Luukkonen: DSM-5: Persoonallisuushäiriöt (2016)

[Psykopatologia]

etukansi / takakansi

Luukkonen, Pertti (2016): DSM-5: persoonallisuushäiriöt. Psykopatologian DSM-5-sarja II
Helsinki: Psykopatologia. — 54 sivua (0—viii + 43 + ix—x). Sisältää tekstin, sanaston (8 s.) & kirjallisuuden (5) ym.
Ylläpitäjän palsta viewtopic.php?f=10&t=4557&p=54113#p54113

ISBN 978-952-68133-1-8
1 persoonallisuushäiriöt
2 DSM-5 (Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders, Fifth Edition)
3 APA (American Psychiatric Association)

Luukkosen Kliinisen PsykoPatologian Sarja 10 (LKPPS 10)
ISSN-L 1799-8514 (kv. kausijulkaisutunnus; erillisteossarja)
Copyright©Psykopatologia 2003—2016

DSM-5: persoonallisuushäiriöt. Psykopatologian DSM-5-sarja II (2016) sisältää on kaikki persoonallisuushäiriöt (personality disorders, PD), jotka ovat olleet DSM:n seitsemässä manuaalissa DSM "One" — DSM-5 (1952—2013). Nyt samoissa kansissa on 15 persoonallisuushäiriötä, kaikkiaan 16 operationaalista deskriptiivistä merkki-systeemistä kriteeristöä (passiivis-aggressiivisesta on kaksi versiota). Nykyisin käytössä olevista 10:stä "virallisesta" persoonallisuushäiriöstä on kriteerien lisäksi ko. häiriöiden prevalenssit (esiintyvyys tai "sairastavuus") ja differentiaali-diagnoosit sekä häiriöiden kriittinen sisällöllinen ja psykometrinen analyysi ym. Niteessä on myös johdatus DSM-5:n (2013) sangen vaikeaselkoiseen vaihtoehtoiseen persoonallisuushäiriöiden hybridi-malliin. — Kirja täydentää aiempaa sarjaani Persoonallisuushäiriöt I—IV (2010—2013).

Vrt. Psykopatologia 26.4.2014 viewtopic.php?f=8&t=11957&hilit=persoonallisuush%C3%A4iri%C3%B6t
(Keskusteluita:) Luukkonen (2015): DSM-5: Persoonallisuushäiriöt
10.3.2016

[Psykopatologia]

S i s ä l t ö . . DSM-5: persoonallisuushäiriöt . (0—viii + 43 + ix—x) . . . i
_____________________________________________________________________________________

DSM-5: Personality and Personality Disorders -Work Group (kuvagalleria) 0
S i s ä l t ö i
E s i p u h e ii
Lyhenteitä v

Persoonallisuushäiriöt DSM:ssä 1952—2013 (taulukko) vi
Cross-walks DSM-5 vrt. ICD-10 vrt. ICD-10 (2012, Suomi) (taulukko) vii
DSM-5: persoonallisuushäiriöiden yleiset diagnostiset kriteerit (taulukko) viii

1. Persoonallisuushäiriöt DSM:ssä 1952—2013 1
DSM-I, DSM-II, DSM-III, DSM-III-R, DSM-IV, DSM-IV-TR, DSM-5 1

2. DSM-5:n vaihtoehtoinen persoonallisuushäiriöiden malli 4

3. DSM-5: kategoriset persoonallisuushäiriöt 6

3.1. Prevalenssien estimaatit väestössä 6

3.2. K l u s t e r i .A — oudot tai eksentriset 6
3.2.1. Paranoidinen (epäluuloinen) persoonallisuus(häiriö) 6
3.2.2. Skisoidinen (eristäytyvä) persoonallisuus(häiriö) 8
3.2.3. Skitsotyyppinen (psykoosipiirteinen)(persoonallisuus)häiriö 9

3.3. K l u s t e r i .B — dramaattiset, emotionaaliset tai epävakaat 9
3.3.1. Antisosiaalinen (epäsosiaalinen) persoonallisuus(häiriö) 9
3.3.2. Narsistinen persoonallisuus(häiriö) 12
3.3.3. Rajatilapersoonallisuus(häiriö) ja -organisaatio 13
3.3.4. Huomionhakuinen persoonallisuus(häiriö) 15

3.4. K l u s t e r i .C — ahdistuneet tai pelokkaat 16
3.4.1. Estynyt (välttelevä) persoonallisuus(häiriö) 16
3.4.2. Riippuvainen persoonallisuus(häiriö) 17
3.4.3. Anankastinen (vaativa) persoonallisuus(häiriö) 18

3.5. M u u t. persoonallisuushäiriöt 20
3.5.1. Persoonallisuuden muutos, (muusta) lääketieteellisestä tilasta johtuva 20
3.5.2. Persoonallisuushäiriö, muu määritetty 20
3.5.3. Persoonallisuushäiriö, määrittämätön 20

4. Persoonallisuushäiriöiden tutkimus-diagnoosit (Further Study) 21
4.1. Johdanto 21
4.2. Sadistinen persoonallisuus(häiriö) 21
4.3. Passiivis-aggressiivinen (negativistinen) persoonallisuus(häiriö) 21
4.4. Itseäkiusaava ( ”masokistinen”) persoonallisuus(häiriö) 22
4.5. Depressiivinen persoonallisuus(häiriö) 23

5. Yleistä ja kritiikkiä 24
5.1. Persoonallisuusshäiriöiden prevalenssit Yhdysvalloissa ym. 24
5.2. PD: diagnostisten kriteeri-asteikkojen kritiikkiä 27

Liite 1: DSM-5: Table of Contents. 30

S a n a s t o (S 1—8) 31

Kirjallisuus (K 1—5) 39

Liite 2: Short Form 12 Item Survey Version 2 (SF-12v2) 43
Psyko-seksuaaliset vaiheet, egon epigeneesi, objekti-suhteet, defenssit, häiriöt (taulukko; 44—45) ix—x
(loppu; —54.)

[Psykopatologia]

E s i p u h e . (kriittiseen laitokseen) . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

DSM-5: persoonallisuushäiriöt. Psykopatologian DSM-sarja II (2016) sisältää kaikki persoonallisuushäiriöt (personality disorder), jotka ovat olleet DSM:n seitsemässä manuaalissa DSM ”One”— DSM-5 (1952—2013). Ote on historiallinen: kukin manuaali on esitelty persoonallisuus-häiriöiden kannalta. — Nide sisältää 15 persoonallisuushäiriön deskriptiiviset merkki-systeemiset operationaaliset kuvaukset, kaikkiaan 16 kriteeristöä (passiivis-aggressiivisesta on kaksi versiota). Häiriöiden prevalensseihin on kiinnitetty erityistä huomiota. Ihka uutena on johdatus DSM-5:n (2013) sangen vaikeaselkoiseen vaihtoehtoiseen persoonallisuushäiriöiden hybridi-malliin (Section III).

Niille, jotka ovat perehtyneet sarjaani Persoonallisuushäiriöt I—IV (2010—2013), kirja ei välttämättä tarjoa mitään kovin uutta. (Tuossa sarjassa on myös DSM-IV(1994) — ICD-10(1992) -kriteeristöjen paremmuusvertailu ja laajempi psykodynaaminen kuvaus rajatiloista sekä narsistisesta, antisosiaalisesta (”psykopaattisesta”), huomionhakuisesta, anankastisesta ja paranoidisesta persoonallisuudesta.) Tässä teoksessa kaikki persoonallisuushäiriöt ovat samoissa kansissa, ja monia kohtia on edelleen täsmennetty. Viimeisessä luvussa — josta (yllättäen) tuli tärkein — on diagnostisten kriteereiden statistista ja sisällöllistä kritiikkiä, mikä tekee tästä niteestä ”uuden”. Yksitoista taulukkoa selventää esitystä. — Tähti (*) tarkoittaa ”katso” (*sanastosta tai joiltain tekstin *sivuilta).

Helsingissä 9. tammikuuta 2016

Pertti Luukkonen

[Psykopatologia]

(- -)
5. Yleistä ja kritiikkiä [s. 24]
5.1. Persoonallishäiriöiden prevalenssit Yhdysvalloissa ym. [s. 24]
(- -)

[s. 26 - 27]
”I d i o o t t i”-diagnostiikkaa? Edellä kuvattu NESARC-tulosten diskrepanssi herättää monia kysymyksiä: Ovatko alkuperäiset NESARC-prevalenssit ”liian” korkeita (paljon vääriä positiivisia)? Vai ovatko revised-prevalenssit ”liian” matalia (paljon vääriä negatiivisia)? Mikä on persoonallisuushäiriöiden ”oikea” prevalenssi? Ovatko diagnostiset kriteerit jotenkin vääriä, vai onko diagnostiikassa vikaa?

Osa vaihteluista voi tulla erilaisista otoksista ja hieman erilaisista kriteereistä (DSM-III, DSM-III-R, DSM-IV, ym.). Yksi syy voi olla ”idiootti”-diagnostiikka (*oheishäiriintyneisyys). Kirjoitin jo aiemmin (2010: 22 & 2014: 42), että deskriptiivinen merkkisysteeminen diagnosointi — karkeana metodina — ei sellaisenaan sovellu kliinisiin yksilötutkimuksiin, joissa on aikaa ja joissa voi perehtyä potilaan ongelmiin ja diagnostiikkaan yksilöllisesti. Tällöin ei ole kovin paljon väliä sillä, kuinka tarkasti häiriön merkit toteutuvat. Sen sijaan neo-galtonilaisissa massatutkimuksissa – kuten epidemiologiassa (kun n on suuri) — häiriöiden kriteerien tulee reliabiliteetin vuoksi olla aivan samat kaikille, eikä yksilöllistä vaihtelua tutkittavien mukaan voida sallia. ICD-10:n (1992) Green book (1993) sanoo tämän selvästi: Diagnostic Criteria for Research. Sen sijaan kliinisisä yksilö-tutkimuksissa (n = 1) tutkimus-kriteerit toimivat vain orientoivasti, kun edetään kohti lopullista tai lopullisia diagnooseja, ja viisas kliinikko välttää turhia päällekkäisyyksiä ja osaa ottaa fokukseen olennaisimman diagnoosin. Epidemiologiassa sen sijaan diagnosoidaan kaikki häiriöt, jotka täyttävät diagnostiset kriteerit, mikä tuottaa päällekkäisyttä ja voi vaikeuttaa inter-aktioiden selvittelyä. — Eivätkä ”selkeät” merkki-systeemit välttämättä johda yksimielisyteen, minkä osoitti hyvin Breivikin tapaus, vaikka tehtävä oli suhteellisen helppo. (Luukkonen 2011c: 16—17; 2014: 38—39 (F60.0 fanaattinen paranoidinen persoonallisuushäiriö); edelleen täsmennyksiä psykopatian käsitteeseen tässä niteessä s. 11—12.)

Yksilötutkimuksessa kliinikon ei tule käyttää inventaareja (SCID-II, ym.) diagnoosien ”varmistamiseen” yms. Validoinnin tulee pohjata suoraan manuaalin kriteereihin.

Saatuja tuloksia (taulukko 10) ei voi tulkita niin, että saadut erot johtuisivat pääosin persoonallisuushäiriöisten määrien eroista eri paikoissa – erot ovat liian suuria. Ongelma on tullut esiin vielä selvemmin niissä häiriöissä, joita on tutkittu enemmän: *ODIN-tutkimuksessa (*prevalenssi; Ayoso-Mateos et al. 2001) Euroopan viidessä maassa (n = 8764) depressioiden (laaja määritelmä) prevalenssien keskiarvo (%) oli 8,6 (N 10,0/6,6 M). Ero oli suurimmillaan verrattaessa Espanjan Santanderia (2,1) ja Liverpoolia (17,1); 8x ero! (*S. 27.)
_____________________________________________________________________________________________________________________________________
*ODINissa on myös kohta (p.313 & 314, pdf), jota en koskaan lakkaa ihmettelemästä, kun se tulee vastaan teksteissä: MDE:n (yleinen) prevalenssi oli (yli) 6-kertainen lievempään häiriöön, dystymiaan, verrattuna (ICD-10: 6,6/1,0; DSM-IV: 6,7/1,0)! Dystymia eli neuroottinen depressio oli pre-DSM-III-ajan (—1980) ”suosituin” diagnoosi, johon on (1980) lisätty 2 vuoden kesto, jota ei kenties ole edes otettu huomioon? Vertailutaulukossa (Cooper 1994) ICD-9 <—> ICD-10 (1975 <—> 1992) neuroottista depressiota (300.4) vastasi dystymia (F34.1) tai lievä depressio (F32.11) ja depressio-tyyppistä maanis-depressiivistä psykoosia (296.1) keski-tasoinen depressio somaattisin oirein (F32.11). Täten ICD-10:ssä diagnoosi depressio on vallannut alaa sekä neuroottisesta että psykoottisesta suunnasta eli ”pullistunut”. Aivan sama kehitys on ollut DSM:ssä dystymian ja (ns. ”vakavan”) masennuksen (major depression) suhteen. (Vrt. Luukkonen 2013: 18.)
_____________________________________________________________________________________________________________________________________

5.2. PD: diagnostisten kriteeri-asteikkojen kritiikkiä [s. 27]
(- -)

[Psykopatologia]

.