7 villiä faktaa peniksestä

7 villiä faktaa peniksestä

ViestiKirjoittaja Riidankylväjä » 31.08.2013 19:26

1. Hurjaa vaihtelua

Erektiossa oleva penis on keskimäärin 14 sentin mittainen, toteaa tänä vuonna Journal of Sexual Medicine -lehdessä julkaistu tutkimus. Se kattoi 1 661 miestä. Heidän mittansa kuitenkin vaihtelivat melkoisesti: lyhimmät siittimet olivat nelisenttisiä ja pisin 26-senttinen. Koko vaihteli myös sen mukaan, kuinka erektio mittausta varten oli hankittu. Jos se oli saavutettu suuseksin tai yhdynnän avulla, oli mittaa enemmän kuin pelkän fantasioinnin avulla hankitussa erektiossa.

Samaa aihetta on sivuttu muissakin tutkimuksissa. Niissä on selvinnyt muun muassa, että tupakointi lyhentää pystyssä olevaa paalua jopa sentin verran. Tämä johtuu siitä, että tupakointi heikentää peniksen verenkiertoa.

2. Koolla on merkitystä

Peniksen koolla on väliä, ainakin jos kysytään osalta naisilta. Vuonna 2012 Journal of Sexual Medicine -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan maginaorgasmeja saavat naiset saavuttavat huipun helpommin tarpeeksi hyvin varustellun kumppanin kanssa. Toisen tuoreen tutkimuksen mukaan ihanteellinen koko riippuu miehen pituudessa. Kookkaat elimet näyttivät pitkillä miehillä paremmilta.

3. Epämuodostumia

Yksi viidestä tai kuudesta miljoonasta miehestä kärsii harvinaisesta epämuodostumasta: heillä on syntyessään kaksi penistä. Tuplavarustelu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että he pystyisivät pitämään kaksin verroin hauskaa. Molemmat elimet ovat vain harvoin toimivassa kunnossa, ja vaivojen korjaaminen vaatii leikkaushoitoa.

4. Evoluution tulos

Esi-isiemme penikset olivat erilaisia. Ennen ihmisten peniksissä oli luu, mutta jossain evoluution vaiheessa anatomia kehittyi niin, että riittävä jäykkyys saavutetaan verenkierron ansiosta. Useimmilta apinoilta luu silti yhä löytyy, muista eläimistä puhumattakaan. Biologi Richard Dawkins arvelee, että luuton penis auttaa naisia valitsemaan terveitä kumppaneita. Kun verenkierto on surkea, ei yhdynnän vaatima erektiokaan onnistu.

5. Yökukkuja

Oli päivä kulunut kuinka aktiivisesti tahansa, elää miehen penis öiseen aikaan omaa elämäänsä. Useimmilla herroilla on yöunen REM-vaiheen aikaan 3-5 erektiota - unen aiheesta riippumatta. Öinen vipinä auttaa penistä pysymään kunnossa. Kun erektiot jäävät vähiin, alkaa penis kutistua ja menettää kimmoisuuttaan.

6. Asiaa esinahasta

Esinahka muodostuu pojille jo kohdussa samasta kudoksesta, joka tytöillä kasvaa klitorista peittämään. Esinahan sisäpuoli on limakalvoa, joka muodostaa suojaavaa kosteutta. Tätä arvellaankin yhdeksi selitykseksi eräissä tutkimuksissa esille tulleelle tulokselle, jonka mukaan ympärileikkaamattomat miehet saavat ympärileikattuja helpommin sukupuolitauteja. Toisaalta ympärileikkauksella on myös haittoja. Sen väitetään muun muassa vähentävän miesten seksuaalista nautintoa.

7. Totuus ei näy lepotilassa

Miehuuden todellista mittaa ei pysty päättelemään, kun se roikkuu velttona. Joillakin penis kasvaa merkittävästi erektiossa, ja toisilla lepotila vastaa pitkälle juhlakuntoa. Parempia viitteitä erektion mitasta saa, kun peniksen venyttää suoraksi.

http://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusja ... 9_se.shtml
Riidankylväjä
 

Re: 7 villiä faktaa peniksestä

ViestiKirjoittaja Obelix2 » 31.08.2013 20:38

Olen keskivertoa isompi. :D
Obelix2
 


Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron