 7 toimintatapaa henkilökohtaiseen kasvuun ja muutokseen. Mulle on ainakin ollut eniten hyötyä juuri tuosta kirjasta, ja olen lukenut self-help kirjoja melkein ammattikseni yhdessä vaiheessa. Kannattaa lukea ainakin 100 sivua ennenkuin päättää lukeeko loppuun, koska kirja on alussa hieman liiankin... miten sen nyt sanoisi.. "self-helpmäinen".
Golddigger
 

Re: Tavat

ViestiKirjoittaja Pinja » 03.12.2013 19:18

Sen lisäksi, että etsii uusia hyviä tapoja, kannattaa tarkistaa onko joitakin huonoja tapoja, joita voisi muuttaa paremmaksi.
Pinja
 

Re: Tavat

ViestiKirjoittaja Hermes » 03.12.2013 20:31

Golddigger kirjoitti:Hermet, kannattaa lukea sellainen kirja kuin The 7 Habits Of Highly Effective People (Stephen Covey). Tuo kirja on kirjoitettu jo vuonna 1988, eli paljon aikaisemmin kuin mitkään mindfulnessit tai zen-meditaatiot olivat in länsimaissa. Tuo on itsehoitokirjojen kivijalkateos josta muut life coachit yms. Sarasvuot ovat kopioineet omaan juttuunsa materiaalit. Siksi vähän ihmettelen miksi luet ennemmin noita Fioren ja muiden pilipali-authoreiden kirjoja? Olen lukenut myös ton The Now Habitin ja Fiorelta pari muutakin kirjaa. Ne on hyviä kirjoja... jos ei ole muita self-help kirjoja ikinä lukenut! Oikeesti toi Fiore on keskinkertainen life coach, jolla on hyvin vähän uutta annettavaa alalle.

Tuo Coveyn kirja löytyy suomennettunakin nimellä Tie Menestykseen: 7 toimintatapaa henkilökohtaiseen kasvuun ja muutokseen. Mulle on ainakin ollut eniten hyötyä juuri tuosta kirjasta, ja olen lukenut self-help kirjoja melkein ammattikseni yhdessä vaiheessa. Kannattaa lukea ainakin 100 sivua ennenkuin päättää lukeeko loppuun, koska kirja on alussa hieman liiankin... miten sen nyt sanoisi.. "self-helpmäinen".


Oikeastaan en ole kauheasti tuolloin etsinyt varsinaista self-helpiä, mutta tahdoin kuitenkin oppia enemmän tapojen muodostumisesta. Zeniä olen harrastanut varsin kauan - 15 vuotta aloituksesta - ja se nyt ainakin on jo jotain paljon isompaa minulle kuin vain self-helpiä. Fioren kirjaa en tosiaan lukenut kokonaan, hankin sen varmaan sen vuoksi, että kun etsin nimenomaan tapoja käsittelevää teosta, niin se tuli aluksi vastaan. Charles Duhigg on New York Timesin toimittaja ja on voittanut Pulitzer-palkinnon jollain teoksellaan, minulle kirjassa esitelty malli oli hyödyllinen. Täällä esimerkiksi on siitä Hesarin artikkeli:

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli ... 9104333249

Mainitsin ensimmäisessä viestissö Schwartzin kirjan, mutta vaikka olen senkin laittanut lukulistalle joskus, se ei itse asiassa ollut se kirja, jota ajattelin. Scwarz on kirjoittanut muistaakseni neuroplastisuudesta, mindfulnessista, jne. Se kirja, jota ajattelin, oli joku muu, mutta aika tuore ja käsitteli nimenomaan tapoja neurotieteen ja tuoreemman tutkimuksen kannalta.
Viimeksi muokannut Hermes päivämäärä 03.12.2013 21:14, muokattu yhteensä 1 kerran
Hermes
 

Re: Tavat

ViestiKirjoittaja Hermes » 03.12.2013 20:49

Pinja kirjoitti:Sen lisäksi, että etsii uusia hyviä tapoja, kannattaa tarkistaa onko joitakin huonoja tapoja, joita voisi muuttaa paremmaksi.


Niin, osaksi juuri se minua kiinnostaa, että miten oikeasti voi päästä eroon huonoista tavoista ja luoda uusia tilalle. Duhiggin mielestä esimerkiksi ihmiset usein ovat huomanneet, että heillä on huonoja tapoja, kuten munkin mässyttäminen, uhkapelaaminen tai alkoholin käyttö, mutta he eivät välttämättä ymmärrä, että mitkä "vihjeet" (cue) laukausevat tapa-luupin rutiinin, jonka lopussa tulee palkinto. "Vihjeet" voivat olla esimerkiksi tietty paikka, vuorokauden aika, ihminen, mielentila ja niin edelleen. Esimerkiksi jollain ihmisellä saattaa olla sellainen tapa, että aina töistä lähtiessä käy juomassa tuopin kotimatkan varrella olevassa baarissa ja siitä tulee aina liian monta tuoppia, vaikka päivä meneekin ilman ongelmia. Tällöin voi paljastua, että esimerkiksi se vuorokauden aika ja töistä lähtemisen ympäristö ovat ne vihjeet, jotka laukaisevat rutiinin ja alkoholin vaikutus on palkinto. Jos tällaisessa tilanteessa tahtoo vähentää alkoholin kulutusta, niin sen jälkee kun on ymmärtänyt ne vihjeet, jotka laukaisevat rutiinin, niin samoilla vihjeillä pitääkin luoda toinen rutiini, josta saa vastaavan palkinnon. Uusi rutiini voisi olla sellainen, että menee suoraan kotiin, ehkä kaupan kautta, ja sen jälkeen menee metsään kävelyllä puoleksi tunniksi. Palkinto voi tällöin olla vaikka kävelyn tuoma hyvä fiilis, hyvä lounas, tms. Vähitellen hermosto alkaa toivottavasti toimia uuden tavan mukaisesti.

Tämä malli on siis täysin yleinen eikä ota kantaa siihen, mitkä ovat "huonoja" tai "hyviä" tapoja, jne. Esimerkiksi mt-ongelmaisen tai päihderiippuvaisen tapauksessa tapojen muokkaaminen voi tietysti olla haastavaa. Esimerkiksi kova stressi tai paska fiilis voi olla sen huonon rutiiniin laukaiseva vihje, ja huono rutiini voi aiheuttaa lopulta lisää stressiä tai paskaa fiilistä. Usein mt-ongelmaisten tavat, vihjeet, rutiinit ja palkinnot nyt muutenkin ovat mitä ovat. :)
Hermes
 

Re: Tavat

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 03.12.2013 21:05

Tervetuloa, Golddigger!
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tavat

ViestiKirjoittaja Rane » 06.12.2013 11:14

Jos ihmisellä on ollut tapana vetäytyä syrjään sosiaalisista tilanteista ja hän alkaa määrätietoisesti muuttaa käytöstään, niin voiko persoonallisuus muuttua? Esimerkiksi jos henkilö menee pikkujouluihin, vaikka aiemmin on jättänyt menemättä, tai alkaa karttelemisen sijaan puhella naapureille niitä näitä.
Rane
 


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa