Psykopatologia.munfoorumi.com

Jos joku maallikko ei tykkää esimerkiksi jostain musiikista, hän saattaa todeta sen olevan
"liian taiteellista minun makuuni", joka voi tarkoittaa, että kaikenlaista paskaa sitä esitetään.
Muut voivat säälien katsoa moista moukkaa, sillä eihän vika ole musiikissa vaan moukan
kaalissa!

Mutta jos ko. musiikin asiantuntija onkin samaa mieltä ja moukka onkin siis "oikeassa"
ja säälijät "väärässä".

Mistä sen tietää, kuka sen päättää?

"Beauty is in the eye of the beholder."

Psykopatologia kirjoitti:- -
Mistä sen tietää, kuka sen päättää?

Ei mistään eikä enää kukaan, kun Mätämunan muistikirjan kirjoittajakin on vainaa.

Kun kokemus ja "hyvyys" ovat aina subjektiivisia,
mitä virkaa arvostelijalla sitten on?

Hän kuvaa oman näkemyksensä "hyvyydestä". Tosin myös höystettynä tiedolla. Ei kukaan lukisi minun kirjoittamiani arvosteluja.

Ne, kenelle "valta" on annettu, "päättävät" paljosta. Hierarkisessa järjestelmässä, usein järjestelmän huipulla olevat "päättävät" tai sitten esimerkiksi enemmistö joissain tapauksissa. Länsimaisessa yhteiskunnassa valtaa voi saavuttaa jonkin alan asiantuntijuudella tai vaikkapa vakuuttavan hyvillä esiintymistaidoilla. Power over truth (olisiko Nietzschen kynästä?), mutta kuka tosiaan tietää, mikä se totuus sitten on? Ehkäpä valtajärjestelmien ulkopuolella on eniten sen (jonkinlaisen totuuden) suuntaista, siinä ymmärryksessä, ettei lopullista totuutta ole.

Esimerkissäsi on vahvaa samankaltaisuutta satuun "Keisarin uudet vaatteet", mutta erotuksena siihen, me emme voi tietää, onko musiikki huijausmielessä tekaistua "olematonta" kuten konkreettisesti sadussa keisarin vaatteet ovat. Esimerkkisi "muut" olisivat tällöin (keskivaiheilla järjestelmää sijaitseva) hierarkista järjestelmää ylläpitävä, ylempiään kumartava hierarkinen taso, joille ei niinkään ole merkitystä sillä, onko musiikki hyvää vai huonoa tai ovatko vaatteet olemassa vai eivät, koska päätös "annetaan" heille yläpuolelta. Heidän tehtävänsä on pitää järjestelmä kasassa, ja se saavat tarvitsemansa arvostuksen siitä. Heidän omat mielipiteensä "syövät" ulkoapäin tulevaa arvostusta, joka on heille elintärkeää, ja näin ollen ne pitää tukahduttaa. Hierarkisen järjestelmän alimmalla tasolla olevat esimerkkisi "maallikko" tai sadun "lapsi" eivät nauti ylempien tasojen arvostusta, joten he ovat "vapaita" laukomaan (oman) totuudellisen mielipiteensä. Tosin on myös mahdollista, että esimerkkisi "maallikon" näkemys musiikista "liian taiteellisena" kumpuaa jonkinlaisesta katkeruudesta (arvostuksen puutteesta/tarpeesta) tai sitten puhtaasti makueroista, kuten myös on mahdollista "ko. musiikin asiantuntijan" tapauksessa ja musiikki on "oikeasti" hyvää ja rakkaudella sävellettyä.

Ns "taiteen tuntijat" ovat varmaan tulleet vuosikymmenten saatossa varovaisiksi tuomitsemaan mitään "ei-taiteeksi". Aikoinaanhan esim Uuno Turhapuro -elokuvat saivat noilta sapiskaa oikein kunnolla, mutta kun ne menivät kansaan kuin häkä, niin joutuivat huomaamaan olevansa väärässä. Ehkä nykyään tyydytään toteamaan että makuja on monia.

Oli henkilö, joka ei kaihtanut ilmaisemasta, milloin hän oli sitä mieltä, että kyseessä ei ole oikea taide. Tämä edesmennyt musiikkiarvostelija oli kuuluisa kirpeästä ilmaisustaan, joka saattoi katkaista lupaavan nuoren muusikon uran. Hän meni siis liiallisuuksiin. Nykyisin kukaan ei enää uskalla sanoa mitään. Kielellisesti ilmaisussa tyydytään puisevaan yhdentekevään hymistelyyn kansan klikkaillessa tykkää-nappuloita milloin minkäkin yhdentekevyyden hyväksi.

Ei sävellys, runous, kuvataide eikä proosa synny pelkästä rakkaudesta tekemiseen vaan vaatii ilmaisuvoiman, mihin vaaditaan lisäksi myös taito ja lahjakkuus sekä usein myös koulutus. Keskinkertaisuus ei ole yhtään mitään. Jokainen voi tehdä nykyisin "ite"taidetta. Harrasteena omaksi ilokseen.

Olin vuosia sitten Unicefin järjestämässä lasten hyväksi pidetyssä konsertissa, jossa esiintyi maamme blueskuninkaaksi tituleerattu laulaja. Musiikki ei laulajan keskinkertaisten taitojen, mukakivan tekotaiteellisuuden ja maneerien kyllästämän esityksen vuoksi kyennyt puhuttelemaan minua lainkaan, vaikka yleisö aplodeerasi tärykalvoni lähes hajalle ja positiivisuuden kyllästämänä hymähdellen imarteli esityksen taivaisiin. Tuolloin ajattelin, että en pidä tuosta musiikista, koska "se oli liian taiteellista minulle".

Yritin lukea Dostojevskin idiootin kokonaan ja en onnistunut siinä,
siksikoska luultavasti, joko olen itse idiootti, tai en vain tykännyt
ilmaisutyylistä, joka oli pitkäveteistä ja tylsää sen vuoksi.Woody Allenin
elokuvia en yleensä siedä, koska nekin ovat tylsiä.
Se taas voi johtua, etten yksinkertaisesti pysy kärryillä.

(huom korjasin Tolstoin Dostojevskiksi)