Rajatilapersoonallisuushäiriö

[Kahvi]

Koitan lyhyen kokemukseni perusteella asettautua rajatilaisen (tms) saappaisiin ja kertoa vähän hänen maailmastaan.

Ne pelkotilat voivat olla todella infernaalisia. Siis TODELLA i-n-f-e-r-n-a-a-l-i-s-i-a. Sellaista eläimellistä pelkoa, jossa ei pelätä mitään tiettyä vaan pelätään hirvittävässä pakokauhussa vaan jotain - mutta pelätään ja suomeksi sanottuna ihan helvetin perkeleen vitullisen paljon.

Paranoia on taas sekin luonteeltaan totaalista eli esim kumppania pelätään ihan aidosti ja kauhuissaan - mutta ilman varsinaista todellista syytä. ihan sama tässä mitä se kumppani tekee, puhuu tai on puhumatta, paranoia nousee jostain syvältä sisältä yhtäkkiä ihan puskista, ja pelko on todellista (vaikkakin aiheetonta).

Tietoisuus omasta itsestään (esim em asiat) voi olla aivan liikaa kestettäväksi. Totuutta niistä ei pystytä kohtaamaan, vaan faktat tuollaisista tilanteista alkavat muotoutua uudestaan lopulta muuttaen muotoaan niin, että ne voidaan hyväksyä - vaikka ovatkin jo oikeastaan enemmän tosiasiallisia valheita kuin faktoja. (Psykopatologia tai joku muu osannee kertoa virallisen termin tämmöiselle ilmiölle?)

Rankkaa tuommoinen varmasti on henkilölle itselleen. Rajatila(kin) ruokkii tavallaan itse itseään ja henkinen kärsimys senkun lisääntyy

[Mirri]

Siinäpä ydinasia ja -ongelma; rajatila ruokkii itse itseään. Minä olen vuosien varrella ajatellut saman asian niin, että henkilö ikään kuin itse lietsoo itsessään niitä tunnetiloja, joita sanon 'pahaksi oloksi'. Tai 'kiihottaa itseään vihaan', jos rajatilaan liittyy raivareita.

Mielestäni rajatilaisen paranemismahdollisuudet ovat aika huonoja niin kauan kuin hän itse vakaasti uskoo rankkojen tunnetilojen tulevan häneen hänen ulkopuoleltaan toisten ihmisten ja elämän olosuhteiden aiheuttamina. Rajatila ruokkii itse itseään ainakin niin kauan kuin rajatilainen tunnemyrskyjensä keskellä kokee asian niin, ettei hän mahda mitään, vaan toisten pitäisi tehdä jotakin ja muuttaa käyttäytymistään, jotta hänelle ei tulisi 'paha olo'.

Se, että rajatila ruokkii itseään, kuten Kahvi osuvasti sanoi, on epätoivoinen kierre. Valitettavasti. Muttei se silti ole mahdoton katkaistavaksi, jos vain suinkin henkilö itse saisi sellaisen ahaa-elämyksen, että oivaltaisi 'pahan olon' ahdistuneisuuksineen, pelkoineen, kiukkuineen, sun muine dramaattisine ja hallitsemattomine tunteineen syntyvän hänessä itsessään - ja että hänellä olisikin mahdollisuus ihan itse tehdä jotakin oman elämänsä helpottamiseksi. Silloin häntä voitaisiin auttaa.

[Kahvi]

Siinäpä ydinasia ja -ongelma; rajatila ruokkii itse itseään. Minä olen vuosien varrella ajatellut saman asian niin, että henkilö ikään kuin itse lietsoo itsessään niitä tunnetiloja, joita sanon 'pahaksi oloksi'. Tai 'kiihottaa itseään vihaan', jos rajatilaan liittyy raivareita.

Kyllä tavallaan joo. Mutta ei tarkoitushakuisesti, vaan tuommoinenkin on tavallaan oire ja kuuluu siis ns "taudinkuvaan". Se vain tapahtuu ilman, että henkilö itse siihen mitenkään tietoisesti pyrkii. Maailma vaan muljahtaa "vinoon" ja pahan kierre alkaa ruokkimaan itseään. Ulkopuolisen silmin voi näyttää kieltämättä siltä, että henkilö ihan tarkoitushakuisesti lietsoo itseään raivoon, mutta tosiasiallisesti hän ei taida kuitenkaan niin tehdä.

Ymmärrettävää? Kyllä.
Hyväksyttävää? Ei.
Rankkaa? Kyllä, läheisten lisäksi varmasti myös henkilölle itselleen eniten.

[Illusia]

Mirri kirjoitti:
Minua on askarruttanut tuo, että paraneeko persoonallisuushäiriö, vai muuttaako se vain muotoaan toisenlaiseksi. Jospa nuoruusiän rajatilaisuus ilmeneekin keski-iässä ja vanhuudessa toisenlaisena häiriöisyytenä niin, etteivät epävakaan persoonallisuushäiriön diagnostiset kriteerit enää täyty. Eihän se käytännössä tarkoita sitä, että henkilö olisi parantunut persoonallisuushäiriöisyydestään, vaikkei yhtä tiettyä persoonallisuushäiriödiagnoosia enää olekaan asetettavissa.

Mirri mietiskeli tätä asiaa. Ehkä vastaus on tässä:

Käypä hoito/potilasversio: Epävakaaseen persoonallisuuteen liittyvä heikentynyt toimintakyky ja työkyky korjaantuvat epävakaan persoonallisuuden oireistoa hitaammin.

[Repee]

En ole löytänyt juurikaan julkista materiaalia, mikä koskisi toipumista mistä tahansa persoonallisuushäiriöstä.
Muutamasta rajatilasta/epävakaasta ja narsistista löytyy ns. toipumiskertomus.

Se, ettei täytä enää kriteereitä, ei tarkoita ettei täytä mitään kriteeriä. Toisaalta jokusen voi täyttää kuka vain.

[Kahvi]

Toisaalta on varmaan sellaisia mt-diagnooseja, joista ei koskaan parannuta, mutta kuntoudutaan ihan "yhteiskuntakelpoiseksi" ja jopa "perhekelpoiseksi." Hoidot lääkityksineen purevat sen verran hyvin, että oireisto ei enää haittaa normaalia elämää. Tiemmä eräs paranoidinen skitsofreenikkokin viettää nykyään perhe-eloa - diagnoosistaan hän tuskin on päässyt eroon.

Ja miksipä jostain diagnoosista pitäisikään päästä eroon, ei diabeetikkokaan pääse moisesta eroon, vaikka voikin viettää ihan täyspainoista elämää.

Rajatilasta tokeentumiseen en osaa sanoa mitään fiksua. Kait se on niin, että kun sen sisäisen tuskan saa sisältään sammumaan, niin pystyy elämään normi eloa. Sen ymmärrän, että siitäkin on mahdollisuus toipua normaaliin elämään.