Lauerma:Epävakaa persoonallisuus & 'eheytyminen'.

[Psykopatologia]

Hannu Lauerma: Epävakaa persoonallisuus ja ”eheytyminen”
KOLUMNIT Turun Sanomat 21.7.2019 8:00 https://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/

Epävakaan persoonallisuuden diagnoosikriteerit täyttyvät noin yhdellä sadasta ihmisestä. Kyseessä on pitkäkestoinen häiriö, johon liittyy mielialan, tunnetilojen, minäkuvan ja ihmissuhteiden krooninen epävakaus.

Epävakaa persoona on usein kyvytön näkemään sävyjä toisissa ihmisissä, joten ihmissuhteissa vaihtelee idealisoiva korokkeelle nostaminen ja toisen näkeminen kelvottomana, mitättömänä tai pahantahtoisena. Mielialat vaihtelevat reaktioina ympäristön tapahtumiin ja nopeasti, jopa useita kertoja päivässä. Tämä erottaa epävakauden kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, jossa jaksot ovat vähintään muutamien päivien pituisia.

Maanikkoa ei myöskään saa tosiasioihin vetoamalla pysähtymään, eikä syvästi depressiivinen juuri reagoi kiitoksiin. Epävakaa persoona taas nimenomaan ylireagoi, esimerkiksi siten että pienetkin loukkaukset herättävät täysin suhteettoman raivon.

Vakavimmillaan epävakaapersoonallisuushäiriö rajoittaa elämää saman verran kuin molempien alaraajojen halvaus tai vakava masennus, joskin toki eri tavoin. Siihen liittyy usein päihdeongelmia, väkivaltaisuutta tai itsetuhoisuutta. Stressitilanteissa voi ilmetä tilapäisiä muistikatkoja ja vainoharhoja.

Tilaa on verrattu siihen, että ihminen eläisi noin 20 vuotta murrosiän kiihkeintä kuohuntavaihetta, eivätkä kaikki selviäkään tästä töyssytyksestä hengissä.

Jos kuitenkin käy niin hyvin, ettei asianomainen invalidisoidu itsemurhayrityksessä, joudu asosiaaliseen kierteeseen tai tule päihderiippuvaiseksi, niin pitkän aikavälin ennuste on hyvä. Ikä tasii hyvin monia tästä häiriöstä kärsiviä, joskaan ei kaikkia.

Matalan profiilinkin hoito oikeaan aikaan voi auttaa karikkojen ohittamisessa ja pelastaa elämänkulun: lyhyt kriisihoitojakso psykiatrisella osastolla, tukea tarjoava kontakti tai äärimmäisiä tunnetiloja tasaava lyhytkestoinen lääkitys voi olla ratkaiseva apu, vaikka pysyvän avun tuokin vain aika ja kypsyminen, mikäli olosuhteet ovat hyvät. Joillekin soveltuu myös pitkäkestoisempi psykoterapia, joka on kuitenkin usein potilaan mustavalkoisen kokemusmaailman vuoksi hyvin vaativaa.

Joissain tapauksissa, joskaan ei mitenkään tyypillisesti, persoonallisuuden epävakaus ulottuu myös seksuaalisen identiteetin ja seksuaalisen suuntautumisen alueelle. Tällaiset tapaukset on erotettava pysyvästä seksuaalisesta identiteetistä tai suuntautumisesta, joka poikkeaa standardista. Epävakaita persoonia ei pidä kannustaa vaatimaan esimerkiksi henkisesti ja sosiaalisesti vaativia sukupuolenkorjausprosesseja, joita jälkikäteen suurella todennäköisyydellä kaduttaisiin.

Menneinä vuosikymmeninä eli vielä sellainen harhakäsitys, että intensiivisessä psykoterapiassa esimerkiksi homoseksuaalisuus voisi muuttua heteroseksuaalisuudeksi, ja pysyvä kokemus väärän sukupuolen kehossa elämisestä voisi väistyä.

Vaikka emme voi asiaa varmistaa, on todennäköistä, että tällainen käsitys on syntynyt siitä, että on hoidettu melko nuoria ja epävakaasta persoonallisuudesta kärsineitä potilaita, joilla on ollut horjuva sukupuolinen suuntautuminen tai identiteetti. Terapian ja luonnollisen kypsymisen edetessä on sitten käynyt niin, että käyttäytymisen muodoista suotuisimpana pidetty heteroseksuaalisuus on epävakauden väistyessä ottanut johtavan aseman, mikä on tulkittu ”eheytymiseksi”.

Kirjoittaja on psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri.