Kenen mieli on sairas?

[Pinja]

KENEN MIELI ON SAIRAS?: http://www.hs.fi/tiede/Kenen+mieli+on+s ... -art-top-3

Artikkeli tautiluokituksen aikaansaannoksesta. Suru ja ujous diagnooseiksi.

PP 30.11.2013 12:07 Otsikon muutos

[Psykopatologia]

Koskee. Kiitos huomiosta!

[Pinja]

Huomasithan, että se artikkeli on kaksivuinen? Sivun vaihto on alhaalla oikealla.

[Pinja]

Selitys sille mitä tarkoittaa DSM-5: http://www.hs.fi/tiede/DSM-5+on+yksi+mi ... 5110522245

[Pinja]

Kommentteja on tullut artikkeliin jo tähän mennessä 17 kpl.

[Psykopatologia]

TEEMAT >> TIEDE http://www.hs.fi/tiede/Kenen+mieli+on+s ... -art-top-3

Kenen mieli on sairas?
24.11.2013 17:40 | 59 | Kalevi Rantanen

Mielisairaan ja terveen rajaa on yllättävän vaikea vetää. Amerikan psykiatrinen yhdistys julkaisi hiljattain
uuden mielen sairauksien tautiluokituksen, joka herättää ankaraa vastustusta. Arvostelijoiden mukaan se tekee
esimerkiksi ujoudesta ja surusta sairauksia.

Suret läheisesi kuolemaa. Sairastatko silloin depressiota?

Jonain toisena hetkenä olo tuntuu epämukavalta ja mietit, oletko sairas. Onkohan sinulla luulotauti – anteeksi – somaattinen
oireyhtymä?

Lapsi kiukuttelee matkalla tarhaan. Onkohan hänellä disruptiivinen mielialansäätelyhäiriö?

Samaa kysyvät mielenterveysammattilaiset. He kiistelevät parhaillaan tulisesti siitä, mihin vedetään terveen ja mielisairaan raja.

Kiista kuohahti toukokuussa, kun Amerikan psykiatrinen yhdistys APA hyväksyi mielisairauksien luokituskäsikirjansa uusimman version
nimeltä DSM-5.

Käsikirja on tärkeä teos, koska lääkärit, terapeutit ja tutkijat hyödyntävät sitä ympäri maailmaa. Se toimii yhtenä lähdeaineistona,
kun tehdään muita sairausluokituksia, kuten Maailman terveysjärjestön WHO:n ICD-luokitusta.

Tähän WHO:n luokitukseen perustuu suomalaisten lääkärien käyttämä perusteos, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) julkaisema
Psykiatrian luokituskäsikirja.

Pohjimmiltaan tautiluokituskiistassa on kyse siitä, kuka saa hoitoa ja millä tavoin. Uuden luokituksen kriitikkojen mukaan sairaus-
diagnoosien laajentaminen hyödyttää eniten lääke- ja terapiateollisuutta.

DSM-5:n julkistamisen jälkeen myrsky on voimistunut Atlantin molemmilla puolilla. Suomen Mielenterveysseuran kesällä julkaisema
kannanotto edustaa arvostelun lievempää päätä. Seuran mukaan DSM-5 laajentaa mielenterveyden häiriöiden skaalaa huolettomasti
uusilla tautimääritelmillä. Jos ne otetaan käyttöön, on vaarana, että sairauksien piiriin tulee tavalliseen elämään kuuluvia ilmiöitä,
kuten suru, pelko tai huolestuneisuus.

Hyvä esimerkki on somaattinen oireyhtymä eli ylikorostunut huoli omista fyysisistä oireista. Luokittelun laatijoiden mukaan Yhdys-
valtain väestöstä seitsemän prosenttia kärsii tästä häiriöstä. Psyykkisesti sairaiden määrä kasvaisi tällaisella diagnoosilla merkittävästi.

Mielenterveysalan eurooppalainen kattojärjestö Mental Health Europe sanoo suomalaisia jyrkemmin, että uudesta luokittelusta on
enemmän haittaa kuin hyötyä. Normaaleista reaktioista, kuten ujoudesta ja surusta, tehdään sairauksia, joita hoidetaan tarpeettomilla
ja mahdollisesti vaarallisilla lääkkeillä.

Luokittelu on saanut paljon haukkuja myös kotimaassaan. Allen Frances, psykiatrian emeritusprofessori Duken yliopistosta, johti vuonna
1994 edellisen luokituksen laadintaa. Hän katsoo, että uusimmassa luokituksessa on menty vahvasti metsään. Frances arvioi uuden käsikirjan
tuoreeltaan Annals of Internal Medicine -lehdessä.

Surudepression, somaattisen oireyhtymän ja lasten kiukutteluhäiriön lisäksi hän mainitsee muita, omasta mielestään tarpeettomia ja vahingollisia
väljennyksiä tautiluokitukseen.

Muistin normaali heikkeneminen korkeassa iässä sekoitetaan Francesin mukaan käsikirjassa lievään neurokognitiiviseen häiriöön. Ylensyönnistä
on tullut ahmimishäiriö.

Tutkijan mukaan jo ennestään "liian usein käytetyn" tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriön adhd:n diagnoosia on edelleen väljennetty. Etenkin
aikuisille voidaan yhä useammin antaa adhd-diagnoosi.

Pöllytyksestä huolimatta on epätodennäköistä, että luokitus muuttuisi dramaattisesti.

Syy on yksinkertainen: sille ei ole vaihtoehtoa.

Yhdysvaltojen kansallinen mielenterveysinstituutti NIMH onkin ilmoittanut kehittävänsä DSM-5:n tilalle uutta luokitusta.

Siinä yritetään rakentaa psykiatristen tautien määrittelylle ja hoidolle biologinen pohja. Oireiden kuvauksen tilalle halutaan tarkkoja mittauksia
aivokuvauksen, genetiikan ja kognitiivisen psykologian menetelmillä. Kognitiivinen psykologia on tutkimusala, joka yrittää selvittää mielen tiloja
objektiivisesti mittaamalla.

Eurooppalaisjärjestö Mental Health Europe katsoo asiaa toisesta suunnasta.

Sen mielestä uuden luokituksen laatinut Amerikan psykiatrinen yhdistys mutta myös luokitusta arvostellut Yhdysvaltojen kansallinen mielenterveys-
instituutti keskittyvät liikaa biologiaan. Samalla ne laiminlyövät psykologiset ja sosiaaliset keinot parantaa potilaiden elämää.

Mitä sitten sanovat suomalaisasiantuntijat?

"Jos DSM-luokituksen arvostelijat tekevät oman luokituksensa, sitä todennäköisesti arvostellaan yhtä ankarasti kuin nykyluokituksia", sanoo Jorvin mielialahäiriöklinikan ylilääkäri Stephan Salenius.

Diagnoosivälineet, jotka ovat psykiatrin tekemää arviointia pätevämmät, ovat nimittäin vielä lapsenkengissään.

Otetaan esimerkiksi aivokuvaustekniikka.

"Aivokuvaus antaa tietoa aivojen toiminnan eroista ryhmätasolla. Mutta yksilön tilan määrittelyyn se on toistaiseksi liian epätarkka", Salenius sanoo.

Myös laskennalliseen mittaamiseen pyrkivä kognitiivinen psykologia on tuottanut toistaiseksi kovin vähän tarkkoja diagnoosityökaluja.

Entäpä sitten sosiaalisten syiden aliarviointi – se, mistä uutta luokitusta on myös syytetty?

WHO:n Euroopan-toimiston raportin mukaan köyhyys, velat, työttömyys, työn epävarmuus ja stressi kyllä altistavat psyykkisille häiriöille. Ongelma on,
etteivät nämä tilastot kerro, miten hoitaa yksilöä.

Psykiatrian professori Jyrki Korkeila Turun yliopistosta suhtautuukin kriittisesti ulkoisten tekijöiden korostamiseen.

"Masennus ei johdu ulkoisista tekijöistä, koska ulkoiset tekijät johtavat vain harvalla tämäntyyppisiin seurauksiin", hän sanoo.

"Tutkimustieto ei myöskään viittaa siihen, että ulkoisten olosuhteiden korjaantuminen parantaisi masennuksen."

Luokitusta arvostellut Allen Frances kiteyttää, että psykiatrinen taudinmääritys nojaa edelleen enemmän hoitavan lääkärin omaan arvioon
kuin biologisiin testeihin. Ja tulee nojaamaan lähitulevaisuudessakin, hän veikkaa.

Järjen kanssa ja ammattitaitoisesti käytettynä nykyisistäkin luokitteluista – sekä suomalaisten käyttämästä ICD:stä että yhdysvaltalaisten uudesta
DSM-5:stä – on hyötyä.

"Tärkeintä on pitää mielessä, että tautiluokitus on hyvä renki mutta huono isäntä", Stephan Salenius sanoo.

"Luokitustekstien mekaaninen lukeminen ja niiden pitäminen lopullisena totuutena johtaisi huonoon tulokseen", Salenius sanoo.

Professori Jyrki Korkeila korostaa, että potilaat pitää tavata ja tutkia kasvokkain, jotta kriteeristöt avautuisivat. Korkeilan mielestä oleellinen
sairauden kriteeri kaikissa psykiatrisissa häiriöissä on kärsimys, häiriöstä koituva haitta ja valinnan vapauden rajoittuminen.

Luokituskiistaa Korkeila pitää liioiteltuna: "Ammattilaisen näkökulmasta kohua on vaikea ymmärtää."

Korkeilan mukaan esimerkiksi "luulotauti" eli somaattinen oireyhtymä ei ole uusi diagnoosi. Nyt on vaan annettu uusi nimi sellaisille kroonisille kiputiloille, joiden elimellistä syytä ei ole saatu selville.

Depression uusi määritelmä on tosin Korkeilan mukaan puhuttanut myös täkäläisiä psykiatreja. Suomessa käytössä olevassa WHO:n tautiluokituksessa
surua ei ole kuitenkaan määritelty depressioksi.

Kiistely tautiluokituksista voi helposti peittää alleen sen, miten psykiatria on viime vuosikymmeninä kehittynyt.

"Jokaista tunnekylmästi potilaisiinsa suhtautunutta lääkäriä kohden on ollut sata potilaidensa hyvinvointiin ja paranemiseen keskittynyttä psykiatria", kirjoittaa Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian professori Petteri Pietikäinen teoksessaan Hulluuden historia.

Turhia diagnooseja suurempi ongelma voi olla diagnoosin ja hoidon puute. DSM-luokitusta arvostelleen Allen Francesin mukaan Yhdysvalloissa vain yksi kolmesta vaikeaa masennusta sairastavasta saa hoitoa.

Ei Suomessakaan välttämättä uskalleta tai älytä hakea apua. Meiltä puuttuvat matalan kynnyksen pisteet, joihin voi mennä juttelemaan ilman lääkärin antamaa lähetettä – tai tautiluokitusta.

OIKAISU:
Professori Jyrki Korkeilaa siteerattiin väärin, kun sitaatin mukaan "masennus ei johdu ulkoisista tekijöistä". Oikea sitaatti kuuluu:
"Masennus ei johdu yksinomaan ulkoisista syistä, joilla on yksilöllisesti vaihtelevaa merkitystä sairastumisessa."

Lisäksi jutussa todettiin virheellisesti, että somaattinen oireyhtymä -diagnoosi antaa uuden nimen aiemmin nimeämättömille kroonisille
kiputiloille, joihin ei löydy elimellistä syytä.Todellisuudessa diagnoosin alaluokiksi on koottu jo aiemmin käytettyjä diagnooseja, kuten
hypokondria ja krooninen kipuoireyhtymä.
_

[Hermes]

Psykiatrian professori Jyrki Korkeila Turun yliopistosta suhtautuukin kriittisesti ulkoisten tekijöiden korostamiseen.

"Masennus ei johdu ulkoisista tekijöistä, koska ulkoiset tekijät johtavat vain harvalla tämäntyyppisiin seurauksiin", hän sanoo.

"Tutkimustieto ei myöskään viittaa siihen, että ulkoisten olosuhteiden korjaantuminen parantaisi masennuksen."

Minusta ulkoisilla tekijöillä voidaan tarkoittaa myös työttömyyden, yms lisäksi esimerkiksi kohdun aikaista aikaa äidin kehossa, lapsuuden sosiaalista ympäristöä, ympäristön, stressin, traumojen, kiusaamisen, huonon ravinnon, sosiaalisen eristämisen, yms aiheuttamia epigeneettisiä, neuroplastisia, yms muutoksia, jne.

[Psykopatologia]

[img]Ylensyönnistä%20on%20tullut%20ahmimishäiriö.[/img]

Ei, vaan ahmintahäiriö.

[Pinja]

Hyvä, että vaihdoit otsikon, mietin tänään nimittäin samaa.

[Maaria]

Kenen mieli on sairas?

Yksi määritelmähän on se, kuinka paljon oire haittaa ihmistä itseään,
oireena tarkoitan vaikka surullisuutta ja pelkoja.
Jos kärsii itse hirveästi esim. peloista ja nämä oireet ovat pitkäaikaisia
voitaisiin puhua jo sairaudesta.

[Rane]

Voisihan ajatella, että hyvin voivan, iloisen, onnellisen ja elämäänsä tyytyväisen ihmisen mieli on sairas. Maailmassa kun on niin paljon kärsiviä ihmisiä ja eläimiä, ja luontokin, koko maapallo, on tuhoutumassa.

[Psykopatologia]

Voisihan ajatella, että hyvin voivan, iloisen, onnellisen ja elämäänsä tyytyväisen ihmisen mieli on sairas.
Maailmassa kun on niin paljon kärsiviä ihmisiä ja eläimiä, ja luontokin, koko maapallo, on tuhoutumassa.

Tuo on sangen suosittu argumentti, jonka mukaan depressiivinen olisi terve ja todellisuudentajuinen,
koska juuri hän tajuaa maailman hirveyden (kun muut kieltävät sen).

Medikaalisissa malleissa taas painotetaan subjektiivista kärsimystä sairautena, vaikka kyseessä olisi
vain (tietyllä tavalla) sairaudenkaltainen tila (eikä oikea sairaus).

Positiivisessa mallissa (mm. Jahoda) painotetaan kyvykkyyttä yms. psyykkisenä terveytenä, vaikka
subjektiivinen kärsimys ("sairaus") olisi suurtakin.

[Rane]

Kaikkihan me olemme jollakin tavalla sairaita, kuka mitenkin.

[Golden flower]

Voisihan ajatella, että hyvin voivan, iloisen, onnellisen ja elämäänsä tyytyväisen ihmisen mieli on sairas.
Maailmassa kun on niin paljon kärsiviä ihmisiä ja eläimiä, ja luontokin, koko maapallo, on tuhoutumassa.

Tuo on sangen suosittu argumentti, jonka mukaan depressiivinen olisi terve ja todellisuudentajuinen,
koska juuri hän tajuaa maailman hirveyden (kun muut kieltävät sen).

Medikaalisissa malleissa taas painotetaan subjektiivista kärsimystä sairautena, vaikka kyseessä olisi
vain (tietyllä tavalla) sairaudenkaltainen tila (eikä oikea sairaus).

Positiivisessa mallissa (mm. Jahoda) painotetaan kyvykkyyttä yms. psyykkisenä terveytenä, vaikka
subjektiivinen kärsimys ("sairaus") olisi suurtakin.

Ketä "todellisuudentajuisen" kärsimys hyödyttää? Yhtä lailla voi olla iloinen, onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen, koska siitä nuijimisesta ei saa kerrassaan mitään lisäpisteitä.

[Rane]

Esimerkiksi minä olen sillä tavalla sairas, että jos olen läheisissä tekemisissä kärsivien ihmisten kanssa, alan itsekin voida todella huonosti. Mistähän se johtuu? Onko se vääränlaista samastumista toisen tilanteeseen?

[Psykopatologia]

Luultavasti on.

[Psykopatologia]

Voisihan ajatella, että hyvin voivan, iloisen, onnellisen ja elämäänsä tyytyväisen ihmisen mieli on sairas.
Maailmassa kun on niin paljon kärsiviä ihmisiä ja eläimiä, ja luontokin, koko maapallo, on tuhoutumassa.

Tuo on sangen suosittu argumentti, jonka mukaan depressiivinen olisi terve ja todellisuudentajuinen,
koska juuri hän tajuaa maailman hirveyden (kun muut kieltävät sen).

Medikaalisissa malleissa taas painotetaan subjektiivista kärsimystä sairautena, vaikka kyseessä olisi
vain (tietyllä tavalla) sairaudenkaltainen tila (eikä oikea sairaus).

Positiivisessa mallissa (mm. Jahoda) painotetaan kyvykkyyttä yms. psyykkisenä terveytenä, vaikka
subjektiivinen kärsimys ("sairaus") olisi suurtakin.

Ketä "todellisuudentajuisen" kärsimys hyödyttää? Yhtä lailla voi olla iloinen, onnellinen ja elämäänsä
tyytyväinen, koska siitä nuijimisesta ei saa kerrassaan mitään lisäpisteitä.

Non-harhainen olotila laajentaa reaalisia mahdollisuuksia elämän taipaleella.

Voi toimia paremmin esimerkiksi teatteriohjaajana.

[Golden flower]

Esimerkiksi minä olen sillä tavalla sairas, että jos olen läheisissä tekemisissä kärsivien ihmisten kanssa, alan itsekin voida todella huonosti. Mistähän se johtuu? Onko se vääränlaista samastumista toisen tilanteeseen?

En osaa sanoa, mistä on kyse juuri sinun tilanteessasi, mutta ymmärtäisin niin, että ne kärsivien kanssa läheisissä tekemisissä olevat, jotka tiedostavat ja pystyvät "käsittelemään" oma tunteensa, ovat mahdollisesti parempia ja ainakin toimintakykyisempiä auttajia.

[Rane]

Minulla on ollut vaikeuksia omien mielenterveysongelmaisten ystävieni kanssa. Ihan kestämätöntä suorastaan. En hallitse omia tunteitani aina edes terveiden kirjoissa olevien ihmisten kanssa, jos he käyttäytyvät jotenkin vaikeasti. Saatan tulla epäluuloiseksi, voin raivostuakin, ja sitten vetäydyn lopulta syrjään, kun minusta tulee "syyllinen". Parasta on pitää vähän välimatkaa sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa ei tule toimeen. Sanoo vain huomenet ja hyvät päivät, jos niitäkään. Asioista puhuminen ei aina auta tilannetta, vaan saattaa jopa pahentaa sitä. Varsinkin, jos ne, joille avautuu, asettuvatkin "vihamiesteni" puolelle minua vastaan.

[Golden flower]

Kannattaa ainakin niitä "puolia" koittaa häivyttää omasta mielestään. Eihän sellaisia oikeasti ole olemassa. Minulle taas on ongelmallisempaa enemminkin se, jos avautumiseni saa muut asettumaan jotenkin "kuvitteelliselle minun puolelleni". Siinä sitä vasta tuleekin typerä olo. Eläminen vuorovaikutuksessa ei ole kovin helppoa, mutta ei se ole niin kovin vakavaakaan toisaalta. Ja eikai ole mitään velvollisuutta olla kaikkien kanssa tekemisissä, jos jutut eivät niin sanotusti natsaa. Joidenkin kanssa riittänee pelkät tervehtimiset ja muut pakolliset.