Lastensuojelun satuttama

Lastensuojelun satuttama

ViestiKirjoittaja Hilppa » 27.10.2013 13:07

Lastensuojelun satuttama
HS, Sunnuntai 27.10.2013
Anna-Stiina Nykänen, Juhani Niiranen

Tapani Räisä on kasvanut laitoksissa. Rakkaudesta puhuttiin, mutta oikeasti kohtelu oli kylmää ja julmaa. Nyt selvitetään, pitäisikö hänen kaltaisilleen maksaa kaltoinkohtelusta korvauksia.

Ahdistunut mies soittaa toimitukseen. Hän haluaa kertoa tarinansa.

Se ei olisi ensimmäinen kerta, kun hänen elämästään kerrotaan Helsingin Sanomissa. Hänen lapsuudestaan kirjoitettiin lehdessä vuonna 1970, mutta artikkelissa ei ollut hänen nimeään. Hän oli silloin kymmenenvuotias ja asui koulukodissa.

Kaivetaanpa vanha juttu esiin.

Voi sitä lasta joka ei osaa elää 'oikein', on otsikko. Järkyttävä esimerkki: Erään pojan kohtalo hyvinvointi-Suomessa, lukee otsikon alla. Tämän miehen lapsuutta on käytetty esimerkkinä siitä, miten hirvittävällä tavalla lastensuojelu voi kohdella lasta.

Se on karmea tarina.

Niin karmea, ettei sellaisista enää haluta lehdessä kertoa, ei ainakaan niin yksityiskohtaisesti kuin silloin ennen. Ihmiset järkyttyisivät. Jos rehellisiä ollaan, emme halua kuulla kaikkia vastenmielisiä yksityiskohtia, sehän on sosiaalipornoa.

Mutta tuo mies toivoo, että hänen tarinansa tulee kuulluksi.

Poika on kotoisin pienestä mökistä yhdeksänlapsisesta metsätyömiehen perheestä maalta, kerrotaan jutussa. Sen kirjoitti kasvatustieteilijä Erkki Tiusanen, silloinen Pernasaaren koulukodin apulaisjohtaja. Ammattimieskin kauhistui pojan kohtelua.

Tiusanen kertoo, että pojan vanhemmat erosivat, kun poika oli kuusivuotias. Lapset otettiin huostaan ja heitettiin eri suuntiin. Poika pääsi yksityiskotiin.

Parin kolmen vuoden kuluttua perhe oli Tiusasen mukaan jo kiintynyt häneen. Sosiaalilautakunta on kuitenkin katsonut tarpeelliseksi puuttua radikaalilla tavalla pojan asioihin kuultuaan tämän jääneen jonkin verran viivyttelemään koulumatkoillaan ja tunteneen vastenmielisyyttä koulua kohtaan. Syyksi poika oli selittänyt, että opettaja rankaisee häntä kaikesta, mitä luokassa tapahtuu tutkimatta asioita tarkemmin ja uhkailee häntä luokalle jäämisellä. Se oli totta: opettaja oli itse myöntänyt, että pelottelemalla hän yritti saada pojasta ahkeramman.

Sosiaalilautakunta otti pojan pois perheestä, vaikka siellä olisi haluttu pitää hänet. Katsottiin, että pojalla oli huonon perhetaustansa takia "vaellusvietti", jonkinlainen sukuvika.

Poika sijoitettiin vieraalle paikkakunnalle lastenkotiin, jotta hän oppisi kuriin ja järjestykseen.

Lastenkodissa poika viihtyi huonosti, Tiusanen kirjoittaa. Poika karkaili ja oli koulutunneilla levoton. Niinpä hänet siirrettiin keskussairaalan lastenpsykiatriselle osastolle. Sieltäkin hän yritti karata, joten hänet lähetettiin mielisairaalaan, syynä tunne-elämän epävakaisuus.

Pieni poika pantiin aikuisten miesten kanssa suljetulle osastolle, jossa pidettiin vakavia rikoksia tehneitä kriminaalipotilaita. Mukana oli kahdesta taposta tuomittu mies, joka oli ollut lukkojen takana 20 vuotta.

Mitä luulette, että pojalle tapahtui siellä? Häntä käytettiin seksuaalisesti hyväksi. Pantiin katsomaan karmeita asioita, opetettiin rumia temppuja. Hänelle myös annettiin hirvittäviä määriä erilaisia psyykenlääkkeitä, pillereinä ja pistoksina.

Lopulta poika siirrettiin Pernasaaren koulukotiin, koska pelättiin, että hänet voidaan mielisairaalassa tappaa.

Koulukodissa Erkki Tiusanen näki, miten traumatisoitunut kymmenenvuotias poika oli. Hän sai tunteja kestäviä tuskatiloja, huusi kauhuissaan ja pelkäsi asioita, joita hänelle oli tehty.

Tarvitaan vahvaa uskoa ja rakkautta auttamaan poika näiden järkyttävien kokemusten yli, Tiusanen kirjoitti.

Tapani Räisä, 53, on meitä vastassa valkoisen omakotitalon pihassa Pieksämäen keskustassa. Hän on odottanut ulkona. Hän on hyväntuulinen, mutta haastattelu jännittää kauheasti. Hän sanoo olevansa neuroottinen ihminen, saa välillä myös paniikkihäiriökohtauksia. Puhetta pulppuaa, hän haluaa päästä kertomaan.

Räisä asuu perheineen talon alakerrassa vuokralla. Istumme keittiön pöydän ääreen.


Tapani Räisä asuu nykyisin perheineen Pieksämäellä.
Kyllä hän vielä muistaa, miten hänet kuusivuotiaana tultiin hakemaan kotoa. Elettiin 60-lukua. Hänet pantiin veljen kanssa poliisiauton takapenkille eikä kerrottu, mihin ollaan menossa.

Sen jälkeen tahmeat jutut seuraavat toisiaan, eikä Räisä kaunistele niitä. Hän kertoo, millaista oli ennen kuin perhe hajosi, kun isä oli alkoholisti ja isommat sisarukset touhusivat kaikenlaista. Kasvattiperheessäkin oli renki, joka käytti häntä hyväksi. Mielisairaalassa pahimmat potilaat tiesivät, etteivät ikinä pääsisi kalteriosastolta pois, ihan sama vaikka tappaisivat pojan. Hoitajatkin käyttivät kieroutunutta mielivaltaa.

Helpottiko elämä Pernasaaren koulukodissa?

Räisä muistuttaa, että koulukodissa oltiin siihen aikaan 21-vuotiaiksi asti.

"Minut pistettiin kymmenenvuotiaana karvapersejätkien sekaan", hän sanoo.

Koulukoti oli suljettu yhteisö, jossa kapinoitiin ja veri lensi.

Raipparangaistukset oli poikakodeissa lopetettu vuonna 1965, lain mukaan, mutta ruumiillisia rangaistuksia käytettiin yhä.

"Siellä näki silmitöntä väkivaltaa ja julmuutta", hän sanoo. Pelon ilmapiiriä loivat poikajengien kingit sekä hoitajat. Räisää ei kuitenkaan kiusattu, eivät edes stadilaispojat, eikä hän joutunut hoitajienkaan silmätikuksi.

"Olin babyface, pikkuinen, hellyttävä poika, joka puhui levveetä savvoo. Hauskuutin heitä."

Koulukodissa oli monenlaista porukkaa, osa oli hyvinkin hankalia tapauksia.

Arkeen kuului neljä tuntia koulua ja neljä tuntia maalaistalon töitä. Tiukempaa kuria sai suljetulla osastolla Leppäniemessä. Sen alakerrassa oli sementtivalimo, jossa pojat tekivät raskasta työtä.

Siihen aikaan Pernasaaren ikkunoissa ei enää ollut kaltereita. Oli panssarilasit. Pienestäkin rikkeestä tuli rangaistus. Eristyshuone oli äänetön, tuntui pahalta, kun ei moneen päivään kuullut mitään. Vielä pahempi oli putka, jossa oli kalterit.

Mutta ilo pintaan: Räisä muistaa, miten hän putkassa teki viltistä pesän ja luki kuun valossa Tarzan ja Oparin aarteet.

Rangaistukset olivat suhteettomia ja julmempia kuin vankilassa, hän sanoo.

"Näen yhä unta Pernasaaresta. Pahinta oli, ettei sanottu koskaan, pääseekö sieltä pois tai milloin pääsee. Vankilassa sen sentään tietää."

Vanhat muistot nousivat pintaan viime keväänä, kun Räisä näki televisiossa dokumentin lapsista, joita oli kohdeltu kaltoin koulukodeissa. Toimittaja Ari Lehikoisen Ylelle tekemässä ohjelmassa Varastettu lapsuus 1950–60-luvuilla koulukodeissa kasvaneet kertovat, mitä joutuivat kokemaan: simputusta, seksuaalista väkivaltaa, pitkiä eristysjaksoja, piiskaamista ja raskasta työtä.

Ohjelman idea oli tullut tutkija Vesa Puuroselta. Hän on Oulun yliopiston sosiologian professori, joka tekee kirjaa aiheesta. Haastateltavia tulee koko ajan lisää.

Räisäkin soitti hänelle nähtyään ohjelman. Puuronen tuli käymään ja kuunteli.

Puuronen sanoo, ettei lapsilla aina ollut osaa eikä arpaa siihen, että he joutuivat koulukotiin. He eivät olleet välttämättä tehneet mitään väärää, eivätkä vanhemmatkaan. Riitti, että sosiaalilautakunnassa katsottiin, että perheet olivat huonoja, kykenemättömiä huolehtimaan lapsistaan.

Monet joutuivat koulukotiin siksi, etteivät he syystä tai toisesta kyenneet käymään koulua. Oli myös koulupinnausta, pikkurikollisuutta, kolttosia, kepposia, kiroilua, valehtelua, uppiniskaisuutta. Jo ennen ensimmäistä maailmansotaa Suomessakin oli ruvettu puhumaan pahantapaisista lapsista, huonoista perheistä ja katulapsista.

"Suurin syy oli silti köyhyys", Puuronen sanoo. "Kyse oli rotuhygieniasta: estettiin tietyiltä ihmisryhmiltä normaali elämä. Pyrittiin eristämään ne lapset, jotka oli määritelty yhteiskunnan heikoimmaksi ainekseksi."

Ranskalainen filosofi Michel Foucault on puhunut valtiorasismista: Yhteiskunnan eliitti määrittelee osan kansasta itseään alemmaksi. Se pyrkii oman valtansa ikuistamiseen käyttämällä apuna vahvempien voittoa julistavaa ideologiaa ja valtiollisia instituutioita.

Juhlapuheissa kaikki toki puhuivat huolenpidosta, lämmöstä ja Jumalan rakkaudesta näitä lapsia kohtaan. Oli kuitenkin tavallista, että lapset vietiin poliisikyydillä kotoa, huostaanottoon liittyi väkivaltaa ja mielivaltaa.

Julkisesti esitettiin, että tavoitteena on parantaa lapset ja tehdä heistä yhteiskuntakelpoisia. Silti laitokset sijaitsivat maaseudulla, eristyksissä. Paikkakuntien asukkaita oli kielletty olemasta yhteydessä lapsiin. Lapset eivät saaneet lähteä mihinkään, tai heidät pantiin putkaan. Yhteydenpitoa kotiinkin rajoitettiin. Jos oli kunnolla, pääsi pari kertaa vuodessa lomille.

"Miten heistä olisi voinut kasvattaa yhteiskuntakelpoisia, kun he elivät yhteiskunnan ulkopuolella?" Puuronen kysyy.

Tavoitteena olikin suojella yhteiskuntaa näiltä lapsilta, ei näiden lasten suojelu.

Ei Suomi silti ollut tässä asiassa mikään poikkeus.

Norjassa ja Ruotsissa on myönnetty korvauksia sijaishuollossa kaltoin kohdelluille. Molemmissa on lisäksi esitetty heille julkinen anteeksipyyntö. Selvityksiä on tehty sosiaali- ja terveysministeriön (STM) mukaan myös Islannissa, Tanskassa, Irlannissa, Walesissa, Skotlannissa, Hollannissa, Australiassa ja Kanadassa.

Suomessa STM:n selvitys kaltoinkohtelusta ja väkivallasta sijaishuollossa on juuri alkamassa. Se kattaa ensimmäisen lastensuojelulain aikana eli ennen vuotta 1984 sijaishuollossa olleet.

Millaisia vammoja koulukodeissa kasvaneille on jäänyt?

Heillä on todettu sekä sielullisia että fyysisiä vammoja, Puuronen sanoo. Osalla on ruumiinvammoja raskaasta työstä, laitoksethan olivat kuin työleirejä.

"Koulukodit olivat omavaraisia: lasten työ piti ne pystyssä", Puuronen sanoo.

Usein laitokset olivat joko kristillisten yhteisöjen tai liikemiesten ja patruunoiden perustamia. Iso osa koulukotien henkilökunnasta oli kouluttamattomia maaseudun ihmisiä, ei heillä ollut käsitystä kasvatuksesta tai nuoruudesta. Huonoa kohtelua oli myös lastenkodeissa ja sijaiskodeissa.

"Laitokset olivat sentään jonkinlaisen valvonnan alaisena, mutta sijaisperheissä saattoi tapahtua mitä hyvänsä", Puuronen sanoo.

Mielisairaalan olot olivat kokonaan oma lukunsa.

"Sen voi arvata, mitä niissä tapahtui, sitä on kuvattu elokuvissa ja kirjoissa. Joskus henkilökunta ei valvonut, mitä potilaat tekivät toisilleen. Joskus he jopa yllyttivät eivätkä yrittäneet estää", Puuronen sanoo.

Koulukodeissa säännöt olivat tiukat. Esimerkiksi ruokailun piti sujua täysin ääneti. Ylipäätään lasten olisi pitänyt olla aina äänettömiä, siistejä ja herättää mahdollisimman vähän huomiota. Kaiken piti olla tiptop tai rangaistiin. Koulukodin johtaja oli Jumalasta seuraava.

"Ne olivat ankarat elämän olosuhteet. Jos selvisi tervejärkisenä, hyvä", sanoo Puuronen.

Jo pelkkä selviäminen jokaisesta päivästä ja siellä oleminen vei voimia, Tapani Räisä sanoo nyt. "Ei se kenenkään koti ollut. Se oli säilytyspaikka, jossa olemiseen ajan mittaan turtui."

Räisää ei pelastanut koulukodista mikään. Hänellä ei ollut kotia, minne palata. Isä oli kuollut pian perheen hajoamisen jälkeen. Äiti muutti Ruotsiin. Periaatteessa Räisä olisi joutunut asumaan jossakin laitoksessa täysi-ikään asti.

Poika keksi kuitenkin hakea 17-vuotiaana armeijaan. Kolmen viikon jälkeen hänet vapautettiin palveluksesta ja lähetettiin "kotiin" kasvamaan. Koulukotiin ei tarvinnut palata, hän oli vapaa.

"Ei minulla ollut ajatusta tulevaisuudesta eikä ammattia. Tein rötöksiä", hän sanoo.

Takana on myymälävarkauksia, huvilamurtoja ja väkivaltarikoksia, yksi törkeä ryöstö. Kahdeksan vuotta on mennyt vankiloissa. Hän käyttää itsestään nimitystä vanha konna.

Vuonna 1983 Räisä tuli vankilassa uskoon ja raitistui. Viisi vuotta meni hyvin. Välillä hän asui Lapissa, hänellä oli siellä kultavaltaus. Hän kävi Murmanskin vankiloissa lähetystyössä.

Tapani Räisän pisin työsuhde kesti 13 kuukautta, hän oli vammaisen avustajana. Sitten tuli burn out, ahdistus ja paniikkihäiriö. Räisä osti Kossu-pullon. Juomisen myötä tulivat rikokset.

Nyt Räisä on sairauseläkkeellä masennuksen ja paniikkihäiriön takia. Hän viettää paljon aikaa tietokoneen äärellä. Mistä hän sen käytön on oppinut?

"Itse opettelin Inarissa asuessa. Minua sanottiin virukseksi, kun koneet kaatuivat aina kun koskin niihin", hän sanoo ja nauraa päälle.

Kuusi vuotta sitten Räisä päätyi Pieksämäelle.

Nyt on mennyt sitten hyvin?

Hän ei halua vähätellä vaikeuksia. Näiden kuuden vuoden aikana on tullut kolme pahoinpitelyä ja joitakin näpistyksiä.

Kerran hän soitti tutun ovikelloa, mutta tämä ilmoitti ovella, ettei Räisä ole tervetullut taloon.

"Leivoin sen siihen. Nyt maksan korvauksia."

Mitä olet saanut yhteiskunnalta? Tunteellisesti puhunut Räisä napsauttaa suun kiinni. Katse on kova.

"Poliisi on auttanut autoon, kun ei ole jalka noussut", hän sanoo sitten viileästi.

Sitten hän toteaa hiljakseen, että on hän sossusta saanut rahaa.

"Työhistoriani on huono, enimmäkseen olen ollut yhteiskunnan elätti."

Mitään terapiaa hän ei ole saanut. Mielen sopukoita on kuitenkin kaiveltu mielentilatutkimuksissa. "Sen verran on psykologi tutkinut, että tiedetään, millainen tuomio pitää antaa."

Koulukodin kasvateilta jäivät usein puuttumaan kaikki normaalit sosiaaliset elämäntaidot, tutkija Vesa Puuronen sanoo.

"Kurin ja pelon ilmapiirissä vuosikausia eläneille ei päässyt kehittymään niitä."

He eivät oppineet luottamaan kehenkään. Monille jäi viha ja katkeruus yhteiskuntaa kohtaan. Toinen ongelma oli, että koulukodissa ei tosiasiassa saanut juuri mitään koulutusta, ei oppinut kunnolla mitään ammattia.

"Kaikkien haastateltavieni myöhempää elämää on leimannut se, että he eivät saaneet käydyksi koulua tai oppia ammattia."

Kun koulukodin jälkeen yritti töihin, oli kuin olisi ollut vankilassa. Viranomaisetkin sanoivat työnantajille, ettei näistä ole mihinkään. Osa lähti töihin Ruotsiin ja Norjaan, koska työnsaanti oli Suomessa mahdotonta.

"Monella rikollisuus oli ainoa tapa elättää itsensä ja selvitä", Puuronen sanoo.

Haastatelluista moni on ollut pitkään vankilassa. Elämässä on muutenkin ollut katastrofeja. Sitten joku nainen on onkinut kuiville. Ihmissuhde, johon voi luottaa. Tai sitten on tultu uskoon.

On joukossa niitäkin, jotka ovat pärjänneet hämmästyttävän hyvin. Joiltakin on löytynyt erityiskykyjä, poikkeuksellisia taitoja.

"Osa oli nohevia, he lukivat itse ja oppivat itse. Monet ovat hyvinkin tietäväisiä maailman menosta, heitä leimaa tietty ulkopuolisuuden kokemus, jonka takia he näkevät selvemmin yhteiskunnan kotkotukset."

Osasta on tullut ammattirikollisia, huumediilereitä.

Kaikki he käsittelevät jotenkin omia kokemuksiaan yhteiskunnan kynsissä. Se ei aina ole rationaalista, Puuronen sanoo:

"Monet vain juovat viinaa peittääkseen haavat. Asiaa käsitellään myös tekemällä töllöntöitä. Rikoksilla osoitetaan, ettei välitetä säännöistä, kun yhteiskunta ei ole välittänyt minusta."

Monet koulukotikasvatit ovat yrittäneet selvittää, miksi juuri he ovat joutuneet yhteiskunnan kynsiin. Osa on löytänyt psykologisia, yhteiskunnallisia ja historiallisia selityksiä. Vankilassa oppii puhumaan psykologisella kielellä vaikkapa isän narsismista.

"Silti he yleensä miettivät, että mikä minussa oli vikana, kun minua kohdeltiin näin."

Sitä Tapani Räisäkin tässä miettii. Hän haluaa kertoa tarinansa omalla nimellään ja kasvoillaan. "Homotkin tulevat kaapista, miksi en minäkin", hän sanoo.

Hänkin hakee hyväksyntää, haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi ilman häpeää. Ehkä koulukodissa kaltoin kohdeltuja voisi huomioida niin kuin joidenkin mielestä pitäisi huomioida sotalapsia tai sorrettuja saamelaisia. Pitäisikö valtion maksaa Räisälle korvauksia? Ainakin anteeksipyyntöä hän odottaa.

Räisä tuntee olevansa olosuhteiden uhri. Etsii syytä lapsuudesta: isän alkoholismista ja laitoksista. Hän löytää siihen niitä tuttuja syitä.

"Elämäni oli ollut pelkkää eloonjäämiskamppailua. . . Ei ollut moraalista mallia. En ymmärtänyt oikean ja väärän eroa. . . Minut on niin monta kertaa revitty eri paikoista. Potkin, revin, purin. . . Olin rikottu, en osannut ottaa vastaan rakkautta. . ."

Taustansa takia hänen on aina ollut vaikea sietää torjutuksi tulemista. Varsinkin nuorena hän oli hirvittävän mustasukkainen.

"Ajattelin, että tapan naisen, jos se jättää, ettei taas revitä irti. Nyt olen oppinut järkeistämään, en enää lyö."

Lopulta hän kuitenkin aina etsii vikaa myös itsestään. Ehkä suvussa sittenkin on jotain vikaa. Kun oli puhuttu siitä peritystä vaellusvietistä. Jotain häiriintyneisyyttä. Hänestä tuntuu, että lapsuudenkodissa saattoi olla jotain rutsaisuutta.

Minussa on niin paljon uhmaa, hän sanoo. Häntä inhottaa, kun jossakin virastossa tulee vastaan avoin, välitön ja vilpitön ihminen, se ahdistaa.

"Jotain suttua mun elämässä on, kun se nostattaa vihaa."

Aina välillä Räisä haluaa lausua omia runojaan ja tekee sen komeasti. Runoissa on surua ja vihaa. Niissä esiintyy kaipaava ja vaativa, tuskainen ihminen. Välillä taas kirjoittaja soimaa itseään siitä, että on liian vaikea ja turhan neuroottinen. Tai piruilee itselleen siitä, että vetää roolia, esittää fiksua.

Räisä on verbaalisesti lahjakas. Runoissa näkyy nokkeluus ja yleissivistys. Parasta kuulijalle on silti huumori.


Pahastutteko, jos otan pienet napanderit, hän kysyy kohteliaasti. Hän kertoo, että kirkkaita ja olutta hän voi juoda huoletta, mutta viinistä menee pää sekaisin.

Silloin voi tapahtua kauheita.

Räisä on etsinyt tietoa taustastaan. Hän on käynyt muun muassa lukemassa sairauskertomuksensa siinä mielisairaalassa, johon hän pienenä joutui. Hän on myös soittanut niille harvoille mukaville aikuisille, joita laitoksissa oli. Kuten Erkki Tiusaselle, sen vanhan Helsingin Sanomissa julkaistun jutun kirjoittajalle.

Tiusasesta tuli aikoinaan Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori. Hän on nyt 72-vuotias ja eläkkeellä.

Hauras ääni vastaa puhelimeen Jyväskylässä.

"Kyllä minä Tapanin muistan. Hän oli niin paljon kärsinyt vääryyttä", Tiusanen sanoo.

Hän viittaa pojan kokemuksiin mielisairaalassa.

Entä kaltoinkohtelu koulukodissa? Tiusanen ei ymmärrä. Selitän, että tarkoitan esimerkiksi piiskaamista.

"Sitä piiskaamista on liioiteltu, sääntöjen mukaan se tehtiin. Se kuului siihen aikaan."

Niin, ajan henki, ajan opit, ajan arvot. Tiusanen kertoo, että hän oli kyllä tietyissä asioissa eri mieltä, joutui vastakkain sen ajan hengen mukaisten kasvatusoppien kanssa.

"Minä uskoin humaanisiin arvoihin, ajattelin eri lailla."

Tiusanen pohdiskelee, että ehkä hänkin jollain lailla uskoi laitoskasvatuksen menestykseen. Hän katsoo itseään kriittisesti.

"Olinko minäkin laput silmillä? Narrattuna, että se johtaa hyvään."

Silti hänestä kaikille koulukodissa kasvaneille ei tarvitse maksaa korvauksia. Räisä on eri asia.

"Tapanille pitäisi maksaa siitä, mitä hän joutui kokemaan mielisairaalassa. Se on niin rajua, etten sellaista ymmärrä", hän sanoo.

Valkoisen talon pihalla on trampoliini. Joku halusi päästä siitä eroon, ja Räisän vaimo osui paikalle. Maksoi vain kympin.

Perintökalleuksia ei talossa ole, mutta tavaroilla on tarina. Vaimo käy kirpputoreilla. Räisä dyykkaa, hakee hyvää tavaraa roskiksista. Tavaraa tulee ja menee.

Räisän ensimmäinen avioliitto päättyi eroon. Vaimo sieti viinaa, mutta ei rikoksia. Ensimmäisestä liitosta on kaksi aikuista poikaa, joilla menee elämässä hyvin.

Viisi vuotta sitten Räisä tapasi nykyisen vaimonsa Katin. Heillä on yhteinen kolmivuotias poika.

Vaimo käy hakemassa pojan päiväkerhosta, se on sellainen virikeryhmä. Pihalle tupsahtaa iloinen, kirkaskatseinen, reipas poika. Isi ottaa syliin ja pyörittää.

Viimeksi kun Räisä joutui rikoksistaan vastuuseen, tuomari antoi armon käydä oikeudesta: ei pannut häntä vankilaan, kun perheeseen oli viikon kuluessa syntymässä vauva. Tuomari sanoi, että nyt menet kotiin ja hoidat lastasi, Räisä kertoo.

"Meillä on ihan hyvä elämä", Räisä sanoo.

Millainen isä haluaisit olla pojallesi?

Räisä katsoo tiukasti, on hetken hiljaa.

"Millainen äiti haluaisit itse olla omalle lapsellesi?" hän kysyy.

Niin, tosiaan, halutahan voi kaikenlaista, teot ratkaisevat.

"Totta kai haluaisin estää häneltä ne vauriot, joita itselläni on. Se vain ei auta, että löpisen tässä", hän sanoo.

Hän on päättänyt, että kotiin ei tuoda juopottelijoita, hän haluaa, että lapsella on turvallinen ympäristö. Hän on nähnyt, että jos hän on ahdistunut, poika alkaa leikeissään räiskiä. Isän mielialakin vaikuttaa.

Entä jos me molemmat vaimon kanssa masennumme, Räisä pohtii. Vaimolta on aikoinaan otettu huostaan kaksi lasta.

Varmuuden vuoksi Räisä on itse pyytänyt lastensuojelua käymään heillä. "Ettei pääse tapahtumaan katastrofia", hän sanoo.

Heillä käy säännöllisesti lastensuojelun työntekijä, joka vie pojan välillä vaikka uimaan.

Kunpa joku muukin kävisi, Räisä sanoo.

"Meillä ei oikein ole sosiaalisia suhteita." Sitä hän harmittelee moneen kertaan. Kun ei kukaan käy. Miten hän sanoikaan koulukodista:

"Sieltä ei jäänyt sydänystäviä."


http://www.hs.fi/sunnuntai/Lastensuojel ... 2760836158
Hilppa
 

Re: Lastensuojelun satuttama

ViestiKirjoittaja Hilppa » 27.10.2013 13:31

Poikkeuksellisesti kopioin poikkeuksellisen pitkän artikkelin Helsingin Sanomien Sunnuntailiitteestä. Artikkeli kertoo kasvatuslaitoksissa kaltoinkohdellun Tapani Räisän tarinan. Mielestäni se on lukemisen arvoinen jokaiselle ihmiselle Suomessa.
Hilppa
 

Re: Lastensuojelun satuttama

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 28.10.2013 12:59

(- -)
"Suurin syy oli silti köyhyys", Puuronen sanoo. "Kyse oli rotuhygieniasta: estettiin tietyiltä ihmisryhmiltä normaali elämä.
Pyrittiin eristämään ne lapset, jotka oli määritelty yhteiskunnan heikoimmaksi ainekseksi."

Ranskalainen filosofi Michel Foucault on puhunut valtiorasismista: Yhteiskunnan eliitti määrittelee osan kansasta itseään
alemmaksi. Se pyrkii oman valtansa ikuistamiseen käyttämällä apuna vahvempien voittoa julistavaa ideologiaa ja
valtiollisia instituutioita.

(- -)

Ennen liki kaikki oli huonommin.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Lastensuojelun satuttama

ViestiKirjoittaja Mirri » 28.10.2013 22:36

Hilppa kirjoitti:Poikkeuksellisesti kopioin poikkeuksellisen pitkän artikkelin Helsingin Sanomien Sunnuntailiitteestä. Artikkeli kertoo kasvatuslaitoksissa kaltoinkohdellun Tapani Räisän tarinan. Mielestäni se on lukemisen arvoinen jokaiselle ihmiselle Suomessa.

Hyvä, että kopioit; pääsevät lukemaan nekin, joilla ei ole lukuoikeutta Hesarin artikkeleihin. Minua tämän ketjun aihe artikkeleineen kiinnostaa kovastikin, mutta toistaiseksi en ole rohjennut lukea sitä. Onpahan sitten täällä tallessa, kun uskallan ruveta lukemaan.

Tämän siteeraan erikseen, koska sekin kolahti:
Huonoja kokemuksia sijaishuollosta?
Oletko kokenut tai nähnyt kaltoinkohtelua sijaishuollossa vuosina 1937–1983? Sosiaali- ja terveysministeriö aloittaa selvityksen asiasta. Voit ilmoittautua haastateltavaksi osastosihteeri Anne Vuorelle, p. 02951 63413, sähköposti anne.vuori@stm.fi.

Minulla ei ole huonoja kokemuksia sijaishuollosta; sen sijaan ns. kesälapsitoiminnasta on. Se ei ole sijaishuoltoa, mutta lapsen kannalta on yksi ja sama missä ja minkä nimikkeen alla häntä kohdellaan kaltoin...
Toivottavasti ihmiset vastaavat tuohon kyselyyn ja kertovat omia ja/tai läheistensä kokemuksia. Aihe on mielestäni erittäin tärkeä tutkittavaksi.
Olen ollut sijoitettuna sijaisperheeseen kolme vuotta 50-luvun lopusta 60-luvun alkuvuosiin, ja kokemukseni siltä ajalta ovat hyviä - ainakin oman muistini mukaan.

21.48. Jatkan vielä vähän... Koska tutkimus ulottuu aina 80-luvulle asti, voin hyvin kertoa, että tyttäreni asui sijaisperheessä (ns. perhekodissa) runsaan vuoden alkaen vuodesta 1988. Myös siitä sijaisperheestä minulla on pelkästään hyviä kokemuksia; toinen toistaan parempia. Käsittääkseni niin oli tyttärellänikin.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Lastensuojelun satuttama

ViestiKirjoittaja Hilppa » 28.10.2013 23:09

Olihan siinä vähän tointa kopioida mobiililla. Ja jäi yksi kuvatekstikin ylimääräinen kellumaan, sekä kursivoidut kursivoimatta ja lihavoidut sanat lihavoimatta.

Mutta menneiden aikojen asiat ovat askarruttaneet mieltäni. Ruotsalaisia kasvatuslaitosolosuhteita (Työkoti, 1951) kuvataan myös Klaus Härön elokuvassa Uusi ihminen. Järkyttävää katsottavaa sekin.

Minna Uimonen
Kamppailuja kasvatuslaitosten saaristossa
http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?page_id=61

Klaus Härö: Uusi ihminen (Den nya människan). Filmlance, 2007.
Hilppa
 

Re: Lastensuojelun satuttama

ViestiKirjoittaja Hilppa » 28.10.2013 23:28

Psykopatologia kirjoitti:(- -)
"Suurin syy oli silti köyhyys", Puuronen sanoo. "Kyse oli rotuhygieniasta: estettiin tietyiltä ihmisryhmiltä normaali elämä.
Pyrittiin eristämään ne lapset, jotka oli määritelty yhteiskunnan heikoimmaksi ainekseksi."

Ranskalainen filosofi Michel Foucault on puhunut valtiorasismista: Yhteiskunnan eliitti määrittelee osan kansasta itseään
alemmaksi. Se pyrkii oman valtansa ikuistamiseen käyttämällä apuna vahvempien voittoa julistavaa ideologiaa ja
valtiollisia instituutioita.

(- -)

Ennen liki kaikki oli huonommin.

Tuo mainitsemani Klaus Härön elokuva Uusi ihminen liittyy aiheeseen rotuhygienia, jota Ruotsissa harjoitettiin ilmeisesti melko ahkerasti 1950-luvulla.

Jotenkin tutun oloista on mielestäni myös HS-kirjoituksen kuvaus opettajien toiminnasta:

...Sosiaalilautakunta on kuitenkin katsonut tarpeelliseksi puuttua radikaalilla tavalla pojan asioihin kuultuaan tämän jääneen jonkin verran viivyttelemään koulumatkoillaan ja tunteneen vastenmielisyyttä koulua kohtaan. Syyksi poika oli selittänyt, että opettaja rankaisee häntä kaikesta, mitä luokassa tapahtuu tutkimatta asioita tarkemmin ja uhkailee häntä luokalle jäämisellä. Se oli totta: opettaja oli itse myöntänyt, että pelottelemalla hän yritti saada pojasta ahkeramman...

Opettajien omintakeiset kasvatusmenetelmät eivät ilmeisesti olleet mitenkään poikkeuksellisia aikana ennen paljon parjattua peruskoulua. Tuolloin kansakoulunopettajat olivat "opettajakorkeakoulun" eli Seminaarin kasvatteja, joille peruskoulutukseksi (ns. Opettajaseminaarin pääsyvaatimuksena) riitti keskikoulututkinto.
Hilppa
 

Re: Lastensuojelun satuttama

ViestiKirjoittaja Mirri » 29.10.2013 00:44

Jokin aika sitten telkkarissa nähtiin (muistaakseni) Dokumenttiprojektin dokumenttifilmi 60-luvun suomalaisista poikakodeista muutaman 'poikakotikasvatin' kertomana. Se oli karua kertomaa menneiden vuosikymmenten 'koulukodeista' ja 'kasvatuslaitoksista'.
En valitettavasti enää muista kyseisen filmin nimeä, enkä tiedä onko se vielä katsottavissa jossakin.
********
Kaivelin vähän ja löysin, joten tässä se on; Dokumenttiprojektin esittämä Varastettu lapsuus:
http://www.dailymotion.com/video/xzgimz ... shortfilms

Varastettu lapsuus sopii järkyttävän hyvin otsikkoon Lastensuojelun satuttama...
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 17 vierailijaa

cron