Poika nimeltä "Chaplin"

[Kahvi]

Jotain sellaista, missä ollaan menty normaalin "rajan" yli kiihkon puolelle. Siis sinne, missä ei enää todellakaan pelaa normaali järki, vaan mennään liskoaivo-tasolla reagoiden vain juuri siihen hetkeen ja tilanteeseen - mahdollisista jälkiseuraamuksista tasan ja just piut-paut välittämällä.

Liskoaivot on kumma kapistus. Ne tosiaan reagoivat vain siihen hetkeen ja tilanteeseen, noudattaen syväkoodattuja tapoja ja päämääriä hyvin suoraviivaisesti - varsinaisten syy-seuraussuhteiden pohtiminenhan kuuluu "ihmisaivoille".

Tappeluksessa on osapuolet (tai ainakin toinen) tuommoisessa liskoaivotilassa. Verbaliikan tuotto on oikeastaan vain "öh...prkkkle... stana... vtujumlaut... " hokemia. Eli ei mitään järkevää, örinää vain taistelun tiimellyksessä. Ne ihmisaivothan sen puheen tuottavat.

Lienee myös niin, että mitä voimakkaammat tunteet ovat, niin sen enemmän liskoaivot ovat puikoissa. Eli sitä enemmän tilanne on nyt-ja-tässä. Ihmisaivot tipahtavat pois komentoketjusta ja alkukantaiset vietit jylläävät.

Tappelusta edeltävä provoamistilanne voidaan varmaan myös nähdä osapuolen/-ten vajoamisena liskoaivotilaan. Mitä kiihkeämmäksi sanaharkka käy, eli mitä kuumemmaksi tunteet kuumenevat, niin sen yksinkertaisempia lauseita sanotaan ja sen vähemmän mietitään, että onko tässä mitään järkeä. Yhä enemmän ollaan vaan tässä-ja-nyt ja tunteet vie riitapukareita kuin kuoriämpäriä.

Eli taisi tuossa Chalpin-casessa käydä näin sille lahtauksen suorittaneelle punaisten jengille. Koko jengi meni siihen provoamiseen mukaan ja Chaplinin leukojen länkytyksen myötä ihmisaivot tipahtivat pikkuhiljaa pois komentoketjusta. Lopulta oltiin siinä pisteessä, että joku uuno sanoi "ammu se" ja kun Chaplin ampui, tunnereaktio lajitoverin kuolemasta oli niin voimakas, että koko jengi napsahti oikein kunnolla ja totaalisesti liskoaivotilaan. Ja sitten tapahtui joukkomurha, jota toteutustavan vuoksi voi aivan hyvin kutsua joukkolahtaamiseksi.

Tavan katutappeluksessa on ihan sama havaittavissa. Uhria tuupitaan ja tönitään ja samalla ollaan matkalla kohti liskoaivotilaa. Kunnes joku triggeri aikaansaa sen, että hups-vaan ollaan liskoaivotilassa. Sitten uhrille käy kylmät oikein viimeisen päälle.

Tämä muuten on aika mielenkiintoista pohdintaa - ihmisen syvimmistä pimeistä puolista! Onneksi on sivistys ja järjestäytynyt yhteiskunta, ettei moisia tilanteita nyt ihan joka nurkan takana ole odottamassa.

[Kahvi]

Pitääkö paikkansa, että tappaminen aiheuttaa jonkinlaisen kiihkon ihmisissä? Olisiko tuossa tapahtunut joku sen sorttinen ilmiö? Onko se joukkopsykoosi vai miten sitä pitäisi kutsua?

Lyhyesti tämä menee kaiketi niin, että tappaminen aiheuttaa niin voimakkaan tunnereaktion ihmisissä, että he vajoavat sinne liskoaivotasolle - ja ovat siis kiihkossa.

[Riidankylväjä]

Onko niin, että nuorena ihminen ei täysin ymmärrä tekojensa seurauksia ja toisaalta menevät helposti järjettömyyksiin ja kiihkoon mukaan?

Olen ymmärtänyt, että sisällissodan aikana teloittajina käytettiin nuoria poikanuijia, jotka olivat hommaan innokkaita. Esim Kekkonen 18 vuotiaana teloitusosaston johtajana.

Vanhemmille ja kypsemmille ihmisille teloittajana toimiminen olisi ollut liian kova paikka.

[Psykopatologia]

Huomattakoon, että esitetyt thorndikelaiset fysiologiset selitykset - hypoteettiset konstruktiot
- eivät tuo mukaan olennaisesti uutta informaatiota.

Mutta ne tuovat mukaan pseudo-tieteellistä sävyä, joka tekee vaikutuksen rahvaaseen.

[Hilppa]

Kiitokset Psykopatologia mielenkiintoisesta linkistä radio-ohjelmaan jälleen kerran!

http://en.wikipedia.org/wiki/Edward_Thorndike

Selityksinä verilöylylle mainittiin kuitenkin useita eikä niistä suinkaan vähäisimpänä sattumaa. Lisäksi mainittiin eräänlainen manipulointi huumorin avulla, sodan hallitsematon rakenne, väkivaltaelokuvat (lähtien Chaplinista [väkivaltakomiikka], joka on ajan suositty elokuvasankari ja jonka mukaan järkyttävän veriteon alkuunpanija oli nimetty) sekä väkivalta- ja pornoaiheinen roskakirjallisuus, joka oli jo tuolloin suosittua, ja monta muuta syytä. Eikä myöskään vähäisimpänä koittolaisten tietoisuus häviöstään ja omasta tulevaisuudestaan kuopalle joutumisesta ja sen seurauksena heidän toiminnastaan kuvastuva "hällä väliä" asenne ja kostonjulmuus.

Mielestäni ohjelma hyvin kuvaa hallitsematonta "mopon karkaamista käsistä", joka tulee myös yhtenä tulkintana esiin Kjell Westön "Missä kuljimme kerran" -fiktiivisessä romaanissa.

[Kahvi]

Mutta ne tuovat mukaan pseudo-tieteellistä sävyä, joka tekee vaikutuksen rahvaaseen.

Juu, tiedän kirjoittavani tarmokkaasti keittiöpsykologiaa

[Kahvi]

Kiitokset Psykopatologia mielenkiintoisesta linkistä radio-ohjelmaan jälleen kerran!

http://en.wikipedia.org/wiki/Edward_Thorndike

Selityksinä verilöylylle mainittiin kuitenkin useita eikä niistä suinkaan vähäisimpänä sattumaa. Lisäksi mainittiin eräänlainen manipulointi huumorin avulla, sodan hallitsematon rakenne, väkivaltaelokuvat (lähtien Chaplinista [väkivaltakomiikka], joka on ajan suositty elokuvasankari ja jonka mukaan järkyttävän veriteon alkuunpanija oli nimetty) sekä väkivalta- ja pornoaiheinen roskakirjallisuus, joka oli jo tuolloin suosittua, ja monta muuta syytä. Eikä myöskään vähäisimpänä koittolaisten tietoisuus häviöstään ja omasta tulevaisuudestaan kuopalle joutumisesta ja sen seurauksena heidän toiminnastaan kuvastuva "hällä väliä" asenne ja kostonjulmuus.

Juu, kyllä oli todella mielenkiintoinen ja hyvin tehty radio-ohjelma. Tattis minunkin puolestani PatoPsykologille!
Hyvin oli ruodittu auki mm. tuo Charlie Chaplinin väkivaltakomiikan mahdollinen vaikutus. Ne filmithän oli silloin kuuminta hottia ja pyörivät useissa leffateattereissa Helsingissä. Äkkipäätä en olisi itse älynnyt, että kyseisellä väkivaltakomiikalla mahdollisesti on voinut olla ei-toivottua vaikutusta sen aikaisiin ihmisiin.

Monta muutakin näkökulmaa oli kammattu asiallisesti auki. Noin lyhyeksi ohjelmaksi siihen oli ammattitaitoisesti saatu kaikki oleelliset faktat niin, että kuulija saa vallan hyvän kokonaiskuvan tilanteesta ja siihen vaikuttaneista tekijöistä. Näitä ohjelmia lisää, niin ihan mielelläni maksan Yle-veroa!

[Kahvi]

Onko niin, että nuorena ihminen ei täysin ymmärrä tekojensa seurauksia ja toisaalta menevät helposti järjettömyyksiin ja kiihkoon mukaan?

