Sivu 1/1

Konekaappari Lamminparras MOT-ohjelmassa

ViestiLähetetty: 25.03.2013 17:39
Kirjoittaja Riidankylväjä
Lamminpartaan haastattelu Yle TV1:llä maanantai-iltana klo 20:00.

Vuonna 1978 Finnairin matkustajakoneen kaapannut oululainen liikemies Aarno Lamminparras vakuuttaa, ettei hänelle itselleen ole koskaan täysin selvinnyt miksi hän teon teki. "Aivan kaikki oli impulsiivista. Se oli räjähdys aivoissa", nyt 71-vuotias Lamminparras kertoo MOT:lle antamassaan haastattelussa. Hän sanoo heti tajunneensa, että kaikki oli myöhäistä sen jälkeen kun hän oli vetänyt pistoolin esiin koneen ohjaamossa.

http://ohjelmat.yle.fi/mot/etusivu

Re: Konekaappari Lamminparras tänään MOT ohjelmassa

ViestiLähetetty: 28.03.2013 08:52
Kirjoittaja Riidankylväjä
Pikkuisen Lamminparras kuulosti ärältä. Liekö johtunut elokuvasta. Elokuvan tekeminen tuosta aiheesta ei minusta ole kovin hyvä idea.

Kaappauksen syytä hän ei osannut sanoa itsekään. Vaikutti impulsiiviselta ja suunnittelemattomalta teolta. Johonkin piti kiukkunsa purkaa.

Lentokonekaapparin paluu. Liikemies Aarno Lamminparras kaappasi Finnairin koneen vuonna 1978. Ainutkertaisessa haastattelussa hän kertoo oman versionsa 35 vuoden takaisesta tapahtumasarjasta. Toimittaja Renny Jokelin.

http://areena.yle.fi/tv/1836395

MOT: "Minkä vuoksi sinä kaappasit sen koneen?"

Aarno Lamminparras:
"Olipa hyvä kysymys. Siitä on 12, melkein 13 vuotta, kun oon käyny, kävin psykologin kanssa täällä ja ylipsykiatrin, ylilääkärin kanssa sambohovissa, läpi nämä asiat, kunnes tämä Euroopan paras psykologi näissä asioissa, tanskalainen oli täällä, kerran viikossa tavattiin, sanoi mulle lopussa, että Aarno, myö pannaan blocki päälle, kansi päälle, ettei tästä, ei me päästä mihinkään tästä. Siinä on joku solmu matkassa, joka ei tuota, ei se avaa, ei se tuota niin tule ulos hypnoosillakaan, vaan se on, jotakin siellä, joka on, olkoon se sitten syntymästä asti taikka mistä geeneistä, en mä tiiä."

Re: Konekaappari Lamminparras tänään MOT ohjelmassa

ViestiLähetetty: 31.03.2013 09:18
Kirjoittaja Riidankylväjä
Ainutlaatuinen konekaappaus näyttäytyy minulle ja kollegalleni Sven Wikströmille suunnitelmallisena epätoivoisen miehen tekona. Mies soitteli tiuhaan Helsingin Sanomien Oulun-toimitukseen syyskuussa 1978. Hän esitteli itsensä väärällä nimellä, minkä vaistosin parin puhelun jälkeen.

Israelilaiset kommandojoukot aikoivat miehen mukaan kaapata koneen Oulusta. Hän sanoi kertoneensa tietonsa myös Oulun tullille ja Supon edustajille.

Jotta olisin saanut selville, kuka kaappaussuunnitelmien takana oli, kutsuin soittajan lounaalle. Entistä itsevarmemmalta ja tietävämmältä vaikuttava mies kertoi tuntevansa israelilaisia, koska oli ollut Golanilla rauhanturvaajana.

Kun lähdimme pois ravintola Merikoskesta, HS:n valokuvaaja Unto Järvinen otti miehestä salaa kuvan. Näytimme sitä ja kerroimme miehen tarinan Supon miehille. He hymähtelivät meille aliarvioivasti. Wikström tiedusteli miehestä tullin ja krp:n päälliköiltä. Sama lopputulos.

Heti kun tieto kaappauksesta tuli, olin varma, että koneessa uhitteli toimitukseen yhteyttä pitänyt mies. Sen verran näyttämisen halua ja teatraalisuutta olin hänessä aistinut.

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Koneka ... 4450753267

Toimiiko HS-linkki?

ViestiLähetetty: 31.03.2013 11:00
Kirjoittaja Psykopatologia
___________________________________________________
Toimiiko HS-linkki (yllä) niin, että myös HS:n lukuoikeutta
omaamattomat näkevät kirjoituksen kokonaan. Jos ei,
olisi hyvä kopioida kirjoitus (samalla vaivalla) kokonaan.
___________________________________________________

Re: Konekaappari Lamminparras MOT-ohjelmassa

ViestiLähetetty: 31.03.2013 11:10
Kirjoittaja Riidankylväjä
Näkyy. Ei minullakaan mitään erityisiä lukuoikeuksia ole. Lainauksessa kuitenkin oleellisin.

Kertomus paljastaa mielenkiintoisia asioita lehdistöstä. Toimittajat, nämä vallaan vahtikoirat näyttävät olevan tiiviissä yhteydessä SUPO:on ja tulliin. Toimittajien lähdesuoja näyttää vuotavan kuin seula.

Re: Konekaappari Lamminparras MOT-ohjelmassa

ViestiLähetetty: 31.03.2013 11:18
Kirjoittaja Psykopatologia
Mitä muut sanovat ko. näkyvyydestä?