Urheilupsykologi Hannaleena Ronkainen ja Taitoluisteluliiton valmennuspäällikkö Satu Niittynen kertovat, miten Kiira Korven kokemukset voidaan välttää.
Ismo Uusitupa HS
Julkaistu: 28.9. 2:00 , Päivitetty: 28.9. 7:47
”MUTTA missä menee se raja, että urheilija muokkaa instrumentistaan eli kehostaan paremman omaan työhönsä, milloin se alkaa kääntyä harjoittelua vastaan ja häiritä liikaa koko elämää?”
Näin pohtii entinen taitoluistelija Kiira Korpi Jere Nurmisen kirjoittamassa Kiira – ehjäksi särkynyt -kirjassa (Otava). Korpi laihdutti vastoin asiantuntijan neuvoja niin paljon, että romahdus tuli vuonna 2008, ja arkiliikkuminenkin muuttui mahdottomaksi jatkuvien jalkakramppien takia. Korpi kertoi myös autoritäärisistä valmentajista.
Kiira Korpi kertoo valmentajista – "Osa luo pelon ilmapiiriä"
”On hyvä muistaa, että tämä on yhden ihmisen kokemus, mutta tällaiselle keskustelulle on tilausta”, toteaa Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön urheilupsykologi Hannaleena Ronkainen.
RONKAISEN mielestä Korven avautuminen on tärkeä keskustelunavaus huippu-urheilijoiden hyvinvoinnista ja väsymyksestä sekä vielä erikseen syömishäiriöistä.
”Kaikki lähtee luottamukseen pohjautuvasta vuorovaikutuksesta ja ilmapiiristä. Valmentajan ja urheilijan välille on tärkeää syntyä luottamuksellinen suhde, jossa on myös tilaa jaksamiseen liittyville kysymyksille.”
Ronkainen korostaa, että valmentaja luo tietynlaisen ilmapiirin urheilijan kanssa.
”Kysymys ’mitä sinulle kuuluu’ on aika voimakas kysymys. Urheilijalle tulee signaali, että hänestä ollaan aidosti kiinnostuneita. Toivoisin, että valmentajat olisivat kiinnostuneita ihmisestä huippu-urheilijan takana. Se on aidosti ihmisen valmentamista.”
Ronkainen luettelee kysymyksiä. joita valmentajan olisi syytä pohtia: Mistä urheilijan elämä koostuu, millaisesta maailmasta hän tulee treeneihin, millaista energiaa hän huokuu ja miten hän oikeasti voi?
”Miten suhtaudutaan epäonnistumisiin ja virheisiin. Pysytäänkö silloin rinnalla ja annetaanko myönteistä palautetta muustakin kuin hyvistä tuloksista, kuten yrittämisestä ja sitoutumisesta?”
MYÖS Suomen Taitoluisteluliiton valmennuspäällikkö Satu Niittynen nostaa esille vastaavia asioita.
”Jos vaikkapa luistin painaa tai koreografia sakkaa, niin kysymme, miten hänellä menee. Teemme liitossa kaikkemme, että urheilijan olisi sitä [luistelua] hyvä tehdä. Yhtään asiaa ei väheksytä.”
Niittynen kertoo, että uupumis- ja syömishäiriötapauksia esiintyy kuitenkin aina silloin tällöin, mutta vakavuudeltaan Korven veroisia tapauksia ei ole viime vuosina ollut. Niittynen oli valmennuspäällikkönä jo Korven uran loppuvaiheessa, mutta hän ei tuntenut tuolloin Korpea vielä kovin hyvin.
”Hän ei juurikaan käynyt maajoukkuetapaamisissa, vaan harjoitteli itsenäisesti ulkomailla. Hän kyllä kertoi minulle lopettamispäätöksestä, ja silloin alkoi aueta, mitä vuosien varrella oli ollut.”
ONGELMIEN sattuessa Taitoluisteluliitolla on selvät toimintaohjeet.
”Keskustelemme valmentajan kanssa ja aikuisen urheilijan kohdalla suoraan urheilijan kanssa. Jos kyse on alaikäisestä urheilijasta, keskustelemme urheilijan perheen kanssa. Tällaisessa keskustelussa ohjaamme urheilijan psyykkiselle valmentajalle tai lääkärille”, Niittynen kertoo.
Niittynen korostaa, että luistelijat harjoittelevat pääasiassa omissa seuroissaan omien valmentajiensa kanssa, joten valmentajalla on iso vastuu seurata tilannetta.
”Me liitossa pyrimme koulutuksen kautta vaikuttamaan valmentajiin, jotta he pystyvät reagoimaan.”
Ronkainen toteaa, että luvan antaminen esimerkiksi väsymykselle on tärkeää.
”Se on normaalia, että välillä väsymme ja koemme jaksamattomuutta, myös valmentaja kokee. Se ei saisi olla tabu eikä kulissi, jota elämme treeneissä, ja todellisuus on ihan jotain muuta.”
RONKAISELLE Korven mainitsemat ongelmat eivät tulleet yllätyksenä, sillä hän kohtaa omassa työssään urheilijoiden uupumista ja myös syömishäiriöitä.
”Huippu-urheilijat eivät ole immuuneja psykiatrisille oireille. Esiintyvyys on samaa luokkaa kuin normaaliväestöllä. Tärkeää on ymmärtää, että huippu-urheilijat ovat ihmisiä.”
Suurimmassa osassa Ronkaisen kohtaamissa tapauksissa alkusysäyksenä on ollut valmentajan huoli urheilijasta. Tämä kuvastaa myös nykyistä toimintamallia. Perinteisesti urheilupsykologi on tehnyt töitä kahdestaan urheilijan kanssa, mutta nykyään urheilupsykologi on osa valmennustiimiä ja myös valmentajan tukena.
Tosin joskus urheilijan on helpompi puhua psykologille kuin valmentajalle.
”Urheilupsykologi voi toimia kanavana asioille, joista ei jostain syystä voida tai haluta keskustella valmentajan kanssa”, Ronkainen sanoo.
SYÖMISHÄIRIÖIDEN esiintymisen riski voi nousta esteettisissä lajeissa, kuten taitoluistelussa tai voimistelussa, sekä myös painoluokka- ja kestävyyslajeissa, joissa painolla on merkitystä suoritukseen. Ronkainen korostaa, että harrastaminen ja huippu-urheilu on syytä erottaa tässä yhteydessä selvästi.
”Harrastajatasolla tällaisia kysymyksiä [painoa] ei pitäisi miettiä ollenkaan. Kilpa- ja huippu-urheilussa halutaan kilpailuetua saada fyysisillä ja psykologisilla tekijöillä, mutta hirveän tärkeää on tunnistaa, missä raja menee. Painonpudotus pitää olla suunniteltua ja hallittua, jos siihen päädytään, ja se tehdään asiantuntijaryhmän kanssa. Joskus tärkeämpää on pohtia ennemminkin kehon koostumusta kuin painoa.”
Pahimmillaan valmentaja saattaa kommentoida nuoren urheilijan painoa tai ulkonäköä. Se on Ronkaisen mielestä erityisen vaarallisille vesille menemistä.
”Nuorelle ihmisille oman kehon muutos on aika rajuakin ja kommentit koetaan voimakkaasti. Se on herkkä asia.”
Ronkainen huomauttaa, että myönteinen muutos on menossa.
”Ihmislähtöisemmästä ja humaanimmasta valmennuksesta on alettu puhua. Se vaatii valmentajalta oman valmennusfilosofian tarkastelua eli millä arvoilla haluaa tehdä valmennustyötä. Se on tärkein lähtökohta.”
YHTENÄ tärkeänä asiana Ronkainen nostaa intohimon: onko huippu-urheilu harmoninen oppimisprosessi vai pakkomielle, missä mikään ei ole riittävää ja joka johtaa väistämättä uupumiseen.
”Täydellisyyteen pyrkiminen on eri asia kuin erinomaisuuteen pyrkiminen. Huippu-urheiluun kuuluu erinomaisuuteen pyrkiminen, mutta elämään ja myös huippu-urheiluun kuuluvat säröt. Mikään ei ole täydellistä, joten miksi luoda illuusiota täydellisestä suorituksestakaan.”
Fakta
Psykiatrinen hoitopolku
Suomen Olympiakomitea on yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen (Kihu) kanssa kehittänyt psykiatrisen arvio- ja hoitopolun.
Toiminta on keskitetty Keski-Suomen Keskussairaalaan, jossa Olympiakomitean tukiurheilijoilla on muun muassa psykiatrin palveluja.
Toimintaa koordinoi huippu-urheiluyksikön urheilupsykologi Hannaleena Ronkainen.
https://www.hs.fi/urheilu/art-2000005844090.html