Pedofilia haluttiin laillistaa

Pedofilia haluttiin laillistaa

ViestiKirjoittaja Riidankylväjä » 07.09.2013 19:15

Kuva

"Tiedäthän, että lapsen seksuaalisuus on fantastinen asia. On pakko olla suora ja rehellinen. Todella nuorten lasten kanssa se on erilaista kuin 4–6-vuotiaiden. Kun pikkuinen viisivuotias tyttö alkaa riisuutua, se on upeaa, koska se on peliä. Se on uskomattoman eroottista peliä."

Vuonna 1975 julkaistussa kirjassaan Le Grand Bazar eli Suuri basaari vihreän liikkeen veteraanipoliitikko Daniel Cohn-Bendit kuvaili kokemuksiaan radikaalissa päiväkodissa, jossa hän toimi lastenhoitajana. Cohn-Benditin mukaan pienet lapset pyrkivät avaamaan hänen sepalustaan ja lähestyivät häntä monin tavoin seksuaalisesti. Silloin tällöin hän päätti vastata hyväilyihin.

Kun Cohn-Benditin kirja ilmestyi, se ei herättänyt suurta huomiota. Cohn-Benditin ura jatkui hyvässä myötätuulessa. Hän kuului 1980-luvun alussa Saksan vihreän liikkeen perustajiin. Vuodesta 1994 alkaen Cohn-Bendit on istunut Euroopan parlamentissa. Nykyään hän johtaa perustamaansa Ranskan vihreää puoluetta, josta on tullut maassa merkittävä poliittinen voima.

Poliitikkona Cohn-Bendit on tukenut vahvasti seksuaalivähemmistöjä. Niihin hän on lukenut myös pedofiilit, joilla olikin pitkään hämmästyttävän vahva asema Saksan vihreässä liikkeessä.

Vielä 1980-luvun puolivälissä vihreässä puolueessa toimi avoimesti ryhmä nimeltä BAG SchwuP, joka sanoi edustavansa "homoja, pederasteja ja transseksuaaleja". Schwuppiet, kuten heitä puolueessa kutsuttiin, pyrkivät poistamaan Saksan rikoslaista pykälän, joka kielsi seksin lasten ja aikuisten välillä.

Vähitellen pedofiilien toiminta alkoi herättää kiusallista huomiota. He saivat vastaansa varsinkin naisryhmät, joiden mielestä seksivallankumous oli lähinnä vapauttanut miehet sikailemaan vapaasti. Homotkaan eivät halunneet enää olla samassa porukassa lapsiseksin kannattajien kanssa.

Vuonna 1987 puolue teki pesäeron pedofiileihin. Radikaali menneisyys lakaistiin maton alle.

Tänä vuonna menneisyys on palannut kiusaamaan vihreitä. Keväällä Cohn-Benditille myönnettiin arvostettu Theodor Heuss -palkinto tunnustukseksi työstä eurooppalaisen demokratian puolesta. Palkinnon jakajaksi aiottu Saksan perustuslakituomioistuimen tuomari kuitenkin kieltäytyi tehtävästä Cohn-Benditin lapsiseksikirjoituksiin vedoten.

Skandaali levisi nopeasti veteraanipoliitikosta Saksan vihreään puolueeseen . Viime kuukaudet saksalaislehdet ovat kilpaa kaivelleet puolueen alkuvuosien julkaisuja ja kannanottoja, joista onkin löytynyt yhtä ja toista kiusallista.

Vihreille poliitikoille kohu on ollut erityisen nolo siksi, että puolue on tottunut saarnaamaan moraalia muille. Kun katolista kirkkoa syytettiin lasten ahdistelusta, vihreät olivat ensimmäisinä vaatimassa päitä vadille.

Hädissään Saksan vihreät ovat nyt taipuneet siihen, että puolueen alkuvuosien pedofiliakytköksiä selvittämään perustetaan riippumaton tutkintaryhmä. Tuloksia odotetaan vihreissä kädet täristen. Ne saattavat kuitenkin tarjota kiinnostavaa luettavaa, sillä Daniel Cohn-Benditin nuoruudessa elettiin ihan toisessa maailmassa kuin nykyään.

Tervetuloa 1970-luvun Suomeen!

Televisiostudioon on kutsuttu joukko lapsia. Pojilla on hiukset korvilla ja avainnaru kaulassa, eletäänhän vuotta 1970. Lapset ovat kovin vakavan näköisiä, eikä ihme. Nyt puhutaan tärkeästä aiheesta. Ohjelman nimi on Mistä lapset tulevat?.

Studion seinällä on suuri valokuva, jossa on pieni tyttö ja pieni poika. Molemmat ovat totta kai alastomia.

Seksihän on luonnollista. Ja se on iloinen asia. Sellaista sanomaa Mistä lapset tulevat? jakaa. Kuten lukuisat muutkin samanlaiset ohjelmat, kuten Toiko meidät haikara? (1965), Esileikistä hedelmöittymiseen (1971) ja Riisuttu, verhoton, karvaton, paljas (1972) ja Miten jouduit äidin vatsaan? (1972).

Vähän nämä asiat kuitenkin nolottavat. Kun toimittaja Marikki Liila kertoo ohjelman esimerkkiparin Timon ja Sinikan kehityksestä, hän kakistelee sanoja vaivautuneena. Onneksi lähetys on mustavalkoinen, joten punastelu ei niin erotu.

"Molempien mielestä on kiva tutkia pimppiä ja kikkeliä", Liila sanoo katse hieman harhaillen.

Juontajapari Jussi Helminen ei hänkään näytä kovin rennolta.

"Timon kikkeli nimittäin aina silloin tällöin jäykistyy ja kasvaa, ikään kuin nousee seisomaan. Koska liman tulo siitä jäykistyneestä kikkelistä saattaa tuntua Timosta aika kivalta, niin Timo saattaa joskus hieroa sitä kikkeliä ja siitä tulee taas limaa, ja Timosta tuntuu taas kivalta."

Välillä kuva siirtyy lapsiin, joilta kysellään, mitä heille on koulussa kerrottu lasten tekemisestä. Ujon näköinen poika huomauttaa, että hän menee kouluun vasta syksyllä. Sitten hän jatkaa kengänpohjansa kuvioiden tutkimista. Sen sijaan vähän vanhempi poika tietää asioista enemmän ja on katsellut aiheesta jo kuvakirjaakin.

Sillä välin Timo ja Sinikka ovat kasvaneet tarpeeksi vanhoiksi yhdyntään.

"Jos Timo tällöin laittaa kikkelinsä Sinikan pimppiin sisälle, niin sanotaan, että he ovat yhdynnässä. Yhdynnästäkin on useita erilaisia nimiä. Esimerkiksi nussiminen, paneminen, naiminen ja makaaminen kaikki tarkoittavat samaa", Liila kertoo.

Lapset eivät paljon sano. Ei edes se vähän vanhempi poika, josta myöhemmin tuli kirjailija Markus Nummi. Eikä varsinkaan se arka kuusivuotias, jonka toimittajaäiti on lähettänyt keskusteluun ja joka on kirjoittanut tämän jutun.

Ei ihme, että Jussia ja Marikkia jännitti. Seksuaalivalistajilla oli aikamoinen urakka. Takana oli iäisyys pimeyttä ja tietämättömyyttä ja vain muutama vuosi modernia, tieteellistä maailmankatsomusta.

Uusi aika voidaan laskea alkaneeksi vaikkapa vuonna 1948. Silloin ilmestyi hyönteistieteilijä Alfred Kinseyn kuuluisan seksiraportin ensimmäinen osa.

Tulokset olivat hätkähdyttäviä. Kinsey osoitti, että monet sairaina pidetyt seksuaalisuuden muodot, kuten homoseksuaalisuus, olivatkin normaaleja ja melko yleisiä asioita.

Raportissa kuvailtiin myös lasten ja nuorten seksuaalikokemuksia. Kinseyn mukaan poikasikiöillä voitiin havaita erektioita ja vastasyntyneillä tyttövauvoilla emättimen kostumista. Ihminen oli seksuaalinen olento alusta lähtien.

Kinseyn työtä jatkoivat 1960-luvun lopulla William Masters ja Virginia Johnson, jotka seurasivat seksilaboratoriossaan lähietäisyydeltä 10 000:ta yhdyntää. He romuttivat joukon uskomuksia erityisesti naisten seksuaalisuudesta.

Näin seksistä tuli luonnollinen asia, johon kuului suhtautua asiallisesti ja nykyaikaisesti. Estot ja tabut olivat merkki vanhanaikaisista ennakkoluuloista. Sitä paitsi ne olivat suorastaan vaarallisia.

Älykköpiireissä tutkittiin innokkaasti omaperäistä psykoanalyytikkoa Wilhelm Reichia, jonka mukaan monet yhteiskunnan ongelmat, kuten väkivalta, sodat ja psyykkiset neuroosit, johtuivat siitä, että yhteiskunta oli tukahduttanut ihmisten seksuaalienergian. Reich oli Daniel Cohn-Benditin ja muiden 1960-luvun radikaalien esikuva.

Kirjassaan Children of the Future: On the Prevention of Sexual Pathology Reich opetti vanhemmille, miten lapsista kasvatetaan seksuaalisesti vapautuneita ihmisiä. Esimerkiksi viisivuotiaan David -pojan (selvästi Reichin oppeihin tutustuneet) vanhemmat olivat hakeutuneet terapeutin luo, koska poika ei osoittanut tarpeeksi kiinnostusta sukupuolielimiinsä eikä osannut kunnolla liikuttaa lantiotaan.

"Aikaisemmin isät tapasivat hakata tai nuhdella poikiaan sukuelimien kanssa leikkimisestä. Nyt Davidin isä oli epätoivoinen, koska seksuaalinen leikki ei ollut kehittynyt. Tässä asenteiden täyskäännöksessä näkyy 'seksuaalisen vallankumouksen' ydin. Asenteet ovat muuttuneet seksikielteisistä seksimyönteisiksi", Reich kirjoitti.

Perusteellisen terapian jälkeen pojan ongelmat helpottivat.

"Vanhempiensa mukaan David on kuusi kuukautta myöhemmin joka suhteen täydessä vedossa. Hänellä on genitaalinen rakkaussuhde pienen tytön kanssa, hänen palleansa ja lantionsa liikkuvat", Reich raportoi.

Ei Daniel Cohn-Benditiä ole vakavasti syytetty pedofiiliksi, hölmöksi lähinnä. Arvostelijoiden mukaan hän oli mukana luomassa ilmapiiriä, jota pedofiilit saattoivat käyttää hyväkseen.

Saksan radikaalien joukoissa moni muukin taisi silloin ajatella, että jokainen auktoriteettaja vastustava oli ilman muuta hyvä ihminen.

Ihan samanlaista henkeä ei Suomessa ollut, eivätkä pedofiilit koskaan saaneet meillä samanlaista asemaa kuin Saksassa. Eivät politiikassa eivätkä seksuaalivähemmistöjen toiminnassa.

1970- ja 1980-lukujen Seta-lehdistä viittauksia lapsiseksiin saa hakemalla hakea. Yleensä ne liittyvät vuonna 1978 perustetun kansainvälisen homojärjestön IGA:n kokouksiin, joissa pedofiilit yrittävät ajaa asiaansa.

Kun IGA 1980-luvun puolivälissä hyväksyi jäsenikseen kolme pedofiilijärjestöä, Suomen Seta irtisanoutui lehdessään lapsiseksistä: "Emme pyri mielivaltaiseen kontrolloimattomaan tilaan, eikä tasa-arvoisuus saa tarkoittaa totaalisen vapaata seksiä, eikä laillistettua mahdollisuutta nuorten henkilöiden seksuaaliseen tai ylipäänsä mihinkään hyväksikäyttöön."

Setalla oli hyvä syy julkiseen irtiottoonsa, sillä pedofiliaa on usein käytetty aseena juuri homoja vastaan. Kun homoseksuaalisuus poistettiin rikoslaista vuonna 1971, nuoria poikia päätettiin suojella säätämällä homosuhteille heterosuhteita korkeampi 18 vuoden suojaikäraja. Ikärajat yhtenäistettiin vasta vuonna 1999, mutta siihenkin uudistukseen homopelko löi leimansa.

Hallitus olisi laskenut seksin suojaikärajan 15 vuoteen, mutta pelko teinipoikia saalistavista homomiehistä käänsi kansanedustajien päät.

Pelkoa lietsoi muun muassa rikoskonstaapeli Maria Vuento, joka kirjoitti Helsingin Sanomien yleisönosastossa vuonna 1998: "Jos laki hyväksytään esitetyssä muodossa, ei murrosikäisten lasten vanhemmilla ole mitään laillista keinoa häätää aikuista homoseksuaalia pois lapsensa kimpusta, mikäli tällainen sattuisi lapseen silmänsä iskemään."

Ja edelleen: "Suojaikärajan laskemista on perusteltu sillä, että ikäraja on Ruotsissakin 15 vuotta. Puoliksi leikilläni totean, että sen kyllä Ruotsin homoseksuaalien lukumääristä huomaa."

Niin suojaikäraja pysyi Suomessa 16 vuodessa, kun se Ruotsissa on 15, Virossa 14 ja esimerkiksi Espanjassa 13 vuotta.

Samana vuonna, kun uusi laki astui voimaan, Suomessa sitten käytiinkin oikeutta tapauksesta, jossa aikuinen mies oli ahdistellut seksuaalisesti 15-vuotiasta. Uhri ei kuitenkaan ollut poika vaan tyttö, eikä ahdistelija ollut homoseksuaali vaan 59-vuotias Rkp:n kansanedustaja, joka oli soittanut teinitytölle kaksi puhelua ja ehdottanut autolla ajelua ja yhteistä hotellihuonetta.

Lasten seksuaalisuuteen ei suhtauduttu 1970-luvulla rennosti vain radikaalipiireissä. Sehän oli silloin suorastaan valtavirtaa.

Muistatteko vielä Brooke Shieldsin menestyselokuvan Pretty Baby? Elokuvassa 12-vuotias Shields näytteli lapsiprostituoitua, jonka neitsyys huutokaupattiin neworleansilaisessa bordellissa.

Entä tiesittekö, ettei vuonna 1978 valmistunut elokuva ollut Shieldsin ensimmäinen eroottinen esiintyminen?

Vuonna 1975 Shields poseerasi Playboy-lehdessä kuvasarjassa Sugar and Spice. Kuvaushetkellä Brooke Shields oli kymmenvuotias.

Suoraan edestä otetussa alastonkuvassa poseeraa tyttö, jolla on esimurrosikäisen tytön vartalo, mutta kasvoillaan aikuisen naisen vahva meikki. Nykysilmin katsottuna kuva on silkkaa lapsipornoa.

Tuollaista kuvaa ei mitenkään voitaisi julkaista tänään.

Samaa mieltä oli myös brittipoliisi Scotland Yard, jonka vaatimuksesta alastonkuvasta tehty taidevalokuva poistettiin vuonna 2009 lontoolaisen taidemuseon Tate Modernin näyttelystä.

1970-luvun lopulla valkokankailla nähtiin muitakin lolitahahmoja. Esimerkiksi 12-vuotiaan Jodie Fosterin lapsiprostituoidun rooli Martin Scorsesen Taksikuskissa tai Nastassja Kinskin varhaiset alastonkohtaukset näyttävät nykysilmin kiusallisilta.

Havahtuminen lasten hyväksikäyttöön näkyykin hyvin juuri Nastassja Kinskin tapauksessa. Teinikaunotar tuli tunnetuksi vuonna 1979 Roman Polanskin elokuvassa Tess – viattomuuden tarina. Samaan aikaan elokuvan tekemisen kanssa Polanski joutui syytetyksi seksisuhteesta 13-vuotiaan tytön kanssa. Ennen tuomion julistamista ohjaaja pakeni maasta eikä ole voinut käydä Yhdysvalloissa 35 vuoteen. Myöhemmin Kinskin sisar on syyttänyt molempien isää, näyttelijä Klaus Kinskiä lastensa hyväksikäytöstä.

Ne olivat tosiaan hyvin toisenlaisia aikoja. Nyt on vaikea edes uskoa sitä, että esimerkiksi Tanskassa lapsiporno oli aivan laillista vuosina 1969–79. Sitä sai ostaa samoista kaupoista kuin muutakin pornomateriaalia.

Tai vilkaistaanpa suuren suomenruotsalaisen kirjailijan Christer Kihlmanin vuonna 1980 julkaistua romaania Kaikki minun lapseni. Teoksessa Kihlman kuvasi omaelämäkerralliseen tyyliin 46-vuotiaan kirjailijan suhdetta Juaniin, parikymppiseen argentiinalaiseen taksipoikaan eli poikaprostituoituun.

"Minä istuin ammeen reunalla ja katselin hänen nuorta ruumistaan, joka lakkaamatta liikehti veden alla. Yläruumis oli ruskea ja karvaton, mutta vyötäröltä alaspäin iho loisti valkoisempana, pakaroilla, reisissä ja pohkeissa kasvoi karkeaa mustaa karvaa", Kihlman kirjoitti.

Kirjan ilmestyessä Suomessa ei juurikaan kiinnitetty huomiota kirjan seksuaaliseen asetelmaan, paheksuttiin vain sen vasemmistolaisen tietoisuuden ohuutta. Sen sijaan Ruotsissa esiin nousi myös hyväksikäytön teema.

Niin paljon ilmapiiri on kiristynyt, että ehkä Kauko Röyhkäkään ei julkaisisi tänään sellaista laulua kuin Pikku enkeli, jonka hän levytti 27-vuotiaana vuonna 1986:

Tytön nään iltapäivisin menevän. /
Vihellän; sekin voi hymyillä. /
Se on kai viidentoista vain, koulumatkalla. /
Ajatus yksinäänkin tuo iloa. /
Lakaisen mukamas lunta portailta, /
ja pidän silmällä tietä, pikkutyttöä

Me kuulemme nyt toisin ja me näemme toisin.

Se, mikä joskus näytti normaalilta, tuntuu nyt kiusalliselta, ellei suorastaan vastenmieliseltä.

Mikä meidät muutti?

Asiantuntijat ovat siitä harvinaisen yksimielisiä: feminismi.

Naisnäkökulma tuli meille Yhdysvalloista, kuten hiukan aikaisemmin oli tullut seksuaalinen vallankumouskin.

Amerikkalainen sosiologi David Finkelhor alkoi 1970-luvun puolivälissä kysellä opiskelijoilta näiden hyväksikäyttökokemuksia. Ikäviä kokemuksia löytyi monelta. Tulokset tuntuivat tukevan uusia feministisiä ajatuksia.

Seksuaaliliberaalit olivat 1960-luvulta lähtien julistaneet, ettei valtion pitänyt puuttua siihen, mitä vapaat ihmiset makuuhuoneissaan puuhailivat. Feministien mielestä piti katsoa myös valtasuhteita: miehen ja naisen, vanhemman ja nuoremman, esimiehen ja alaisen. Alistettu ei voi valita vapaasti.

Feministit nostivat esiin uhrin näkökulman, ja kuka oli enemmän uhri kuin avuton, hyväksikäytetty lapsi?

Suomeen uudet ajatukset tulivat muutamaa vuotta myöhemmin.

"Suomessa muutos tapahtui 1980-luvun alkuvuosina", Lastensuojelun Keskusliiton erikoistutkija Heikki Sariola sanoo. "Liitto julkisti silloin suuren viranomaiskyselyn seksuaalisen hyväksikäytön yleisyydestä. Minut palkattiin tuolloin liittoon toteuttamaan tuo tutkimus."

Kyselyssä löytyi peräti 132 lapsen hyväksikäyttötapausta ja 222 epäiltyä hyväksikäyttöä. Näytti siltä, että oli paljastunut täysin uusi rikollisuuden laji. Ja mitä ilmeisimmin kyse oli suorastaan valtavasta asiasta.

Vuonna 1990 Lastensuojelun Keskusliitto julkisti uuden, entistä laajemman tutkimuksen. Sen mukaan peräti 7–8 prosenttia yhdeksäsluokkalaisista oli joutunut itseään vähintään viisi vuotta vanhemman henkilön seksuaalisen häirinnän kohteeksi.

Kysymys oli lähinnä teinityttöjen ja vähän vanhempien miesten kohtaamisista kodin ulkopuolella. Oman biologisen isän ahdistelusta oli kertonut tytöistä vain 0,2 prosenttia.

Mutta se jäi huomaamatta. Julkisuuteen levisi käsitys, että tuhansissa suomalaiskodeissa isät ahdistelevat pieniä lapsiaan.

Viranomaisille ja päiväkodeille annettiin ohjeita lasten tarkkailuun. Kohta ahdistelutapauksia alkoikin löytyä.

"Myöhemmin monet tapaukset paljastuivat täydellisiksi virheiksi", Sariola sanoo. "Jos päiväkotilapsi tavattiin masturboimasta, vanhempia alettiin syytellä ahdistelusta 'lapsen liialliseen seksuaaliseen käyttäytymiseen' vedoten. Ongelma oli vain siinä, ettei ollut tutkimustietoa siitä, mitä oli lapsen normaali seksuaalinen käyttäytyminen."

Eikä aihetta ollut siinä ilmapiirissä helppo tutkiakaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa seksuaalitutkijoita syytetään yhä lähes säännönmukaisesti pedofilian levittämisestä.

Suomessa tutkimuksia onneksi voitiin tehdä – ja vähitellen tulokset alkoivat taltuttaa pahinta paniikkia.

Tutkimukset osoittivat, että peräti 40 prosenttia koululaisista oli joskus leikkinyt lasten välisiä seksileikkejä, joihin saattoi liittyä jopa yhdyntää. Jos aikuiset eivät olleet puuttuneet leikkeihin, niistä ei yleensä ollut jäänyt lapsille kuin kivoja muistikuvia.

Kuten jo Alfred Kinsey oli todistanut, lapset olivat seksuaalisia olentoja syntymästään lähtien. Mutta heidän täytyi saada olla sitä omalla tavallaan, omassa rauhassaan, suojassa pahalta maailmalta.

Lapsiseksi nähdään nykyään äärimmäisenä pahuutena. Jopa vankiloissa pedofiilit ovat pohjasakkaa, joita täytyy suojella muilta vangeilta.

Kuitenkin vain vähän lasta vanhempien teinien vartalot täyttävät kuvamaailmamme, ne pyörittävät viihdettä ja mainontaa. Tänä syksynä MTV3 aloittaa Nymfit-nimisen televisiosarjan, joka käsittelee nuorten naisten seksuaalisia fantasioita. Sarjasta odotetaan kansainvälistä menestystuotetta.

Seksuaalipoliittisen yhdistyksen Sexpon toiminnanjohtaja Tommi Paalanen kutsuu ilmiötä "kulttuuriseksi skitsofreniaksi". Me vahdimme raivokkaasti yhteiskunnan suojaikärajaa, jottei meidän tarvitsisi käsitellä sitä, mitä oman päämme sisällä tapahtuu.

"Seksuaalisuudessa pitää nyt olla vapautunut, rohkea ja irstas, mutta järkevästi annettujen rajojen sisällä", Paalanen kuvaa ristiriitaa.

Insesti tarkoittaa perheen sisäistä seksiä eli sukurutsaa. Insestipelon kiihkeimpinä vuosina 1980-luvulla sanalla alettiin kuitenkin kutsua melkein kaikkea lapsiseksiin viittaavaa.

Sitten otsikoihin ilmestyi uusi sana: pedofiili. Sen meille opetti kaksi hirvittävää rikollista, Jammu Siltavuori ja belgialainen Marc Dutroux.

Kahden pikkutytön murhasta vuonna 1989 vangittu Jammu Siltavuori antoi julkisuudessa kasvot pedofilialle, eivätkä ne olleet kauniit kasvot. Jammun valokuvaa katsoessaan monen isän ja äidin oli mahdotonta työntää mielestään kauhukuvaa Jammusta omien lastensa kimpussa.

Osa pedofilian synnyttämästä valtavasta inhosta johtuukin juuri tällaisista mielikuvista, joista on sittemmin tullut myös tv-sarjojen ja elokuvien vakioaineistoa.

Totta kai pedofilia oli Suomessakin tunnettu kauan ennen Jammua. Jo vuonna 1956 kriminologi Inkeri Anttila oli julkaissut kirjansa Alaikäisiin kohdistuneet siveellisyysrikokset ja niiden tekijät. Vanhemmat olivat varoitelleet lapsiaan namusedistä ja kikkelikalleista, mutta heitä pidettiin pikemminkin surkeina kummajaisina kuin vaarallisina ihmishirviöinä.

Jammu Siltavuori oli vielä yksinäinen tekijä, mutta Belgiassa neljä lasta raiskannut ja murhannut Dutroux edusti pedofiilien uutta aaltoa. Hän oli vaihtanut vinkkejä rikoskumppaniensa kanssa, valmistautunut tekoihinsa huolellisesti ja toiminut kylmäverisesti.

Muutamien sairaiden yksilöiden sijasta yhteiskunnalla näyttikin olevan vastassaan lapsia väijyvien pedofiilien kansainvälinen verkosto, joka on nyttemmin vielä saanut internetistä anonyymin kokouspaikan.

Uusia pedofiliakohuja tuntuukin nousevan esiin jatkuvasti. 1990-luvun lopulla paljastui, että brittiläinen 1970-luvun pop-tähti Gary Glitter oli käyttänyt hyväksi nuoria aasialaistyttöjä.

Juuri Thaimaan-matkailu onkin heittänyt lapsiseksin tavallisten suomalaisten silmille. Monissa perhelomakohteissakin näkee vanhojen länsimaisten miesten kulkevan omistajan elkein nuorten aasialaisten tyttöjen ja poikien kanssa.

Briteille uusi järkytys koitti viime syksynä, kun BBC:n pitkäaikainen tähtijuontaja Jimmy Saville paljastui pedofiiliksi. Vuotta aikaisemmin kuolleen Savillen väitettiin käyttäneen seksuaalisesti hyväkseen jopa yli 400:aa lasta.

Daniel Cohn-Benditin vanhoja kirjoituksia lukee nykyisin toisin silmin kuin 1970-luvulla. Sen jälkeen silmien ohi ovat kulkeneet Jammu Siltavuori, Marc Dutroux, Gary Glitter, Jimmy Saville ja monta muuta.

Olemme nähneet liian paljon sellaista, mitä emme ikinä olisi halunneet nähdä. Siksi tiedämme nyt asioita, joita 1970-luvulla ei ymmärretty.

Me tiedämme, että kaikki ihmiset eivät ole hyviä. On myös pahuutta, jolta täytyy suojautua.

Mutta onneksi me tiedämme senkin, että pahuus ei ole kaikkialla. Valtaosa homoista ei jahtaa nuoria poikia, eivätkä isät yleensä ahdistele tyttäriään.

Seksuaalinen vallankumous ei ole tehnyt meistä onnettomampia vaan onnellisempia.

Seksi on kuin onkin hyvää ja luonnollista.

Pimppi ja kikkeli ovat iloinen asia.

Tätä artikkelia varten on haastateltu entistä kansanedustajaa ja Setan aktiivia Jorma Hentilää, tutkimusprofessori Osmo Kontulaa, oikeustieteen professori Johanna Niemeä, Sexpon toiminnanjohtajaa Tommi Paalasta ja Lastensuojelun Keskusliiton erikoistutkijaa Heikki Sariolaa.

http://www.hs.fi/kuukausiliite/Pedofili ... 26503c366a
Riidankylväjä
 

Re: Pedofilia haluttiin laillistaa

ViestiKirjoittaja Riidankylväjä » 07.09.2013 19:49

Yllätys yllätys. Vihreät.
Riidankylväjä
 

Re: Pedofilia haluttiin laillistaa

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 07.09.2013 20:03

Tätä artikkelia varten on haastateltu entistä kansanedustajaa ja Setan aktiivia Jorma Hentilää, tutkimusprofessori Osmo Kontulaa,
oikeustieteen professoria Johanna Niemeä, Sexpon toiminnanjohtajaa Tommi Paalasta ja Lastensuojelun Keskusliiton
erikoistutkijaa Heikki Sariolaa.
___________

Hyvä kirjoitus; kiitos!
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pedofilia haluttiin laillistaa

ViestiKirjoittaja Mirri » 07.09.2013 20:04

Jos ymmärsin oikein, artikkelin mukaan feministejä on kiittäminen siitä, että lapsiin kohdistettu seksi alettiin nähdä vääränä ja tuomittavana asiana.
Tosin se on tapahtunut vasta niin myöhään kuin 80-90 -lukujen taitteessa. Vielä 80-luvulla ei ymmärretty nähdä lapsia seksuaalisen väärinkäytöksen uhreina:
Niin paljon ilmapiiri on kiristynyt, että ehkä Kauko Röyhkäkään ei julkaisisi tänään sellaista laulua kuin Pikku enkeli, jonka hän levytti 27-vuotiaana vuonna 1986:

Tytön nään iltapäivisin menevän. /
Vihellän; sekin voi hymyillä. /
Se on kai viidentoista vain, koulumatkalla. /
Ajatus yksinäänkin tuo iloa. /
Lakaisen mukamas lunta portailta, /
ja pidän silmällä tietä, pikkutyttöä
Avatar
Mirri
 
Viestit: 21979
Liittynyt: 01.01.2012 19:18

Re: Pedofilia haluttiin laillistaa

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 07.09.2013 20:06

Feministit nostivat esiin uhrin näkökulman, ja kuka oli enemmän uhri kuin avuton, hyväksikäytetty lapsi?

Siis tuo 1960-luvulla Yhdysvalloissa syntynyt naisliikkeeseen kuuluva ilmiö.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57805
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pedofilia haluttiin laillistaa

ViestiKirjoittaja Riidankylväjä » 07.09.2013 20:08

Feministit nostivat esiin uhrin näkökulman, ja kuka oli enemmän uhri kuin avuton, hyväksikäytetty lapsi?

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Tuosta hatun nosto femakoille.
Riidankylväjä
 

Feministeille kiitos

ViestiKirjoittaja Hilppa » 07.09.2013 20:34

Hyvä kirjoitus.
Hilppa
 


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa