Nainen lyö

Nainen lyö

ViestiKirjoittaja Mirri » 05.11.2013 19:51

Vinkkiä kaipaisin tältä suunnalta kun en kehtaa kenellekkään kaverilleni asiasta puhua. Mitä voin tehdä kun rakastamani nainen hakkaa minua? Rakastan häntä silmittömästi ja olemme eläneet onnellisesti yhdessä 6-vuotta. Vasta viimeisen vuoden aikana naiseni väkivaltaisuus on ruvennut tulemaan. Olen miettinyt mikä sillä on tai olisiko takana joku sairaus, mutta muuta siihen viittaavaa ei ole ilmennyt. Alkuun en ottanut vakavasti asioita kun lyönnit olivat niin lapsellisia (lähinnä läpsimistä ja raapimista) mutta sitten läpsyn sijasta käsi alkoi olla lyödessä nyrkissä. En tässäkään vaiheessa vielä huolestunut asiasta erityisemmin, koska lyönti ei kuitenkaan aina ollut niin voimakas, että se olisi sattunut silmittömästi. Siinä vaiheessa kun hän löi minua keittiön tuolilla takaapäin pään sivuun ja sain siitä päähän jälkiä aloin huolestua jopa ehkä hiukan pelkäämään häntä. Olemme keskustelleet asiasta ja aina hän sanoo ettei lyö enää. Sitten tulee seuraava kerta kun taas nyrkki heiluu ja asioita hajoaa. Mitä minä voin tehdä tässä tilanteessa?

Tiedän, että sieltä joku vitsiniekka tulee kertomaan, että "ole mies eläkä hiiri". Kiitos sitä neuvoa en tarvitse.
(lihavointi minun)
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11790534

Suomi24-foorumin perheväkivaltaosiosta löytyi tuollainen keskustelun aloitus, joten laitoin tänne. Perheväkivalta voi olla totista totta niinkin päin, että mies on uhri ja nainen tekijä. Ja mies perheväkivallan uhrina voi pelätä joutuvansa häpeään uhriutensa vuoksi - kun ei saa naistaan kuriin...

Tässä yksi vastaus 'naisellisen' väkivallan uhrille:
Otappa naiseltasi kerran luulot pois kun rupeaa käyttämään väkivaltaa mutta älä lyö vaan nostat seinälle kunnolla ja kerrot että jossain vaiheessa laitat häntä kunnolla turpiin jos naisesi ei lopeta väkivältaista käytöstä. Ehdotappa naisellesi että menisi vihanhallintaterapiaan niin voi oppia jotain ja itsehillintää pitää olla ihmisilla ettei ihan turhaan pinna pala.
(lihavointi minun)
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Nainen lyö

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 06.11.2013 11:24

Täytyisi vissiin ottaa ero?
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Nainen lyö

ViestiKirjoittaja Mirri » 06.11.2013 23:05

Minustakin eroaminen olisi järkevää - jos vain suinkin olisi helposti toteutettava asia.

Valitettavasti miehet parisuhdeväkivallan uhreina ovat heikoilla, jos heillä on yhteisiä lapsia väkivaltaisen puolison kanssa. Puolisosta eroaminen voi tarkoittaa omien lasten menettämistä.
Käsittääkseni aivan liian moni mies perhe-/parisuhdeväkivallan uhrina joutuu alistumaan kohtaloonsa, koska pelkää menettävänsä lapsensa eron seurauksena. Äiti on vahvoilla lasten huoltajana, vaikka olisi miten väkivaltainen lastensa isää kohtaan.

Tässä tapauksessa 'tarina' ei kerro, onko parilla yhteisiä lapsia vai eikö ole.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Nainen lyö

ViestiKirjoittaja Kahvi » 07.11.2013 11:45

Joo se on jotakuinkin varmaan niin kuin Mirri kertoo. Tässä maailmassa kun on vaan niin, että naista uskotaan selvästi helpommin kuin miestä ja riski siitä, että mies menettää eron yhteydessä lapset, on oikeasti olemassa.

Ero on kuitenkin aina yksi vaihtoehto, mutta ehkä lievempi vaihtoehto olisi se, että lyövä nainen hakeutuisi asianmukaiseen hoitoon. Voisi vielä tehdä sellaisen diilin puolisoiden kesken, että seuraavasta lyönnistä mies ilmoittaa asiasta välittömästi poliisille. Näin tulisi selkeät pelisäännöt hommaan. Näin tietty voi toimia oli se lyövä osapuoli kumpaa sukupuolta tahansa.
Kahvi
 

Re: Nainen lyö

ViestiKirjoittaja Kahvi » 07.11.2013 11:47

Tämä ei liity aloitukseen, mutta teemaan kylläkin: on olemassa sellaisiakin naisia, jotka tarkoitushakuisesti käyvät miehensä päälle ja kun mies puolustautuu esim ottamalla ranteista kiinni, niin tästä syntyneitä mustelmia sitten käydään esittelemässä poliisille todisteina miehen tekemästä pahoinpitelystä. Siitä seuraakin sellainen "kiva" tilanne, että ollaan sana sanaa vastaan...
Kahvi
 


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa