Peilikuva kirjoitti:Mirri kirjoitti:Hilppa kirjoitti:
Eikös Sarasvuon oppien linjan mukaista ole sellainen ajattelu, ettei menneisyyden perhettään eikä kasvuympäristöään voi vaihtaa, mutta nykyisyydessään ihmiset voi lähes valita ympärilleen?
Kuulostaa upealta. Kunpa Sarasvuo kertoisi senkin, että mitä tehdä läheisille, joita ei mitenkään voi valita; he vain ovat olemassa rakkaina lähiomaisina ja sillä siisti. Ei kai heitä sentään pidä ryhtyä sulkemaan johonkin, jotta oma elämä sujuisi mallikkaammin?
Elämä on täynnä asioita (ihmisiä, tapahtumia, kokemuksia...), joita ei voida valita, ja joita ei voida millään lailla sulkea pois nykyisyyttä häiritsemästä - toisin kuin Sarasvuo uskoo ja luulee.
Minä ymmärrän, mitä Hilppa sanoo. Kyllä menneisyyden perheen ikeestä voi irti päästä. Kaatamatta kaikkea omaan niskaan tullutta seuraavan sukupolven niskaan.
Ymmärrän Mirriäkin, joka katsoo omalta kantiltaan asiaa. Ei kukaan pyydä läheisiään valitsemaankaan, ei edes Sarasvuo.
Menneisyyden perheen ikeestä irti pääseminen edellyttää kuitenkin monta asiaa, joista tärkeimpänä kenties tiedostaminen. Minun työelämässäni on ollut hyviä, huonoja ja huonompia vaiheita. Näin jälkikäteen terapeutin kanssa asioita tarkasteltuani olen nähnyt kaavan, olen nähnyt, miten olen luonut tietynlaiset tilanteet aina uudelleen (psykoanalyyttisesti katsottuna kyse siis toistamispakosta) ja toivonut kai toisenlaista lopputulosta... Tämä toimintani on ulkoisesti ollut aina erilaista, mutta kun asioita on käyty läpi terapeutin tuolilla/sohvalla, olen aina itse joutunut havaitsemaan, että tämähän on itse asiassa ihan samaa (sisäinen dynamiikka on sama), mistä puhuin silloin joskus ihan toisessa yhteydessä. Ja ikävä kyllä, tästä tiedostamisesta huolimattakaan en ole onnistunut muuttumaan, mutta on pelkästä tiedostamisestakin jonkin verran apua ollut.
Minun problematiikkani on syntynyt niin kauan sitten ja niin vaivihkaa, "hyvän perheen" sisällä, että se on kutoutunut minuun tiukasti, osaksi persoonallisuuttani. Tässä vaiheessa toivon enää, että jaksaisin tehdä töitä sen vähän, mitä vielä on jäljellä (vuosissa ja viikottaisina työtunteina) ilman suurempia katastrofeja. Tähän tavoitteeseen päästäkseni koen joutuvani vetäytymään, olemaan ottamatta aktiivisesti kontaktia työtovereihin; vastaan toki ystävällisesti, jos minuun otetaan kontaktia. Näin on turvallisempaa. Muu ei vielä(kään) tunnu mahdolliselta.
Uskon, että voi olla helpompi päästä menneisyyden perheen ikeestä, jos ies on ollut selvästi näkyvissä silloin aikoinaan, jos on kasvanut kodissa, jossa isä on ollut alkoholisti ja äiti väkivaltainen tms. Myös nuoruusvuosilla on suuri merkitys. Jos on onnistunut teini-iässä elämään normaalia nuoren elämää kaikkine toilailuineen, jengin tai muun tiiviin ystäväpiirin suojissa, sillä voi olla suuri korjaava merkitys itsetunnolle ja kelpaavuuden tunteelle. Tunne kuulumisesta porukkaan on ihmiselle tärkeä asia. (Minä olen aina ollut kaikkien ryhmien laitamilla, hieman ulkopuolella, ja niin kuin nyttemmin olen tullut huomaamaan, olen ottanut sen osan aina itse; toki uskon, että olen vain ehtinyt ensin...)
Omille lapsilleen ei omia psykopatologioitaan soisi siirtävänsä. Jotain kuitenkin siirtyy väistämättä, jos vanhempi ei ole ehtinyt saada omia ongelmiaan korjattua. Onneksi lapsilla on kuitenkin mahdollisuus selviytyä vähillä vaurioilla, jos vanhempi osaa oikealla tavalla olla lapsensa tukena ja kannustaa lastaan etsimään omanlaista onneaan. Enempään ainakaan minä en ole kyennyt. Välit lapsiin ovat hyvät ja avoimet, tyttöön vielä avoimemmat, mutta se lienee luonnollista.
Toisin sanoen, minäkin ymmärrän jossain määrin niin Hilppaa kuin Mirriäkin. Sarasvuo mielestäni vetää mutkia suoraksi, mutta joillekin hänenkin sanomisistaan voinee olla hyötyä. Miksikään yleiseksi reseptiksi en hänen suosituksiaan kuitenkaan hyväksy.
