A h d i s t u s

[Psykopatologia]

.
a h d i s t u s

(saks. Angst, engl. anxiety), somaattisen jännityksen sävyttämä epämieluisuuden tila ja tunne, joka on responssi sisäiseen ja/tai ulkoiseen uhkaan ja joka liittyy mahdolliseen epäonnistumiseen tai vaaraan yms.

Sigmund Freudin esipsykoanalyyttisen teorian (–1897) mukaan angst oli kumuloitunutta libidoa (toksinen teoria). – Strukturaalisessa teoriassa (1923–) oli kahdentyyppistä ahdistusta (1926):

1) Primaari- tai automaattinen angst liittyi egon hajoamisen pelkoon, joka johtui viettiyllykkeiden (id) hallitsemattomuudesta (ja näkyi mm. painajaisunissa). 2) Signaali-angstin tehtävä oli psyykkisen balanssin häiriintymisen ennakoiminen: se mobilisoi defenssit suojaamaan egoa primaari-angstin ja vaarallisten viettiimpulssien (ynnä niiden johdannaisten) kokemiselta. Ahdistuksessa fokus on paljolti tulevaisuudessa (angst varoittaa seurauksista), kun taas syyllisyydentunnoissa (yliminä) painotus on menneisyydessä.

Spesifejä ahdistuksia ovat mm. ero- eli separaatioahdistus (joka liittyy turvaobjektin menetyksen pelkoon), kastraatio-ahdistus (seksuaalisuuteen liittyvät vahingoittumisen yms. pelot), paranoidinen eli persekutorinen ahdistus (”pahan” objektin hyökkäyksen pelko) ja foobinen ahdistus (mm. agorafobia, klaustrofobia, sosiaalinen fobia ym.).

Realistinen tai objektiivinen ahdistuneisuus olisi responssia todelliseen ulkoiseen vaaraan. – Suhteellisen "puhtaana" ahdistus ilmenee mm. paniikkioireissa, jotka ovat suhteellisen "vapaata" ahdistusta (free-floating anxiety). - Eksistentialismissa ahdistus on ihmisen maail-massa olemiseen liittyvää epävarmuutta yms.

K o o t u s t i:
Psykoanalyyttisen teorian mukaan ahdistus tulee:
1) vietinomaisten yllykkeiden hallitsemattomuuden uhasta (primaari-angst) (ja/tai)
2) suhteellisen sitomattomasta psyykkisestä kiihtyneisyydestä (traumaattinen angst) (ja/tai)
3) vietinomaisten yllykkeiden mobilisoitumisen uhasta, mikä käynnistää defenssit (signaali-angst).
.

[xxccz]

´
Eka kerta kun kurkkasin pitkäkestoisen ärsytyksen jälkeen..
aloitusviestissä jopa _lukee_ jotain!!! Kehitystä Per.

[Biancaliina]

Ahdistaa. Oikeasti tää on taas tätä; kohta menen lääkäriin ja pyydän tutkimaan mun pään (taas).
Musta tuntuu että olen paranoidinen, pelkään et menen psykoosiin, pelkään että musta tulee murhaaja jne.
Ja taas tää vanha tuttu; pelkään että olen parantumaton perverssi, pelkään et musta tulee pervo kuka ei voi hallita mitään. Vaik miten mietin lääkäreiden jotain sanoja, ei auta. (Ei tämä siis eka kerta ole, ja olen siellä kysellyt vaikka mitä).

Siis kun monesti musta tuntuu, että pelkään olevani kuin äiti. Mietin, että mitäs jos lapsuus aiheutti sellaista, että musta tuleekin esim. tappaja. Et jos en tajua olevani psykopaatti tms.

Muutenki mul on tosi huono olo. Miten tästä pääsee eroon. Onneksi käyn terapiassa, uskon että terapeuttini on pätevä ja huomaa kuinka häiriöinen olen (jos olen), paremmin kuin minä...

[minätäällä]

Mitäs ne olivat ne annihilaatioahdistus, objektin menettämiseen ja objektin rakkauden menettämisen pelko jne? Olivatkohan nuo Veikko Tähkän kirjasta? Riippuiko minän kehityksen tasosta, että mikä ahdisti, tuhoutuminen vai objektin rakkauden menettäminen esimerkiksi?

[Biancaliina]

Mul on joku nyt. Tärisen, menen tunnottomaksi jne.
Sen jälkeen, ku äsken sanoin kaverille puhelimes, että helvetti kun pelkään olevani perverssi tms.
Se sano ettei oo mitään hätää (hänellä vastaavia niin kehtasin sanoa)
Oksennuttaa koko ajan. Otan koht jtn lääkettä, siis kun koko vartalo puutuu jne.

Apua kuolen koht... en kestä tällaista.. en halua muistaa..

[Biancaliina]

En edes ota lääkettä, ainakaan vielä.
No joo, niin, ahdistus vähän helpotti.

[Biancaliina]

Eikä edes helpota. Siis puutuu koko vartalo taas. Täl menol jää menot menemättä.

[Regressiivimies]

Onko ihminen terve jos hän ahdistuu hyvin harvoin? Ovatko defenssit kunnossa jos ihminen ei ahdistu koskaan?

"Kuuluuko" ihmisen ahdistua elämästä?

------
Tsemppiä Biancaliina, yritä pärjäillä!

[Biancaliina]

Kiitti =) Koitahan sinäkin pärjäillä =)

[Biancaliina]

Ajattelin eilen et kuolen oikeasti ahdistukseen. Ihan jotain megasuperhyperahdistusta.
Reilut 2mg Xanoria (mikä on mulle todella iso annostus) autto siihe hengityksee ja vei jonkun pahimman huipun pois mutta ahdistaa ja pahoin pelkään tän tästä taas nousevan iltaa kohden. Melko lamauttavaa.

[Maria]

Jakaisin ehkä kahteen.

a) Jännitysahdistus, liittyy suorittamiseen, suoriutumisen pelkoon, sosiaalisiin tilanteisiin ja kohtaamisiin.

b) Loukatuksi tulemisen jälkeinen ahdistus, huonommuuden tunne, myös masennuksen laukaiseva tekijä.

En osaa sanoa, kuuluvat kaiketi lähinnä 2- ja 3-kategorioihin (viittaus aloitusviestin jaotteluihin). Tuttuja molemmat. Ajan myötä menevät ohi. Aluksi hitaammin, myöhemmin nopeammin ohimeneviä. Terapiassa lähinnä tunnistamista harjoiteltiin, en tiedä olisiko pitänyt päästä pidemmälle. Oli kuitenkin jotain hyötyä, ainakin itsetuntemuksen opettelun kannalta.

[Maria]

Jakaisin ehkä kahteen.

a) Jännitysahdistus, liittyy suorittamiseen, suoriutumisen pelkoon, sosiaalisiin tilanteisiin ja kohtaamisiin.

b) Loukatuksi tulemisen jälkeinen ahdistus, huonommuuden tunne, myös masennuksen laukaiseva tekijä...

Entä pelkkään olemassa olemiseen perustuva ahdistus?

Tuo mitä sanot jännitysahdistukseksi ei mielestäni ole varsinaisesti ahdistusta vaan kuuluisi pikemminkin sosiaalisten tilanteiden pelkoon, eikä loukatuksi tuleminenkaan aiheuta ahdistusta vaan pettymystä, suuttumusta, raivoa - ja loukkaantumista.

Ahdistusta on vaikeaa sanoilla kuvata; se on sekoitus epätoivoa/toivottomuutta, psyykkistä kipua/tuskaa ja suurta tyhjyyttä.

Voi olla, että jonkin virallisen määritelmän mukaan noin kuuluisi olla, kuten sanot ensimmäisessä lauseessasi. Itse koen, että on eri tavalla ja kuvaukseni on pelkästään subjektiivinen. Luulen löytäneeni oman ahdistukseni ytimen. Olen jännittäjä ja olen aina ollut. En ole kuitenkaan varsinaisesti sosiaalisia tilanteita jännittävä vaan ainoastaan joidenkin tiettyjen henkilöiden (tai heitä muistuttavien henkilöiden) kohtaamisia jännittävä tai niiden kohtaamisten seurauksia jännitävä ja pelkäävä. Suorittamisen (siis myös sellaisen suorittamisen, johon ei liity ihmiskontakteja) epäonnistuminen myös jännittää ja aiheuttaa pelkoja (negatiiviset ennakko-odotukset). Ja ahdistus on kouriintuntuvaa, ehdottomasti lisääntyy stressaavan elämäntilanteen "ollessa päällä". Normaalisti on suhteellisen nopeasti ohimenevä tunne, mutta tietyt tilanteet ja etenkin tietyt henkilöt laukaisevat voimakkaita reaktioita. Minulla on takanani traumaattinen surukokemus. Sen elämänvaiheen aikana epänormaaliksi tunnistamani ahdistus (siis patologisen tasoiseksi määritetty ahdistus) alkoi. Kerran alkanut on vaikea saada pois päältä. Muodostuu ikään kuin omaksi normiksi, tilaksi, josta vain haluaa päästä irti, mutta ei vaan pääse.

En osaa käyttää ehkä oikeita oikeita sanoja kuvatessani ahdistusta, mutta olen varma, että ahdistuksella on sävyeronsa ja varsinkin jokaisella se oma syynsä, miksi reaktio kytkeytyy päälle. Suru ja häpeä, menetys ja pelko liittyvät itselläni läheisesti ahdistuksen tilaan. Lopulta on vain tunne, että "ei enää tätä, hetkeäkään en kestä".

Kysyt myös pelkästä olemassa olemisen ahdistuksesta. Tunnen kokevani sitä useimmiten vain, kun jokin suurempi ponnistus on takanapäin. Pitäisi olla tyytyväinen ja normaali terve ihminen varmasti onkin, mutta minulle tulee tyhjä olo. "Tässäkö tämä nyt oli?" "Ja itse asiassa ei se nyt niin hyvin mennytkään." Lopulta häpeä ja tyhjä olo, eksistentiaalinen tyhjyys. Onneksi "suuria" saavutuksia on ollut harvoin.

[Psykopatologia]

Luultavimmin olisivat signaali-ahdistusta (3). Ahdistus tulisi myös erottaa häpeästä.

[Biancaliina]

Ahdistus - tuo tunteista sietämättömin.

Mikä on tilanne psykoterapiasi suhteen tällä hetkellä Biancaliina?

Helppohan ulkopuolisen on sanoa, mutta voisit kokeilla kirjoittamista jos ei puhuminen luonnistu.
Joko terapeutille tai tänne.

Tuntuu et olen umpikujassa.
Mä luotan, olen kiintynyt, rakastunut, voin sanoa mitä tunnen ja ajattelen mut kohde ei ole mun miesterapeutti.
Eli haaveilen toisesta miesterapeutista...

[Biancaliina]

Kyllästynyt, kiitän vinkeistä.
Helpotti vähän kun kirjoitin tänne ja päätin et kirjotan paperille asioita ja jos uskallan, annan sen terapeutille.
Mä toivon, et hän lukee näitä, kun tietää missä käyn, mut väittää ettei käy missään palstoilla.
Mutta tuntuu et oon siinä pisteessä, että kerron hänelle mitä todella ajattelen/tunnen.

[Biancaliina]

En pysty enää esittämään. Kerron miten asiat on.

[Biancaliina]

Kyllästynyt: "Tuohan se elämässä usein vaikeinta onkin - ja juuri tuon takia erilaiset naamarit ynnä muut valepuvut menevät niin hyvin kaupaksi."

Niinpä =/

[Biancaliina]

Eilen ahdistus nousi jälleen huippulukemiin.

[Biancaliina]

Kokonaisuutena olen niin nolo, niin nolo. Tää nolous on niin voimakasta, et on ahdistukselle tyypillistä (tai mitä mulla on), kyvyttömyyttä hengittää kunnolla. Et tuntuu et delaan nolouteen, häpeään. Ihan vaan yksin kotona, eikä kyllä ole missään kaupassa koskaan ollu näin nolo fiilis.

[Biancaliina]

Kyllä mun terapeutti on mulle tärkeä. Siks tuntuu pahalta, kun tulee jotain negatiivisia ajatuksia.
Vaikka eihän kukaan voi aina vaan ajatella hyvää kaikesta... tai voi kai mutta...öö...

Miks tämä on näin vaikeaa ja ahdistavaa.