Sivu 1/14
Poisti häirikköoppilaan Opettajaa uhkaa potkut

Lähetetty:
04.04.2013 11:52
Kirjoittaja Riidankylväjä
Oppilasta selästä työntänyt erityisopettaja paljasti MTV3:n 45 minuuttia -ohjelmassa kokeneensa koulussa kännykkäkameralla uhkailua.
Potku-uhan saanut erityisopettaja Antti Korhonen sanoi keskiviikkona MTV3:n 45 minuuttia –ohjelmassa, ettei hän ole saanut oppilaiden häiriköintitapauksissa tukea koulun rehtorilta eikä kouluvirastolta.
– Kouluvirastossa pelätään häirikköoppilaiden häirikkövanhempia, Korhonen sanoi ohjelmassa.
Korhonen viittasi Alppilan yläasteen ruokalassa sattuneeseen välikohtaukseen viikko sitten. Korhonen poisti yhden suunsoittajan työntämällä tätä selästä. Pojan kaveri tallensi tapauksen kännykkäkameralle.
Kun koulun rehtori kuuli tapauksesta, hänen mielestään Korhonen käytti liian rajuja otteita. Oppilasta ei olisi saanut työntää eikä töniä. Rehtori vei asian poliisitutkintaan ja uhkasi Korhosta potkuilla.
Korhosen mukaan hänellä ei ollut tilanteessa mitään muuta vaihtoehtoa. Oppilas aiheutti yleistä turvattomuutta. Levottomuus olisi voinut levitä kuin vankilakapina.
– Koetin välttää väkivaltaa, mutta oppilas roikkui hämähäkkimiehen lailla ovenkarmeissa.
Alppilan ruokalan tapahtumat ja Korhosen potku-uhka ovat herättäneet sosiaalisessa mediassa ja yleisönosastolla vilkasta keskustelua, saako opettaja kuria pitäessään koskea oppilaaseen.
Korhonen sanoi ohjelmassa, että hän tulkitsi perusopetuslain 36. pykälää. Pykälän mukaan opettajalla on oikeus poistaa luokasta tai opetustilasta häiritsevä oppilas. Jos oppilas tekee vastarintaa, on oikeus käyttää välttämättömiä voimakeinoja.
– Oppilaat luulevat, että he ovat koskemattomia, Korhonen sanoi.
Oppilaat käyttävät Korhosen mukaan hyväkseen asioiden viemistä julkisuuteen. Oppilaat uhkaavat kuvata opettajaa ja provosoida.
– Olen kokenut kännykkäkameralla uhkailua, Korhonen sanoi.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 33952.html
Re: Poisti häirikköoppilaan Opettajaa uhkaa potkut

Lähetetty:
04.04.2013 12:14
Kirjoittaja Mirri
Riidankylväjä, mitä mieltä olet tapauksesta?
Re: Poisti häirikköoppilaan Opettajaa uhkaa potkut

Lähetetty:
04.04.2013 12:24
Kirjoittaja Riidankylväjä
Rehtorin ja opettajan välistä kärhämöintiä, jossa oppilasta käytetään lyömäaseena.
Re: Poisti häirikköoppilaan Opettajaa uhkaa potkut

Lähetetty:
04.04.2013 12:36
Kirjoittaja Kahvi
Riidankylväjän postauksesta puuttui loppuosa, liekö sitten toimitus lisännyt tämän jälkeenpäin tms:
IS kirjoitti:Korhonen on ollut alalla seitsemän vuotta. Hänen mielestään häiriköinti on lisääntynyt viime vuosina. Opettajat ovat menettäneet auktoriteetin.
Alppilan yläasteen poliisitutkinta valmistuu torstaina.
Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan poliisitutkinnan tehnyt rehtori on jättänyt Alppilan yläasteen. Hän vaihtoi huhtikuun alussa työpaikkaa.
Torstaina tiedettäneen, että onko esitutkinnassa todettu lakia rikotun.
(minua muuten häiritsee uutisoinnin epämääräinen termistö: nykyään on yläkouluja (ei ylä-asteita) ja poliisitutkinnalla tarkoitettaneen esitutkintaa)Niin ja sikälimikäli opettaja on tosiaan vain työntänyt selästä, niin en näe lakia rikotun. Tosin työtämistäkin on monenlaista. Kamerakännykällä tehty tallenne lienee erinomaista todistusaineistoa opettajan käyttämien voimakeinojen suhteen.
Re: Poisti häirikköoppilaan Opettajaa uhkaa potkut

Lähetetty:
04.04.2013 12:39
Kirjoittaja Kahvi
– Olen kokenut kännykkäkameralla uhkailua, Korhonen sanoi.
Tätä en ihmettele. Kun ei todellakaan olisi ensimmäinen kerta tässä maailmassa, kun Youtubeen laitetaan sellainen videoklippi, jota on "sopivasti" editoitu.
Re: Poisti häirikköoppilaan Opettajaa uhkaa potkut

Lähetetty:
04.04.2013 12:47
Kirjoittaja Riidankylväjä
Kahvi kirjoitti: Kamerakännykällä tehty tallenne lienee erinomaista todistusaineistoa opettajan käyttämien voimakeinojen suhteen.
Eikös kuvaaminen ole salakatselua eikä siten voi käyttää todisteena? Otaksun, että koulussa kuvaaminen on kielletty. Ainakin hyvin johdetuissa kouluissa näin on.
Re: Poisti häirikköoppilaan Opettajaa uhkaa potkut

Lähetetty:
04.04.2013 13:00
Kirjoittaja Kahvi
Riidankylväjä kirjoitti:Kahvi kirjoitti: Kamerakännykällä tehty tallenne lienee erinomaista todistusaineistoa opettajan käyttämien voimakeinojen suhteen.
Eikös kuvaaminen ole salakatselua eikä siten voi käyttää todisteena? Otaksun, että koulussa kuvaaminen on kielletty. Ainakin hyvin johdetuissa kouluissa näin on.
Ao kuvaaminen ei oikein ole salakatselua, ja vaikka olisikin, niin Suomessa kriminaaleinkaan keinoin hankittu tieto ei estä käyttämästä sitä todisteaineistona (välttämättä). Tietenkin rankkua tulee salakatselijalle salakatselusta; jos salakatselu-asialla olisi poliisi, niin rankkua voisi tulla tuottamuksellisesta virkavirheestä tms - mutta ymmärrykseni mukaan laittomallakin salakatselulla saatua materiaalia voidaan käyttää todistusaineistona. Jenkkilässä tilanne on toki toinen.
Re: Poisti häirikköoppilaan Opettajaa uhkaa potkut

Lähetetty:
04.04.2013 13:12
Kirjoittaja Kahvi
Rikoslaki kirjoitti:6 § (9.6.2000/531)
Salakatselu
Joka oikeudettomasti teknisellä laitteella katselee tai kuvaa
1) kotirauhan suojaamassa paikassa taikka käymälässä, pukeutumistilassa tai muussa vastaavassa paikassa oleskelevaa henkilöä taikka
2) yleisöltä suljetussa 3 §:ssä tarkoitetussa rakennuksessa, huoneistossa tai aidatulla piha-alueella oleskelevaa henkilöä tämän yksityisyyttä loukaten,
on tuomittava salakatselusta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001Varmuuden välttämiseksi tuossa vielä paragraafit salakatselusta. Koulun ruokala ei oikein mahdu sellaisenaan noihin tiloihin, kakkoskohtaan ehkä mahdollisesti jotenkuten kenkälusikalla sovittaen.
Toisaalta kysymys ei voi nyt olla myöskään
julkisrauhan rikkomisesta, koska se edellyttäisi oikeudetonta oleskelua koulun ruokalassa - kuvaajalla oli nyt oikeus olla ruokalassa.
Tuollaisessa paikassa (ainakin teoreettisesti) kuvaamiseen voi puuttua hätävarjelu-/pakkotilaperusteisesti. Hätävarjeluperusteisesti kuvaamiseen voisi puuttua siksi, että puuttumisella suojellaan oikeushyvää - tässä tapauksessa oikeushyvä on
julkisrauha, jota on puolustettu estämällä kuvaus, joka on näin ajatellen
aloitettu oikeudeton hyökkäys. Pakkotilaperusteisesti voidaan taas katsoa, että pienempi oikeushyvä (oikeus kuvata) on "uhrattu" suuremman oikeushyvän (julkisrauha) takia.
Juridiikka on intresanttia - ainakin näin maallikona noita pykäliä voi pyöritellä suuntaan jos toiseen!

Re: Poisti häirikköoppilaan Opettajaa uhkaa potkut

Lähetetty:
04.04.2013 13:16
Kirjoittaja Kahvi
Niin ja kuvaamisesta ylipäätään: joskus kuvaaminen on kiellettyä, joskus taas ei ole. Joskus taas sallittujen kuvien julkaiseminen on kiellettyä, joskus taas ei. Tämä sivusto koittaa selventää asiaa:
http://toimittajanrikoslaki.fi/kuvaamin ... lakatselu/Mainittakoon vielä, että ravintola on lähtökohtaisesti yleinen tila (pl. kabinetit ym), ja yleisessä tilassa saa kuvata. Paitsi jos kuvaaminen koetaan häiritsevänä, jolloin esim järjestyksenvalvojalle syntyy poisto-oikeus.
Re: Poisti häirikköoppilaan Opettajaa uhkaa potkut

Lähetetty:
04.04.2013 15:24
Kirjoittaja Psykopatologia
Joidenkin ihmisten vessanpönttöihin on asetettu kamerat.
Re: Poisti häirikköoppilaan Opettajaa uhkaa potkut

Lähetetty:
04.04.2013 16:45
Kirjoittaja Kahvi
Psykopatologia kirjoitti:Joidenkin ihmisten vessanpönttöihin on asetettu kamerat.
Kävin tarkistamassa: ei ollut.
Re: Poisti häirikköoppilaan Opettajaa uhkaa potkut

Lähetetty:
04.04.2013 17:43
Kirjoittaja Psykopatologia
Niin, ei tietenkään juuri nyt;
ne poistettiin ennen takastustasi.
Re: Poisti häirikköoppilaan Opettajaa uhkaa potkut

Lähetetty:
04.04.2013 21:15
Kirjoittaja Mirri
Riidankylväjä kirjoitti:Rehtorin ja opettajan välistä kärhämöintiä, jossa oppilasta käytetään lyömäaseena.
Siltä minustakin vaikuttaa; rehtori käyttää oppilasta lyömäaseena opettajaa vastaan.
Tekikö opettaja mielestäsi oikein vai väärin työntäessään oppilaan ruokalan ovesta ulos?
Re: Poisti häirikköoppilaan Opettajaa uhkaa potkut

Lähetetty:
04.04.2013 22:15
Kirjoittaja Riidankylväjä
Siihen on vaikea ottaa kantaa, kun en tunne koko tilannetta. Aika kova toimenpide tuo on ja oppilaan pitää olla todella pahasti häiriintynyt, että tuommoiseen voidaan lähteä. Jos oppilas on pahasti häiriintynyt pelkkä ovesta ulos työntäminen rauhoittaa tilanteen muitten kohdalla vain hetkeksi. Poika ei rauhoitu, vaan kiukku senkun kasvaa ja seuraava tempaus on vielä rajumpi kuin edellinen.
Eli jotain muutakin pitäisi tehdä, että poika saataisiin oikeille raiteille.
Toinen mahdollisuus on, että opettaja on häiriintynyt, jolloin opettajan kohdalla pitäisi tehdä jotain.
Jotain asiasta kertoo, että rehtori on lähtenyt muualle.
En osaa olemasssa olevilla tiedoilla sanoa mikä on oikein ja mikä väärin.
Re: Poisti häirikköoppilaan Opettajaa uhkaa potkut

Lähetetty:
04.04.2013 22:58
Kirjoittaja Mirri
Minulla tuli mieleen, että ovesta ulos työntäminen on ollut hyvin tilannekohtainen ja siihen tilanteeseen oikea ja sopiva ratkaisu.
Jos pitäisi saada häiriköivä oppilas lähtemään ulos jostakin tilasta, mutta tämä tarrautuu ovenpieliin voidakseen jatkaa häiriköintiään kyseisessä tilassa, niin mitä voidaan tehdä riehuvan häirikön saamiseksi ovesta ulos?
Käsittääkseni ovesta ulos työntäminen on silloin oikein järkevä toimenpide. Ei ole mitään järjellistä ja perusteltua syytä pitkittää aggressiivista häiriköintiä tilassa, jossa on paljon sivullisia, ja jossa riehunta aiheuttaa vahinkoa toisille ihmisille. Häirikkö pitää tavalla tai toisella saada pois tilasta, jossa hän häiriköinnillään ja riehunnallaan aiheuttaa vahinkoa. Ovesta ulos työntäminen on siinä tilanteessa yksi oikein järkevä ratkaisu. Silti, vaikkei toimenpide välttämättä oikeasti ratkaise yhtään mitään.
Re: Poisti häirikköoppilaan Opettajaa uhkaa potkut

Lähetetty:
04.04.2013 23:05
Kirjoittaja Riidankylväjä
Pitäisi tietää myös miksi tilanteeseen on jouduttu. Rehtori kuitenkin näki tilanteen toisin.
Re: Poisti häirikköoppilaan Opettajaa uhkaa potkut

Lähetetty:
04.04.2013 23:35
Kirjoittaja Mirri
Onko rehtori kertonut mitä vaihtoehtoja opettajalla oli akuutin tilanteen hoitamiseen?
Käsittääkseni, jos opettajan sanotaan toimineen väärin ja virheellisesti, pitäisi kertoa mitä muita toimivia mahdollisuuksia olisi ollut akuutin ja monia ihmisiä koskettaneen tilanteen pikaiseen rauhoittamiseen.
Re: Poisti häirikköoppilaan Opettajaa uhkaa potkut

Lähetetty:
04.04.2013 23:56
Kirjoittaja Psykopatologia
45 minuuttia: Missä menee oppilaan koskemattomuuden raja?
http://www.youtube.com/watch?v=bBzgAyNJF6U (7:41)
Mm. Alppilan yläsasteen opettajan ("syytetyn") Antti Korhosen
haastattelu.
Re: Poisti häirikköoppilaan Opettajaa uhkaa potkut

Lähetetty:
05.04.2013 10:25
Kirjoittaja Riidankylväjä
Media käsittelee asiaa sillä lailla, että oppilas on automaattisesti väärässä ja opettaja oikeassa.
Valtaosa opettajista on asiallista väkeä, mutta joukkoon mahtuu kaikenlaisia tapauksia.
Jostain syystä suuri osa opettajista ei joudu sellaiseen tilanteeseen, että pitäisi käydä käsiksi oppilaaseen. Miksi?
Re: Poisti häirikköoppilaan Opettajaa uhkaa potkut

Lähetetty:
05.04.2013 11:19
Kirjoittaja Mirri
Riidankylväjä kirjoitti:Jostain syystä suuri osa opettajista ei joudu sellaiseen tilanteeseen, että pitäisi käydä käsiksi oppilaaseen. Miksi?
Luulen, että tilanteita tulee eteen aika paljonkin, ja etenkin erityisopettajien kohdalla. Mutta ei ole oikeutta toimia niin, ja siksi opettajat kokevatkin itsensä nykyisin aika kädettömiksi häiriköivien oppilaiden kanssa.
Jos häiriköivä tai peräti riehuva oppilas pitäisi poistaa jostakin tilasta tai saada muuten talttumaan, mutta tämä tekee vastarintaa, niin mitä opettaja voi silloin tehdä?
Syiden pohtiminen ei ratkaise käsillä olevaa tilannetta, jossa ryhmän keskellä joku alkaa häiriköidä ja riehua. Lasten kasvattaminen harvoin onnistuu niin, ettei aikuinen milloinkaan saisi koskea lasta millään tavoin, joten on kummallista vaatia sellaista opettajilta kasvattajina.