Timo Vihavainen: Demokratuuria kohti.

[Psykopatologia]

Blogi: Timo Vihavainen, 2.4.2020 https://www.oikeamedia.com/o1-136003
Demokratuuria kohti - Hallintovaltion paluu
(- -)
Kuolleisuus keskittyy nykyään aina vanhimpiin ikäluokkiin ja yleisimmät kuolinsyyt ovat erilaiset sairaudet. Kuolemantapauksia on maassamme päivittäin noin sataviisikymmentä ja vuositasolla yli viisikymmentä tuhatta.
Ei ole odotettavissa, että koronavirus aiheuttaisi merkittäviä muutoksia tilanteeseen. Mikäli viruksen uhreina kuolee yhteensä 500-3000 henkeä, on se toki vain pieni lisä normaaliin kuolleisuuteen ja lisäksi on arvioitava, että osa kuolleista olisi menehtynyt johonkin muuhun tautiin, ellei virusta olisi tullut.
Joka vuosihan kausi-influenssat tappavat useita satoja huonokuntoisia potilaita. Myös esimerkiksi vuoden 2018 helteiden arveltiin tappaneen Suomessa lähes 400 henkeä.
(- -)
Sota-aikana suuri osa miespuolista väestöä määrättiin rintamalle. Siellä henkensä menetti lähes satatuhatta ja kymmenet tuhannet vammautuivat loppuiäkseen. Sitä paitsi yli neljäsataatuhatta kansalaista menetti kotinsa ja omaisuutensa. Mitään vastaavaa ei toki nyt ole odotettavissa, mutta poikkeusoloihinhan valtion toimet nyt joka tapauksessa ovat johtaneet.
Taistelutehtäviä ei aikoinaan voitu muille delegoida, mutta niiden vaatimia uhrauksia pyrittiin eri tavoin kompensoimaan. Perheellisille rintamamiehille maksettiin kotiin niin sanottua sotakuukausipalkkaa ja perheet saivat tarvittaessa myös vuokratukea.
Kotinsa menettäneille annettiin asutustarkoituksiin maata, joka tarvittaessa pakkoluovutettiin maanomistajilta. Muut joutuivat maksamaan niin sanottua omaisuudenluovutusveroa, joka oli huomattavan suuri. Koska monet olivat yhteisen asian takia joutuneet antamaan henkensäkin, ei maan ja mammonan menetyksestä nostettu meteliä.
Sodan aiheuttamat kulut olivat valtavat. Kun vanhat ulkomaankauppayhteydet katkesivat, menetti valtio myös tullitulonsa ja otti sen sijaan käyttöön liikevaihtoveron. Sodan kustannukset nousivat kuuteenkymmeneen prosenttiin valtion menoista ja kolmeenkymmeneen prosenttiin kansantulosta. Ne olivat poissa hyvinvointia lisäävien hyödykkeiden tuotannosta.
Kotimaisten lisäksi myös ulkomaisia lainoja saatiin etenkin Saksasta. Sodan jälkeen ne peri Neuvostoliitto.
Väestön elintaso laski sotavuosina 1930-luvun alkupuolen tasolle, mutta tosiasiassa alemmas, sillä sota-aikana tuli paha puute myös peruselintarvikkeista. Vajaaravitsemus yleistyi ja nälänhätä oli jo hyvin lähellä. Tämä johtui sekä menetetyistä maa-alueista että tuotantopanosten sijoittamisesta sodan tarpeisiin.
Puutetta vastaan koetettiin taistella säännöstelytoimilla. Kuitenkin myös niiden aiheuttama rasitus jakaantui epätasaisesti ja säännöksiä rikottiin hyvin yleisesti. Tilanne muistutti sosialistista järjestelmää patoutuneena ylikysyntänä ja jatkuvana puutteena.
Sodan aikana väestö pantiin hevoskuurille poliittisen konsensuksen vallitessa. Suurista linjoista ei edes keskusteltu ja yhteistyöhenki nousi huomattavan korkealle, mikä ilmeni suurtalkoissa, asevelitoiminnassa ja muussa keskinäisavussa. Myös itse valtio alkoi muuttua sosiaalivaltion suuntaan.
Poliittisesti tämä prosessi merkitsi siirtymisestä oikeusvaltiosta kohti hallintovaltiota, kuten asia on kiteytetty. Ennen kansalaiset valvoivat oikeuksiaan, nyt heitä hallittiin käskyttämällä. On myös puhuttu demokratuurista. Valtiohan otti käyttöön erinäisiä diktatuureille kuuluvia instituutioita kuten sensuurin ja mielialatarkkailun.
Kaiken kaikkiaan sotavuodet merkitsivät ankaraa iskua sekä taloudelle ja ihmisten hyvinvoinnille, että myös normaaleille demokraattisille instituutioille.
(- -)
On vaikea sanoa, miten voimme nykyoloissa korvata sen vahingon, jonka ankarat säännöstelytoimet aiheuttavat etenkin pienyrittäjille. Koko operaation hintaa voimme toistaiseksi vain aavistella.
Tuntuu selvältä, ettei täysimääräinen korvaaminen ole mahdollista ja osa kansalaisista joutuu taas kärsimään toistenkin edestä.
(- -)