Nuoren tuska sairastuttaa koko perheen - tuen sijaan tarjotaan syyllistämistä
Psyykkisesti sairastuneen lapsen vanhemmat eivät kaipaa syyllistämistä, vaan tukea. "Hyvä, että olette jaksaneet edes yrittää", olisi ollut lause, jonka Jalastot olisivat halunneet joskus kuulla.
Kaikki alkoi syksyisenä iltapäivänä. Nelilapsisen perheen koti paloi. Kahden viikon päästä selvisi, että kodin oli polttanut oma poika, seitsemännellä luokalla ollut Antti.
- Siitä alkoi vuosia kestänyt ravaaminen psykiatriselta osastolta toiselle. Jälkeenpäin on helppo löytää asioita, joista olisi pitänyt huomata jotain, mutta kohtuuden nimissä on sanottava, että ei niistä pienistä merkeistä arjen keskellä huomaa, sanoo Antin isä Simo Jalasto.
- Vasta kauan jälkeenpäin saimme kuulla, että Antti oli yhden opettajansa koulukiusaama. Sama opettaja oli kiusannut myös perheemme toista lasta, ja vasta silloin saimme kuulla kiusaamisesta. Se on ainoa asia, joka jälkiviisaana tulee mieleen, muistelee äiti Taina Jalasto.
Arkea on pakko pyörittää
Kun perheessä on muita lapsia, niin arjen on pakko pyöriä, tavalla tai toisella.
- Jos olisin vastaavassa tilanteessa nyt, jakaisin voimiani hiukan eri tavalla. Antilla on yksi isosisko ja kaksi pienempää. "Erikoistapaus" pakottaa muut kasvamaan nopeammin.
- Luulimme esimerkiksi, että vanhemman murrosikä oli helppo, mutta asia oli kuulemma toisin; meillä ei vain yksinkertaisesti voimat riittäneet huomata sitä. Pikkusiskoilla ilmeni myöhemmin koulunkäyntiongelmia, joten kyllä koko perhe oireili aika tavalla, sanovat Taina ja Simo Jalasto.
Psyykkisesti sairastuneen perhettä on hoidettava siinä missä sairastunuttakin. Jalastojen mielestä apu pitäisi tuoda sinne, missä hoidettavakin on. Muualle ei yksinkertaisesti jaksa lähteä. Täytyisi pitää huolta siitä, että vertaistukiryhmään todella tullaan, vaikka kotoa hakien. Monta kertaa voimavarat ovat niin heikot, että itsestä huolehtiminen jää väliin. Jalastot uskovat, että esimerkiksi heidän fyysinen terveytensä olisi parempi, jos apua olisi saatu silloin, kun sitä olisi tarvittu.
Syyllistämisen korkeakoulu
Vanhemmat syyllistävät itseään lastensa ongelmista joka tapauksessa. Asenneilmapiiri kasvattaa sitä lisää. Ajatelkaapa vaikka yleistä sanontaa: "kotoa se kaikki lähtee".
- Ihminen on niin rakennettu, että sitä syyllistää itseään joka tapauksessa. Mutta kyllä ulkopuoliset tahot hyvin sitä kokemusta vahvistavat. Ammattilaiset voisivat mieluummin lieventää kuin vahvistaa vanhempien kokemusta. Se, että kaikki lähtisi kotoa, ei ole koko totuus. Eri perintötekijöillä varustettu ihminen pärjää paremmin, toinen huonommin, sanoo Simo Jalasto.
Ammatikseen terveydenhoitoalalla työskennellyt Taina pitää ammattilaisten harjoittamaa vanhempien syyllistämistä älyttömänä.
- Se on aivan hirveää. Emme saaneet kertaakaan kuulla, että hyvä kun edes yritätte, koettakaa jaksaa. Olisimme toivoneet, että meidät olisi edes kerran otettu vakavasti. Olisimme saaneet hyväksymisen kokemuksen siitä, että olemme vanhempina hyväksyttyjä, vaikka pahoja ongelmia on. Se olisi auttanut jaksamaan ja huolehtimaan paremmin myös muista lapsista. Koemme, että jäimme kaiken kanssa aivan yksin.
Jalastot muistuttavat, että tämä on vain yksittäisen perheen kokemus. Antille koetettiin saada hoitoa Oulun ja Hämeenlinnan seudulla.
"Meillä on perheessä hullu"
Tainan mielestä asenneilmapiiri psyykkisten ongelmien ympärillä on edelleen kuin 1980-1990-luvuilla.
- Asioista vaietaan edelleen tosi paljon. Kun alkaa tarkemmin puhua, huomaa, että melkein kaikilla on tuttavapiirissä joku, joka on sairastunut. Vai onko me ajauduttu jotenkin omituisiin seurapiireihin, naurahtaa Taina Jalasto.
- Ei se ole mikään kummoinen keskustelun avaus, että "meillä on muuten perheessä hullu", sanoo Simo Jalasto.
Aika paljon avoimuutta estää ihminen itse; tilanne saattaa hävettää.
- Kun Antti sairastui, ystäväpiiri harveni, mutta jäljelle jäävät eivät pitäneet sairastumista kaiken muun mittarina, vaan yhtenä osana perheemme elämää, johon sisältyi paljon muutakin, hän sanoo.
Taina sanoo, että mielenterveysongelmat leviävät, elleivät omaiset saa tarpeeksi tukea ja apua.
- Tottakai tulee hetkiä, että ei jaksa. Eikä tarvitsekaan jaksaa. Mutta mikä on vaihtoehto jaksamattomuudelle? Se, että potilaiden määrä kasvaa.
Kaiken jälkeen
Kahvit on juotu, pullat syöty. On puhuttu kipeistä ja vaikeista asioista. Toimittaja nieleskelee ja koettaa olla coolina. Jalastojen perheen poika Antti kuoli kaksi vuotta sitten sydämen vajaatoimintaan. Takana on matka, jonka aikana kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastanut poika poltti kodin, katosi kuukausien ajaksi, koetti hypätä parvekkeelta, hyppäsi elämäntilanteesta toiseen ja häntä kuljetettiin asiantuntijalta toiselle, väsymättä. Matka kesti yli kymmenen vuotta.
Mistä vanhemmat kiittävät toisiaan? Syntyy pitkä hiljaisuus.
- Sitkeydestä, mielettömästä sitkeydestä, sanovat Taina ja Simo Jalasto.
http://yle.fi/uutiset/nuoren_tuska_sair ... ta/6479099
