Prisma: Näetkö samoin kuin minä?

Re: Prisma: Näetkö samoin kuin minä?

ViestiKirjoittaja Kahvi » 12.01.2015 12:59

Yle Areena kirjoitti:Tiedeykkönen
Millä konstilla silmän verkkokalvo erottaa hyvinkin himmeän tähden tähtitaivaalla


Akatemiatutkija Petri Ala-Laurila Helsingin yliopistosta ja Aalto-yliopistosta tutkii, miten silmä kykenee näkemään hyvinkin himmeät kohteet ja muodostamaan niistä kuvan, kohinasta huolimatta. Suomen Akatemia palkitsi hänet torstaina tieteellisestä rohkeudesta. Nuorten internet-taidoissa on suuria vaihteluita. Osa ei edes osaa hakea tietoa netistä kun taas osa koululaisista ohjelmoi jo lahjakkaasti. Haastateltavana on Petri Ala-Laurila Helsingin yliopistosta ja Aalto-yliopistosta ja tutkija Meri-Tuulia Kaarakainen Turun yliopistosta. Toimittajina ovat Sisko Loikkanen ja Virpi Väisänen.


Esitetty: Pe 28.11.2014 klo 13.05 Yle Radio 1
Kuunneltu: 197 kertaa ( Kuunneltavissa ulkomailla )

http://areena.yle.fi/radio/2408341 (kesto 44min)

Tuossa ohjelmassa kerrotaan mm että silmän verkkokalvo ei olekaan pelkkä yksinkertainen sensori, joka välittää kaiken havaitsemansa "raakadatan" aivojen prosesoitavaksi - vaan silmän pohjassa on useita kerroksia hermosoluja, jotka ikäänkuin suorittavat esilaskennan ja aivoille lähteekin siis esiprosessoitua dataa näköhavainnosta. Simmut on siis edelleenkin osa aivoja, niinkuin on opetettu, mutta uutta tietoa on siis se, että näköhavaintoa käsittelevää aivotoimintaa tapahtuu jo silmässä.

Näkeminen lienee siis niin raskasta laskentatehoa vaativaa touhua, ja niin hyödyllinen aisti, että näköhavaintojen "ulkoistaminen" jo itse silmään lienee tehostanut merkittävästi sitä jo hengissä säilymiselle tuiki tarpeellista ketjua näköhavainto-päätelmä-toiminta. Eikä tässä tarvitse ajatella edes luolamiehiä savannilla kirmailemassa sapelihammastiikereitä karkuun - riittää kun pohtii sitä, että kuinka hyödyllistä nykyihmiselle on jo pelkästään se, että kiitos näkökykymme riski jäädä auton alle on huomattavan pieni.
Kahvi
 

Edellinen

Paluu Psykologiaa ja psykopatologiaa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa