Nauramisesta

[jupe]

"Nauru on sosiaalista liimaa, joka vahvistaa yhteishenkeä – mutta naurulla voi myös ivata

Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjännaurajasta, kuuluu vanha suomalainen sananlasku. Onko asia tosiaan näin? Jos nauraa liikaa ja ”tyhjän päiten”, saa kaiken toivon heittää?

Näyttelijä ja stand up -koomikko Heikki Viljan mielestä ajatus on vähintäänkin nurinkurinen.

– Nauru ei todellakaan ole turhaa, kevyttä tai pinnallista. Nauru osuu ihmisen ytimeen. Se on luonnollinen tunnereaktio ja parasta stressinlievitystä. Työkin on kivempaa, jos välillä naurattaa, ja parhaiten sitä viihtyy sellaisten ihmisten seurassa, joiden kanssa saa nauraa.

Koomikon tehtävä on saada ihmiset nauramaan mahdollisimman paljon ja usein. Nauru syntyy huumorin keinoin luottamuksen ilmapiirissä.

Aina nauraminen ei kuitenkaan vaadi huumoria tai sitä, että tilanne tai asia olisi varsinaisesti hauska. Sen tietää naurujooga- ja ilmaisukouluttaja Essi Wiola Tolonen.

– Ihmisessä on tietty osa, joka on aina valmis nauramaan rajoitteetta. Sitä osaa voidaan tunnustella ja aktivoida eri tavoin. Nauru voi myös muuttua itkuksi tai toisinpäin. Naurujoogassa ei naurateta ketään, eikä nauruun varsinaisesti pyritä. Tarkoitus on aktivoida nauru tietoisesti ja päästää se ulos, hän sanoo.

Miksi ihminen nauraa? Miksi hakeudumme stand up -keikoille ja naurujoogaan?

Ilmiö on moniulotteinen, eikä kysymyksiin ole yksiselitteistä vastausta. Melko varmaa on kuitenkin se, että nauru on kehittynyt sosiaalisten suhteiden ja vuorovaikutuksen välineeksi. Nauraminen on ihmisten välistä liimaa.

– Nauraminen vahvistaa sosiaalisia siteitä ja naurajien välistä yhteishenkeä. Nauru tarttuu, ja ihminen nauraa todennäköisemmin muiden seurassa kuin yksin. Nauru virittää myönteisiä tunteita ja voi lievittää pelkoa, jännitystä ja ahdistusta, avaa psykologi Petra Valve Pihlajalinnasta.

Nauraminen on kokonaisvaltainen kokemus, joka koskettaa sekä kehoa että mieltä. Nauru vapauttaa endorfiineja, eli mielihyvähormoneja. Mielihyvähormonit auttavat luomaan rentoutuneen ja turvallisen olon, mikä helpottaa ryhmässä toimimista. Nauru voidaan siten nähdä osana non-verbaalista viestintää.

– Nauru on monivivahteinen vuorovaikutuksen väline siinä missä ilmeet, eleet ja puhekin. Nauru voi olla puheenvuoron tai keskustelun rytmittäjä, joka virittää ilmapiiriä ja sävyjä keskusteluun.

– Toisaalta nauru on myös puolustusmekanismi: sen taakse voi piiloutua häpeää, pelkoa tai kiusallisia tilanteita, Valve sanoo.

Fyysisesti nauramista voidaan verrata aerobiseen liikuntaan. Pallealihas supistuu, syke kiihtyy, lihakset rentoutuvat ja verenkierto vilkastuu. Naurunpurskahduksen jälkeen kehon toiminnot palautuvat ennalleen. Yleensä jäljelle jää rentoutunut olotila: stressitasot ovat laskeneet ja kokemus kivusta voi olla lievempi.

– Nauru toimii oikeasti särkylääkkeenä. Eräänä yönä hammastani alkoi särkeä ja mietin, mitä tehdä. Päätin alkaa tietoisesti nauraa. Jonkin aikaa hohotettuani nukahdin, ja kun aamulla heräsin, kipu oli poissa. Toki menin sen jälkeen hammaslääkäriin, mutta siinä hetkessä ylitin kivun naurun avulla, Tolonen kertoo.

Toisen ihmisen naurua ei koskaan pitäisi kommentoida. Jos naurusta tehdään numero, ihminen tulee siitä tietoiseksi ja saattaa alkaa rajoittaa nauramistaan. Tämä kouluaikojen oppi on jäänyt Heikki Viljan mieleen.

– Nauru on todella herkkä ja henkilökohtainen asia, eikä siihen pidä puuttua. Jokainen nauru on hyvä ja oikea. Hienoimpia ääniä ja tunteita, mitä tiedän, on oikein hersyvä nauru, jolle ei mahda mitään. Ihmisistä tulee myös jotenkin inhimillisempiä, kun he käkättävät vapautuneesti kovaan ääneen, koomikko naurahtaa.

Inhimillistä on toisaalta sekin, että nauru, ilo ja leikillisyys hukkuvat kiireeseen. Jos hymy on hyytynyt pidemmäksi aikaa, silloin on tärkeää yrittää herätellä myönteisiä tunteita ja saada mielihyvän kokemuksia, jotka kutittelevat nauruhermoa. Naurujoogaankin hakeudutaan usein stressin ja paineen alla.

– Jos nauru on ollut pitkään kateissa, se saattaa päästä esiin vasta itkun kautta. Eräs naurujoogan osallistuja kuvaili, että hän oli aiemmin elänyt patsaan sisällä, josta ei päässyt ulos. Kun nauru vapautui, patsas murskaantui ja hänestä tuli paljon vapautuneempi. Nauraminen on sydämen kieli, Tolonen kuvaa.

Joskus nauramattomuuden taustalla on kokemus toisenlaisesta, vahingolliseksi koetusta naurusta.

– Nauramista voidaan käyttää vallan ja alistamisen välineenä. On eri asia nauraa yhdessä kuin nauraa toiselle. Ivallinen nauru satuttaa ja heikentää omanarvontuntoa – etenkin, jos se tapahtuu herkässä iässä. Naurun kohde jää usein yksin, ryhmän ulkopuolelle. Yksinäisyys vie helposti ilon ja naurun, Valve sanoo.

Lapsilla nauru purkautuu helposti ja on aikuisia hersyvämpää. Tämän Heikki Vilja on saanut huomata seuratessaan kahden lapsensa kasvua.

Pienet lapset nauravat toistasataa kertaa päivässä, aikuinen vain murto-osan siitä. Iän myötä ihminen oppii, missä tilanteissa on sopivaa nauraa. Sama pätee myös muuhun tunneilmaisuun.

– Muistan, että lapsena nauroin välillä niin paljon, että mahaan sattui. Kipu oli sen arvoista, tunne oli niin puhdistava ja vapauttava. Aikuisena tulee naurettua vähemmän. Nauru on omanlaistaan luovuutta, ehkä jopa osoitus älykkyydestä. Arvelen, että ihminen, joka ei koskaan naura, saattaa räjähtää, Vilja aprikoi.

Räjähtäminen tuo mieleen vanhan sanonnan nauruun kuolemisesta. Historiassa tunnetaan muutama tapaus, jossa henkilö on tiettävästi kuollut nauruun – tai lähinnä naurun aiheuttamaan sydänkohtaukseen.

– On vaikeaa ajatella, että perusterve ihminen voisi kuolla nauruun. Toki nauraminen on vahva fyysinen ponnistus. Jos taustalla on isompia terveyshaittoja, nauru saattaa laukaista elimistössä jotain. Uskallan silti väittää, että naurun positiiviset puolet kumoavat mahdolliset haittavaikutukset, Valve sanoo.

Naurun hyödyt ovat siis kiistattomat, ja jokaiselle tekisi hyvää lisätä naurua omaan elämään. Nauraminen on taito, jota voi harjoittaa kuten muitakin taitoja. Mitä enemmän altistaa itseään naurulle ja luo tilanteita, joissa nauru on mahdollista, sitä enemmän sille syntyy tilaa.

– Naurua voivat tuottaa hauska viihde, ihmisten seura tai elämänasenne. Tärkeää on sekin, että ihminen osaa olla armollinen ja nauraa hyväntahtoisesti itselleen ja omille mokilleen. Lähtökohdat naurulle ovat otolliset, jos osaa tarkastella maailmaa lapsen lailla – lempein, hyväksyvin ja uteliain silmin, Valve rohkaisee.

Tiesitkö?

Nauru eli nauraminen

Ilon, huvittuneisuuden tai muiden tunteiden ilmaisemista.

Nauraessa pallealihas supistuu, verenkierto vilkastuu ja pulssi kiihtyy.

Suu avautuu hymyyn, silmät kaventuvat ja suusta pääsee rytmikkäitä ääniä.

Laskee stressiä, kohottaa mielialaa ja vähentää kivun kokemusta.

Kehittynyt sosiaalisen kanssakäymisen ja vuorovaikutuksen tarpeisiin.

Ilmaisee positiivisuutta ja hyväksyntää, mutta voi olla myös vallankäytön väline.

Joskus toisen ihmisen nauru voidaan kokea pilkallisena, vaikka se ei olisi sitä.

Voimakas nauru voi tuottaa kyyneleitä tai lihaskipua esimerkiksi vatsassa.

Historiassa muutama ihminen on kuollut nauruun (syynä yleensä sydänkohtaus).

Lähteet: Petra Valve, Pihlajalinna / Essi Wiola Tolonen, naurujoogaohjaaja-kouluttaja / Durant, John R. & Miller, Jonathan: Laughing Matters: A Serious Look at Humour
Nauru eli nauraminen Ilon, huvittuneisuuden tai muiden tunteiden ilmaisemista. Nauraessa pallealihas supistuu, verenkierto vilkastuu ja pulssi kiihtyy. Suu avautuu hymyyn, silmät kaventuvat"

https://www.ts.fi/hyvinvointi/5385651/N ... myos+ivata

[Mirri]

Lukemisen arvoinen juttu nauramisesta.

Minulla on herkästi kutiava nauruhermo, ja siitä on ollut elämäni varrella paljon iloa, mutta myös melkoisesti riesaa. Otsikon kuvitelma, jonka mukaan naurulla voidaan ivata, on erittäin ikävä väite herkästi nauravan ihmisen kannalta. Naurattamaan alkaa niin sopivissa kuin sopimattomissakin tilanteissa, jos vain vähänkään ympärillä on havaittavissa nauruhermoa rassaavia asioita, mutta nauru ei ole ivanaurua - ei, vaikka naurun kohteesta (jos sattuu olemaan ihminen) saattaisi naurattavassa hetkessä tuntuakin siltä.
'Tekonauru' on toinen juttu; sitä kai voidaan käyttää ties minkälaisiin vallan kiemuroihin - siinä kuin tekoitkuakin.

Toisen ihmisen naurua ei koskaan pitäisi kommentoida. Jos naurusta tehdään numero, ihminen tulee siitä tietoiseksi ja saattaa alkaa rajoittaa nauramistaan. Tämä kouluaikojen oppi on jäänyt Heikki Viljan mieleen.

Artikkelissa on paljon painavaa asiaa, mutta mielestäni yllä oleva on erityisesti ajattelemisen ja mieleen painamisen arvoinen asia. Aivan liian moni ihminen on aikuisuuteensa mennessä oppinut kontrolloimaan - hillitsemään ja pidättelemään - nauruaan, koska siihen on kiinnitetty huomiota. Nauramiselle on vaadittu selityksiä, vaikka naura(tta)minen ei läheskään aina ole selitettävissä millään lailla järkevästi. Ihmistä vain syystä tai toisesta naurattaa jossakin tilanteessa jokin, sillä siisti eikä sen ihmeellisempää. Tai mikä vielä pahempaa, nauramista on paheksuttu; nauraminen on sopimatonta, loukkaavaa, peräti moraalitonta.

Itkuherkkyys on sikäli helpompi juttu, että harvemmin ihmiseltä vaaditaan selitystä itkemiselleen - saati, että joku ottaisi itseensä ja loukkaantuisi toisen kyynelherkkyydestä. Käytännössä kuitenkin lienee niin, että nauru ja itku kulkevat käsi kädessä, ja ne asustavat samassa ihmisessä. Nauruherkkä ihminen on myös itkuherkkä, mutteivät hänen tunneilmaisunsa ole tarkoitettu ivaamaan tai loukkaamaan ketään.

Olisi korkea aika suhtautua nauramiseen ja naurajiin myönteisesti; pitäisi ymmärtää, ettei nauru oikeasti ole koskaan ollut vallankäytön, ivaamisen, tai halveksimisen väline. Ei yhtään sen enempää kuin itkeminenkään. Se, että jotkut ihmiset manipuloivat esittämällä vahvoja tunnereaktioita (nauru ja itku) on aivan eri asia kuin nauramisen ja itkemisen ilmaisemat tunteet. Miksi asenteet nauramista kohtaan ovat historian saatossa kehittyneet niin kielteisiksi, sitä en ikinä ole onnistunut ymmärtämään. Itkeminen hyväksytään, nauramista paheksutaan; miksi näin?