o h e i s s a i r a s t a v u u s
(oheishäiriintyneisyys), ko|morbiditeetti, co-morbiditeetti (lat. cum kanssa, morbus sairaus),
termi on (1970) yhdysvaltalaiselta lääkäriltä ja epidemiologilta Alvan Richard Feinstein’iltä
(1925 – 2001). Oheissairastavuus on somaattisten sairauksien suhteen suhteellisen selvä:
henkilöllä voi olla samaan aikaan esimerkiksi aivokuppa ja sokeritauti. Psykiatriassa oheis-
sairastavuuden käsite alkoi levitä vasta 1980-luvun lopussa *DSM-III:n ja *DSM-III-R:n myötä.
DSM:n diagnooseissa on aina poissulkulauseke (”ei johdu…”), ja on pyritty puhtaisiin dia-
gnooseihin. Tämä on kuitenkin lisännyt samalle ihmiselle annettujen diagnoosien ja myös
*NOS-diagnoosien määrää. Suomessa tutuiksi ovat tulleet ns. kaksois-diagnosoidut: henkilöllä
on päihde-diagnoosin lisäksi esimerkiksi masennus. (Näitä on sitten usein palloteltu A-klinikan
ja psykiatrisen yksikön välillä.) Erilaiset kaksois- tai moni-diagnoosit ovat jollain ryhmillä
pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Välillä oheissairastavuuteen on otettu mukaan koodi psyko-
sosiaalisista tai muista oloista (esimerkiksi köyhyydestä tai raskaudesta).
Esimerkiksi depressio ja ahdistus liittyvät usein yhteen. Tällöin herää kysymys, onko kyseessä
kaksi eri(llistä) häiriötä, vai yksi perushäiriö, jonka eri puolet ilmenevät hieman erilaisina oireina.
2000-luvulta oheishäiriintyneisyyttä onkin lähestytty erilaisten statististen faktori- ym. mallien
kautta (alla), jolloin eri häiriöillä on oletettu olevan yhteinen latentti tausta-muuttuja yms.
Tällainen dimensionaalinen spektri-malli on myös uudessa *DSM-5:ssä (*tässä niteessä s. xx).
Päivtys 22.11.2013 17:50
oheissairastavuus
(oheishäiriintyneisyys), ko|morbiditeetti, co-morbiditeetti (lat. cum kanssa, morbus sairaus), termi on (1970) yhdysvaltalaiselta lääkäriltä ja epidemiologilta Alvan Richard Feinstein’iltä (1925 – 2001). Oheissairastavuus on somaattisten sairauksien suhteen suhteellisen selvä: henkilöllä voi olla samaan aikaan esimerkiksi aivokuppa ja sokeritauti. Psykiatriassa oheissairastavuuden käsite alkoi levitä vasta 1980-luvun lopussa *DSM-III:n ja *DSM-III-R:n myötä. DSM:n diagnooseissa on aina poissulkulauseke (”ei johdu…”), ja on pyritty puhtaisiin diagnooseihin. Tämä on kuitenkin lisännyt samalle ihmiselle annettujen diagnoosien ja myös *NOS-diagnoosien määrää. Suomessa nimikettä kaksois-diagnoosi on käytetty varsinkin silloin, kun henkilöllä on DSM:ssä sekä Axis I että Axis II -häiriö. Usein yhteen liittyvät mm. alkoholiriippuvuus (A-I) ja riippuvainen persoonallisuus (A-II) kuin myös depressio (A-I) ja alkoholiriipuvuus (A-I). (Näitä on sitten usein palloteltu A-klinikan ja psykiatrisen yksikön välillä.) Erilaiset kaksois- tai moni-diagnoosit ovat jollain ryhmillä pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Välillä oheissairastavuuteen on otettu mukaan koodi psykososiaalisista tai muista oloista (esimerkiksi köyhyydestä tai raskaudesta).
Saddock & Saddock (2010:1) toteavat, että jos häiriön kriteerit täyttyvät, diagnoosin voi tehdä. Huonoimmillaan tämä voi kuitenkin olla idiootti-diagnostiikkaa, jolloin henkilöllä voi olla esimerkiksi useita ”limittäisiä” ahdistus-diagnooseja, jotka kattavat suunnilleen saman asian. Tällöin voisi olla paikallaan valita vain yksi olennaisin diagnoosi ja varata muut eri tyyppisillle häiriöille.
Esimerkiksi depressio ja ahdistus liittyvät usein yhteen. Tällöin herää kysymys, onko kyseessä kaksi eri(llistä) häiriötä, vai yksi perushäiriö, jonka eri puolet ilmenevät hieman erilaisina oireina. 2000-luvulta oheishäiriintyneisyyttä onkin lähestytty erilaisten statististen faktori- ym. mallien kautta (alla), jolloin eri häiriöillä on oletettu olevan yhteinen latentti tausta-muuttuja yms. Tällainen dimensionaalinen spektri-malli on myös uudessa *DSM-5:ssä (2013: 12 – 13) (*tässä niteessä s. xx).
Bivariate and multivariate comobidity models: a associated liabilities model; b multiformity model: c causation model; d independence model; e hypothetical multivariate model. (Krueger & Markon 2006: 10.)