YouTube kahdeksanvuotias!
Internet 23.4.2013 klo 10:21 | päivitetty 23.4.2013 klo 10:21
http://yle.fi/uutiset/ensimmainen_youtu ... li/6591402
Ensimmäinen YouTube-video ladattiin kahdeksan vuotta sitten
- tämä se oli
20 sekuntia kestävä Me at the zoo (Minä eläintarhassa) on katsottu yli kymmenen
miljoonaa kertaa.
Ensimmäisen videon lataamisesta YouTube-videopalveluun on tänään tiistaina kulunut tasan
kahdeksan vuotta. Ensimmäisenä YouTubeen ladattiin 23. huhtikuuta 2005 video Me at the zoo
(Minä eläintarhassa), jossa esiintyy palvelun perustajiin kuuluva Jawed Karim. 20 sekuntia
kestävä video on katsottu kahdeksan vuoden aikana noin 10 500 000 kertaa.
Jättimäiseen suosioon kautta maailman noussut Googlen nykyisin omistama palvelu kerää joka
kuukausi noin miljardi käyttäjää. Siihen ladataan joka minuutti 72 tuntia uutta materiaalia.
Kuukaudessa YouTubessa katsotaan videoita noin neljä miljardia tuntia.
YouTuben suosituin video on heinäkuussa 2012 julkaistu Psyn Gangnam Style, jonka yhtä
versiota on katsottu yli 1,5 miljardia kertaa.
Steve Chen, Chad Hurley ja Jawed Karim perustivat YouTuben helmikuussa 2005.
Lisää aiheesta
YouTuben ensimmäinen video Me at the zoo
Tilastotietoa YouTubesta http://www.youtube.com/yt/press/statistics.html
Jussi Nurminen Yle Uutiset