Psykopatologia.munfoorumi.com

Miksi on niin vaikeaa keskustella mistään syvällisestä äidin kanssa.
Hän on aina vähän tuiterissa, eli juonut muutaman kaljan, ennenkuin
hän vähän lähestyy minua.

Yleensä, kun menen äidin luona käymään he tarjoavat alkoholia
ja ottavat sitä itsekin joskus reippaanpuoleisesti.
Välillä näen siskojanikin ja yleensä he haluavat juoda jotain, kun
ovat seurassani (oonko niin kauhean tylsä?)

Jos joskus harvoin sisko soittaa hän on humalassa.

Takanapäin puhutaan pahaa. Usein minulla on jäätävä tunne, kun
olen äidin kanssa, aivan ontto. Tekee mieli raivota. Tekee mieli yrittää kontaktia.

Minulla menee päiviä, ennekuin toivun perheenjäsenteni tapaamisesta.
Joskus mietin alakuloa, joka jää vaivaamaan kohtaamisten jälkeen.

Kuinka teillä?

Ongelma on sinussa. Et uskalla. Itsensä ja toisten kyseenalaistamisesta on usein hyötyä.

Varmasti syy on myös minussa. (Luultavimmin vähän jokaisessa)

Esimerkiksi halaaminen on meidän välillä ollut vierasta
ja siksi nykyään aina kun lähden pois äidin luota halaan häntä.
Asia on kummastuttanut äitiäni, mutta viimeksi hän itse teki aloitteen
halaamisesta.

Suhteita perheessämme voisi kuvailla etäisiksi, lähes kylmiksi.

Meillä ei myöskään ollut tapana halailla. Äitini koki halaamiskulttuurin teatraaliseksi ja niin sanotusti imin tuon tunteiden tasolla äidinmaidossa. Ei meillä silti ollut mitenkään etäiset tai kylmät välit perheessämme. Meillä puhuttiin paljon. Paitsi isäni kanssa, joka oli poikkeuksellisen sulkeutunut, mutta ilmeisesti halaajatyyppi.

Aikuisena omassa perheessäni olemme sekä paljon puhuvia että halaajatyyppejä molemmat. Niin se maailma muuttuu.

Suuttumuksen käsittelystä voisi olla hyötyä kohdallasi.