Sairaalalasku voi päätyä oikeuteen

Sairaalalasku voi päätyä oikeuteen

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 18.07.2013 13:01

UUTISET >> PÄÄKIRJOITUS
K O L U M N I http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Sairaa ... -art-new-9

Sairaalalasku voi päätyä oikeuteen
18.7.2013 8:46 | 2 | Matti Kalliokoski HELSINGIN SANOMAT

Kesällä sairaus tai onnettomuus voi osua kohdalle kesken matkan. Silloin terveydenhuoltoa joutuu katsomaan vieraan paikkakunnan tai jopa maan näkökulmasta. Tavalliset vaivat hoidetaan yhä kotikonnuilla.

Tilanne on muuttumassa.

Hoitoa tarvitseva on voinut jo kahden vuoden ajan valita terveysaseman oman kunnan sisällä ja esittää toiveen hoitavasta sairaalasta lähialueilta. Ensi vuonna oikeus laajenee koko maahan.

Mahdollisuutta on pidetty harvinaisena poikkeuksena. Valinnanvapauteen suhtaudutaan usein epäillen. Joku näkee ulkoistamisen mörköjä, toinen pelkää oman kaupungin pikkusairaalan puolesta, ja kolmas on huolissaan epätasa-arvon lisääntymisestä. Useimmat eivät tunne tarvetta lähteä kotikulmia kauemmaksi.

Ensi vuonna paine järjestelmää kohtaan kuitenkin kasvaa. EU:n potilasdirektiivi lupaa, että polvivaivainen voisi periaatteessa lähteä leikkauspotilaaksi vaikkapa Tallinnaan ja saada jonkinlaisen korvauksen kotimaasta.

Hoitomatkalle ei kuitenkaan kannattaisi lähteä omasta päähänpistosta, vaan valmisteltavana oleva lakiehdotus edellyttäisi lähetettä. Yhteisten rahojen piikkiä ei haluta avata mille tahansa hoidolle missä tahansa.

Taustalla on tietenkin pelko kustannusten karkaamisesta. Sosiaali- ja terveysministeriö arvioi aiemmin, että valtion maksettavaksi siirtyvien sairausvakuutuskorvausten määrä olisi kaksi miljoonaa euroa. Nyt arvio on kohonnut seitsemään miljoonaan.

Todellisuudessa summa voi olla jotain aivan muuta. On todennäköistä, että oikeasta korvaustasosta riidellään oikeudessa. Lopullinen direktiivin tulkinta syntynee vasta vuosien kuluttua.

Esimerkiksi Ruotsissa maan huippusairaalat odottavat uudistusta kieli pitkällä. Valinnanvapautta on lisätty hyvissä ajoin ja kilpailuun on totuteltu. Järjestelmä on valmis ottamaan asiakkaaksi myös ulkomaisia potilaita, kunhan heidän hoidolleen löytyy maksaja.

Nykyisten sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistajat ovat kiistelleet, kenellä on vastuu palvelujen järjestämisestä ja kenellä niiden tuottamisesta. Sekavaan, epätasa-arvoiseen ja epäjohdonmukaiseen rahoitusjärjestelmään ei ole uskallettu koskea lainkaan.

Potilasdirektiivi voi pakottaa muutokseen. Jos raha seuraa potilasta, pitää olla selvää, kuka tarkistaa laskun ja kuka sen maksaa.

Matti Kalliokoski matti.kalliokoski@hs.fi
Twitter: mattikalliokosk
Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimituksen esimies.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Sairaalalasku voi päätyä oikeuteen

ViestiKirjoittaja Psykopatologia » 18.07.2013 13:04

Nykyisten sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistajat ovat kiistelleet,
kenellä on vastuu palvelujen järjestämisestä ja kenellä niiden tuottamisesta.
Sekavaan, epätasa-arvoiseen ja epäjohdonmukaiseen rahoitusjärjestelmään
ei ole uskallettu koskea lainkaan.


Järkyttävää leväperäisyyttä hallinnolta.
Avatar
Psykopatologia
Ylläpitäjä
 
Viestit: 57800
Liittynyt: 12.02.2010 13:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Sairaalalasku voi päätyä oikeuteen

ViestiKirjoittaja Kuutar » 18.07.2013 21:42

HS:Hoitomatkalle ei kuitenkaan kannattaisi lähteä omasta päähänpistosta, vaan valmisteltavana oleva lakiehdotus edellyttäisi lähetettä. Yhteisten rahojen piikkiä ei haluta avata mille tahansa hoidolle missä tahansa.'


Saisi kai omilla rahoillaan edelleen mitä vaan hoitoa? Siis jos potilas itse maksaa vaikka kauneuskirugian tai minkä tahansa valitsemansa hoidon ulkomailla, voiko Suomen valtio sen kieltää?
Kuutar
 


Paluu Yleistä ja ajankohtaista



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron