D e f e n s s i t & h ä i r i ö t

[ve?e]

Niin, jos se aggressori on sellainen, joka kuitenkin päästää suojiinsa. Että voi siellä kerätä itseensä niitä voimia. Jos se on mielivaltainen sika, joka haluaa aina välillä nähdä toisen pelon, niin... no ehkä sitten sinne suojiin jääjästäkin tulee mielivaltainen sika, joka haluaa aina välillä nähdä toisen pelon. Oppii pelkäämään suojissa olevia. No jaa.

Jos ei siellä suojissa vaikka ole toistakin, jota kohdellaan vielä huonommin, ehkä jokin sellainen voisi auttaa?

Oli miten oli, tämä tuntuu minulle jotenkin uskottavalta:

.Anna Freud ja itävaltalais-yhdysvaltalainen (1938–) lää- käri ja psykoanalyytikko René Arpad Spitz (1887–1974) pitävät identifikaatiota aggressoriin tärkeänä lapsen yliminän muodostumisessa: Aluksi lapsi ei ota vanhempien opetuksia yms.– 'oikein' tai 'väärin' – osaksi itseään vaan "hyökkää" ne pois. Mutta kun prosessi toistuu, rupeaa lapsi introjisoimaan tämän kasvatukseksikin kutsutun.

Kipling- leffaa en valitettavasti ole nähnyt.

[Psykopatologia]

Toisaalta eikös tämä identifikaatio agressoriin muistuta judoa fyysisellä puolella. Siinähän käytetään hyväksi vastustajan voimaa hänen selättämisekseen.

Kyllä, mutta prosessi ei ole käyttäjänsä "hallussa", vaan on sokeaa.

Ericksoninainen psykoterapia pyrkii käyttämään hyväkseen "vastustajan" voimaa. Analogian esitti Raymond Corsini.

[minätäällä]

Projektiivinen identifikaatio kiinnostaisi, kun se tuntuu monimutkaisimmalta.

Aloittamassani (yhä kesken) objektisuhdelyhytterapiakirjassa sanottiin, että siinä on peräti kolme osaa, ensin projektio, sitten projektion kohteeksi joutuneen toisen henkilön introjektiivinen identifikaatio ja lopuksi vielä projisoijan oma identifikaatio siihen, mitä on projisoinut. Antoi joitakin esimerkkejä terapiatilanteista.