High functioning -masennus.

[Psykopatologia]

Hämäävän reipas - Topi Varpukari urheilee, harrastaa ja tekee töitä – ja sairastaa pitkäaikaista masennusta. Hän kärsii niin sanotusta high functioning -masennuksesta, jota ei aina oteta vakavasti.
- 26.1.2021 https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000007756871.html
(- -)
PSYKIATRIAN erikoislääkäri ja Turun yliopiston professori Jyrki Korkeila kertoo, että high functioning -masennus rinnastetaan usein dystymiaan eli lievään pitkäaikaiseen masennukseen. Terveyskirjaston mukaan dystymiasta kärsii vuosittain kolme prosenttia ja elämänsä aikana noin kuusi prosenttia aikuisväestöstä. Se on Korkeilan mukaan merkittävä määrä. Moni dystyyminen kokee, että on aina ollut melankolinen.

”Se voi näkyä ilmeettömyytenä, vähäeleisyytenä, pessimisminä, tarpeettomana ironiana. Usko tulevaisuuteen on heikkoa. ”Korkeilan mukaan 1980-luvulla puhuttiin dystymian sijaan neuroottisesta masennuksesta. Tuolloin ajateltiin, että pidempiaikainen mielialan vaihtelu liittyy persoonallisuuden piirteisiin. Että masentuneet olisivat vain luonteeltaan melankolisia. ”Ihmisellä voi olla tunne, että minuudessani on jokin ytimellinen vika. Jossain vaiheessa tunne voi jumiutua hiljaiseksi epätoivoksi.”
Hiljaisen epätoivon metafora kuvaa sitä, että ihminen ei huomaa tilaansa, koska on niin tottunut siihen. Moni ei hakeudu hoitoon, sillä tuntee aina olleensa samanlainen. Sama pätee high functioning -masennukseen: jos jaksaa käydä töissä, maksaa laskut ja harrastaa, ei avun tarvetta välttämättä tunnista. ”Kun tottuu tunteeseen, siitä tulee turvallinen. Että vaikka tämä on tällaista minimaalista elämää, se on kuitenkin tietyt turvaehdot täyttävää”, Korkeila sanoo. Hän kertoo toisen kielikuvan: Tavallisesta masennuksesta puhuttaessa voi ajatella että akku ykskaks tyhjenee. Dystymiassa akku toimii koko ajan, mutta aliteholla. Tällöin ei koskaan tapahdu isoa äkillistä tyhjenemistä. - Jos lievää masennusta ei hoida, voimat voivat kuitenkin jossain vaiheessa loppua.
(- -)

[ritalin]

Itselläni on ollut sellainen krooninen surun tunne. Se juontaa siitä, kun minut laitettiin 1-vuotiaana päiväkotiin. Se oli traumaattista aikaa ja aina, kun äiti jätti minut päiväkotiin, olin surullinen ja ikävissäni koko päivän. Sama tunne on tullut sittemmin monissa eri yhteyksissä. Kyseinen tunne on ollut merkittävässä roolissa läpi elämäni.

[Psykopatologia]

(- -) ”Korkeilan [s. 1958] mukaan 1980-luvulla puhuttiin dystymian sijaan neuroottisesta masennuksesta. - - - (- -)
joka on nykyäänkin masennuksen tavallisin tila, jota ei nykyisin kuitenkaan diagnosoida pää-diagnoosina, koska diagnoosiin vaaditaan 2 vuoden oireiden kesto kun taas "vakavaan" masennukseen - nykyisin suosituin dg - riittää vain 2 viikon! kesto. Korkeila rinnastaa dystymian depressiivinen persoonallisuus -diagnoosiin, jota ei enää ole DSM-5:ssa (2013), jossa dystymia on nykyisin persistent depressive disorder.

[Psykopatologia]

.