Mulla kun oli sillai aika vaikeeta, ja tolleen, nii mä kun olin välillä jotain öbaut kolme päivää syömättä, sitten pari päivää silleen et oksensin aina kaiken syömäni ulos, ja tätä jatku aika mont kuukautta niiku... Nii oli aika kauheeta mut se oli musta ihanaa kun välillä vaivuin semmoseen hypomaniaan, tai todellisuuden taju muuttu, kuulin ääniä ja kaikkee semmost. Nii musta se kaikki oli tasan parempaa ku se todellisuus mis sillon elin. Siis mulhan ei oo koskaan todettu mitään psykoosia tai maniaa, mut eihän se siis haittaa, kun joskus jotkut hoitsut ja psykologit sano noist jälkeen päin, että jotain sen tapasii noi jutut on voinu olla, ku kerroin noist. Nii mulle ne oli siihen aikaan elämäni onnellisimpii hetkii kun elin pääni sisällä omissa maailmoissani, olin energinen, tunsin leijuvani maan pinnan yläpuolella kun kävelin. Leijuin nopeeta vauhtii, svvvuuuf! Välillä mulla on tota kaikkee ikävä. Eikä ihan vaan välilkään. Kun tolloin nauratti usein aika sikana. Ja nauraessa ei happeekaan sit saanu kunnolla, ja sit pää oli vielä enemmän hauskasti sekasin ja huippas, ja sekin nauratti sit taas lisää vaan.
Mua nauratti kun mulle vittuiltiin, Kelassa, sossussa, psyk. polilla ja missä vaan. Ja tunsin olevani helvetin vahva, siis sillain välillä. No kerran olin vähän aikaa peloissani, kun aamulla en uskaltanut nousta sängystä, kun kuulin et joku auko mun kaappei ja lipastoja ja arvosteli kauheesti et miten sekasin kaikki on, ja turhaa tavaraa, ja kaikkee. Mut onneks se lähti sit kuitenkin helvettiin siint.Nii et must kumpikaan noist ei oo oikeesti kauheen paha. Ku ainahan voi ottaa jonkun lääkkeen et menee vaiks nukkuun tai jotain, jos ei nukuta. Mut muuten voi olla hirmu kivaa. Siis tää on mun mielipide vaan, mut tottahan toki näistä asioista saa ajan kulukseen jutustella ihan kuka vaan ketä nyt saattuu tämmönen huvittaan. Ja ainakin sit jos itest tuntuu et tajuu näist jutuist jotain.