Olen ymmärtänyt, että sisällissodan aikana teloittajina käytettiin nuoria poikanuijia, jotka olivat hommaan innokkaita. Esim Kekkonen 18 vuotiaana teloitusosaston johtajana.

Vanhemmille ja kypsemmille ihmisille teloittajana toimiminen olisi ollut liian kova paikka.

Voisin keittiöpsykologisoida, että on niin. Mitä nuorempi on, niin sitä vähemmän tajuaa pitkän tähtäimen syy-seuraussuhteiden päälle - moinen lisääntyy iän eli järjen karttuessa.

Yksivuotiaalta ei voi mitenkään päin olettaa, että hän hiffaisi joutuisi tilille muutaman kuukauden päästä siitä teosta, jonka hän tekee tässä ja nyt. Ripari-ikäisellä on jo parempi kyky tähän, mutta aikas olematon - varsinkin pojilla, joilla murkkuikäisinä on enemmän intoa kuin älyä. Minunkaltaisilla yli nelikymppisillä herrasmiehillä/naisilla sitten taas on varsin laaja-alainen näkemys syy-seurausuhteista niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä ja osaamme toimia sen mukaisesti. Usein tietysti tuo oppi on usein hankittu kantapää-metodilla - joko omista tai muiden tekemistä virheistä oppien.

Pitäisikö minun muuten vaihtaa nimimerkkini "Kyökkipsykolokiksi" [sic]?

[Psykopatologia]

Minua ohjelmassa hämmästytti Helsingin "modernisuus" ja "kosmopoliittisuus":
leffakäyntejä oli (Suomessa) vuodessa kolme miljoonaa! (?)

[Kahvi]

Tätä oppimisen muotoa sanotaan yritys- ja erehdysoppimiseksi (Law of effect). Sen perusteella Thorndike laati kuuluisan vaikutuksen lakinsa: Mikä tahansa toiminta, joka johtaa positiiviseen tulokseen, yhdistyy sen aiheuttaneeseen tilanteeseen. Kun tilanne toistuu, tuo toiminta on aikaisempaa todennäköisempi. Myöhemmin hän vakuuttui siitä, että toiminta, jota palkitaan, pyrkii jatkumaan, ja sellainen toiminta, josta rangaistaan, vähenee.

http://www.tumblr.com/tagged/edward-tho ... 1317094827

Tämmöisen suomenkielisen jutun löysin Edward Thorndike'stä. Kuulostaa järkevältä ajatukselta. Vaikka onkin eläinkokeilla tehty johtopäätelmä, niin soveltunee hyvin myös meihin ihmisiin. Olemmehan mekin elukoita.

Evoluution kannalta luolamiesajoista on kulunut hyvin vähän aikaa. Nykyaikainen siwistynyt yhteiskunta on ollut olemassa ehkä aikaisintaan teollisen vallankumouksen ajoista lähtien - missä ajassa evoluutio ei kertakaikkiaan ehdi muuttamaan niitä liskoiaivoihimme syväkoodaamiaan asioita. Yhteiskunta on kyllä rakentanut pidäkkeitä, jotka ohjaavat toimintaamme järkeväksi - mikä siis tapahtuu ihmisaivoissa. Ravintolaelämän yön sykkeessä (jos missä) näkee hyvin, kuinka alkoholi poistaa em pidäkkeet ja jotkut ihmiset toimivat puhtaasti liskoaivotasolla. Joku herää aamulla aivan väärässä seurassa ja joku toinen putkan pahnoilta.

Liskoaivot varmaan ohjaavat käyttäytymistämme myös mm silloin kun rakastumme, suutumme verisesti, ihastumme valtavasti jostain taideteoksesta, haluamme uskoa johonkin jumalaan/jumaliin, emme pysty vastustamaan kiusausta jääkaapin kutsua kohtaan jne - kaikki nämähän ovat ihmisaivoin ajateltuna ihan typerää potaskaa.

[Kahvi]

Tappelusta edeltävä provoamistilanne voidaan varmaan myös nähdä osapuolen/-ten vajoamisena liskoaivotilaan. Mitä kiihkeämmäksi sanaharkka käy, eli mitä kuumemmaksi tunteet kuumenevat, niin sen yksinkertaisempia lauseita sanotaan ja sen vähemmän mietitään, että onko tässä mitään järkeä. Yhä enemmän ollaan vaan tässä-ja-nyt ja tunteet vie riitapukareita kuin kuoriämpäriä.

Tämä kiinnostaa minua jo ammatillisista syistä: miten tuo noidankehä kohti liskoaivotasoa voidaan katkaista?

Yhden kikan tiedän: kysytään avoimia kysymyksiä.
Kun aggressiivinen henkilö joutuu vastatakseen käyttämään ihmisaivojaan, niin se vähentää liskoaivojen määräysvaltaa. Tämä tosin toimii vain silloin, kun tilanne ei ole edennyt liian pitkälle.

Kun tilanne on edennyt liian pitkälle, eli joku on jo siinä liskoaivotilassa, niin silloin metodit pitää soveltaa tilannetta vastaavaksi: liskoaivotkin tottelevat selviä ja jämäköitä käskyjä ("painu v1ttuun") ja jos ei muuta, niin liha tottelee aina kipua - aina ja kaikkialla. Vahinkoa tuottamatonta kipua aiheuttamalla riehuja kuin riehuja saadaan aisoihin, rautoihin ja poliisin hellään huomaan. Joskus voi joku piripää olla tilassa, jossa ei tunne kipua - tällöin ainoa tapa saada tilanne hanskaan on merkittävä fyysinen ylivoima.

Joskus, tai siis melkein aina, tuon noidankierteen liskoaivotasolle pystyy katkaisemaan. Yhtä lailla niihin liekkeihin voi kaataa bensiiniä - pienet asiat omassa verbaliikassa ja kehonkielessä ratkaisevat.

[Kahvi]

Minua ohjelmassa hämmästytti Helsingin "modernisuus" ja "kosmopoliittisuus":
leffakäyntejä oli (Suomessa) vuodessa kolme miljoonaa! (?)

Hyvä bisnes oli jo silloin. Ohjelmassa mainittiin jopa lukumäärä siitä, että kuinka monta leffateatteria oli Helsingin keskustassa. Lukumäärää en muista, mutta todella monta niitä oli. Muistan itsekin hämmästyneeni asiasta.

Charlie Chaplin oli tosiaan kuuminta hottia silloin. Väkivaltaviihde upposi meihin suomalaisiin jo silloin kuin häkä

[Kahvi]

Koitan tiivistää sen, mitä tässä olen jahdannut kuin koira häntäänsä:

Itse näen noissa junasurmiin johtaneissa tapahtumista samaa, kuin mikä saa ihmisen sanomaan pokelle "haista pa5ka v1tun apina".

Molemmissa on tapahtumaketju, joka kiristää noidankehänä tilanteen kohti liskoaivotilaa joka lopulta aiheuttaa typeriä tekoja. Junasurmissa järkyttävän murhenäytelmän ja poken kohdalla täysin järjellä selittämättömän asenteen.

Junasurmien punaisten lahtaus ei parantanut heidän tulevaisuudennäkymiään vs. pokelle pään aukominen ei saa häntä pyörtämään päätöstään. Vaikka nämä eivät mitenkään ole keskenään yhtään vertailukelpoisia lopputuloksiensa kannalta, niin itse huomaan, että perimmiltään kysymys on tavasta jolla me ihmiset käyttäydymme tietyissä tilanteissa.

[Riidankylväjä]

Minua ohjelmassa hämmästytti Helsingin "modernisuus" ja "kosmopoliittisuus":
leffakäyntejä oli (Suomessa) vuodessa kolme miljoonaa! (?)

On se Helsinki nyt niin @£$&%¤# kosmopoliittinen. Luulen, että se on vain hesalaisten korvien välissä tuo kosmopolitiikka.

Viipuri oli tuon ajan kosmopoliittisin suomalaiskaupunki. Helsinki oli pelkkä käpy kylä.

[Kahvi]

Oletusarvo taisi PsykoPatolla olla se, että Helsinki oli (silloinkin) totaalinen tuppukylä, jossa sivistyksestä oltiin kyllä kuultu, mutta kukaan ei ainakaan kehdannut myöntää käyneensä siellä.