Väitös: Terveyskeskus & masennuspotilaat

[vladimir1]

Mitä psykiatrinen sairaanhoitaja on sinun hoitoosi liittyen konkreettisesti tehnyt - muuta kuin lässyttänyt pää kallellaan siitä kuinka sinun pitäisi keskittyä tekemään sinulle mieluisia asioita/käydä lenkillä tai uimassa/antaa itsellesi aikaa/kehottanut kokeilemaan rentoutusharjoituksia unettomuuden hoitoon ym.

Lenkillä tai uimassa käyminen ts. liikunta todetusti vaikuttaa mielialaa parantavasti joten mitään paskanlässytystä tuo ei ole. Rentoutusharjoitukset toimivat samoin. Mutta toisaalta, tarvitaanko noiden itsestäänselvyyksien sanomiseen depressiohoitajaa? Minun mielestä ei.

[Maaria]

Masennuksen ollessa vaikea, eivät lenkkeilyt auta.
Minusta on ihana nyt lenkkeillä pilleripäissäni, kaikki on ihanaa.
Tarkoitan; olen niin sairas.

[tris]

Entä onko sinun sairaanhoitajasi koskaan kysynyt sinulta "Mitenkäs se sinun lapsesi eskariasia järjestyi" - vaikka nuorempikin lapsistasi on jo kolmannella luokalla koulussa. Tai "Mitenkä on sen miehesi juomisen kanssa, onko hän viime aikoina juonut?" - vaikka miehelläsi ei ole minkäänlaista alkoholiongelmaa ollut, eikä sellaisesta ole koskaan ollut mitään puhetta?

Kävin psykiatrilla YTHS:llä. Ainoa mitä hän teki - usean vuoden aikana - oli että ehdotti kerran että ottaisin koiran. Muutoin hän oli yleensä hiljaa paitsi jos tuli jostain byrokraattisesta asiasta kyse niin hän tykkäsi intoutua selittämään miten ne menevät. Mutta ei se minun vointiini mitenkään liittynyt.

Loppulausunto joka lähetettiin psykpolille oli täynnä virheitä. Soitinkin hänelle niistä ja puhuin täällä. Mm. väitti että suoritukseni yliopistolla ovat jakautuneet jotenkin niin ihmeellisesti psykologian ja filosofian välillä että valmistumiseni on todella epätodennäköistä. Ymmärsin hänen väittävän kummastakin tutkinnosta puuttuvan niin paljon suorituksia - vaikka opintoviikkoja on paljon - ja olin ihmeissäni kun olin puhunut opinnoistani miljoonia kertoja ja olin luullut että se asia nyt olisi mennyt jakeluun että gradu puuttuu kummastakin vaikka ei mitään muuta minusta olisi muistanut.

Mistä ei puhuta tarpeeksi on kuinka hoitajan oma asenne potilasta kohtaan vaikuttaa hoitoon. Koin alusta asti että koska pääsin hoitoon vasta valituksen jälkeen (jonka Kyllästynyt neuvoi minua tekemään) että tuo valitus sai aikaan huonon asenteen minua kohtaan. (Tosin edellinen psykiatri oli ihmeellinen hänkin. Ihmetteli vain olenko jostain uskonnollisesta kodista - estyneisyyteni vuoksi - ja pisti pellolle 45 min ajalta vartin jälkeen jos olin hiljainen). Että osaa ne psykiatritkin.

[Hilppa]

21:28
Kun sairaanhoitajille ja muille annetaan koulutusta IPT:ssä, implikaationa
oikeastaan on vastuullinen hoito, Jos hoito ei tehoa, depressiohoitaja
luultavasti väistyy.

Depressiohoitajan funktio saattaakin olla - ei hoito - vaan seuranta ja tämän
pohjalta erilaisten toimien (jatko)harkinta yms. Tällöin koulutuksessa paino-
pisteen tulisi olla häiriön merkkien havainnoimisessa.

Tässä mielessä depressiohoitajan työ vertautuu etäisesti diabeterhoitajan
hommiin. Hyvä puoli depressiohoitaja-systeemissä voi olla matala kynnys
ja nopeus - kuten Mirri totesi, että "nyt on kiire" (tms.).

Kokemukseni vähintään kymmenestä sairaanhoitajasta psykiatrisella puolella on tuo - ei hoito - vaan seuranta. Pääsääntöisesti heidän työnsä näytti olevan tarkkailua. Valitettavasti omaiseni kohdalla usein niin, että lääkeresepti uusittiin noilla sairaanhoitajan vastaanotoilla. Vaikka tila oli miten depressiivinen hyvänsä, resepti uusittiin ja uusi lässytyskerta varattiin kuukauden parin päähän. Jos potilas sanoi voivansa hyvin, sairaanhoitaja saattoi ehdottaa tapaamisten lopettamista ja terveyskeskuksen puolelle siirtämistä eikä kyennyt lainkaan havaitsemaan potilaasta voinnin huononemisen ja alkavan psykoosin merkkejä. Niitä seurauksia (psykiatrisen asiantuntijasairaanhoitajan laiminlyöntejä!!) sitten selviteltiin. (Noin meillä meni 20 vuotta, kunnes eräs psykiatri suostui aloittamaan ja läpiviemään tutkimukset diagnoosia varten.)

[Mirri]

Mirri,
Mitä psykiatrinen sairaanhoitaja on sinun hoitoosi liittyen konkreettisesti tehnyt - muuta kuin lässyttänyt pää kallellaan siitä kuinka sinun pitäisi keskittyä tekemään sinulle mieluisia asioita/käydä lenkillä tai uimassa/antaa itsellesi aikaa/kehottanut kokeilemaan rentoutusharjoituksia unettomuuden hoitoon ym.

Mistä päättelet psykiatrisen sairaanhoitajan lässyttäneen pää kallellaan minulle? Tuskin olet ollut kärpäsenä katossa kuuntelemassa...
Mitä sinun psykoterapeuttisi on sinun hoitoosi liittyen konkreettisesti tehnyt?

[Psykopatologia]

Kuten aiemminkin olen tuonut esiin, täällä esitetyissä hoitokertomuksissa on usein
valmiina kertojan tulkinta sen sijaan että kirjoittaja kertoisi pelkästään sen, mitä
on tapahtunut (konkreettisesti). Tulkinnan voisi sitten esittää ikään kuin erikseen.

[Mirri]

Kokemukseni vähintään kymmenestä sairaanhoitajasta psykiatrisella puolella on tuo - ei hoito - vaan seuranta. Pääsääntöisesti heidän työnsä näytti olevan tarkkailua. Valitettavasti omaiseni kohdalla usein niin, että lääkeresepti uusittiin noilla sairaanhoitajan vastaanotoilla. Vaikka tila oli miten depressiivinen hyvänsä, resepti uusittiin ja uusi lässytyskerta varattiin kuukauden parin päähän. Jos potilas sanoi voivansa hyvin, sairaanhoitaja saattoi ehdottaa tapaamisten lopettamista ja terveyskeskuksen puolelle siirtämistä eikä kyennyt lainkaan havaitsemaan potilaasta voinnin huononemisen ja alkavan psykoosin merkkejä. Niitä seurauksia (psykiatrisen asiantuntijasairaanhoitajan laiminlyöntejä!!) sitten selviteltiin. (Noin meillä meni 20 vuotta, kunnes eräs psykiatri suostui aloittamaan ja läpiviemään tutkimukset diagnoosia varten.)

Olivatko sairaanhoitajat esteenä vai miksi psykiatrit aikailivat peräti kaksikymmentä vuotta ennen kuin ryhtyivät tutkimaan?

Varmaan lääkärit olisivat voineet tutkia ja diagnosoida aiemminkin, ja he olisivat voineet myös muuttaa sairaanhoitajien toimintaa tekemänsä diagnoosin mukaiseksi. Sairaanhoitajat ehkä ovat tehneet virheitä, mutta lääkäreiden virheitä ei pidä sälyttää heidän harteilleen. Kaksikymmentä vuotta on pitkä aika psykiatrista hoitoa ilman kunnollisia tutkimuksia diagnooseineen. Eivät sairaanhoitajat niistä asioista ole vastuussa.

[Kuutar]

Mirri:Kaksikymmentä vuotta on pitkä aika psykiatrista hoitoa ilman kunnollisia tutkimuksia diagnooseineen. Eivät sairaanhoitajat niistä asioista ole vastuussa.

Niinpä. Siksi terveyskeskuksiin pitäisi palkata psykiatreja.

[tris]

Hilppa sanoi "psykiatrisella puolella" eli psykpolilla. Ei psykoottisten tarvi olla terveyskeskuksissa.

[Mirri]

Kuten aiemminkin olen tuonut esiin, täällä esitetyissä hoitokertomuksissa on usein
valmiina kertojan tulkinta sen sijaan että kirjoittaja kertoisi pelkästään sen, mitä
on tapahtunut (konkreettisesti). Tulkinnan voisi sitten esittää ikään kuin erikseen.

Mitä tehdään, jos joku lukija alkaa konkreettisten kuvausten edessä väittää, ettei näin ja noin ole voinut tapahtua, vaan kertoja vain luulee ja kuvittelee?
Moniko olisi valmis kertomaan omista psykiatrisista ja muista hoitokokemuksistaan konkreettisesti ja pelkästään sen mitä on tapahtunut? Altistaisi itsensä sille, että toiset julkisesti netissä arvioisivat onko oikeasti tapahtunut vai eikö ole...

Onko olemassa omakohtaisia hoitokertomuksia, jotka eivät sisällä kokijan omaa tulkintaa hänen kertoessaan kokemuksistaan? Pitäisi sujauttaa nauhuri taskuun, jotta saataisiin tapahtumat talteen myöhempää kertomista varten.

[Kyllästynyt]

Mitä psykiatrinen sairaanhoitaja on sinun hoitoosi liittyen konkreettisesti tehnyt - muuta kuin lässyttänyt pää kallellaan siitä kuinka sinun pitäisi keskittyä tekemään sinulle mieluisia asioita/käydä lenkillä tai uimassa/antaa itsellesi aikaa/kehottanut kokeilemaan rentoutusharjoituksia unettomuuden hoitoon ym.

Lenkillä tai uimassa käyminen ts. liikunta todetusti vaikuttaa mielialaa parantavasti joten mitään paskanlässytystä tuo ei ole. Rentoutusharjoitukset toimivat samoin. Mutta toisaalta, tarvitaanko noiden itsestäänselvyyksien sanomiseen depressiohoitajaa? Minun mielestä ei.

Paskanlässytystä siksi, että jokainen masentunut tietää tuon, muttei masennuksen takia pysty liikkumaan, hyvä jos hengittämään. Ja niin kuin itsekin totesit, ei noiden sanomiseen tarvita minkään sortin hoitajaa tai "psykiatrian ammattilaista".

[tris]

Kuten aiemminkin olen tuonut esiin, täällä esitetyissä hoitokertomuksissa on usein
valmiina kertojan tulkinta sen sijaan että kirjoittaja kertoisi pelkästään sen, mitä
on tapahtunut (konkreettisesti). Tulkinnan voisi sitten esittää ikään kuin erikseen.

Mitä tehdään, jos joku lukija alkaa konkreettisten kuvausten edessä väittää, ettei näin ja noin ole voinut tapahtua, vaan kertoja vain luulee ja kuvittelee?
Moniko olisi valmis kertomaan omista psykiatrisista ja muista hoitokokemuksistaan konkreettisesti ja pelkästään sen mitä on tapahtunut? Altistaisi itsensä sille, että toiset julkisesti netissä arvioisivat onko oikeasti tapahtunut vai eikö ole...

Onko olemassa omakohtaisia hoitokertomuksia, jotka eivät sisällä kokijan omaa tulkintaa hänen kertoessaan kokemuksistaan? Pitäisi sujauttaa nauhuri taskuun, jotta saataisiin tapahtumat talteen myöhempää kertomista varten.

No minusta Pp:n neuvo oli varsin hyvä. Esim. minun psykiatrini olisi opintoihini liittyen voinut kertoa mitä olen suorittanut yliopistolla, koska ja kuinka paljon.

[Psykopatologia]

22:45
Joskus lääkärit ovat kirjoittaneet mm. liikuntareseptejä (ilmeisesti reseptilomakkeile).
Tätä on pidetty hyvänä ja on pahoitelu sitä, että tuo oiva käytäntö on kuihtunut.

[Psykopatologia]

Kuten aiemminkin olen tuonut esiin, täällä esitetyissä hoitokertomuksissa on usein
valmiina kertojan tulkinta sen sijaan että kirjoittaja kertoisi pelkästään sen, mitä
on tapahtunut (konkreettisesti). Tulkinnan voisi sitten esittää ikään kuin erikseen.

Mitä tehdään, jos joku lukija alkaa konkreettisten kuvausten edessä väittää, ettei näin ja noin ole voinut tapahtua, vaan kertoja vain luulee ja kuvittelee?
Moniko olisi valmis kertomaan omista psykiatrisista ja muista hoitokokemuksistaan konkreettisesti ja pelkästään sen mitä on tapahtunut? Altistaisi itsensä sille, että toiset julkisesti netissä arvioisivat onko oikeasti tapahtunut vai eikö ole...

Onko olemassa omakohtaisia hoitokertomuksia, jotka eivät sisällä kokijan omaa tulkintaa hänen kertoessaan kokemuksistaan? Pitäisi sujauttaa nauhuri taskuun, jotta saataisiin tapahtumat talteen myöhempää kertomista varten.

No minusta Pp:n neuvo oli varsin hyvä. Esim. minun psykiatrini olisi opintoihini liittyen voinut kertoa mitä olen suorittanut yliopistolla, koska ja kuinka paljon.

On eri asia kertoa, että teki maittavan kakun sen sijaan että kuvaisi kakun reseptin.

22:51
Kokemukset voivat olla vielä paljon värittyneempiä kuin tapahtumat.

[Kyllästynyt]

Mirri,
Mitä psykiatrinen sairaanhoitaja on sinun hoitoosi liittyen konkreettisesti tehnyt - muuta kuin lässyttänyt pää kallellaan siitä kuinka sinun pitäisi keskittyä tekemään sinulle mieluisia asioita/käydä lenkillä tai uimassa/antaa itsellesi aikaa/kehottanut kokeilemaan rentoutusharjoituksia unettomuuden hoitoon ym.

Mistä päättelet psykiatrisen sairaanhoitajan lässyttäneen pää kallellaan minulle? Tuskin olet ollut kärpäsenä katossa kuuntelemassa...

Kaikki minun tapaamani sairaanhoitajat ovat niin tehneet.

... Mitä sinun psykoterapeuttisi on sinun hoitoosi liittyen konkreettisesti tehnyt?

Kuuntelemalla aktiivisesti, näkemällä minut sekä antamalla itsensä, kokemuksensa, tietonsa ja osaamisensa minun käyttööni. Arvostanut minua, ja esimerkiksi muistanut nekin asiat joita olen hänelle kertonut, mutta itse jo unohtanut kertoneeni. Välittämällä minusta silloinkin kun en itse ole siihen uskonut. Uskonut terapiaan silloinkin kun en ole itse siitä välittänyt. Olemalla minun puolellani silloinkin, kun en ole itse siihen kyennyt.

[Psykopatologia]

23.00
2 gradun tekeminen lopputentteineen oli ennen (yli) vuoden työ.

23.02
Minulla on kaksi laudatur-työtä, psykologiassa ja sosiologiassa.
Psykiatrian cum laude myös

[Hilppa]

Kokemukseni vähintään kymmenestä sairaanhoitajasta psykiatrisella puolella on tuo - ei hoito - vaan seuranta. Pääsääntöisesti heidän työnsä näytti olevan tarkkailua. Valitettavasti omaiseni kohdalla usein niin, että lääkeresepti uusittiin noilla sairaanhoitajan vastaanotoilla. Vaikka tila oli miten depressiivinen hyvänsä, resepti uusittiin ja uusi lässytyskerta varattiin kuukauden parin päähän. Jos potilas sanoi voivansa hyvin, sairaanhoitaja saattoi ehdottaa tapaamisten lopettamista ja terveyskeskuksen puolelle siirtämistä eikä kyennyt lainkaan havaitsemaan potilaasta voinnin huononemisen ja alkavan psykoosin merkkejä. Niitä seurauksia (psykiatrisen asiantuntijasairaanhoitajan laiminlyöntejä!!) sitten selviteltiin. (Noin meillä meni 20 vuotta, kunnes eräs psykiatri suostui aloittamaan ja läpiviemään tutkimukset diagnoosia varten.)

Olivatko sairaanhoitajat esteenä vai miksi psykiatrit aikailivat peräti kaksikymmentä vuotta ennen kuin ryhtyivät tutkimaan?

Varmaan lääkärit olisivat voineet tutkia ja diagnosoida aiemminkin, ja he olisivat voineet myös muuttaa sairaanhoitajien toimintaa tekemänsä diagnoosin mukaiseksi. Sairaanhoitajat ehkä ovat tehneet virheitä, mutta lääkäreiden virheitä ei pidä sälyttää heidän harteilleen. Kaksikymmentä vuotta on pitkä aika psykiatrista hoitoa ilman kunnollisia tutkimuksia diagnooseineen. Eivät sairaanhoitajat niistä asioista ole vastuussa.

Kuvaukseni oli sanatarkasti se, mitä noiden kahdenkymmenen vuoden aikana tapahtui. Se oli yksi kertomus sinun peräänkuuluttamiesi asiantuntijoiden toiminnasta. Olisi hyvänen aika sairaanhoitajan pitänyt havaita voinnin huononemisen ja alkavan psykoosin merkit ja sanoa potilaalle, kuten sinulle on ilmeisesti sanottu, että nyt on tilanne sinulla huonontunut ja että nyt tarvitaan ehdottomasti tiiviimpää hoitoa tms., mutta niin ei koskaan sairaanhoitajan toimesta tapahtunut. Kyllä se oli mielestäni merkittävä laiminlyönti, koska sairaanhoitaja oli henkilökohtaisesti näkemässä potilaan omalla vastaanotollaan ja tämän ainoa kontakti hoitopuolelle. Ja nyt sitten tässä ketjussa on ylistetty näitä asiantuntijoita ja penätty heidän lisäämistään terveyskeskusten puolelle.

Ensin hävitettiin mielisairaalat eikä rakennettu kunnollista avohoitojärjestelmää. Nytkö sitten ollaan hävittämässä psykiatrisen osaamisen rippeetkin siirtämällä psykiatria terveyskeskuksiin? Lievät, keskivaikeat ja vaikea-asteiset masennukset kuuluvat myös psykiatrisen erikoissairaanhoidon piiriin!

[Mirri]

Reseptitkin uusittiin sairaanhoitajan vastaanotolla kaksikymmentä vuotta?
En ymmärrä enkä hyväksy sitä, että syytät sairaanhoitajia siitä, että lääkärit loistavat poissaolollaan. Mikähän lääkäreitä on estänyt tapaamasta erikoissairaanhoidossa olevaa potilastaan noiden kahdenkymmenen vuoden aikana?

[Hilppa]

Reseptitkin uusittiin sairaanhoitajan vastaanotolla kaksikymmentä vuotta?
En ymmärrä enkä hyväksy sitä, että syytät sairaanhoitajia siitä, että lääkärit loistavat poissaolollaan. Mikähän lääkäreitä on estänyt tapaamasta erikoissairaanhoidossa olevaa potilastaan noiden kahdenkymmenen vuoden aikana?

Miksi en saa kertoa tapahtunutta?

[Mirri]

Reseptitkin uusittiin sairaanhoitajan vastaanotolla kaksikymmentä vuotta?
En ymmärrä enkä hyväksy sitä, että syytät sairaanhoitajia siitä, että lääkärit loistavat poissaolollaan. Mikähän lääkäreitä on estänyt tapaamasta erikoissairaanhoidossa olevaa potilastaan noiden kahdenkymmenen vuoden aikana?

Miksi en saa kertoa tapahtunutta?

Käsittääkseni jätät psykiatrien vakavat laiminlyönnit kertomatta vaikka niitä ilmiselvästi on tapahtunut. Kertomassasi tapauksessa vastuu on lääkäreillä; erikoissairaanhoidossa olevia potilaita lääkärit tapaavat niin usein kuin itse katsovat tarpeelliseksi tavata. Eivät sairaanhoitajat kiellä lääkäreiltä potilastapaamisia, tuskin sinäkään uskot sellaista tapahtuvan.

En vieläkään käsitä miten erikoissairaanhoidossa voi vierähtää parikymmentä vuotta ennen kuin kohdalle osuu psykiatri, joka suostuu aloittamaan ja läpiviemään tutkimukset diagnoosia varten. Etkö sinä näe lääkäreiden toiminnassa mitään merkillistä tai kenties jopa virheellistä?