Vanhempien kuolemako helpotus?

Vanhempien kuolemako helpotus?

ViestiKirjoittaja Mirri » 17.10.2013 20:24

Niin väittää Helsingin Sanomien kolumnisti Jarkko Tontti. Mielestäni juttu on lukemisen arvoinen ja käsittelee kaikkien ihmisten tavalla tai toisella kokemia kivuliaita asioita, joten siteeraan sen tänne kokonaan:
Kolumni
Oman vanhemman kuolema on myös helpotus
16.10.2013 9:13 26

Jarkko Tontti

Oli vuosi 2002. Seisoin kirkkaan valkoisessa huoneessa korkean sairaalasängyn edessä. Ohuet verhot erottivat toisistaan omissa sängyissään kuolevat ihmiset. Edessäni makasi mies, jota olin joskus rakastanut, koska lapsen on pakko rakastaa vanhempiaan. Lapset eivät ole tyhmiä. Pienikin lapsi kyllä ymmärtää tilanteensa. Sen, että hänen elämänsä on täysin sen varassa, mitä hänen vanhempansa tekevät tai jättävät tekemättä.

Se sidos ei koskaan katkea.

Isäni ei ollut aina miellyttävä ihminen. Valehtelisin, jos sanoisin, että tunsin pelkkää surua, kun hän kuoli. Päinvastoin. Myös helpotus oli valtava.

Vihdoinkin, ajattelin.

Väitän, että niin ajattelee jokainen ihminen, kun hänen vanhempansa kuolee.

Sitten tulee syyllisyys. Se hyökyy päälle samalla tavalla kuin silloin, kun lapsi tuntee syyllisyyttä tehtyään jotain väärää. Äiti ja isä ovat vihaisia, koska toivoin, ettei tuota pikkuveljeä olisi koskaan tähän perheeseen tullut. Lapsi ei tee ajatusten ja tekojen välillä eroa, eikä loppupeleissä aikuinenkaan.

Se syyllisyys on ihan oikein. Vanhemmilleen – myös niille vajavaisille – on syytä olla kiitollinen. Syyt ihminen ymmärtää yleensä silloin, kun on omia lapsia kasvatettavana. Lapsen vanhempana oleminen on vaikeinta mitä on.

Katson valokuvaa isästäni viidenkymmenen vuoden takaa. Hän näyttää kovasti minulta. Samanlaiset silmälasitkin ovat taas muodissa. Muistan, kuinka istuin hänen kainalossaan ja katsoin pyöreäkulmaisesta mustavalkotelevisiosta suomalaisten pitkänmatkanjuoksijoiden menestymistä olympialaisissa. Muistan piipputupakan hajun ja käsivarren lempeän puristuksen. Mutta muutakin muistan. Siihen aikaan ruumiillinen kuritus oli itsestään selvää.

Kaikessa mitä ihmiset tekevät on kyse siitä, mitä heille on lapsena tapahtunut, hyvässä ja pahassa. Jokaisella meistä on haava, koska jokaisen vanhemmat ovat vajavaisia ja hauraita, kuten me kaikki olemme. He tekivät oikein ja he tekivät väärin, aivan kuten sinäkin teet ja tulet tekemään.

Turhinta elämässä on jäädä hellimään sitä haavaa. Kaikki ihmiset ovat samassa tilanteessa. Pää täynnä muistoja tavalla tai toisella epätäydellisistä vanhemmista ja epävarmoja ajatuksia epätäydellisestä minästä.

Jaloissamme pyörii mahdollisuus. Ne pienet. Ihmisen taimet, jotka huomaavat kaiken, mitä sinä teet. Älä oirehdi kokemaasi heihin, ihmiskunnan vuosituhantiset virheet eivät ole heidän vikansa.

Kirjoittaja on kirjailija ja lakimies

http://www.hs.fi/elama/Oman+vanhemman+k ... 1886796827
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Vanhempien kuolemako helpotus?

ViestiKirjoittaja Maaria » 17.10.2013 20:53

Jos ihmisen on määrä vanhetessaan vain mennä seniillimmäksi ja heikkenevän yhä sairaammaksi
tottakai kuolema on helpotus, myös.

Oman vanhemman kuolema oli niin raju tunnemyrsky minulla,
että jos olisin ollut yksin siinä, olisin menehtynyt.

Isäni alkoholismi söivät hänen aivonsa, ruumiinsa ja silti hän
sitkutteli pitkään ja viimein kun hän sitten kuoli,
se oli raju shokki.

Tunnustan kuitenkin, että lopulta, se oli myös helpotus.
Isä päästi ikäänkuin otteensa minusta ja olin vapaa.
Enää ei tarvinnut kantaa huolta toisenkin suruista.
Maaria
 

Re: Vanhempien kuolemako helpotus?

ViestiKirjoittaja Mirri » 17.10.2013 21:16

Niinpä...

Minäkin arvelen, että vaikka vanhemman kuolema voi hyvin tuntua helpotukselta, se voi olla myös raju tunnemyrsky. Ehkä sitä rajumpi mitä ristiriitaisempi suhde vanhempaan on ollut. Mutta jos helpotuksen tunne tulee mylläkän lopputuloksena, hyvä niin. Mielestäni helpotus on tärkeä asia kohdattavaksi ja hyväksyttäväksi - ja vieläpä niin, että sen voi ottaa vastaan ilman syyllisyydentunteita.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Vanhempien kuolemako helpotus?

ViestiKirjoittaja Kahvi » 18.10.2013 12:27

Kyllä minusta vanhempien kuolema voi joissain tapauksissa olla isokin helpotus - nimittäin kun jotkut vanhemmat voivat olla aikamoisia kusipäitä.

Teemana tässä taitaa olla siis se, että ikäänkuin kuoleman myötä vapautuu tavalla tai toisella vanhempansa "ikeestä". Toinen teemahan tässä olisi se, että tuntee helpotusta kun kuolema "vapauttaa" vanhemman pitkästä ja vaikesta sairaudesta.
Kahvi
 

Re: Vanhempien kuolemako helpotus?

ViestiKirjoittaja Kahvi » 18.10.2013 12:40

Toi syyllisyys varmaan enimmäkseen kumpuaa siitä, että helpotuksen tunteminen (varsinkin) oman vanhempansa kuolemasta on nou-nou kulttuurissamme. Kuolemaa kun pitäisi surra ym.
Kahvi
 

Re: Vanhempien kuolemako helpotus?

ViestiKirjoittaja Helmenkalastaja » 18.10.2013 12:46

Minulle äitini kuolema oli helpotus. Hän vietti viimeiset kaksi vuottaan ensin sairaalassa ja sitten dementiaosastolla. Oli raskasta seurata hänen toimintakykynsä dramaattista katoamista. Lopulta hän ei enää kyennyt puhumaan lainkaan ja jäsenetkin oli jäykistyneet koukkuun. Kyllä minä rehellisesti sanottuna toivoin hänelle nopeasti tapahtuvaa loppua ja mielessäni sen hänelle (hänen mielelleen) sanoinkin. Ei se ollut enää elämää. Äitini oli puhelias ja eläväinen ihminen. Hänen kuolinsyykseen lääkäri sitten "arvasi" sydänkohtauksen. No, ainakin sydän lopulta lakkasi lyömästä.

Isän kuolemaa (äitiä aiemmin) en voi kutsua helpotukseksi kuin vain siinä mielessä, että kun hän kerran massiivisen aivoverenvuodon sai eikä mitään mahdollisuutta toipumiseen ollut, oli helpotus, että hänen ruumiinsa antoi lopullisesti periksi niinkin pian, kolmessa päivässä. Isä oli kuollessaan 73-vuotias, äiti jo 85-vuotias.

Kummankaan vanhempani kuolema ei todellakaan ollut minulle mikään riemun aihe kuitenkaan.
Helmenkalastaja
 

Re: Vanhempien kuolemako helpotus?

ViestiKirjoittaja Hilppa » 18.10.2013 18:52

Riemun aihe ei ollut kummankaan kuolema. Äitini kuolema ei ollut helpotus minulle, vaikka se saattoi sitä hänelle olla. Mutta toisen puolesta en voi tietää. Dementoitumisen alkuvaiheessa masennus oli niin vaikea, että hän sanoi toivovansa kuolemaa. Kuitenkin myöhemmin sairaalassa niitä ilonpilkahduksiakin oli, vaikka elämä ei ollut samanlaista kuin meillä muilla terveillä. Isäni kuolema oli minulle helpotus. Hän nautti kiusaamisestani etenkin viimeisinä elinvuosinaan, koska jonkinlainen sekoaminen hänessä tapahtui ja olin hänelle kiusaamisen kohteena jonkinlainen ajanviete hänen yksinäisyydessään.
Hilppa
 

Re: Vanhempien kuolemako helpotus?

ViestiKirjoittaja Rane » 19.10.2013 08:51

Oli hyvä lukea tästä aiheesta. Minulla oli ystävä, joka kertoi tulleensa onnellisemmaksi kuin koskaan aikaisemmin elämässään, kun hänen isänsä kuoli. Sen jälkeen aloin suhtautua häneen varauksellisesti. Ajattelin näet, että ehkä hän ilahtuisi siitä, jos minäkin kuolisin. Mutta se on jo toinen tarina.
Rane
 

Re: Vanhempien kuolemako helpotus?

ViestiKirjoittaja Helmenkalastaja » 19.10.2013 10:12

trisse kirjoitti:No, "riemun aihe" olikin ironisesti sanottu. Tarkoitin että mikä tahansa positiivinen tunne asiaan liittyen tuntuu kohtuuttomalta itsestä.

Totta. Koska en pitänyt mahdottomana, että joku vanhempiensa kuolemasta ihan jopa riemuakin tuntisi - jopa oikeutetusti -, halusin tuoda esiin sen, että minä koin vain helpotusta ja vain äidin kuolemasta hänen tilanteensa vuoksi. Kyllä se helpotuskin minussa syyllisyyden tunteita aiheutti ja aiheuttaa joskus vieläkin.
Helmenkalastaja
 

Re: Vanhempien kuolemako helpotus?

ViestiKirjoittaja Rane » 19.10.2013 10:45

Minulla oli toinenkin tuttava, joka ei itkenyt yhtään isänsä kuolemaa. Ajattelin silloin, että onpa siinä kylmäverinen ihminen, liekö jonkinlainen psykopaatti. Hyvä tietää, että on ihan normaalia olla liiemmin surematta omien vanhempien poismenoa.
Rane
 

Re: Vanhempien kuolemako helpotus?

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 19.10.2013 10:49

Tervetuloa, Rane!
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Vanhempien kuolemako helpotus?

ViestiKirjoittaja Mirri » 19.10.2013 12:51

Rane kirjoitti:Minulla oli toinenkin tuttava, joka ei itkenyt yhtään isänsä kuolemaa. Ajattelin silloin, että onpa siinä kylmäverinen ihminen, liekö jonkinlainen psykopaatti. Hyvä tietää, että on ihan normaalia olla liiemmin surematta omien vanhempien poismenoa.

Luulen, että mitä ristiriitaisempi suhde omiin vanhempiin on ollut sitä ristiriitaisempaa ja 'epänormaalimpaa' heidän kuolemansa aiheuttama surukin on.

En usko, etteikö vanhempiensa kuolemansa helpotukseksi ja vapautukseksi kokeva ihminen surisi; hänen surunsa on vain toisenlaista - se voi olla jopa hyvin traumatisoivaa, jos ei ihminen ole milloinkaan elämänsä varrella saanut hoitoa lapsuutensa traumoihin, eikä vanhempien kuollessakaan saa itselleen mistään apua ristiriitojen käsittelemiseksi.

Se, että vanhemman kuolema voidaan kokea vapauttavana helpotuksena, on yhdenlainen tabu. Kuten osuvasti sanoit; tulee helposti 'kylmäverisyys' mieleen, jos joku 'tunnustaisi' toivovansa vanhempansa kuolemaa päästäkseen vihdoin irti hankalasta ja vaativasta ihmissuhteesta, joka on tehnyt elämässä vahinkoa ja imenyt voimia.
On kuitenkin niin, että vanhemmat ovat vastuussa siitä kuinka kiintyneitä heidän lapsensa ovat heihin. Lapset eivät ole siitä asiasta vastuussa; mielestäni eivät välttämättä missään elämänsä vaiheessa. Joten jos aikuinen lapsi huokaisee helpotuksesta ja kokee päässeensä vapaaksi ('riemuitsee') vanhempansa kuoleman jälkeen, syy ei ole hänessä.
Sitä paitsi hänen surunsa voi jäädä 'suremattomaksi suruksi', pahimmillaan hän ei edes tajua surevansa syvästi inhoamansa ihmisen kuolemaa; surematon suru on traumatisoivaa.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Vanhempien kuolemako helpotus?

ViestiKirjoittaja Hilppa » 19.10.2013 19:39

Mirri kirjoitti:
Rane kirjoitti:Minulla oli toinenkin tuttava, joka ei itkenyt yhtään isänsä kuolemaa. Ajattelin silloin, että onpa siinä kylmäverinen ihminen, liekö jonkinlainen psykopaatti. Hyvä tietää, että on ihan normaalia olla liiemmin surematta omien vanhempien poismenoa.

Luulen, että mitä ristiriitaisempi suhde omiin vanhempiin on ollut sitä ristiriitaisempaa ja 'epänormaalimpaa' heidän kuolemansa aiheuttama surukin on.

En usko, etteikö vanhempiensa kuolemansa helpotukseksi ja vapautukseksi kokeva ihminen surisi; hänen surunsa on vain toisenlaista - se voi olla jopa hyvin traumatisoivaa, jos ei ihminen ole milloinkaan elämänsä varrella saanut hoitoa lapsuutensa traumoihin, eikä vanhempien kuollessakaan saa itselleen mistään apua ristiriitojen käsittelemiseksi.

Se, että vanhemman kuolema voidaan kokea vapauttavana helpotuksena, on yhdenlainen tabu. Kuten osuvasti sanoit; tulee helposti 'kylmäverisyys' mieleen, jos joku 'tunnustaisi' toivovansa vanhempansa kuolemaa päästäkseen vihdoin irti hankalasta ja vaativasta ihmissuhteesta, joka on tehnyt elämässä vahinkoa ja imenyt voimia.
On kuitenkin niin, että vanhemmat ovat vastuussa siitä kuinka kiintyneitä heidän lapsensa ovat heihin. Lapset eivät ole siitä asiasta vastuussa; mielestäni eivät välttämättä missään elämänsä vaiheessa. Joten jos aikuinen lapsi huokaisee helpotuksesta ja kokee päässeensä vapaaksi ('riemuitsee') vanhempansa kuoleman jälkeen, syy ei ole hänessä.
Sitä paitsi hänen surunsa voi jäädä 'suremattomaksi suruksi', pahimmillaan hän ei edes tajua surevansa syvästi inhoamansa ihmisen kuolemaa; surematon suru on traumatisoivaa.

Voihan lapsi surra vanhempansa kuoltua sitäkin, mistä on elämässään jäänyt paitsi eli mukavasta vanhemmasta, jos suhde vanhempaan on jäänyt vajaaksi. Ei kaikki suru ole aina sitä, miltä se näyttää.
Hilppa
 

Re: Vanhempien kuolemako helpotus?

ViestiKirjoittaja untuva » 19.10.2013 20:57

PP toivoo, että minä kuolisin, jotta pääsisi musta eroon.
untuva
 

Re: Vanhempien kuolemako helpotus?

ViestiKirjoittaja Hilppa » 19.10.2013 21:46

untuva kirjoitti:PP toivoo, että minä kuolisin, jotta pääsisi musta eroon.

Ei kukaan sellaista toivo.
Hilppa
 

Re: Vanhempien kuolemako helpotus?

ViestiKirjoittaja untuva » 19.10.2013 22:03

Nyt kun on tullut se lakikin, että ei saa suunnitella toisen tappoa.
untuva
 

Re: Vanhempien kuolemako helpotus?

ViestiKirjoittaja Mirri » 19.10.2013 22:27

Hilppa kirjoitti:Voihan lapsi surra vanhempansa kuoltua sitäkin, mistä on elämässään jäänyt paitsi eli mukavasta vanhemmasta, jos suhde vanhempaan on jäänyt vajaaksi. Ei kaikki suru ole aina sitä, miltä se näyttää.

Noin minäkin ajattelen.
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa