"Värikkäät persoonat yhteistyössä"

"Värikkäät persoonat yhteistyössä"

ViestiKirjoittaja Mirri » 19.11.2013 21:45

13.10.2002 KP24 | Päivitetty: 14.10.2002

Värikkäät persoonat yhteistyössä

Kaikkialla, missä ollaan tekemisissä ihmisten kanssa törmätään psykologisiin ilmiöihin, joiden tunteminen ja opiskelu tulisi kuulua yleissivistykseen (eli peruskoulun opetusohjelmaan). Temperamentti on perimän kautta määräytyvä reaktiotyyli, joka näkyy jo vauvassa. Myöhemmin ulkoiset olosuhteet (kasvatus, kulttuuri, roolit ) vaikuttavat siihen, missä määrin temperamentti pääsee esiin. Oman tyylinsä voi tunnistaa itsetutkiskelulla eri yhteyksissä. Psyyken toiminnassa mikään ei ole kovin suoraviivaista, niinpä temperamentit voivat sekottuakin erilaisiksi yhdistelmiksi. Oman ja toisen tyylin tunnistaminen auttaa ymmärtämään hankauksia ihmissuhteissa niin työpaikoilla kuin yksityiselämässäkin ja toimimaan ehkä jatkossa toisin.

Esittelen neljä päätyyliä, joita voidaan kuvata myös väreillä. Temperamenttityylit ovat punainen, keltainen, vihreä ja sininen.

Punainen väri heijastelee lämpöä, aistillisuutta, vaaraa jopa polttavaa kuumuutta. Punaista ei voi olla huomaamatta. Punaista temperamenttia kutsutaan myös koleeriseksi. Koleerikko on ulospäinsuuntautunut, voimakastahtoinen, suora ja äänekäs seuran keskipiste, joka ei kaihda ronskiakaan kieltä. Työyhteisössä hän on valpas ja energinen aloitteentekijä, jonka tunneilmaisu on suoraa, voimakasta jopa räjähtävää. Hän on tahtoihminen, jolla asiat hoituvat tehokkaasti ja suoraviivaisesti. Parhaimmillaan hän on Johtaja ja Innoittaja, pahimmillaan Pomottaja ja Tyranni.

Keltainen väri valaisee, säteilee, virkistää ja inspiroi elämänvoimaa kuvastaen. Keltaista temperamenttia kutsutaan myös sangviiniseksi. Sangviinikko on ulospäinsuuntautuva, hyväntahtoinen yhteyksien rakentaja, joka puhuu paljon. Ihmiskeskeisyys on tärkeää; hän ei voi sietää, jos ihmisten tunteita ja oikeuksia poljetaan jonkin abstraktin periaatteen tai itsepäisen toiminnan ja tuloshakuisuuden kustannuksella. Sangviinikon ajattelu on liikkuvaa ja idearikasta, ilmaisu spontaania ja oivallukset intuitiivisia. Loogisuus ei ole sangviinikon vahvimpia puolia, mutta tunnemaailma on. Tunteet ovat rikkaita ja vivahteikkaita ja hän ilmaisee niitä voimakkaasti puhumalla, taiteellisesti, liikkuen, värein ja musiikin keinoin. Aistimukset, luonto ja ihmiset ovat sangviinikon nautiskelun lähteitä. Tekeminen sujuu tyylillä, vaikka ei aina pilkuntarkasti eikä loppuun saakka. Sangviinikko on työyhteisön ilopilleri. Parhaimmillaan hän on Esiintyjä, Sovittelija, Auttaja ja pahimmillaan Hössö ja Touhottaja jopa Kevytkenkäinen.

Vihreä väri ilmaisee kodikkuutta, luonnonläheisyyttä, rauhaa ja tasapainoa. Temperamenttia kutsutaan myös flegmaattiseksi. Flegmaatikon ajattelu on huolellista, maan- ja ihmisläheistä. Hän nauttii keskusteluista ja ajatusten vaihdosta pienessä piirissä. Tunneilmaisu on tärkeää. Hän on ilmaisuissaan aito, lämmin, empaattinen ja hillitty. Asiat etenevät vakaasti, hillitysti joskus jopa tahmeasti. Hän on työyhteisön tunnollinen puurtaja, jonka laiskuus ja saamattomuus saattavat ajoittain yllättää. Parhaimmillaan hän on Diplomaatti ja Kuuntelija, pahimmillaan Laiskuri ja Saamaton.

Sininen väri viestii viileydestä, rauhallisuudesta, selkeydestä, pidättyvyydestä jopa kylmyydestä. Sinistä temperamenttia kutsutaan myös melankooliseksi. Melankoolikko on sisäänpäinkääntynyt ja voimakastahtoinen. Olemukseltaan hän on usein itsepäinen, kielenkäytössään tarkka ja johdonmukainen ajattelijatyyppi. Hän tutkii, analysoi ja etsii perusteita. Hän visioi ja suunnittelee pyrkien täydellisyyteen ja joutuu usein pettymään sekä itseensä että muihin. Tunteissaan hän on varovainen ja varautunut, pelkkää järkeä. Toiminnassaan hän on perusteellinen ja oikeaan pyrkivä. Työyhteisössä hän on luotettava, mutta hankalasti lähestyttävä. Parhaimmillaan hän on Ajattelija ja Suunnittelija pahimmillaan Pedantti ja Hissukka.

Erilaisuus on rikkautta, josta voi oppia. Kaikkia tyylejä tarvitaan toimivassa työyhteisössä, mutta miten tulla toimeen. Lähesty toista henkilöä hänen omalla tyylillään, pääset paremmin yhteyteen, silti erilainen tempo voi ärsyttää.Toisen kuuntelu, kunnioitus ja voimavarojen tukeminen yhdessä tahdon kanssa luovat pohjan hyvälle yhteistyölle.

Kirjoittaja on psykiatri, psykoterapeutti, kouluttaja

AIRI AAMUVUORI

http://www.kp24.fi/uutiset/35494/kello3.swf

Kiehtova juttu psykiatrin kirjoittamaksi.

Ehdoton lempivärini, joka myös sopii minulle, on sininen. Mutta keltaista rakastan... Tuskin kehtaisin pukea keltaista päälleni (ellei tulisi 'vastustamaton kiusaus'), mutta kotini voin hyvin kuvitella sisustetun keltaisen eri sävyillä.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: "Värikkäät persoonat yhteistyössä"

ViestiKirjoittaja Maaria » 19.11.2013 22:06

Hmm. Minussa on jokaista väriä, ehkä vähiten minussa on punaista
ja eniten vihreää ja keltaista.

Olen myös melankoolinen, mutta sinisessä ei paljon muuta minua olekaan.
Maaria
 

Re: "Värikkäät persoonat yhteistyössä"

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 20.11.2013 00:19

Vihreän tyypin kuvaus on väärä.

Vihreä on autoritaarinen johtaja, joka on usein konservatiivinen
ja kaavoihin kangistunut. Astrologiassa Saturnus.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: "Värikkäät persoonat yhteistyössä"

ViestiKirjoittaja Mirri » 20.11.2013 22:45

Oletko varma, että vihreä on tuollainen kuin kuvasit? Entä jos Airi Aamuvuori onkin oikeassa ja tietää paremmin?
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: "Värikkäät persoonat yhteistyössä"

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 21.11.2013 00:20

No mietipä, miksi leikkaus-ympäristö on vihreä.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: "Värikkäät persoonat yhteistyössä"

ViestiKirjoittaja Mirri » 21.11.2013 00:37

80-luvulla ammattikurssilla opin, että leikkaussalit ovat vihreitä, koska vihreä on rauhoittava ja turvallisuuden tunnetta luova väri... Tiedä häntä onko asia noin kuin silloin uskoteltiin; minä kun inhoan vihreää, eikä se tietääkseni rauhoita minua millään lailla.

Tarkoitatko, että leikkaussalit olisivatkin vihreitä sen vuoksi, että niissä työskentelevät ihmiset olisivat kaavoihinsa kangistuneita, autoritaarisia, ja konservatiivisia johtajia? Leikkaussaleissa työskentelevät lääkärit saattavat olla tuollaisia, mutta että koko leikkaussalin väritys olisi määritelty heidän mukaansa...?

En tiedä miten on nykyisin, mutta ennen synnytyssalitkin olivat vihreitä. Noin ainakin minun asuinpaikkani sairaanhoitopiirissä. Olen aina luullut niiden vihreyden johtuvan pyrkimyksestä potilaan rauhoittamiseen...
Leikkaus- ja synnytyssalien vihreä väri on ihan oikeasti selitetty sillä, että vihreä rauhoittaa ja luo turvallisuuden tunnetta.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21980
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: "Värikkäät persoonat yhteistyössä"

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 21.11.2013 01:01

Tarkoitan, että vihreä-ihmiset ovat kuin leikkaussalin seiniä.

Onhan täällä ollut paljon Lüscherista.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: "Värikkäät persoonat yhteistyössä"

ViestiKirjoittaja Kuutar » 21.11.2013 02:05

Kuvaukset olivat kaikki stereotypioita.
Kuutar
 


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron