Suomen Sisu
Suomen Sisu ry on vuonna 1998 perustettu suomalainen kansallismielinen yhdistys, joka suuntaa toimintansa ensisijaisesti nuorisoon.[2] Järjestön oman kuvauksen mukaan jäseniä ”yhdistää halu ylläpitää omaa identiteettiämme yhä globalisoituvassa ja sekoittuvassa maailmassa”. Yhdistyksen asialistalla on ollut etenkin toiminta ”maahanmuuton haitallisia vaikutuksia vastaan”.[3] Julkisuudessa Suomen Sisua on nimitetty äärioikeistolaisia ajatuksia esilletuovaksi, mutta järjestö on kiistänyt olevansa ääriryhmä
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_SisuTavoitteet
Suomen Sisun mukaan kansallismielisyys on aate, jonka mukaan jokaisen kansan ja kulttuurin olemassaolo on itseisarvo ja maailmanlaajuinen kulttuurinen monimuotoisuus säilyttämisen arvoista. Järjestön mukaan tästä seuraa se, että kansallismieliset kannattavat kansallisvaltioiden itsenäisyyttä suhteessa ylikansallisiin järjestöihin, vastustavat kapitalismin ja sosialismin ylivaltaa maailmassa sekä ”niin monikulttuurisuutta kuin kansojen pirstomista ideologisten dogmien edellyttämiin vallasta keskenään taisteleviin ryhmiin”.[8]
Järjestön mukaan yhteiskunta tarvitsee yhteisyyden tunnetta, yhteisiä arvoja ja perinteitä. Liiallisen ja vääränlaisen maahanmuuton seurauksena yhteiskunta pirstoutuu. Järjestön mukaan monikulttuuriset valtiot ovat eri yhteisöistä muodostavia sekakulttuureja, toisin kuin yhtenäiset kansallisvaltiot. Jos ”kansainvaelluksen” vauhti on suurempi kuin kaukaisesta kulttuurista uuteen maahan muuttavien kotoutumisen vauhti, ”ei yhteiskunnan yhtenäisyys ja sitä kautta toimivuus ole enää taattua”.[8]
Suomen Sisu sanoo olevansa puoluepoliittisesti sitoutumaton. Johdon mukaan järjestön jäsenet edustavat eri puolueita poislukien Vasemmistoliitto ja Ruotsalainen kansanpuolue (vuonna 2013).[8][1] Järjestö on ajanut pakkoruotsin poistamista.[9].
Haluatteko asumaan savimajaan tai hökkeliin ? Entäs, pitäisikö väärinajattelijoita kiduttaa vankilassa ?
Miten on, pitäisikö hunnuttaa kaikki naiset tai kivittää huorintekijät ?
Jos pidätte yllä mainittuja asioita huonoina, niin olette kulttuurirasisteja. Tulkinta ei ole minun. Tulkinta on niiden, joiden mielestä toisten kulttuurien huonompana pitäminen on rasismia.
Määritelmä tuli illan A-Talkissa taas kerran esiin: Tällä kertaa Hufvustabladetin politiikan toimittaja Marianne Lydénin sanomana.

Beth kirjoitti:Kummassa porukassa suurempi työttömyys, somalien keskuudessa vai suomen mustalaisten?


Paluu Yleistä ja ajankohtaista
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa